Näkijän taru: Näkijän lapsi, S. Lempeä draama

[Fiorella]

Nimi: Näkijän lapsi
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Lempeä draama
Ikäsuositus: Sallittu
Paritukset: Burrich/Molly
Vastuuvapautus: Robin Hobb omistaa Näkijän taru -kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. 
Yhteenveto: Mitä kuuluu trilogian päätyttyä?
Haasteet:
Tutustu fandomiin ja ficcaa -haaste; Robin Hobbin Näkijän taru
Finfanfun 1000, sana 752. Nauris
Lukijalle: Fandom ja kirjailija oli minulle vieras, joten luin haastetta varten mainitun trilogian ja kuulin myöhemmin että kirjailija ei tykkää, että hänen hahmoistaan ficataan. Näin ollen koetin pysytellä aiheessa niin, ettei tyyppi toivottavasti suutu minuun, jos sattuu joskus oppimaan lukemaan suomeksi.



Näkijän lapsi


Kevyet poutapilvet tekivät aurinkoisesta päivästä miellyttävän. Mehiläiset hyrräsivät muhkeissa kukkasissa, jotka reunustivat värikkäinä peltoina kotoisanruskeaa tölliä. Pieni tyttö pellavaisessa koltussaan taaperteli sen pihamaalla, poiketen luonnonkivistä upotetulta laattapolulta aina nähdessään nurmella jotakin tarkasteltavaa. Lapsella oli paljaat jalat, joiden varpaanväleihin kutittava ruoho upposi mukavasti, ja pikku kädessään nyrkin kokoinen nauris, jota hän välillä haukkasi huolettomin mielin. Jossakin kaukana heilahtelivat tuulessa lakanat, joita tytön äiti nosteli pyykkisoikosta narulle kuivamaan.

Kodikkaan tunnelman sivustaseuraaja kallisti päätään seuraten lapsen liikkeitä. Asennonmuutos sai yläpuolella suojaavan lehtiverhon heilahtamaan, ja se herätti pikkuisen uteliaisuuden. Hän kurotti päätään suu auki, pureskelun unohtaen.

”Hauva”, totesi lapsi kiinnostuneena. ”Iso hauva.” Hän alkoi kävellä lähemmäs. Aikuinen susi laskeutui selälleen kuin pentu ja teki itsensä vaarattoman näköiseksi. Ja samalla matalaksi. Se oli harkinnut hetken pakoa, mutta saattoi haistaa, ettei liian lähellä ollut ketään muita. Tilaisuus oli liian houkutteleva hylättäväksi.

Tyttö laski nauriin käsistään laakealle kivelle, jolla ennestään lojui jo valikoima pihalta löytyneitä pikku aarteita; katkennut mutta yhä loistokas kukinto, kiiltävä, rosoinen kvartsinpala, kaunis harakan sulka, jossa vihreä väikkyi. Pelkäämättä hän lähestyi eläintä pieni kämmen ojossa. Susi hengitti puhtaan lapsen tuoksua, jota maustoi jo tallatun ruohon ja väkeväaromisen nauriin haju. Pienokainen kallisti päätään ja upotti pulleat sormensa harmaanruskeaan turkkiin. Susi ynähti mielissään, kun pieni kämmen silitti hankaavin liikkein sen vatsapuolta etutassujen takaa.

Lapsi kikatti suden nuolaistessa sitä pitkällä kielellään. Pehmoiset hiussuortuvat valahtivat kangashilkan alta kasvoille, kun hän väisti vaistomaisesti liikettä, vaikka ilahtuikin huomionosoituksesta. Eläin haistoi niistä lempeän hunajan, ja hienoisen häivähdyksen yrtein maustettua kynttilänrasvaa. Tytön taputellessa karkeaa turkkia suden korvat kuitenkin liikehtivät valppaina, aistien mahdollisia uhkia. Jos laumanjohtaja näkisi suden jälkeläistensä lähellä, siitä ei seuraisi hyvää. Mutta ympärillä kuului vain mettiäisten kylläisen juopunutta surinaa, vieroitetun varsan hirnahdus kauempaa niityltä tamman hätistellessä sitä kauemmas luotaan. Kun ihmisäidin ääni kutsui pienoistaan, tyttö nousi kuuliaisesti jaloilleen ja susi töytäisi häntä kuonollaan kevyesti takaisin torpalle päin. Itse se vetäytyi puuston suojaan, mutta jäi seuraamaan tapahtumia.

Tyhjää koria lanteillaan kantava nainen oli kauniimpi kuin koskaan selkeästi erottuvan vatsakummun kohottaessa esiliinan helmaa. Näin hänet ensi kertaa tällaisena. Toivoin kipeästi, että olisin ollut läsnä edellisellä kertaa. Mutta silloin olisi kaikki toisin, eikä suinkaan paremmin.

Veljeni, asiat ovat niin kuin ajattelimme, kuului ajatukseni vahvistava ääni mielessäni. Naaraasi on taitava. Pesä on siisti ja hoidettu, pentusi terve ja vahva. Ja hän on uudestaan kantavana. Kuulin suden olevan tästä tyytyväinen. Lauman vahvistaminen on susille tärkeää.

