Nimi: Välimatka
Kirjoittaja: HighAndDry
Genre: angsti, fluffy
Paritukset: ?/?
Ikäraja: S
A/N: Joops. Eli tämä on kirjoitettu kauan sitten, tämä oli eräällä toisella keskustelufoorumillakin joskus (osallistui kai johonkin kilpailuun) ja ajattelin laittaa tämän tänne. Tämä ei edes alun perin ollut tarkoitettu HP- ficiksi, mutta kun luin tämän myöhemmin, tuli mieleeni eräs HP- paritus… Anyways. Enjoy ja vinkatkaas, mikä paritus oli mielessänne tätä lukiessanne.
VÄLIMATKA
Ihoni on levoton. Sen jokainen senttimetri, jokainen solu odottaa kärsivällisesti, vangittuina paikkaansa lihani ja luiden päällä. Verisuoneni kuljettavat verta uskollisesti sydämeeni ja sieltä takaisin; ne jatkavat työtään vartoen sitä päivää, jolloin ne saavat siitä ansaitsemansa palkan.
Keuhkoni hengittävät ilmaa raskaasti, niin kuin hengittävät näyttelijän keuhkot, hetkeä ennen kuin esirippu nousee. Silmäni tähyilevät horisonttiin ja taistelevat sokeutta vastaan. Nukkuessanikin ne näyttävät minulle unia sinusta.
Sormeni eivät ole unohtaneet vaatteittesi tuntua eikä ranne kämmentäsi sen ympärillä, ja käsivarteni ojentavat itsensä kohti etelää kuin nälkäisten linnunpoikien kaulat.
Sillä kaikki minussa ikävöi sinua: ruumiini, sieluni, henkeni ja mieleni.
Kaipaan pääsi painoa olkapäälläni, käsiesi turvallista otetta minusta, kun painat minut itseäsi vasten. Kaipaan kuulla äänesi, sen jokaisen taajuuden, sävyn ja soinnun. Kaipaan ihosi tuntua ja tuoksua, hiustesi aallokkoa, silmiesi myrskyä.
Silloin minä olin kotona, kun olin sinun siipiesi suojissa; olivathan sormeni juuri sopivan notkeat viemään hiuksesi pois korvasi tieltä, sopihan otsani täydellisesti rintakehääsi vasten. Päätäni sinun kämmenesi olivat vahvat pitelemään.
Päiväni ovat odotusta, ajan verkkaista ja niin naurettavan turhaa valumista sormieni lävitse.
Ilma ei liiku, kello ei käy. Kaikki on pysähtynyttä.
Ja se melkeinpä sattuu olla erossa sinusta. Se kylmää, raapii, kihelmöi ja tukistaa.
Eikä kuitenkaan tarpeeksi lujaa.
Tokihan minulla on muistoja, mutta ne eivät ole sama kuin todellisuus: muisto on vain läpinäkyvä, tuoksuton, kaksiulotteinen kuvaelma eletystä hetkestä. Muistoissa äänet kuuluvat pelkkinä sekavina musiikin, puheen ja hiljaisuuden yhteenkietoutumina, kosketukset ovat vain pientä valon ja varjon leikkiä iholla eivätkä värit elä tai ole täysiä.
Muistot on vain korvikkeita.
Lupaa siis minulle, että jonakin päivänä välimatkamme on enää vain henkäyksen pituinen, että sormeni saavat silloin taas leikkiä hiussuortuvissasi ja ohimoni nukkua solisluutasi vasten. Ja minä vannon, että jos saan sinut vielä kerran niin lähelle itseäni, minä tallennan sen hetken kämmenviivoilleni, verkkokalvolleni; minä piirrän sen selkärankaani ja tatuoin sanasi korvalehteeni.
Palkitse valtimoni.
