Riite, Sirius/Remus, K11, romanttinen ficlet

[Thelina]

Ficin nimi: Riite
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: romance, fluff
Ikäraja: K11
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Marraskuinen ilta Kalmanhanaukiolla vuonna 1995.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Hyvää syntymäpäivää Avaruuspiraatti! Kirjaamasi inspissanat solahtivat lähes kaikki tällaiseen pieneen Sirremus-palaseen. Ihanaa päivää ja halauksia, toivottaa Thelina.

Edit: kirjoitin tälle pienen jatko-osan: Hehku, K11

~*~*~

Riite

Talo, jota ei vuosiin ole lämmitetty kunnolla, lämpenee hitaasti kokonaan. Syksy on tullut Kalmanhanaukiolle kuin varkain ja on yhtä yllättäen jo kääntymässä talveksi, sillä marraskuun kahdennenkymmenennenviidennen päivän aamuna Sirius huomaa riitettä yläkerran makuuhuoneiden ikkunoissa.

Sään mukana kylmenevä talo elää omaa elämäänsä, eikä Sirius ehdi pitää lukua kaikista huoneista, jotka kesän jäljiltä ovat olleet tyhjillään Harryn ja muiden lähdettyä kouluun. Hän on viettänyt aikaansa enimmäkseen keittiössä, missä palaa koko ajan tuli hellassa, sillä kiltalaiset menevät ja tulevat hänen talossaan kuka milloinkin ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa tehtäviensä mukaan. Keittiöstä on muodostunut jonkinlainen päämaja, vaikka salissakin olisi kyllä tilaa. Niinpä Sirius pitää keittiön lämpimänä ja antaa riitteen kasvattaa muualla kiteitään ikkunoiden reunoihin.

Useana iltana Sirius unohtaa mennä omaan kylmään huoneeseensa nukkumaan, sillä on helpompaa vain jäädä keittiön puusohvalle, käydä pitkäkseen sen ohuelle samettipatjalle ja tuijottaa hellan luukun pienistä rakosista näkyviin liekkeihin. Hän on vankina omassa talossaan ja vaikka oikea talo sentään on kuin viiden tähden hotelli verrattuna edellisvuotiseen luolassa piileskelyyn, joskus Sirius tuntee seinien kaatuvan päälleen. Niihin on imeytynyt liikaa muistoja, ne ovat todistaneet liikaa ja kuulleet liian paljon Mustan suvun ajatuksia, niin etteivät edes Feeniksin kilta ja kesäinen nauru ole saaneet niitä kokonaan pyyhittyä pois. Tulen ja kattoon ripustetun myrskylyhdyn himmeä kajo muuttavat talon kulmikasta tummuutta hieman pehmeämmäksi, mutta silti Sirius vihaa tätä paikkaa, ja sitä, että kuitenkin se on ainoa hyöty, minkä hän voi killalle tässä tilanteessa tarjota.

Sinä iltana kiltalaisia ei näy, mutta yhtä Sirius kaikesta huolimatta odottaa. Tieto jälleennäkemisestä tuntuu joskus olevan ainoa asia, joka hänet pitää järjissään, mutta odottaminen ei vieläkään, kaikkien vankeusvuosien jälkeen, ole hänelle helppoa. On hämmentävän hiljaista ja Sirius harkitsee juuri tuliviskipullon avaamista, kun ulko-ovi käy. Hän tietää höyhenenkeveiden askelten painosta, että se on Remus, eikä voi estää itseään nousemasta ja harppomasta keittiön ovelle vastaan. Sitten Remus on jo hänen sylissään ja Sirius painaa kuivat huulensa vasten Remuksen suuta.

Remus tuoksuu pakkaselta ja joltakin vaikeasti määritettävältä sekoitukselta vanhoja kirjoja, yrttiteetä ja mietoa saippuaa. Sirius ujuttaa kättään kaavun sisään ja tuntee villaneuleen alla nuhjuisen kauluspaidan pehmeän kankaan ennen kuin pääsee iholle asti.

”Sirius”, Remus mumisee häntä vasten, mutta Sirius ei tahdo lopettaa, vaan suutelee yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta Remus vetäytyy hieman ja sanoo: ”Sinun pitäisi kysyä jotakin, sellaista mihin vain minä voin vastata. Voisin yhtä hyvin olla joku muu.”