Kaikki vaikuttaa hyvältä. Kuulin, että useassa kaupungissa myydään jo hänen kynttilöitään, myönsin tyytyväisenä. Hänellä on oma pikku puoti kylässä, ja hän vaikuttaa onnelliselta.

Lauman sielu huolehtii heistä, muistutti Yönsilmä aistien sisäiset tuntemukseni. Nyökytän päätäni, vaikka kukaan ei voikaan sitä nähdä. Olen läsnä vain jaetun mielemme kautta, ja silti tuntuu, kuin olisin itse kokenut äskeisen hetken lumon.

Kaukaisen mökkini hiljaisuudessa katselen kuin uusintana mielessäni, kuinka tyttö järsii tyytyväisenä nauristaan tepsuttaessaan lähemmäs kotipihaa. Voin aivan nähdä silmissäni, miltä hän olisi näyttänyt linnassa. Mielenmaltti tai Kettricken olisi opettanut tyttöä niiaamaan sievästi, hänet olisi pyntätty kiiltäviin kankaisiin, jotka tekisivät liikkumisesta vaikeaa. Nyt äiti ojentaa hänelle käsivartensa laskien korinsa maahan, ja suukottaa hellästi hänen pehmeitä pikku kasvojaan pyyhittyään ne ensin esiliinansa kulmaan.

Tämä on paras lahja, jonka pystyin sinulle antamaan, pikku Nokkonen, ajattelen. Kukaan ei uhkaa henkeäsi, ei vaadi sinulta mitään kohtuutonta. Saat elää tavallisena lapsena, oman perheesi parissa, juoksennellen vapaana turvallisen kotisi nurmella. Se on enemmän, mitä koskaan itse koin. En tunne katkeruutta siitä, että Burrich elää nyt minun elämääni; Molly kantaa ehkä jo pientä Uljasta, joka ei tiedä Fitzistä mitään. Kokemansa jälkeen he ansaitsevat kaiken hyvän, mitä suinkin voivat saada osakseen.

Kun Yönsilmä kääntyy palatakseen, pienen kodin idylli katoaa selkämme taakse. Suden mielen täyttää jo ajatus siitä, maksaako vaivan juosta jäniksen perään, mutta oma mieleni on haikea. Sankarin palkka ei aina ole maineensa arvoinen.


* ~ * ~ *

[Fairy tale]

Tulinpa mielenkiinnosta katsomaan miten kirjasarja on sinua inspiroinut. Ja voi kuinka kotoisa ja levollinen tämä tunnelma tässä olikaan. Vaikka itselläni on jo vuosia kirjojen lukemisesta, osasin heti yhdistää kuka on kukin ja mikä on tilanne. Hetken epäröin oliko kyseessä juuri Yönsilmä, mutta olihan se ja sitä kautta Fitz pääsee kurkistamaan hänelle tärkeiden ihmisten pieneen hetkeen. Sait tuotua lähelle tämän kesäisen hetken, ruohon tunnun paljaiden varpaiden välissä ja tuo kivetty polku. Paljon kiitos tästä kesäisestä tuulahduksesta talven keskelle.

[Fiorella]

Kiitos ihanasta kommentistasi, Fairy tale. Olipa mukava kuulla, että tämän pikku tuokion tunnelma välittyi sinulle hyvin.

[Thelina]

Tykkäsin todella paljon tämän lempeästä tunnelmasta! Ra-kas-tan Näkijän tarua ja on kyllä sääli ettei siitä juuri ole ficcejä, koska kirjailija ei niistä tykkää. Tämä oli kuitenkin ihana, Yönsilmä varsinkin oli todella Yönsilmämäinen kuvaillessaan perheen elämää suden näkökulmasta (tottakai sille on tärkeintä että pesä on kunnossa ja uusi poikanen tulossa ). Pikku Nokkonen nauris kädessään varsin suloinen ja viimeinen lause kuvaa hyvin Fitzin tuntemuksia <3 Voi että, olipa kivaa lukea tämä, kiitos kun kirjoitit!

[Fiorella]

Kiitos, Thelina, olipa ihanaa että pidit ja että koit tämän fandomiin osuvaksi. Yritin lähestyä aihetta tavalla, jonka toivottavasti kirjailijakin hyväksyisi.

[Arte]

;_________;

Miten ihanaa, että kirjoitit tästä <3

Voin kuvitella, että tällainen tilanne voisi oikeasti tapahtua. Fitz haluaa nähdä, miten heillä menee, vaikkei pystykään siihen osallistumaan, koska:

Tämä on paras lahja, jonka pystyin sinulle antamaan, pikku Nokkonen, ajattelen. Kukaan ei uhkaa henkeäsi, ei vaadi sinulta mitään kohtuutonta. Saat elää tavallisena lapsena, oman perheesi parissa, juoksennellen vapaana turvallisen kotisi nurmella. Se on enemmän, mitä koskaan itse koin.

Aww. Kyllä. Angstinen Fitz.

