Thelina: Hyvä että olen onnistunut tarinanrakennuksessa, pikkuhlijaa asioiden paljastuminen onkin tavoitteein
Sanni ja Evelyn ovat tosiaan hyvin erilaisia, joten hyvä että se tulee esille
Heh, mäkin varmasti haluaisin herätä keskellä yötä, jotta pääsisin juttelemaan Teddylle
Dracon syistä olla vihainen kuullaan myöhemmin lisää joten stay tuned
Tässä jatkoa, kiitos kommentistasi
nomps: Heheh kiva kuulla jos on hyvin toteutettu, vaikka idea tosiaan lähti ihan läpällä
Hih kiva että muistat vielä ton mun finiläiset Muumilaaksossa ficin XD Tässä ei ehkä mennä ihan niin metatasolle mutta
Oo kiva tietää että peiliinkatsomiskohtaus oli luonteva, itsekään en ole normaalisti sellaisten fani, mutta tässä tapauksessa se tuntui olevan ihan ok kirjoittaa kun varmasti hämmästyy jos ei näytä siltä kuin odotti. Kiitos kommentistasi! (ps. tykkään muuten sun uudesta nikistä
)
11. luku Malfoyden luona asumisen jälkeen Potterit ovat hämmentävän ystävällisiä. Vaikka Kalmanhaukio kuvattiin kirjoissa synkäksi, Harry ja Ginny olivat saaneet siitä vuosien varrella aika kotoisan. Seinät on tapetoitu vaaleammalla tapetilla ja vaalea puulattiakin näyttää uudelta. Sokkeloinen talo tietysti on yhä, mutta kun Albus näytti minulle koko talon, minulle alkoi muodostua parempi kokonaiskuva.
Autan kattamaan pöytää Albuksen kanssa. Harry osoittaa minulle oikean lasikaapin, kun availen hetken aikaa kaappeja.
”Sinua ei ole kai kuulusteltu ollenkaan”, Harry ottaa puheeksi. Ginny vilkaisee miestään varoittavalla katseella, joka vihjaa minulle sitä, että minusta on keskusteltu.
”En muista mitään siitä, mitä tapahtui”, sanon neutraalisti.
”Niin… on tietysti loitsuja, jotka voisivat auttaa siihen, mutta kun kerran oikeudenkäyntiä ei tullut, niin ajattelimme ettei meidän kannata turhaan penkoa esiin traumaattisia muistoja”, Harry myöntää. ”Varsinkin kun olet ilmaissut haluttomuutesi sellaisiin.”
Nyökkään. Vilkaisen Harrya kerätessäni laseja keittiötasolle. Hän näyttää siltä niin kuin haluaisi kysyä vielä jotain muutakin. Ennen kuin hän ehtii tehdä sen, Ginny kävelee väliimme ja katsoo minua hymyillen.
”Ethän sinä ole allerginen millekään?”
”Ai, öh, en ole varma”, sanon ja vilkaisen Albusta.
”Et tietääkseni”, Albus myöntää.
Ruoka valmistuu ja käymme syömään. Meitä on viisi: Harry, Ginny, Albus, minä ja Lily. Perunamuusi ja nakkikastike maistuvat hyvältä. Malfoyden luona laitoin ruokaa melko usein, mutta vaikka osaan laittaa ruokaa, kyllästyn siihen nopeasti, enkä ole kauhean hyvä taikomaan tähteistä jotain hyvää.
Suuni lähes putoaa lattiaan, kun sisään saapuu pölyisissä huispausvaatteissa oleva poika, joka ei voi olla kukaan muu kuin James Sirius Potter. Albus ja Scorpius ovat mielestäni melko perus miespuolisen olennon näköisiä, ei mitenkään pahan näköisiä, mutta ei myöskään sellaisia, että kuola alkaisi valumaan suupielestä. James sen sijaan on äärettömän komea. Tässä on sellaista viekkautta, jota muistan nuorista Jamesista ja Siriuksesta huokuneen Puoliverisen prinssin takaumakohtauksessa. Hän vastaakin mielikuvaani enemmän Jamesin ja Siriuksen lapsesta kuin Harryn ja Ginnyn. Lähes naurahdan, kun muistan, että minulla oli vaihe, jolloin shippasin Jamesia ja Siriusta toisilleen. Jamesin katse pysähtyy minuun. Hän näyttää yllättyneen.