”Et voisi”, Sirius sanoo, mutta kysyy silti yhden kysymyksen: ”Mitä Remus Lupin vastaisi, jos kysyisin, lähtisikö hän kanssani yläkertaan? Minun huoneeseeni.”

Remus katsoo häntä, hymyilee väsynyttä hymyään ja vastaa nyökkäämällä.

Sirius tarttuu Remuksen hihaan ja vie hänet ylös narisevia portaita. Varmuuden vuoksi hän sulkee huoneensa oven ennen kuin työntää kätensä Remuksen hiuksiin ja toisen jälleen paidan alle. Heidän kehoistaan hohkaava lämpö saa riitteen sulamaan sängyn viereisestä ikkunasta, eikä kumpikaan huomaa huoneen kylmyyttä. Remuksen polttava kosketus ja lakanan viileys muodostavat vastakohdan, joka saa elämän virtaamaan Siriuksen suonissa voimakkaampana kuin moneen kuunkiertoon.

Myöhemmin ilman viileys alkaa jälleen tuntua iholla, mutta Remus ei vaivaudu loitsimaan lämmitystaikaa koko huoneeseen, kun pelkkä sänkykin riittää. Aamuun mennessä riite on palannut ikkunaan ja kun Sirius katsoo nukkuvan Remuksen yli pihalle, hän näkee ohuen ensilumen sataneen routaiseen maahan.

~*~*~

A/N: Inspissanat olivat: riite, myrskylyhty, tuli, fairy lights, pehmeä, odottaa, kuunkierto, verisuonet, höyhen, lumihanki. Käyttämättä jäi fairy lights, verisuonet lyhensin suoniksi ja lumihanki vaihtui ensilumeksi.

[Vendela]

Ihanan haikea ja kaihoisa, mutta lempeä tarina Kalmanhanaukiolta. Tämä paritus oli vielä aivan täydellinen tähän. Olit hienosti kertonut Siriuksen yksinäisyydestä tuolla tyhjässä talossa. Se on varmasti ollut rankkaa ja vaikka sitä sivutaan kirjoissa, niin silti se ei tule ehkä riittävästi esille. Mutta että Remus tulee seuraksi on ♥

Pidin tuosta, kun Remus muistutti, että Siriuksen pitäisi kysyä jotain mihin vain hän osaisi vastata. Olin jo unohtanut että juuri tuohon aikaa Kiltalaisten piti pelätä identiteettivarkauksia. Loppussa oli mukavaa, kun lukija sai itse käyttää mielikuvitustaan makuuhuoneen tapahtumista.

Todella kaunis nimi tällä, pidin valtavasti! Ja myöhästyneet onnittelut Avaruuspiraatille minultakin

Kiitos tästä tarinasta,
Vendela

[Thelina]

Vendela, Siriuksella on epäilemättä ollut rankkaa piileskellä, niin neljännen kirjan aikoihin pakomatkalla ollessaan, kuin viidennen kirjan aikoihin Kalmanhanaukiolla. Tästä aiheesta saisi varmasti pidempiäkin tarinoita aikaiseksi, mutta nyt tuli tällainen lyhyt pätkä mieleen. Remus varmasti käy Kalmanhanaukiolla tämän tästä killan asioilla, mutta aina ei ehkä järjesty tällaista kahdenkeskistä aikaa Siriuksen kanssa, jos muitakin on paikalla... Nimestä saa kiittää tuota Avaruuspiraatin inspissanalistaa. Hetken mietin, onko riitettä vain vesilätäköiden yms. pinnalla, mutta päätin että Kalmanhanaukiolla saa nyt olla ikkunoissakin Kiitos kommentista ♥

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Minut houkutteli tämän tekstin pariin kaunis nimi, joka muistuttaa syksyn ja talven kipakoista aamuista, ja tietysti Sirius/Remus, paritus joka yhä vieläkin jaksaa olla lempparini Pottereista.

