Keitto, haarukka, muutossa kadonnut muuttolaatikko | K-11, gen-zetan elämäntuskaa (5/7)

[Parris]

Keitto, haarukka, muutossa kadonnut muuttolaatikko
K-11

FinFanFun1000 (sanalla 193. Miksi)
Sana/kuva/lause10 #2 (lauseella Hän haluaisi hypätä seuraavaan lähtevään junaan.)
Ficlet300 (jokainen osa määritelty erikseen)
Otsikoinnin iloja -kevätkurssi (kolmen elementin otsikko)
Huomaamattomien surujen haaste (surulla SONDER eli ymmärryksellä, että jokaisella on tarina)
Spurttiraapale V (osat 1 ja 2: kierros 20 - 10. - 11.2.2020)
Teelusikan tunneskaala II (osa 5: tuskastuneisuus)

Tämä on teksti, jonka ei pitänyt syntyä. Mulla on ollut ihan mahdottoman vähän kiinnostusta kirjoittaa mitään viime aikoina, mutta tämä teksti kaatui päästä ulos välittömästi, muutamassa minuutissa sellaisenaan. Tajunnanvirtaa - ja generaation Z elämäntuskaa - puhtaimmillaan. Kaikista stilistisistä valinnoista palautteen voi välittää sihteerilleni, Kelan Sirpalle, joka myös rahoittaa toimintaani opiskelijana ja ihmisenä tällä hetkellä. Kiitos kaikista kommenteista jo etukäteen <3

// Ai niin ja tämän teemabiisi on Pyhimyksen v!@%#mikko, kuten ehkä otsikostakin huomaa :>

01 | Pendolino ei-mihinkään
100 sanaa / 88. Isä

Elle istuu Pasilan asemahallissa, nakertaa paahtopaistilla ja maustekurkuilla täytettyä patonkiaan ja katselee, kuinka pukumies täppäilee älykelloaan ja puuskahtelee turhaantuneen oloisena. Tuhat lukematonta viestiä, kello muistuttaa tai niin Elle arvelee, kokous Joensuussa huomenna aamukahdeksalta, muista ostaa vaimolle vuosipäivälahja, varaa lasten parturit ja samaa vanhaa paskaa. Taustalla pauhaa kuulutus siitä, kuinka Pendolino 93 ei-mihinkään helvetin kautta pysähtyy poikkeuksellisesti raiteelle miinus kaksi, ja se riittää murskaamaan pukumiehen keskittymisen kellonsa pommittamista muistutuksista elämäntuskasta. Hän nappaa matkalaukkunsa ja kiirehtii rullaportaisiin, jotka kadottavat hänet Ellen elämästä. Elle laskee patongin paperikuorineen syliinsä ja ryystää Jungle Juice Barin smoothieta. Inkivääriä, kyynisyyttä ja mangoa. Hyvä yhdistelmä, tasaantuu vihreäksi mössöksi.

[Waulish]

Oooh mikä aloitus! Tästä ensimmäisestä raapaleesta todella välittyy elävää ja samaistuttavaa maailmantuskaa, elämäntuskaa, turhautuneisuutta. Ehkä myös sellaista irrallisuuden tunnetta, kun istuu julkisella paikalla syömässä patonkia ja tarkkailemassa muita, jotka elelevät elämäänsä eteenpäin pysähtymättä ehkä ollenkaan ajattelemaan asioita pintaa syvemmältä. Tämän älykellopukumiehenkin mieleen on helppo kuvitella juuri sellaisia maallisia, suorituskeskeisiä ajatuksia, joita Elle kuvittelee. Niin moni meistä kantaa päänsä sisässä jatkuvasti päivittyvää ja alati kasvavaa to do -listaa. Aika on rahaa ja sitä rataa. Minuun kolahtaa kovasti myös se, miten Elle pysähtyy ajattelemaan täysin sattumalta kohtaamaansa ohikulkijaa. Se rinnastuu heti mielessäni tuohon SONDER-suruun, ymmärrykseen siitä että jokaisella on tarina. Onkin mielenkiintoista seurata, miten tuo ymmärrys ilmenee tai kehittyy seuraavissa osissa!

Lempparijuttuni on ehdottomasti pendolino, joka matkaa helvetin kautta ei minnekään ja pysähtyy raiteelle miinus kaksi. Siis aivan loistavaa! Siihen tiivistyy jotenkin niin mainiosti se kaikki turhautuneisuus ja kyynisyys, jota tekstissä on aistittavissa.

