Ficin nimi: Kuolemasta syntynyt
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: Angst, draama, slice of life, AU
Ikäraja: S
Paritus/henkilöt: Sirius/Remus ja Harry-vauva
Yhteenveto: Jamesin ja Lilyn kuoltua Sirius ja Remus ottavat Harryn hoitaakseen.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Avaruuspiraatin taannoinen joululahjatoive istutti päähäni ajatuksen, että pitäisi joskus itsekin kokeilla kirjoittaa Remuksesta ja Siriuksesta hoivaamassa Harry-vauvaa. En ehtinyt ennen joulua tällaista toteuttaa, mutta tässäpä nyt Piraatin ja muiden iloksi rapsuja aiheesta ❤ Tässä on siis hieman muutettu canonia Siriuksen, Remuksen ja Peterin sekä tietysti Harryn osalta, mutta ajatuksena on edelleen, että Voldemort tappoi Jamesin ja Lilyn ja menetti voimansa yrittäessään tappaa Harrya. Tämä ficci osallistuu
Spurttiraapale V - haasteeseen, 18. kierros.
Kuolemasta syntynyt1.(200 sanaa - Jännittynyt)Saadessaan Harryn ensimmäistä kertaa syliinsä, Remus oli jännittynyt ja ihmeissään. Miten niin pientä lasta oikein kuului pidellä? Lily kuitenkin katsoi häntä rohkaisevasti nyökytellen ja asetteli vauvan hänen käsivarsilleen, niin että pieni pää nojasi kyynärtaivetta vasten, toisen käden tukiessa takapuolta. Pian Remus rentoutui huomattuaan, että Harry nukkui yhä yhtä rauhallisesti kuin konsanaan äitinsä ja isänsä huomassa.
“Hän tietää, että sinä pidät lapsista”, Lily sanoi hymyillen ja Remus hymyili takaisin.
“Kai te tulette kummeiksi, kaikki kolme?” James kysyi vilkuillen Remusta, Siriusta ja Peteriä, jotka olivat Godrickin notkossa uutta tulokasta katsomassa.
“Tottakai! Pitäähän lapsella olla monta kummia: yksi lempeä, yksi hurjapää ja yksi siltä väliltä”, Sirius sanoi nauraen. Peterkin nyökkäsi vaitonaisena. Ehkä hänen ajatuksensa jo silloin olivat muualla, Remus mietti myöhemmin.
Nyt kummeista oli jäljellä enää kaksi – kolmas oli kadonnut kuin tuhka tuuleen murhattuaan kaksitoista jästiä ja Remuksella oli täysi työ estää Siriusta lähtemästä Peterin perään.
Tärkeintä on nyt pitää huolta Harrysta, hän sanoi Siriukselle kerta toisensa jälkeen, toistellen lausetta kuin mantraa. Lilyn ja Jamesin kuolema painoi raskaana sydäntä, eikä yksivuotias Harry enää nukkunut rauhallisesti sylissä, vaan itki lohduttomasti öisin ja usein päivisinkin. Remus silitti Harryn uneen ja Sirius silitti Remuksen ja niin päivät kuluivat yksi kerrallaan eteenpäin, ilman Lilyä ja Jamesia.
2.(200 sanaa - Uusi)Tilanne oli molemmille uusi, eikä Remus myöhemmin enää muistanut, miten ihmeessä he olivat selvinneet ensimmäisistä viikoista hengissä kaikki kolme. Harry itki jatkuvasti ikäväänsä ja otsansa haavaa, joten he kävivät Mungossa ja lääkittyään Harryn parantaja antoi ohjeeksi edetä lapsen tahtiin. Jos tämä tuntui tarvitsevan tavallista enemmän syliä ja läheisyyttä, sitä tuli tässä tilanteessa antaa. Harry takertui Siriuksen kaapuun ja Remus kiitti parantajaa, joka saattoi heidän käytävälle.
Heillä kävi myös apujoukkoja: Molly Weasley vieraili katraansa kanssa ja Andromeda Tonks toi Nymfadoran vanhan syöttötuolin, sängyn ja muita tarvikkeita.