Oooh, ihastuin tähän tarinaan toden teolla! Ensinnäkin minusta tämä ajanjakso kaanonissa on hurjan kiehtova: Kalmanhanaukio on salainen piilopaikka ja kiltalaisten tukikohta, ja kaikkien pitää olla tosi tarkkoina siitä, ketä päästävät sisään. Kutkuttavaa ja vähän hirvittävääkin jännitystä. Siriuksen turhautuneisuus on tässä tekstissä kuvailtu hyvin uskottavasti ja elävästi niin, että siihen pystyy samaistumaan. On takuulla turhauttavaa pysytellä jatkuvasti piilosalla, pitää keittiötä ilta toisensa jälkeen lämpimänä ja seurata, kun ihmiset tulevat ja menevät eikä itse pysty tekemään mitään muuta hyödyllistä kuin tarjoamaan turvallisen paikan. Siriuksen kaltainen levoton luonne ei varmasti pidemmän päälle piittaa tällaisesta elämästä.

Mutta Remus, iiks. ♥ Ihanaa, että on edes jotain, mitä odottaa! Pidän kovasti siitä, miten IC:ltä myös Remus tuntuu: hän ei heittäydy heti mukaan Siriuksen läheisyyspuuskaan, vaan pitää kiinni järkevistä toimintatavoista. Siriuksen vastaus on ihana ja jotenkin niin aito. Uskon, että Sirius tunnistaa Remuksen Remukseksi tätä suudellessaan.

Riite on ihastuttava toistuva elementti tekstissä. Tavallaan se voisi kuvastaa myös Siriuksen ja Remuksen suhdetta ja heidän yhdessä jakamiaan hetkiä: erossa ollessa kylmä pikkuhiljaa hiipii mieleen ja sydämeen, kunnes yhdessä se taas väistyy niin kuin riite ikkunoissakin.

Pidän kovasti tekstin rauhallisesta tyylistä ja kauniista kuvailusta. Tuli heti ensimmäisistä virkkeistä lähtien sellainen jännä fiilis, että juuri tällainen teksti sopii hyvin minulle lukijana. Lämpimät kiitokset hienosta lukukokemuksesta! -Walle

[Thelina]

Walle: Sirius/Remus on minunkin lemppari ja Remus lempihahmoni ♥

Nyt kun aloin miettiä, niin enpä muista olenko koskaan kauheasti lukenut mitään ficcejä tästä ajanjaksosta, ehkä Sirius/Remus-jutut yleensä painottuvat 1. velhosodan aikaan, kun he olivat nuorempia

Uskon, että Sirius tunnistaa Remuksen Remukseksi tätä suudellessaan.

Niin uskon minäkin, mutta tottakai Remus haluaa olla kunnollinen ja silti kysellä turvakysymykset (vaikka toisaalta hän ei kyllä kysynyt mitään Siriukselta, taisi tulla muuta tekemistä...)

Todella ihana ja haikea ajatus tuo, että riite kuvastaisi samalla noiden kahden suhdetta. Ihan noin symbolisena en sitä kirjoittaessani miettinyt, mutta ajatus sopii hyvin tunnelmaan ja siihen, että varsinkin Siriuksen sydän kylmenee yksinäisyydessä ja turhautuneisuudessa. Eikä tuollaisia kahdenkeskisiä hetkiä kiltalaisten täyttämässä talossa ole varmaankaan helppo löytää, joten siksi ne ovat erityisen spesiaaleja

Kiitos sinulle kommentista, on ihanaa kuulla, että pidit ja sydäntä lämmittää tuollaiset kauniit sanat 

[Fiorella]

Tämä ficci tavoitti hyvin sen yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunnelman, mikä Siriuksella varmasti on Kalmanhanaukiolla ollut. Hän vaeltelee tyhjässä talossa kuin pysähtyneisyyden tilassa. Ei mikään ihme, jos tämä tietty vieras on erityisen toivottu.

Ja vaikka alku onkin haikeatunnelmainen, niin siitä se onneksi iloksi muuttuu.

[Thelina]

Fiorella: Sirius kokee jonkinlaista yksinäisyyttä varmaan jopa silloin, kun kiltalaisia on paikalla, koska hän ei kuitenkaan pysty täysillä osallistumaan killan toimintaan. Remus on kultainen ja tietenkin erityisen toivottu vieras ♥ Hän saa Siriuksen haikeuden ja muutkin murheet hetkeksi unohtumaan. Kiitos kommentista, oli kiva huomata, että luit tämän.