Otsikkokin herättää mielenkiintoa. Tuo kappale ei ole minulle tuttu, joten en tiedä, missä määrin otsikko on ottanut siitä vaikutteita tai inspiraatiota, mutta ei sen väliä - ihastuttava otsikko joka tapauksessa! Jotenkin ihastuttavan absurdi. Keitto ja haarukka rinnastuvat tietysti keiton syömiseen haarukalla, missä ei ole mitään järkeä, ja aika vähän järkeä on myös muutossa kadonneessa muuttolaatikossa, joskin pidän hyvin mahdollisena että siinä onkin lopulta kaikki järki maailmassa.

Kiitos tästä, olipa kiehtova yöpala! Tsemppiä spurttailuun! -Walle

[summerblue]

Tämä oli napakka ja tykkäsin siitä napakkuudesta. Mulla on paha tapa olla aika kyyninen persoona, vaikka olen siitä iän myötä päässyt vähän yli, joten tähän tekstiin oli helppo samaistua. Pasilan asemahalli ei ole tuttu paikka, mutta usein olen istunut rautatieasemilla vain ihmisiä katsellen, ja tunnelma tässä tekstissä oli kyllä niin tuttu. Asemilla näkee ihmisiä ihan jokaiselta elämänalueelta ja kaikilla heillä on tarinansa. Se on totta.

Tykkäsin. Kiitos!

[Parris]

Walle, summerblue, kiitokset ihanista kommenteista! <3 Mä en tiedä lainkaan, mihin suuntaan tämä teksti etenee - kuten tästä osasta huomannee - mutta yritän vedellä viivoja johonkin suuntaan. Ehkä nämä marionetit liikkuvat sitten jotenkin nätisti. Who knows.

02 | arpia ja liitovarjoja
150 sanaa / 41. Naisellinen

Totta kai Ellellä on arpia. Kaikilla on arpia, sanoi mummi sataviisivuotiaana – ja delasi. Ellelle ei oikein koskaan selvinnyt, mitä mummi tarkoitti. Mutta totta kai Ellelläkin sitten on arpia. Mutta okei, myönnettäköön, Elle sai elää onnellisen lapsuuden yksinhuoltajaperheessä kahden pikkuveljensä kanssa, sai kesätöitä enonsa omistamasta lähikaupasta, ei ole murtanut sääriluutaan pulkkakolarissa tai ajanut liian lujaa mopolla ojaan. Ellellä on raskausarpia – mitä, kyllähän nekin ainakin nimensä mukaan ovat arpia? Vaikkei hän ole ollut edes raskaana. Typerää nimetä asia sellaisen jutun mukaan, jota ei edes ole tarvinnut tapahtua, että niitä syntyy.

Elle vihaakin, v-i-h-a-a bikiniostoksilla käyntiä. Mutta kun kaverit niin hänkin. Joskus huonoimpina päivinä henkilökohtaisen sadepilvensä alla Elle miettii, miksi helvetissä hän hengaa Amandan ja Mariannen kanssa, koska he ovat semmoisia pintaliitovarjoja. Hyvinä päivinä hän tajuaa, että Amanda ja Marianne – kuten Elle itsekin – ovat vahvoja itsenäisiä naisia, joiden ei tarvitse valita pelkästään ulkonäkönsä tai älynsä väliltä. Eivätkä he ole mitään bimboja. Kaukana siitä.

[Waulish]

Oi voi, tykkään todella paljon tästä jatkosta, ja suurella mielenkiinnolla odotan minäkin, mihin suuntaan tämä kokonaisuus vielä eteneekään!

Sataviisivuotias mummi oli viisas, vaikka menikin sitten kuolemaan. Kaikilla on arpia, näkyviä tai näkymättömiä, myös niillä joilla on onnellinen lapsuus ja murtumattomat sääriluut. Itse asiassa tässä tekstissä esiintyvä elämäntuskakin voisi olla yksi esimerkki niistä. Raskausarvet tietysti myös vähän konkreettisempana, heh. Olen samaa mieltä siitä, että niillä on todella outo nimi. Aika moni saa niitä jo murrosiässä nopeasti kasvaessaan ja kehittyessään.

Bikiniostokset ja Amandan ja Mariannen seuran herättämät kaksijakoiset fiilikset saavat samaistumaan siihen, miten joskus huonoina päivinä sitä todella ajattelee pahasti paitsi itsestään, myös muista - ja hyvinä päivinä taas muistaa, että hei, muutkin ovat ihmisiä ja ihanilla tavoilla inhimillisiä. Ja niin myös jokaisella on oma tarinansa takanaan.

Minun on pakko antaa vielä erityismaininta pintaliitovarjolle, koska eikä miten loistava sanakolmikko! Huonoina hetkinä kaverit ehkä tuntuvatkin bimboilta pintaliitäjiltä, jotka varjostavat jo ennestään varjoista arkea, mutta hyvinä hetkinä kaverit saattavatkin olla liitovarjoja, jotka estävät putoamasta tai ainakin hidastavat matkaa. Voi että. Kolahtaa ja kovaa!