Oon tästä pätkästä tosi iloinen. Fitz angstailee, Nokkonen syö tuoretta naurista (aww tulee oma lapsuus mieleen), Yönsilmä vaan miettii, että jaksaisiko pompata jäniksen perään. Ja Lauman sielu pitää laumastaan huolta. Uusi pentu tulossa ja pesä on pudas <3 Just tällaista Peuran pikkukylässä on. Kiitos ihan kauheasti tästä vaivannäöstä <3

[Okakettu]

Moikka kommenttiarpajaisista! Näkijän taru ei ole minulle kirjasarjana tuttu muuten kuin nimeltä, mutta tykästyin heti ensimmäisistä lauseista lähtien ficcisi tunnelmaan, ja päädyin siksi lukemaan tämän. Googlettelu auttoi tuomaan kontekstia tuohon lopun kertojavaihdokseen, joten sanoisin pysyneeni suhteellisen hyvin kärryillä kirjoja lukemattakin. Ja kuten sanottu, etenkin alun tunnelmointi toimii hyvin myös ilman fandom-tietämystä; se oli jotenkin todella lempeä ja levollinen, ja tykkäsin kokonaisuudessaan hirmu paljon luontokuvauksestasi, olipa kyse sitten miljööstä tai pikkutytön ja suden kohtaamisesta. Suden näkökulma toi tähän mukaan tosi vahvan aistivoimaisuuden, etenkin erilaisten tuoksujen osalta: lempeä hunajan tuoksu, kynttilänrasva, väkeväarominen nauris... Mielikuva sutta rapsuttavasta pikkutytöstä, jolla on aarteenaan nauris ja muita asioita kvartsinpalasta harakan sulkaan (jossa vihreä väikkyi, ihanasti ilmaistu!), oli myös todella suloinen. Lopussa oli mukana toki oma haikeutensa, mutta se sopi tähän ja toi alun levollisuudelle myös lisää painoarvoa, kun tajuaa, miten arvokkaasta asiasta on kyse. Kiitos paljon lukukokemuksesta! <3

[Fiorella]

Kiitos, Arte, ilahduin kovasti kuullessani että tykkäsit tästä, kun tämä kuitenkin oli sinun toiveeseesi kirjoitettu. <3

Kiitokset myös sinulle, Okakettu! Hauskaa että tartuit vieraaseen fandomiin ja vielä pidit lukemastasi.

[Waulish]

Vaihdokkaista hyvää iltaa!

Näkijän taru on minulle tuttu vain nimeltä, mutta tämän tekstin alku tempaisi minut heti mukaansa. Siitä oikein huokuu sellaista leppoista maalais- ja kesätunnelmaa: on hiljakseen pöriseviä mehiläisiä, kukkaloistoa ja jaloissa kutittavaa ruohoa, kauempana pyykkejä ripustava äiti... Pystyin eläytymään ympäristöön ja tunnelmaan kaikilla aisteillani, ja se jos mikä on onnistuneen kuvailun merkki! Lisäksi minua ilahduttaa se, miten kauniisti ja lempeästi kuvailet lapsihahmoja tässä ja muissakin teksteissäsi. Siitä tulee levollinen mieli, ja se auttaa siivittämään takaisin omaankin lapsuuteen ja sen huolettomiin kesäpäiviin.

Aluksi vähän säikähdin, kun kävi ilmi, että piilossa tarkkailee susi, mutta onneksi sillä ei olekaan mitään pahoja aikeita. Sitten hämmennyin yhtäkkisestä vaihdoksesta minäkertojaan ja jäin pohtimaan, onko tässä kyse ikään kuin ihmisen ja suden yhteisestä jälkeläisestä vai mistä. Ainakin minäkertojassa vaikuttaa yhdistyvän sekä ihmisen että suden tajunta ja tietoisuus, mutta muu jää minulle hieman hämäräksi. Vaikken kaikkea aivan ymmärräkään, ilahdun kuitenkin siitä ajatuksesta, että vaikka tarinan lapsella olisi ollut mahdollisuus hyvin toisenlaiseen elämään, hänelle on päätetty kuitenkin suoda tällainen rauhallinen ja levollinen kasvuympäristö. Itse ainakin ottaisin rennon pellavakoltun paljon mieluummin kuin liikkumista hankaloittavat kimallekankaat.

Kiitos tästä tarinasta, tämä oli ihastuttavan lempeä lukukokemus! -Walle

[Fiorella]

Kiitos kommentistasi, Waulish! Täysin vieras fandom tämä oli minullekin, mutta tartuin tässä sellaiseen kohtaan, mikä tuntui itselle kotoisimmalta.

Tämä tarinan susi liittyi kertojahahmon kykyyn ikään kuin "jakaa mielensä" kyseisen susiystävän kanssa, eli nähdä ja aistia tämän kautta (kuin myös toisin päin). Lyhyesti kertoen, päähenkilö joutui tilanteeseen, jossa hän vetäytyi syrjään itselleen rakkaiden ihmisten elämästä heidän turvallisuutensa tähden, joten annoin tässä hänelle mahdollisuuden nähdä vilauksen heidän elämästään, johon ei enää itse pysty ottamaan osaa.