Avaruuspiraatti: Niilo on kyllä niin söötti, oon samaa mieltä! Joakim tykkää Niilosta ihan hirmusti, vaikka se onkin vähän pöhkö, mutta parhaimmalla tavalla tietysti <3 Näiden tunteista ja suhteen tilasta vikassa rapsussa! Kiitos kommentista!!
3
(350 sanaa)
Joakim heräsi lintujen lauluun ja hyväilyyn hiuksissaan. Hän avasi silmänsä, ja näki Niilon hymyilevän.
”Huomenta”, Niilo kuiskasi. Joakim hymyili. Hänen silmänsä painuivat taas kiinni. Joakim nojautui lähemmäs hellivää kosketusta. ”Miten sä voitkin olla noin söpö?”
”Enkä oo. Älä kato mua”, Joakim pyysi ja piilotti kasvonsa käsivarren alle, mutta Niilo kiskoi sen pois.
”Oothan”, Niilo sanoi. ”Jos antaisit, niin pussaisin sua koko ajan.”
”Um.”
”Mut mä tiiän, ettet halua”, Niilo sanoi. Hänen ilmeensä oli ymmärtäväinen, mutta suru siniharmaissa silmissä ravisteli Joakimia niin, ettei hän enää voinut muuta: nyt oli kerrottava totuus. ”Ei se mitään. Kyllä mä elän.”
”Ei oo kyse siitä”, Joakim sanoi ja vilkuili levottomana palotornin kattoa, kun tuttu, kamala punastus hiipi kaulaa pitkin kasvoille. ”Kyllä mä haluan. Paljonkin.”
”Okei?” Niilo sanoi epävarmana. ”Öö. Miksi sä sitten lähetät mulle niin ristiriitaisia signaaleja?”
”Noku. Kai mua pelottaa”, Joakim mutisi ja piilotti kasvonsa haisevaan retkipatjaan. Niilo käänsi hänet lempeästi ympäri, ja yllättäen oli helpompi kohdata kysyvä Niilo kuin vastenmielinen retkipatja.
”Mikä?”
”Ettet sä oikeesti halua mua”, Joakim sanoi hiljaa ja häpeissään.
”Mikä saa sut ajattelemaan noin?” Niilo ihmetteli.
”En mä tiiä. Sä vaikutit olevan tosi onnellinen Satakielten kanssa. Siellä sulla riitti kiinnostavia tyyppejä, joiden kanssa hengata. Joten ehkä, nyt, kun sä oot ollut niin kauan jumissa mun kanssa, mä näyttäydyn viehättävämpänä kuin oonkaan. Ää, hitto. Ei, unohda toi...”
”Kuule”, Niilo sanoi jämäkästi. ”Jos mä oisin ollut onnellinen Satakielenä, mä en olisi nyt tässä. Vuosia musta tuntui, että jokin puuttui. Kun tapasin sut, kaikki loksahti. Tiesin, että just sun kanssa mä haluan olla.”
Joakim meni niin hämilleen Niilon kauniista sanoista, että hän piiloutui kämmentensä suojaan ja yritti tyynnyttää villiintyneen sydämensä. Niilon uskomaton vilpittömyys sai aikaan tunteiden rajumyrskyn, joka tuntui koko kehossa. Joakim tutisi päästä varpaisiin.
”Vau”, hän kuiskasi. ”Mä en ehkä toivu tästä.”
”Ihan rauhassa”, Niilo hymähti. Siihen meni hetki, oikeastaan montakin, mutta viimein Joakim laski kätensä. Joakim nojautui lähemmäs, tarttui Niiloa niskasta ja suuteli häntä niin intohimoisesti, että he molemmat yllättyivät.
”Mitä sanoisit”, Joakim kuiskasi Niilon hikiseen kaulaan, ”jos me jäätäisiin tänne vielä päiväksi?”
”Totta helvetissä”, Niilo hengähti. Joakim hymyili. Vaikka matkaa oli vielä jäljellä, hänestä tuntui kuin he olisivat jo perillä.