[Avaruuspiraatti]

Aa, tämä on aivan ihana kaikessa haikeudessaan ♥ Siriuksen yksinäisyys tulee ihan iholle asti ja jollain tasolla voin samaistua siihen, että hän on tehnyt pesänsä juuri keittiöön. Minäkin varmasti tekisin koloni kodin sydämeen, jos asuisin kolkossa ja huonoja muistoja nostattavassa talossa. Onneksi Remus ei kauaa ollut piilosilla, vaan tuli Siriuksen seuraksi! Ja mikäs sen parempi seura kuin oma rakas ♥ Ihanaa, ettei Sirius lainkaan kyseenalaistanut, oliko se Remus vai ei. Ehkäpä pehmeistä askelista voikin tunnistaa niin paljon! Ehkä taustalla oli myös ripaus epätoivoa: että Sirius vain halusi nähdä Remuksen niin kovin, ettei ehkä muistanutkaan olla niin varuillaan.

Kylmä Kalmanhanaukio oli ihana miljöö, mutta vielä ihanampia olivat Sirius ja Remus! Kiitos kauheasti, tämä oli aivan ihana ja hymyn huulille tuova lahja <33 (Ja kiitos myös Vendela synttäritoivotuksista!)

[Thelina]

Avaruuspiraatti: Ole hyvä ❤ ja kiitos ihanista inspissanoista! Genreksi tähän pitäisi varmaan laittaa haikean romanttinen, sillä sellainenhan tästä tuli. Sirius ja Remus on parhautta aina ❤

Ajattelin juuri niin, että Sirius odottaa Remusta niin kovasti, että heti tutut askeleet kuullessaan on varma, että se on hän, eikä muista enää varotoimia. Jollain tavalla Siriusmaista pelata tällaista uhkapeliä, mutta hän kaiketi ajattelee, ettei hänellä ole paljoa hävittävää, mutta voittajan palkintona on Remuksen seura ❤ Olen iloinen, että pidit lahjasta, sitä oli mukava kirjoittaa.

[Auri]

Huomasin Hehkun Joulukadulla ja siihen olit linkannut tämän, niin tulin lukemaan tämän ensin! Ja oi tämä on niin nätti ja lämmin, että sydän tuntuu pakahtuvan! ♥ Sirius/Remus on ehkä minun HP-otp (okei no, James Sirius/Teddyn kanssa jakavat ykkössijaa, sanoisin) ja tämä on aivan upea. Kuvailet tosi kauniisti ja haikeasti tuota Siriuksen yksinäisyyttä ja sitä, miten hän on vanki omassa kodissaan. Ja tuo Remuksen saapuminen on vaan yksinkertaisesti ihana ♥ He ovat niin hyviä yhdessä, sopivat sulavasti toistensa tilaan, jotenkin tulee niin lämmin ja hellä fiilis tuosta.

Niihin on imeytynyt liikaa muistoja, ne ovat todistaneet liikaa ja kuulleet liian paljon Mustan suvun ajatuksia, niin etteivät edes Feeniksin kilta ja kesäinen nauru ole saaneet niitä kokonaan pyyhittyä pois.

Tämä on jotenkin tosi kaunis ja surullinen, tykkään tosi paljon tuosta imeytynyt liikaa muistoja ja kesäinen nauru ♥

Remus tuoksuu pakkaselta ja joltakin vaikeasti määritettävältä sekoitukselta vanhoja kirjoja, yrttiteetä ja mietoa saippuaa.

En ole iso fani tuoksujen kuvailulle, mutta tämä oli aivan hurmaava! ♥ Ja täydellisesti Remukselle sopiva.

Tuo loppu on myös aivan ihana, intiimi ja kuumakin. Heistä huomaa, että he ovat tuttuja toistensa kehojen kanssa ja on ihanaa, että he päätyvät nukkumaan yhdessä, toistensa lämmössä. ♥ Kiitos oikein paljon tästä!

[Thelina]

Aurinkolapsi: Kiitän kommentista vielä tätäkin kautta ♥ Sirius/Remus on kyllä minunkin HP-otp, vaikka Teddy/James on kyllä ihana myös (sitä en olekaan vielä kirjoittanut itse, pitäisiköhän...). Jotenkin tuo vuosi 1995 on minusta tosi inspiroiva Sirremus-ficeille, jos siis puhutaan sellaisista ficeistä, mitkä halutaan jollain tapaa sitoa canoniin ja kuvaavat toisen velhosodan aikaa. Siriuksen tilanteen vuoksi siihen liittyy väistämättä haikeutta. Ihanaa, että löysit lempparikohtia ja olen aivan mykistynyt noista kauniista sanoistasi Kiitos tuhannesti!