”James! Enkö minä ole sanonut siitä, ettet tulisi likaisissa huispausvaatteissa sisälle”, Ginny huokaisee.
James riistää katseensa minusta ja vilkaisee vaatteitaan. ”No anteeksi, mutta haluatko sinä minun alkavan strippaamaan tuossa pihalla? Ei tämä edes ole kuraa, hiekkaa ja pölyä vain. Lähtee helpolla. Ja minulla on karsea nälkä”, hän sanoo ja istahtaa tyhjälle paikalle minua vastapäätä. ”Kiva tietää, että minua on odotettu”, hän sanoo ja kutsuu sanattomalla loitsulla luokseen lasin, lautasen ja aterimet.
”Emme me voineet tietää milloin sinä tulisit. Hädin tuskin olet kotona näinä päivinä”, Harry huomauttaa.
”Minkäs teet. Täytyy harjoitella, jos haluaa pyrkiä maajoukkueeseen”, James sanoo ja ottaa monta kauhallista perunamuusia lautaselleen.
”Onhan sinulla vielä vuosi aikaa ennen kuin valmistut”, Harry toteaa.
”Ja hyvät suhteet, kun äiti on valmentaja”, Lily huomauttaa sarkastisesti. ”Ei sinun tarvitse edes olla hyvä.”
”Älähän nyt”, Ginny moittii. ”Jos James saa paikan joukkueesta, hän saa sen omilla taidoillaan.”
”Niin… no siitä pitikin sanoa…” James aloitti ruuan lappamisen lomasta ja vilkaisi varovasti äitiään. ”Kuule äiti, en taida pyrkiä teidän joukkueeseenne.”
Ginnyn kulmat kohoavat. ”Ai vai niin. Minnekäs sitten?”
”Irlannin.”
Lily tirskahtaa. ”Onnea vain.”
James katsoo äitiään, joka pitää ilmeensä pakotetun neutraalina. ”Sinäkin luulet, etten pääsisi, etkö luulekin?” hän huokaa.
”No tietysti oman maan joukkueeseen pääsee tilastollisesti helpommin, mutta eihän se tietenkään mahdotonta ole. Luulen vain, että se on aika kunnianhimoinen haave, jos ansioluettelossasi on pelkkä kouluhuispaus”, Ginny sanoo ruokaansa pilkkoessaan.
”Siksi minä treenaankin kesäisin joukkueessa, auttaahan se, eikö?” James inttää.
”Harrasteliiga on hyvin eri asia kuin kilpaliiga”, Ginny huomauttaa. ”Mutta tietysti se on hyvä alku.”
”Paikallisjoukkue olisi hieman matalamman kynnyksen alku, jossa pelaaminen vähän aikaa on hyvä tapa kehittyä ja kerätä mainetta, jotta voit päästä maajoukkueeseen”, Harry kertoo.
”Mutta on maajoukkueeseenkin päästetty seitsemäntoistavuotiaita, Viktor Krum-”
”Yritämme vain muistuttaa sinua, että menestymiseen menee aikaa”, Ginny sanoo.
”Kyllä minä tiedän”, James kivahtaa ja nousee ylös. ”Mutta kiva tietää, ettette te usko minusta olevan mihinkään”, hän tokaisee ja nappaa lautasensa mukaansa ennen kuin lähtee.
Sen jälkeen Ginny yrittää herätellä keskustelua kyselemällä meiltä tulevien viikkojen suunnitelmistamme, mutta keskustelu on hivenen vaivaantunutta.
Ruuan jälkeen minä ja Albus päätämme lähteä ulos, sillä päivä on aurinkoinen ja juuri sopivan lämmin. Lily ryntää viime hetkellä ovesta meidän peräämme.
”Minä tulen mukaan”, Lily sanoo ja hypähtää viimeisen ulkoportaan yli. ”Minne me olemme menossa?”
Albus huokaisee.
”Vähän vain kiertelemään. Täällä on niin kiva ilma”, selitän avatessani portin.
”Etkö sinä tosiaan muista mitään?” Lily inttää.
”Lily!” Albus ärähtää.
”Ei se mitään. Kyllä minä jotain muistan. Mutta en erityisemmin ketään ihmisiä tai elämässäni tapahtuneita asioita.”
”Et varmaan sitten muista, kun kävimme viime kesällä uimassa rannalla. Se oli kivaa. Voitaisiin mennä taas”, Lily sanoo.