”Onneksi säästin näitä…” Andromeda huokaisi ja katseli Doraa, joka leikki Harryn kanssa olohuoneen matolla. ”Ajattelin, jos joskus saamme toisen lapsen, mutta onni ei ole ollut myötä”, hän jatkoi hiljaa. Sirius halasi serkkuaan ja lupasi pitää tavaroista hyvää huolta, kaiken varalta.
Lapsen mieli vaikutti sopeutuvan uuteen elämänvaiheeseen paljon nopeammin kuin aikuisten. Pian Harry jo nauroi lähes yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka heräilikin vielä öisin sydäntäsärkevästi itkien. Silloin Remus nosti Harryn viereensä, piteli lähellään ja rauhoitteli.
”Nukahtiko hän?” Sirius kuiskasi, kun Harryn huuto oli jälleen vaihtunut tasaiseksi tuhinaksi heidän välissään.
”Nukahti”, Remus sanoi. ”Antaa hänen nukkua tässä, hän varmaan herää, jos yritämme siirtää hänet takaisin pinnasänkyyn.”
Sirius kurkotti kättään Harryn yli ja silitti hellästi Remuksen karheaa tukkaa.
3.(250 sanaa - Kosketus)Sirius teki osa-aikatyötä Viistokujan WelhoMusiikissa ja työskenteli silloin tällöin yhä Feeniksin killalle, mutta Remus oli suurimmaksi osaksi jättäytynyt pois killan tehtävistä hoitaakseen Harrya. Toistaiseksi järjestely toimi hyvin ja poisti häneltä yhden murheen - ainaisen työnhaun. Oli vaikeaa löytää niin joustavaa työtä, että hän kykenisi järjestämään täydenkuun aikaiset sairastamisensa järkevästi. Harryn tarpeiden täyttäminen oli sen rinnalla helppoa: sopiva määrä ruokaa, unta, leikkimistä ja syliä piti pojan tyytyväisenä päivästä toiseen.
Remus syötti Harrylle kurpitsasosetta, josta suurin osa tuntui kylläkin mystisesti päätyvän tämän rinnuksille ja naamaan. Harry levitti sosetta pienillä käsillään ja virnisteli hänelle kuin parhaankin kepposen keksineenä. Remus ei voinut muuta kuin hymyillä takaisin.
“Taitaa olla aika mennä pesulle”, hän jutteli ja nosti Harryn syliinsä. Huuhdellessaan kylpyhuoneessa Harryn kasvoja ja käsiä puhtaaksi, Remus kuuli ulko-oven käyvän.
“Hei!”, Sirius huudahti eteisessä ja Harry hihkui innoissaan kuullessaan tutun äänen. Tehtyään pojan puserolle pikaisen puhdistustaian, Remus astui eteiseen ja antoi Harryn Siriukselle. Harry kiersi pienet kätensä Siriuksen kaulaan ja painoi päänsä tämän poskea vasten, silmät suljettuina.
“Häntä taitaa väsyttää”, Sirius totesi silitellen hajamielisesti Harryn tukkaa, joka alkoi jo elävästi muistuttaa Jamesin kiharoita. “Vien hänet päiväunille.”
Remus nyökkäsi ja päätti itsekin lepäillä hetken aikaa sohvalla. Edellinen yö oli taas ollut levoton ja häntä väsytti muutenkin aina. Pieni hengähdystauko tekisi hyvää.
Seuraava asia, mihin Remus havahtui, oli Siriuksen kevyt kosketus olkapäällään.
“Nukutko sinä?” Sirius kysyi lempeästi, silitellen Remuksen kättä.
“En”, Remus sanoi, vaikka olikin nukkunut. “Vähän vain lepuutan silmiäni.”
Sirius nauroi hänelle hiljaa ja kun hän kumartui suutelemaan Remusta, mustien hiusten latvat kutittivat suloisesti Remuksen kasvoja ja kaulaa.
4. (100 sanaa - Kaksi)Täysikuu lähestyi vääjäämättä ja Sirius oli järjestellyt työvuoronsa siten, että pystyisi olemaan illan ja yön kaksin Harryn kanssa.
“Ei meidän tarvitse joka kerta käydä tätä keskustelua”, Remus sanoi rauhallisesti, kun Sirius vaikutti tuntevan kuukausi kuukaudelta syvempää syyllisyyttä siitä, ettei voinut lähteä hänen mukaansa. ”Minä pärjään kyllä ja Harry tarvisee sinua täällä paljon enemmän kuin minä siellä.”
