Ficin nimi: Wakandan auringon alla
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Marvel Cinematic Universe
Ikäraja: S
Paritus: Steve/Bucky
Genre: Slice of life, draama, romance
Summary: "Etsin Valkeaa Sutta."
A/N: Mainiota joulua Waulish, Violetu ja Crysted! <3 Joululahjatoiveenne antoivat oivan syyn palata hieman Marvelin maailmaan.
***
Wakandan tomuisella kamaralla Steve tuntee, miten selittämätön vapaus rentouttaa hänen hartiansa ja tekee askelluksesta kevyen. Sikäläinen luonto on niin erilaista kuin mitä New Yorkin puistomaisemalla on tarjota. Korkeita rakennuksia teknologian ihmeineen tarjoaa Wakandakin, mutta se, miten metalli ja maa kietoutuvat toisiinsa täydessä sopusoinnussa, tekee häneen suuren vaikutuksen.
Rauhallisemmalla seudulla ihmismäärät vähentyvät ja moderni maailma jää perinteisyyden jalkoihin. Steve suuntaa kulkunsa eteenpäin ja kohtaa toisiaan jahtaavia lapsia, joiden pillinkimeä kirkuna saa hänet hymyilemään. Hänet äkätessään lapset juoksevat yhtenä laumana hänen luokseen, ja pian Steve huomaa tulleensa saarretuksi.
"Mitä sinä täällä teet?"
"Jää leikkimään!"
"Toitko meille karkkia?"
Stevellä on täysi työ vastata sateleviin kysymyksiin ja pörröttää jokaisen halaajan päälakea, mutta viimein hän saa tilaisuuden esittää asiansa.
"Etsin Valkeaa Sutta."
Lasten innokkaan opastuksen mukaan hänen ei tarvitse etsiä pitkän matkan takaa. Steve suuntaa kulkunsa polulle, jonka päässä avautuva aukea lepää auringon alla lammen veden kimallellessa kristallin tavoin. Näky on jotain aivan uskomatonta.
Pian Steve löytää etsimänsä. Bucky istuu puun katveessa katsellen lammen tyyneyttä, eikä heti reagoi hänen saapumiseensa. Hänen läsnäoloaan tuskin osataan odottaakaan.
"Hei, Bucky."
Bucky näyttää aluksi siltä kuin uskoisi kuvitelleensa hänen äänensä, mutta kääntyessään häntä kohti tämän väriä saaneille kasvoille hiipii hymy.
"Steve..." Bucky sanoo hänen nimensä käheästi. "Mitä sinä täällä?"
Steve sulkee Buckyn tiukkaan syleilyyn, josta kummallakaan ei ole kiire kauemmas. Hän kuljettaa sormiaan tämän selän nikamilla ja painaa kasvonsa pähkinänruskeisiin hiuksiin.
"Halusin nähdä sinut."
"Kaipasin sinua", Bucky hengähtää hänen kaulaansa, ja Steven on nielaistava pala kurkustaan. Siitä on liian kauan, kun hän on viimeksi kuullut tämän äänen yhtä levollisena.
"Minäkin sinua. Niin kovasti..." Steve hymyilee vieden kätensä Buckyn poskelle ja sipaisee peukalollaan rohtuneita huulia.
"Sinulla ehkä täytyikin olla hyvä syy luovia tiesi tänne sivistyksen selän taakse", Bucky hymähtää.
"No, olen selvittänyt tieni maailman ääriin vuoksesi jo kerran", Steve virkkoo uppoutuen Buckyn siniharmaisiin silmiin, "ja tekisin sen koska tahansa uudelleen."