Kiitos tästä, jatkoa odotellessa! -Walle

[Parris]

Walle: Odotan vähintään yhtä mielenkiinnolla tämän osan ja spurttiraapalepaineen poistumisen jälkeen, mihin tää etenee. Pintaliitovarjo oli minunkin suosikkini, kiitokset sen bongaamisesta. Ja kiitos kommentista, oot kiva! <3

03 | oispa
100 sanaa / 261. Konditionaali

Ellellä on vähän huono tiistai.

(Oispa kaljaa. Oispa kotibileet. Oispa ylipäätään bileet. Oispa suksen verran salmaria. Oispa tequilaa ja sitruunaa, kossukolaa, jekkupatteria. Oispa lapsuuden parhaan ystävän huulet kaulalla. Oispa ihan vitun kuuman muijan tissien kourintaa yökerhon vessakopissa. Oispa aamudarra ja maailman parhaan makuinen kahvimukillinen i-k-i-n-ä. Oispa läpi mennyt kaupunki-infrastruktuurin tentti. Oispa jo valmistunut kandintutkinto ja vähemmän vittuilevia sukulaisia. Oispa ajoissa saatu YTHS:n psykiatrin aika. Oispa vähemmän F-diagnoosia ja enemmän F the world -meininkiä. Oispa kavereita jotka ei ymmärtäisi tätä paskaa. Oispa vähemmän tätä paskaräntää. Oispa vähemmän ilmastonmuutosta ja enemmän… mitä tahansa muuta?)

Ellellä on vähän vähemmän huono keskiviikko.

(Kiitos kaverit.)

[Parris]

A/N: Tää koko raapale lähti purkautumaan ihan tyhmästä sanaleikistä, joka ei edes nouse kunnolla esiin tässä raapalessa. Sorry not sorry.

04 | kawaii hawaii
250 sanaa / 20. Harkittu

Elle istuu steissin – anteeksi, päärautatieaseman – Baguette & Co:ssa ja katselee pölyisestä ikkunasta, kuinka kuvaannolliseksi kukka- ja hattarapilveksi pukeutunut tyttö juoksee pinkoen pastellisävyisissä ballerinoissaan jättimäisen laukun kanssa laiturialueen läpi kohti Oulun junaa. Sitten hän näkee, miten tytön elämänhalu valahtaa sadastakymmenestä prosentista miinukselle, kun juna liikahtaa laiturista juuri tytön päästyä sen vierelle. Tyttö yrittää vielä äkäisesti painaa ykkösvaunun ovenavausnappia, mutta mitään ei tapahdu. Tietenkään, se on karmaa. Kaukana pohjoisessa conit ja eskapistikaverit eivät odota niin kuin Ellen kupissa jäähtyvä cappuccino, vaan elämä on julma.

Tänään on sellainen päivä, että Elle taitaa ymmärtää tyttöä. Hän on ollut tuossa asemassa, kun kaikki junat karkaavat laitureistaan. Tyttö marssii silmät kyynelistä kiiltäen takaisin asemahallin oville ja kääntyy näyttämään vielä keskisormea junalle, pitkään ja hartaasti. Elle naurahtaa ja kääntää HS Metron sivua. Italiassa on eristetty uusi alue koronaviruksen takia. Mahtavaa. Sitähän tämä kapitalistien paskavaltakunta, jota maapalloksikin sanotaan, kaipasi – pandemiaa. Elle kohauttaa sisäisesti olkapäitään ja hörppää maitovaahtoa cappuccinonsa päältä.

Tyttö ilmestyy hetken päästä matkalaukkunsa kanssa viereiseen pöytään. Nyt lähempää Elle huomaa, kuinka huolellisesti jokainen asia tytön asussa on tehty. Käsityötä isolla koolla. Tyttö puuskahtaa, haukkaa ylihintaisesta croissantistaan ja kaivaa jostain pilven uumenista kännykänsä. Hetken päästä hän hymyilee silmänräpäyksen verran säteilevästi näytölleen, eikä Elle ole pitkään aikaan nähnyt vastaavaa itsepetosta. (Viimeksi yliopiston aloittaessaan oman huijarisyndroomansa keskellä.)

Kun Elle saa cappuccinonsa juotua, hän taittelee lehtensä, kävelee tytön ohi ja laskee laskelmoidusti kahvin kanssa tulleen Geisha-konvehdin tytön lautasen reunalle. Tyttö ei heti tajua elettä, mutta konvehdin havainnoituaan käännähtää katsomaan Elleä, joka poistuu jo hameen helma hulmuten kahvilasta. Siinäpä ainakin syytä hymyillä.