Sirius nyökkäsi ja saattoi hänet eteiseen Harry sylissään. Remus suukotti kumpaakin läksiäksiksi ja ilmiintyi suoraan porraskäytävästä Rääkyvään Röttelöön.
Viimeiset ajatukset ennen kaiken tietoisuuden kadottavaa, kivuliasta muodonmuutosta olivat aina hänen kaksi rakkaintaan: Sirius ja Harry, joiden kasvot häilyivät suljettujen silmäluomien takana kirkkaina kuin yötaivaan tähdet.
5.(150 sanaa - Lojaalius)Vaikeista hetkistä ja raskaasta ja pimeästä talvesta huolimatta Remus oli erittäin kiitollinen ja iloinen, että he olivat päätyneet ottamaan Harryn luokseen. Vaikka menetyksen suru oli edelleen suuri ja varsinkin alussa helpoin vaihtoehto olisi luultavasti ollut sysätä Harry jonkun muun hoidettavaksi, lojaalius Jamesia ja Lilyä kohtaan ei olisi koskaan antanut heidän tehdä sitä. Harry kasvoi kohisten ja oppi joka päivä uusia taitoja, joista he olivat lähes yhtä innoissaan kuin Harry itse.
Kevään tullen he viettivät aikaansa aurinkoisissa puistoissa, joissa Harrylla oli hyvin tilaa harjoitella juoksemista, pulleat pikku jalat ruohikkoista maata tömistäen. Sirius arveli pojan tasapainon olevan kesään mennessä niin hyvä, että kaksivuotislahjaksi tälle voisi hyvinkin ostaa pienen leikkiluudan, ehkä minikokoisen Puhtolakaisun.
”Sitten alamme harjoitella huispausta, vain mitä Harry?” Sirius kysyi ja otti vastaan kädet ojossa kohti juoksevan kiharapään.
”Joo!” Harry huusi, vaikka ei luultavasti edes tiennyt, mitä hänelle oli juuri luvattu.
Sirius pyöritti kikattavaa Harrya ilmassa ja pian nauru tarttui Remukseenkin.
6.(200 sanaa - Vuosi)Jamesin ja Lilyn kuoleman vuosipäivänä he vierailivat kolmisin hiljaisella haudalla Godrickin notkossa. Ketään ei näkynyt, mutta moni muukin oli käynyt jättämässä tervehdyksensä korkean kiven juureen: kukkapuntit, pienet seppeleet ja kynttilät levittäytyivät kirjavana merenä hautakummulle ja puista pudonneiden syksyn lehtien päälle. Sirius piteli kädestä kaksivuotiasta Harrya, joka ei enää ollut mikään vauva, vaan reipas pikku velhonalku. Remus auttoi tätä laskemaan pienen liljakimpun haudan eteen.
”Se on äidille ja isälle”, Remus kuiskasi, pyyhkien kyyneleitä silmäkulmastaan. Harry katseli kiveä kulmat kurtussa. Menisi vielä muutama vuosi, ennen kuin hän voisi kunnolla ymmärtää. Monta minuuttia he seisoivat hiljaa, kuunnellen ikävästä kivistäviä sydämiään ja tuulen kohinaa puiden latvoissa.
”Kukka”, Harry totesi lopulta ilahtuneena ja osoitti liljojaan, jotka nyt makasivat maassa aivan Lilyn nimen alapuolella. Remus silitti pientä punaisen myssyn peittämää päätä ja hymyili Siriukselle.
”Lähdetäänkö?”
Sirius nyökkäsi ja Remus nosti Harryn syliinsä. Pojan paino käsivarsilla tuntui lohdulliselta ja kun Siriuksen halaus sulki heidät molemmat syleilyynsä, Remuksen suruun sekoittui yhtäkkiä syvää rakkautta. Heidän perheensä saattoi olla kuolemasta syntynyt, mutta he olivat selvinneet. He tulisivat selviämään.
”Rakastan teitä molempia valtavasti”, Remus sanoi, uusien kyyneleiden valuessa poskille. Sirius pyyhki ne varovasti pois lapasellaan.
”Niin minäkin sinua. Ja Harrya.”
Sirius tarttui Remuksen vapaaseen käteen ja he lähtivät hiljalleen kotia kohti.