[Odo]

Olipas tämä ihana ja kylmyyttä ja lämpöä. Tykkäsin tästä todella paljon ja onnittelen Arpajaisvoitosta! Sitä kautta päädyin pitkästä aikaa listaukseesi ja voi Sirius ja oi Remus! Pidin todella paljon kylmän ja lämpimän vastakkaisasettelusta, sanavalinnoista ja miten vahvalta teksti tuntui. Kalmanhanaukion sai oikein näkymään ympärillään. Kiitos, tämä on hieno ficci. <3

[Thelina]

Odo, kiva kuulla että tykkäsit tästä hieman vanhemmasta ficistäni! Ihanaa, jos kuvailu toimi ja tapahtumat näki silmiensä edessä ♥ Kiitos kommentista!

[Elfmaiden]

Tämä sattui nousemaan vastaan, yllätyin nähdessäni julkaisuvuoden,  on mennyt ohitse. Kaunis tarina! Tässä oli ihana tunnelma!

[Larjus]

marraskuun kahdennenkymmenennenviidennen päivän aamuna

Mikäs sen oivallisempi päivä tulla kommentoimaan tätä kuin 25. marraskuuta Luin tämän kyllä jo eilen, ja nyt ei enää ihan aamun puolella olla (kai tän aamupäiväksi voi vielä laskea tässä n. 11.25 kun tätä aloin kirjoittaa), mutta toi ajankohta on muuten ihan täydellinen. Hyvin osuu kohdalleen.

Tykkäsin tästä ficistä tosi paljon, olit hienosti yhdistellyt erilaisia tunnelmia ja tuntemuksia. Siriuksella on varmasti ollut pitkä ja varsinkin henkisesti haastava vuosi Kalmahanaukion asunnossa, mukaan mahtuu monenlaista tunnetta ja ajatusta. Vaikka muutos edellisen vuoden luolaan ja rottiin on suuri ja ehdottomasti parannus, ei lapsuudenkodissa käytännössä vankina oleminenkaan mitään helppoa ja mukavaa oleilua ole. Onneksi hänen ei sentään ihan koko ajan tarvitse olla talossa yksin (vain Oljo seuranaan). Ihanaa kun Remus tuli käymään ♥

Lopulta Remus vetäytyy hieman ja sanoo: ”Sinun pitäisi kysyä jotakin, sellaista mihin vain minä voin vastata. Voisin yhtä hyvin olla joku muu.”

”Et voisi”, Sirius sanoo,

Voiii toi Siriuksen vastaus ♥ Ja aloinpa tässä tuumiskella myös, että mikähän olisi ollut reaktio, jos Remus ei olisikaan ollut oikeasti Remus vaan joku muu valeasussa, kun Sirius saman tien vetää syleilyyn ja suutelee XD Siinä voisi helposti paljastua yksi jos toinenkin.

Ja voiii myös tämän loppu ♥ Tykkäsin siitä yksityiskohdasta, miten heidän kehojensa lämpö saa riitteen sulamaan pois ikkunasta. Se oli kiva kun riite oli muutenkin tässä oleellisesti taustalla mukana ja ihan otsikossakin asti, konkreettisesti mutta löysin siitä myös vähän symboliikkaa Siriukseen ja tämän mielenmaisemiin.

Kiitokset tästä mukavasta lukupalasta! Täytyypä vielä jossain vaiheessa lukaista tälle kirjoittamasti jatko-osakin. 

[Thelina]

Elfmaiden, kiva kuulla, että luit ja pidit!

Larjus, haha, miten sattuikaan tuo päivän valinta nappiin! Kalmanhanaukiolle sijoittuvat ficit ovat juuri siitä kiehtovia, että niissä on mukana kaikki Siriuksen kokema, tämänhetkinen piilottelu sekä toivottavasti myös Siriuksen ja Remuksen uudelleen herännyt suhde<3 olisipa kyllä ollut plot twist, jos Remus ei olisikaan ollut Remus ihanaa kuulla, että pidit tekstin nimestä ja miten se ilmeni<3 kiitos kommentista!