”Kuulostaa hauskalta”, myönnän.
Albus vilkaisee minua hieman yllättyneenä. Se vihjaa minulle, ettei Evelyn tainnut pitää Lilystä erityisemmin.
Olen siitä entistäkin vakuuttuneempi, kun huomaan miten paljon Lily puhuu. Minusta siinä on jotain herttaista, mutta huomaan kyllä, että Albusta ärsyttää. Pitemmän päälle se tuntuu varmasti rasittavalta. Emme siis käy kovin pitkällä kävelyreissulla ennen kuin palaamme takaisin.
Albus menee nukkumaan jo kymmeneltä, mutta minua ei vielä väsytä. Istuskelen patjallani lueskellen liemikirjaa. Viimeisten kolmen viikon aikana olen opiskellut ahkerasti, jotta pärjäisin koulussa. Se on ollut aika mielenkiintoista, vaikkakin raskasta. Malfoyden luona asuessani opiskelu oli oikeastaan ainoa keinoni päästä hetkeksi pois tyhjästä ja synkästä ilmapiiristä, joka talossa oli jatkuvasti läsnä.
Lilyn puhe häiritsee keskittymistäni. Hänestä on selvästi kiva saada kämppäkaveri, mutta minä alan jo kaivata omaa rauhaa, kun en ole saanut nukkua omassa huoneessa yli kuukauteen.
Mutisen käyväni vessassa ja suljen oven takanani. Alakerrasta kajastaa vielä valoa, mutta tässä kerroksessa valoa lankeaa lattiaan vain yhdestä avonaisesta ovesta.
”Samperi.”
Kurkkaan Jamesin avonaiseen huoneeseen. Näen hänen tutkailevan huispauskaapuaan taikasauva toisessa kädessä.
”Ongelmia?”
James vilkaisee minua ja heittää kaapunsa vaatepinoon. ”Kaavussa on taas repeytymä. Sama kohta repeää nykyään melkein jokaisten harkkojen jälkeen. Pitää pyytää uutta.”
”Tai sitten sinun pitää harjoitella enemmän loitsuja”, huomautan.
James vilkaisee minua ja nappaa sitten huispauskaavun ja heittää sen minua kohti. En osaa odottaa sitä, joten se laskeutuu pääni päälle, josta yritän repiä sitä alas. Se haisee vahvasti hieltä, mutta myös Jamesin tuoksulta, jota en osaa kuvailla muuksi kuin joksikin miellyttäväksi, jos hien haju ei olisi niin vahvasti läsnä.
”Näytä sinä sitten mallia”, poika vitsailee, kun saan kaavun revittyäni päältäni.
”En saa. Olen kuusitoista”, huomautan.
”Ei ole pysäyttänyt sinua ennenkään”, James huomauttaa ja kohottaa kulmaansa jotenkin vihjailevasti.
Sydämeni hypähtää nopeasti.
Näen, kuulen ja tunnen sinut – J. Voisiko se olla Jamesilta?
”Eikö sinua väsytä, vai saitko tarpeeksesi Lilystä?” James jatkaa neutraalimmin, kun en tiedä mitä vastata.
Vilkaisen taakseni ja hivuttaudun hieman peremmälle Jamesin huoneeseen. ”Hän on herttainen, mutta puhuu paljon”, myönnän.
”Pikku piru hän on”, James naurahtaa. ”Mutta hän on meidän pikku piru.”
”Hyvä tietää. Voin siis piirtää pentagrammeja maton alle ja katsoa mitä käy.”
James virnistää ja katsahtaa minua jotenkin kummasti… jotenkin sellaisella katseella, että välillämme on ollut jotain. En halua toistaa Scorpiuksen kanssa koettua tanssia, joten rohkaistun kysymään: ”Mikä meidän suhteemme on?”
Jamesin katseessa on ehkä jotain pettymyksen tapaista. ”Et muista.” En ole ihan varma oliko se kysymys vai vaan toteamus.
”Älä ota henkilökohtaisesti. On aika paljon, mitä en muista.”
James mutristaa suutaan miettiväisesti. ”No, sanoin sinulle kerran, etten valehtelisi sinulle, enkä riko lupauksiani. Meillä on ollut vähän juttua… sellaista satunnaista. Ja harrastimme seksiä viime keväänä.”
