Ficin nimi: Tanssi
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: Kaksosauringot
Tyylilaji: Romance
Ikäraja: S
Paritus: Corildon/Aleia
Yhteenveto: Aleia kiskoi hänet ulos loosista ja veti mukanaan tanssilattialle.Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta Erika Vikin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Lisää Kaksosaurinkoja! Lupaan oikeasti kokeilla jossain vaiheessa jotakin muutakin paritusta, mutta tässä nyt vielä tätä Corildon/Aleilaa
Tämä on vaihtoehtoinen kuvio ensimmäisen kirjan Jaiphireen sijoittuvalle kohtaukselle, jossa Corildon, Aleia ja Esme menevät Merenneitoon ja Esme tanssii Corildonin kanssa ja Aleia Mateon. Voitte unohtaa sen, tämä tanssi on nimittäin omistettu Corildonille ja Aleialle <3
TanssiCorildon ei tiennyt, miten oli saanut itsensä suostuteltua lähtemään Merenneitoon. Esmen sinnikäs taivuttelu ja Aleian loistavat silmät eivät kuitenkaan olleet antaneet mahdollisuutta kieltäytyä ja niin hän oli antanut johdattaa itsensä vaunuihin, joiden mukulakivillä koliseva kyyti oli muutamassa minuutissa kiidättänyt heidät perille. Esme esitteli ylpeänä uusinta paikkaansa ja Aleia oli lapsellisen innoissaan kaikesta, mitä näki. Tyttö käänteli päätään hymyillen puolelta toiselle, yrittäen kai tallentaa mahdollisimman monta kiehtovaa yksityiskohtaa verkkokalvoilleen.
Esme kehui, ettei koko Jaiphiresta saanut yhtä laadukkaita oluita, viinejä ja muita väkijuomia kuin Merenneidosta ja että heidän baarimestarinsa sekoittamat drinkit olivat vertaansa vailla. Corildon tarttui Aleiaa kevyesti käsivarresta ja seurasi Esmeä väkijoukon läpi kohti tiskiä. He voisivat yhtä hyvin ottaa jotakin juotavaa, nyt kun kerran olivat täällä.
”Samiriam!” Esme huudahti, ja kiersi tiskin taakse tervehtimään pitkää ja rotevaa naista, joka laski vihreää nestettä sisältävän pullon ja pienen kristallilasin käsistään. He vaihtoivat kevyitä poskisuudelmia ja Esme jatkoi: ”Tekisitkö ystävilleni, mitä he toivovat? Tässä ovat Corildon Ma’Bathae ja hänen seuralaisensa neiti Aleia Wyel.”
Samiriam hymyili leveästi ja lupasi yllättää heidät parhaalla sekoituksellaan.
”Ehkä neidille hiukan kevyempänä, vai mitä luulette?” hän kysyi sointuvan matalalla äänellään, tarttuen kauniiseen läpikuultavaan karahviin ja kahteen jalalliseen pikariin.
”Sopii”, Aleia sanoi. Corildon sen sijaan pyysi tuplana sen, mitä ikinä Samiriam olikaan tekemässä. Sekunnin ajan naisen kasvoilla viivähti yllättyneisyys, joka seuraavassa hetkessä kätkeytyi punattujen huulien lempeän hymyn taakse.
”Kuten haluatte, sir.”
He saivat pikarinsa, jotka oli täytetty kullankeltaisella, kevyesti pyörteilevällä cocktaililla. Aprikooseilta ja joltakin voimakkaalta alkoholilta tuoksuva sekoitus oli Corildonin pikarissa astetta tummempaa, vahvempaa. Corildon siemaisi lasiaan vajaammaksi, värähtäen juoman makeankarvaalle maulle.
”Etsitään istumapaikat”, hän sanoi ja lähti hitaasti kulkemaan kohti salin seinustaa. He löysivät tanssilattian lähettyviltä pienen loosin, jossa oli viininpunaisella kankaalla päällystetyt penkit ja pieni pöytä. Öljylamppu valaisi suojaisaa nurkkausta lepattaen. Aleia pujahti istumaan helmojaan keräillen, varoen läikyttämästä juomaansa. Corildon asettui häntä vastapäätä ja laski hetkeksi pikarinsa käsistään, kurottaen pienentämään lampun savuttavaa sydäntä hiukan. Esmeä ei näkynyt — nainen oli kai kadonnut takatilaan, tai jäänyt juttelemaan jollekin lukuisista tuttavistaan.
Kovaäänisestä kuului hidastahtista musiikkia, joka sekoittui ihmisten puheensorinaan, nauruun ja lasien kilinään. Corildon maisteli juomaansa vaitonaisena, tarkkaillen Aleiaa, joka yhä katseli ympäristöään. Tyttö oli kaunis tummansinisessä leningissään ja tämän ilosta hehkuva olemus sai Corildonin sydämen hypähtelemään. Hän ei sallinut itsensä ajatella, mitä he voisivat paraikaa olla tekemässä huoneessaan majatalossa, muiden katseilta piilossa. Tässä oli hyvä. Missä vain oli hyvä, parempi kuin kuukausiin tai vuosiin tätä ennen. Kunhan vain Aleia olisi siinä lähellä.
