Nimi: Kuin virtaava vesi
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: George/Angelina/Fred
Genre: Angstfluffy, pining
Yhteenveto: George on ihastunut veljensä tyttöystävään. Voiko tämä päättyä hyvin?
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu haasteisiin Aina eka kerta III, FinFanFun1000 sanalla kateus ja Sana/kuva/lause kuvalla
klikSpoiler: Aina eka kerta • näytä
Ensimmäiset treffit
Ensimmäinen valhe
Ensimmäinen unohdettu ystävä
Ensimmäinen tunteiden tunnustus
Kosinta
Ensitreffit ihastuksen kanssa. Unelmien täyttymys. Niin ainakin pitäisi. Se outo asia on vain se, että treffeillä Georgen pitäisi esittää Frediä.
Oli typerää suostua, George tiesi sen, varsinkin kun hän oli itsekin ihastunut tyttöön, jota Fred ehti heistä ensimmäisenä pyytämään ulos. Fred ja Angelina eivät vielä olleet mitään vakavaa, he olivat käyneet kolmilla treffeillä, eivätkä edes pussanneet.
Georgen Fred suostutteli näille treffeille sen takia, että edelliset treffit Fred ja Angelina olivat viettäneet kaikissa Fredin suosikkipaikoissa ja nyt olisi Fredin vuoro kestää mitä tahansa vaatekauppoja Angelina halusikaan koluta. Fred arveli, ettei Angelina uskoisi hänen sairastuneen – kenellä muka on kesällä flunssa – ja yrittäisi vain luikerrella pois shoppailukierroksesta. Fred ei halunnut pilata juttua suututtamalla Angelinan, ergo – George seisoskeli kadunkulmassa odottamassa veljensä deittiä.
Angelina ei osaa epäillä mitään. Heillä on hauskaa. Angelina haluaa koluta kirpputoreja, joilta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. He keksivät huvikseen tarinoita tavaroiden edellisestä omistajasta ja esittävät kaikenlaisia hauskoja rooleja.
Treffien suunnatessa kohti loppua Georgea harmittaa. Hän ei halua tämän loppuvan. Hän haluaa treffit Angelinan kanssa omana itsenään.
”Minulla oli hauskaa. Nähdään, George”, Angelina sanoo heidän seisahduttuaan samaan kadunkulmaan, jossa he olivat tavanneet. Tyttö iskee silmää Georgen hämmentyneelle katseelle. George jää tuijottamaan tytön perään.
Ruusupensaassa istumistaFred alkaa tapailemaan Angelinaa vakavammin ja Georgen sydäntä kivistää. Veljelle hän ei kuitenkaan voi kertoa totuutta. Fred ei antaisi anteeksi. Hän yrittää etäännyttää itsensä myös veljestään pakoillessaan tämän tyttöystävää, johon hän on auttamattomasti ihastunut, mutta se on vaikeaa. Kaikesta huolimatta hän joutuu hengailemaan Angelinankin kanssa useasti.
Joskus myös kahden.
Ja silloin kun he jäävät kahden, George tuntee sen värinän heidän välillään. Hän ja Angelina vain toimivat luonnollisesti kuin virtaava vesi. Kun Angelina meinaa kompastua liikkuvissa portaissa ja George nappaa hänestä kiinni he ovat liian lähellä. Georgen vatsaa vääntää, koska hän haluaa vain suudella tyttöä.
”Minusta vähän tuntuu siltä, niin kuin sinä tykkäisit minusta”, Angelina huomauttaa Georgelle huultaan purren.
”Olet nyt sekoittanut minut veljeeni”, George sanoo ja yrittää livahtaa pois, mutta Angelina tukkii hänen reittinsä.
”Älä viitsi, George. Et voi väittää, ettekö tuntisi mitään meidän välillä”, Angelina huomauttaa ja astuu askeleen lähemmäs. Georgen jokainen aivosolu yrittää huutaa häntä astumaan kauemmas, mutta hän ei tee mitään estääkseen Angelinaa koskettamasta hänen poskeaan.
Viimein hän saa itsensä liikkeelle ja tarttuu tytön käteen vetääkseen sen pois. Hän katsoo tytön silmiin mahdollisimman kylmästi. ”Sinä ja Fred. Te toimitte. Minä en pidä sinusta.”
Hämmennys, nolostuminen ja kipu, jotka välähtävät Angelinan kasvoilla ovat liikaa katsottavaksi, joten George kiiruhtaa nopeasti pois.
Kuivattuja ruusunlehtiäSitä on hankala unohtaa. George varastaa jatkuvasti vilkaisuja Angelinan suuntaan. Tunneilla. Aamiaisella. Oleskeluhuoneessa. Joskus Fred huomaa ja ihmettelee mitä hän katselee, mutta tämä luottaa häneen liiaksi eikä koskaan tajua, että George katselee veljensä tyttöystävää.
Yhtenä iltana he tekevät isommalla porukalla läksyjä oleskeluhuoneessa iltamyöhään asti. Pikkuhiljaa ihmiset lähtevät ja hämärään oleskeluhuoneeseen jäävät vain sohvalle istumaan Fred ja Angelina sekä George.
Fred nousee viimein heidän välistään ja venyttelee.
”Menen nukkumaan.”