[Alice Katarina]

Valkkasin tämän tekstin Kommenttikampanjasta nimensä perusteella, mutta jo yhden raapaleen luettuani olin ihastunut tekstiin täysin. Kirjoitat hauskasti, viiltävän sarkastisesti ja viihdyttävästi. On hauskaa, että jokainen raapale on ikäänkuin oma tarinansa, jokin hetki, joka nyt jostain syystä sattuu olemaan muistamisen arvoinen.

Totta kai Ellellä on arpia. Kaikilla on arpia, sanoi mummi sataviisivuotiaana – ja delasi. Ellelle ei oikein koskaan selvinnyt, mitä mummi tarkoitti. Mutta totta kai Ellelläkin sitten on arpia.

Rakastan tätä tapaasi olla samaan aikaan synkkä, humoristinen ja todella oivaltava.

Kolmas raapale on kuin suoraan omasta elämästä aina joskus. Samaistuin vahvasti. Oispa jo valmis gradu. Oispa enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän vastuuta. Oispa aikaa kirjoittaa ja lukea mitä itse haluaa. Oispa kakkua.

Erityisesti itselleni mieleen oli neljäs raapale, jossa jotenkin todella taitavasti pohdittiin sitä, miten vastoinkäymisiä vain tulee, vaikka kuinka tappalisi. Elle on (muuten ihana nimi!) ihana, kun antaa tuntemattomalle tytölle "lohdutukseksi" geishansa. Ehkä se vähän piristää päivää. Naurahdin myös ääneen Ellen pohdiskeluille pandemiasta, koska ajankohtaisuus ja huumori selvästi iskivät. Jäin nyt vain miettimään mikä se inspiraationa ollut sanaleikki oli?

Kiitos tästä ja toivottavasti kirjoitat pian jatkoa! <3

AK

[Parris]

Alice Katarina, kiitos ihanasta kommentista ja siitä, että nappasit tämän luettavaksi! Olen rakastunut tämänkaltaiseen genreen - viime kesänä tutustuin muun muassa Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaaniin sekä Antti Holman Auta Antti -podcastiin, jotka molemmat kohtaavat piikikkään humoristisella tavalla nykyhetken ongelmia. Siispä ihanaa, jos löydät tästä samastumispintaa - Elle on minä, sinä, me. Pandemia nousikin tässä seuraavassa osassa vähän isoon rooliin, koska tämä on samalla myös ajankuva. Ja se sanaleikki löytyy nelososan otsikosta! :p Kiitokset vielä, inspiroiva ja kannustava kommentti <3

05 | Ab Rutto Oy
200 sanaa / 72. Älytön / Teelusikan tunneskaala II (tunteella tuskastuneisuus)

Elle katsoo silmät lasittuneena, kädet täristen hallituksen tiedonantoa pandemiatilanteen suhteen. Hän ei edes huomaa, että puristaa kätensä nyrkkiin niin, että painaa punertavat jäljet kämmeneensä. Asiat muuttuvat niin nopeaan, liian nopeaan, eikä Elle pysty edes hengittämään enää ajattelematta, että nyt tämä on se virus ja hän kuolee. Ehkä tämä on se Pendolino helvettiin.

Ulkona on helpompi hengittää. Kevätaurinko paistaa vielä iltapäivänäkin kirkkaana ja Elle kiroaa puoliääneen, että olisi pitänyt ottaa aurinkolasit. Ainakin nyt hän näkee valon alikulkutunnelin päässä. Yläpuolella lähijuna kolistelee ohi ja Ellen pään sisällä kolisee. Hän näkee vain silmissään Plague Incin ilmoitukset, kuinka maa toisensa jälkeen sulkee rajansa. Kuinka monta päivää lääkkeeseen? Kuinka monen maan laboratoriot jahtaavat ratkaisua? Kuinka monta uutta erilaista oiretta julma jumala keksii virukselle ennen kuin se pysähtyy?

Lähikaupan kassa jaksaa tervehtiä iloisesti. Elle mumisee moikan takaisin ja katsahtaa tyhjähköön leipähyllyyn. Vitun idiootit. Ei sillä, hylly täyttyy seuraavaan aamuun mennessä taas, kun kapitalismin kuolonkorahteluja henkivä riemumarssi tuo taas tarjolle valikoiman vaaleaa leipää, ruisleipää, täysjyväleipää, gluteenitonta leipää, saaristolaisleipää, rieskoja, hodarisämpylöitä. Ellen silmissä tilanne on farssi – liioiteltu, epätodennäköinen ja kaikkiaan absurdi. Kassaneiti kysyy, ottaako Elle kuitin. Ei ota.

Kaikki muut ovat menettäneet järkensä, eikö niin? Että tämä on vain paha uni ja sitten Elle herää yöjunasta kohti unelmiaan?