”Mitä sinä katsot?” Aleia kysyi kuiskaten, havahduttaen Corildonin ajatuksistaan. Tyttö ojensi kapeasormista kättään ja Corildon tarttui siihen pöydän yli. Aleian iho tuntui viileältä hänen lämpimänä hehkuvan kämmenensä alla, sen seleeseille ominaisen kuparivivahteen korostaessa tytön ruusuista vaaleutta.
”Sinua”, Corildon sanoi ja hymyili. Aleia puristi hänen kättään ja se sai Corildonin sydämen pusertumaan vasten rintalastaa, villinä ja levottomana.
Aleia kohotti pikarin huulilleen ja maistoi vaaleaa juomaansa.
”Hyvää”, hän sanoi. ”Mitäköhän tässä on?”
Corildon pudisteli päätään. Hänen asiantuntemuksensa rajoittui viskeihin, eivätkä Jaiphirelaisten suosimat Pohjois-Dwyriläiset alkoholijuomat olleet hänelle juuri lainkaan tuttuja. Corildon siveli Aleian kättä ajatuksissaan, eikä huomannut tanssilattialta kantautuvan musiikin vaihtaneen tahtiaan valssiin.
”Mennään tanssimaan”, Aleia sanoi. Corildon nosti katseensa. Havunvihreät silmät tuijottivat häntä niin intensiivisesti, että suuta kuivi ja käsi hänen kädessään tuntui yhtäkkiä kuumemmalta kuin olikaan.
”En minä osaa tanssia”, Corildon väitti, vaikka Ma’Bathaen poikana tanssitaitojen puuttuminen olisi lähinnä saattanut hänet (tai ainakin hänen vanhempansa) häpeään. Jokaisen heidän sukunsa nuorukaisen edellytettiin osaavan edes sen verran, että heitä kehtasi hyvillä mielin kutsua herrasmieheksi. Vaikka Corildon ei ollut enää lainkaan varma, miten hyvin sopi tuohon muiden määrittämään muottiin.
”Osaat”, Aleia sanoi. ”Tule nyt, Corildon. Minä haluan sitä.”
Sinä haluat sitä. Tietäisitpä, mitä minä haluan, Corildon mietti ja myöntyi lopulta huokaisten tytön pyyntöön. Aleia kiskoi hänet ulos loosista ja veti mukanaan tanssilattialle, jolla muutama pari jo pyörähteli pehmeäsointuisen kappaleen keinuvassa rytmissä. Corildon tarttui Aleiaa vyötäisiltä ja otti tämän oikean käden käteensä. Aleian toinen käsi laskeutui hänen hartialleen ja kun Corildon otti ensimmäisestä sopivasta tahdista kiinni, Aleia seurasi sulavasti hänen liikkeidensä mukana. Käsi tytön vyötäröllä liukui kevyesti selän puolelle, tapasi leningin korsettimaisen nyörityksen ja veti vaistomaisesti Aleiaa lähemmäksi, lähes kiinni hänen kuumana hehkuvaan vartaloonsa.
”Aleia”, Corildon kuiskasi käheästi ja painoi otsansa vasten tytön otsaa. He tanssivat lähekkäin ja Corildon melkein sekosi askeleissaan, kun Aleian käsi liikahti vaistomaisesti hartialta kohti niskaa, hipoen ihoa aivan paidankauluksen yläpuolelta. Corildon tunsi pulssinsa sykähtelevän.
”Älä”, Corildon pysäytti Aleian, ennen kuin sormet ehtivät kurottaa pidemmälle valkoisten kiharoiden alle. ”Säästetään tuo myöhemmäksi.”
”Anteeksi”, Aleia sanoi, vetäen kätensä pois. Hän hipaisi Corildonin poskea ja palautti kätensä hänen hartialleen. Pikkuhiljaa Corildon sai taas tahdista kiinni. Heidän askelensa sopivat saumattomasti yhteen, Corildon vei Aleiaa kevyesti kuin höyhentä ja musiikki kietoi heidät syleilyynsä, sitoen liikkeet yhdeksi katkeamattomaksi virraksi. Se tuntui niin upealta, että Corildonin sydämeen sattui.
Kun viimeiset tahdit päättivät kappaleen ja heidän askeleensa hidastuivat pysähdyksiin, tanssi tuntui sytyttäneen Corildonin sisälle liekin, jonka vain Aleia voisi sammuttaa.
”Haluatko sinä olla täällä vielä kauan?” hän kysyi karheasti, hyväillen varovaisesti Aleian hiuksia, jotka putosivat alas niskaan pehmeälle nutturalle.
”En usko”, Aleia kuiskasi.
”Hyvä”, Corildon sanoi. ”Jos tahdot juoda loput juomastasi, tee se nyt.”
Aleian tyhjennettyä lasinsa, Corildon malttoi vain vaivoin käydä hyvästelemässä Esmen ja Samiriamin. Kiesien takapenkillä hän suuteli Aleiaa, ajatellen, ettei Merenneidossa käyminen ollut sittenkään ollut niin huono idea.
Tanssiminen oli ehdottomasti ollut tämän arvoista.