Angelina on yhä keskittynyt historiantutkielmaansa ja äännähtää katsomatta Frediä. George päästää samanlaisen äännähdyksen, mutta ei siksi että olisi keskittynyt vaan siksi, että on niin väsynyt, ettei jaksa edes liikahtaa. Voisi vain nukahtaa tähän…
Hän taitaakin torkahtaa hetkeksi, koska kun hän havahtuu hereille, kuulee hän haukotuksen viereltään. Viimeinenkin kynttilä heidän edessään olevalta pöydältä on sammunut ja nyt ainoa valonlähde on takkatulen oranssinpunaiset liekit. Angelina venyttelee ja nojautuu sitten painamaan päänsä Georgen olkapäälle. Yhtäkkiä George ei ole koskaan tuntenut elämässään väsymystä.
Angelinan käsi lepää Georgen olkapäillä ja sivelee tämän päänsivua ja poskea hitaasti nousevalla ja laskevalla liikkeellä. George kääntää vaistomaisesti päätään kohti tytön kasvoja ja tämä nostaa päänsä ylös. George näkee Angelinan huulten lähestyvän eikä tee mitään estääkseen sitä.
George hengähtää kaipaavasti vasten Angelinan huulia. Tyttö jähmettyy ja vetäytyy kauemmas. Hän katsoo Georgea silmiin – ymmärtää viimein kuka hänen vieressään istuu – mutta silmät ei valtaa kuvotus tai järkytys vaan aivan uudenlainen palo.
He suutelevat uudestaan ja takertuvat kiinni toisiinsa tiukemmin.
RuusunokiaFred on poissa eikä George koskaan kertonut totuutta. Fredin kuolemassa se asia ehkä painaa häntä eniten. Fred kuoli ja George pysyy ikuisesti valehtelijana. Hän olisi kestänyt sen paremmin, jos Fred olisi kuolemaansa asti vihannut häntä, sitten hän olisi ainakin tiennyt. Nyt hän jää miettimään olisiko Fred ikinä antanut anteeksi.
Angelina osallistuu hautajaisiin. George yrittää aluksi vältellä häntä, mutta lopulta antaa periksi ja astelee tämän viereen hautausmaalla.
”Hei.”
”Hei.”
Ehkä yksi maailmankaikkeuden kiusallisimmista tervehdyksistä. Angelina vaihtaa painoa jalalta toiselle, jotta pysyy pystyssä korkokengillä nurmikolla. George sormeilee taskujensa kangasta.
”Ei olla oikein puhuttu kunnolla… sen jälkeen”, George puhuu. Sen jälkeen, kun suudelma loppui. Sitä seuraavana päivänä Angelina erosi Fredistä syytä kertomatta.
Angelina katselee maahan. ”Minä halusin aina… minä vain tunsin syyllisyyttä”, hän sanoo hiljaa ja nostaa sitten katseensa Georgeen. ”Että… olisin… halunnut sinut. En tietenkään voinut tulla väliinne sillä tavalla.”
George nielaisee. ”Minäkin olisin halunnut sinut. Mutta en tietenkään olisi voinut… tehdä sitä...” hänelle.
Se sanomaton roikkuu ilmassa. George haluaa tarttua siihen, mutta syyllisyys kalvaa yhä.
Viimein Angelina naurahtaa ja nostaa katseensa taivaalle. ”Se sattuu yhä. Minä halusin kertoa totuuden, halusin yrittää… mutta se tuntui aina liian vaikealta ja monimutkaiselta.”
George ei ole varma puhuuko Angelina hänelle vai Fredille.
Angelina laskee katseensa Georgeen. ”Ehkä meidän on aika antaa anteeksi itsellemme. Uskon, että Fred olisi. Lopulta.”
George nyökkää ja varovasti ojentaa kätensä kohti Angelinan sormia. Angelina liikuttaa kättään lähemmäs ja hitaasti heidän sormensa lomittuvat.
RuusukimppujaHe istuvat piknikillä puron rannassa. George syöttää Angelinan suuhun rypäleitä, jota Angelina kutsui kliseiseksi, vaikka koko piknikin ajan ei ole saanut hymyä suultaan.
George on onnellinen. Kesti kauan, että hän sai kaiken syyllisyyden pois rinnaltaan, mutta nyt vuosi sodan jälkeen George on siinä pisteessä viimein. Fred haluaisi hänen olevan onnellinen. Fred haluaisi Angelinan olevan onnellinen.
George katselee, kuinka Angelina hymisee hiljaa auringonvalon leikkiessä tämän tummilla silmäluomilla. Puron solina luo kauniin taustan naisen hyminälle. Angelinan kämmen sivelee ruohonkorsia ja pää kääntyilee hiljaa hyminän tahdissa. George toivoisi, että hänellä olisi mukanaan kamera, jotta hän voisi ikuistaa tämän taianomaisen hetken.
”Minä en ole puhemiehiä. Sinä tiedät sen”, George aloittaa. Angelina avaa silmänsä, eikä selvästikään vielä osaa odottaa sitä, mitä George aikoo sanoa. Georgea ei kaikesta huolimatta jännitä, hänen kämmenensä ei hikoa pientä samettilaatikkoa puristaen, jota hän pitää piknik-korin vieressä poissa rakastamansa naisen katseelta.
”Mutta tämä hetki on täydellinen. Jokainen hetki on täydellinen sinun kanssasi”, George sanoo ja nostaa viimein punaisen samettilaatikon esiin. Angelinan silmät rävähtävät auki ja hän pomppaa istumaan. ”Ja olisin maailman onnellisin mies, jos saisin jakaa jokaisen elämäni hetken sinun kanssasi.”
Angelina kiljaisee ja kaataa halauksellaan Georgen maahan ennen kuin hän edes ehtii pujauttaa sormusta naisen sormeen.
Virtaava vesi pulputtaa rauhallisesti puronuomasta toiseen, kantaen pinnallaan pieniä oksia ja lehtiä – tarinoita edellisestä elämästä seuraavaan.