Nielaisen. Jamesilla on huispaajan vartalo, enkä voi mitään mielikuville, jotka syntyvät päässäni. ”Yhden kerran?”
”Niin.”
”Mutta emme olleet yhdessä?”
”Emme.”
Siinä tapauksessa vaikuttaa epätodennäköiseltä, että se koru olisi Jamesilta. Puraisen huultani. ”Miksemme?” Siihen James ei näytä haluavan vastata vaan välttelee katsettani. ”Siihenkö sinun lupauksesi sitten loppuu?”
”En oikeastaan tiedä mitä vastata tuohon”, James myöntää kohauttaen olkiaan. ”Ei me olla puhuttu sen keväisen jälkeen, ei oikeastaan.”
”Oltiinko me kännissä?”
”Ei.”
Rutistan kulmiani. ”Miksi sitten-”
James naurahtaa ehkä hivenen turhautuneesti ja kohauttaa olkiaan taas. Hän kääntyy ympäri ja alkaa nappaamaan lattialta vaatteita, jotka hän heittää toiseen nurkkaan. ”En minä tiedä. Ei me olla sellaisia, jotka puhuu sellaisista asioista. Tunteista. Me vain vitsaillaan.”
”Ai”, sanon. Sekin sana tuntuu juuttuvan kurkkuun.
James viskaa vielä yhden paidan nurkkaan ja vilkaisee sitten minua. ”Et taida enää tietää kuka olet”, hän huomaa.
Pureskelen huultani tuijottaessani lattiaa. ”En oikeastaan.”
James istahtaa sängylleen ja taputtaa paikkaa vierestään. Kävelen istumaan hänen viereensä. ”No minäpä kerron. Olet äärimmäisen ärsyttävä-” pukkaan Jamesia kylkeen suu mutrussa. James virnistää, ”mutta hauskaa seuraa. Keksit kaikenlaisia jekkuja, etkä pelkää seurauksia, koska olet niin luihuinen ja osaat luikerrella niistä pakoon.”
Naurahdan hämmentyneesti. Kaikista täällä tapaamistani ihmisistä Jamesin mielikuva Evelynistä näyttää olevan kaikista kauimpana minusta. En yhtään tiedä miten eläisin hänen odotuksiensa mukaisesti.
”Mutta sinulla on myös herkkä puoli”, James jatkaa pudottaen vitsailun vireen äänestään. ”Et tykkää näyttää sitä ihmisille. Pidät ongelmasi itselläsi, etkä tiedä miten puhua niistä. Olemme siinä samanlaisia.”
Tämä kuulostaa hieman sellaiselta tunteelliselta keskustelusta, josta Evelyn luikertelisi eroon. ”Vai niin”, sanon vilkaistessani Jamesia ja tarkkailen häntä. ”No minäpä sitten kerron jotain sinusta,
James Potter.”
James hymähtää. ”No annapa tulla.”
”Sinä… olet perfektionisti.”
James purskahtaa nauruun. ”Et selvästikään ole nähnyt arvosanojani.”
”Sinä olet perfektionisti”, väitän. ”Haluat olla hyvä kaikessa. Mutta suojelet itseäsi väittämällä, ettet välitä koska pelkäät epäonnistumista. Olet pettynyt menneisyydessä, kun olet työskennellyt kovasti jonkin eteen, etkä ole saanut toivomaasi lopputulosta”, kerron. Jamesin huvittuneisuus katoaa kasvoilta ja hän katselee minua jotenkin haavoittuvaisena, alastomana.
”Muistatko sinä kuitenkin?” James epäilee.
”Vaikka useat sitä epäilevätkin, niin en”, huokaisen. ”Kunhan päättelin aikaisemmasta keskustelusta päivällisellä. Ja isäsi on Harry Potter. Se epäilemättä vaikuttaa psyykeesi jollain tasolla”, selitän katsellen häntä. James katselee yhä minua tutkien. ”Kai olen hyvä lukemaan ihmisiä, ainakin sinua.”
”Hm”, James äännähtää, eikä näytä tietävän mitä sanoa. En tiedä minäkään, joten nousen ylös.
”No, en häiritse sinua enempää. Hyvää yötä.”
Yllättäen James tarttuu käteeni ja vetää minut suudelmaan, joka salpaa henkeni. Tunnen muuttuvani sulaksi vahaksi hänen sylissään.
