Todellisuuspakolaiset | K-11 | romantiikka | Harry/Ron

[Sokerisiipi]

Nimi: Todellisuuspakolaiset
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: romantiikka
Paritus: Harry/Ron
Yhteenveto: Harry ei tahdo ajatella kolmivelhoturnajaisia ja seuraavaa koetustaan.
Varoitukset: alle 16-vuotiaat harrastamassa seksiä
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII ja Sana/kuva/lause10 #2 (huomisesta on aina huolta.)

A/N: Luin kesällä Liekehtivän pikarin ja minua turhautti ihan kamalasti se, kuinka Harry lykkäsi, vältteli ja vitkutteli ensimmäisen koetuksensa jälkeen, vaikka ymmärrän, miksi hän niin teki. Vältteleminen on yksi yleisimmistä psykologisista suojautumiskeinoista, kun on kyseessä pelottava ja ahdistava tilanne. No, halusin kuitenkin kehitellä (lisä)syyn sille, mikä vei Harryn ajatukset pois turnajaisista ja niin syntyi tämä ficci.

Todellisuuspakolaiset

Harry ei tahdo miettiä kolmivelhoturnajaisia ja voittamaansa kultamunaa, koska hänellä ei ole aavistustakaan, mitä siitä kirskunnasta edes voi selvittää. Se on vain melua, karmeaa sellaista. Sitä paitsi, aikaahan riittää. Ei hänellä ole kiire. Eikö Harry voi edes hetken hengähtää ja nauttia siitä, että hänellä on taas Ron?

Ron, jolla on ruokatahroja kaavussaan. Ron, joka tuoksuu Kotikololta. Ron, joka nykyisin sekoaa sanoissaan, kun he juttelevat muiden kuullen ja välillä kahdestaankin. He jakavat lukuisia kömpelöitä, mutta innokkaita suudelmia pimeässä makuusalissa ja hyssyttelevät toisiaan, jotta muut eivät heräisi. Hermione takuulla osaisi vaimennusloitsun, mutta he eivät tajua edes kysyä. Heillä riittää kiinnostusta ainoastaan toisiinsa.

Ronkaan ei halua puhua turnajaisista ja siitä mahdollisuudesta, että joku – Voldemort – voisi haluta Harryn hengiltä. Se ajatus on lopullisuudessaan niin dramaattinen, ettei se tunnu edes todelta. Ei, sanovat Sirius ja Hermione mitä tahansa. Olen vielä elossa ja kaikki on ihan hyvin nyt, Harry miettii ja katsoo hellästi Ronin pisamaisia kasvoja oleskeluhuoneen hämärässä. Ron virnistää hänelle, ja Harryn tekisi mieli suudella häntä senkin uhalla, että se Luodikon ämmä retostelisi tapauksesta huomisen Päivän Profeetan etusivulla.

Harry ei huomaa, miten Hermione pyörittelee suurieleisesti silmiään ja ilmoittaa kovaan ääneen menevänsä nukkumaan. Ron jää kinuamaan, että Hermione auttaisi häntä taikajuomien tutkielman kanssa, mutta pyyntö kaikuu kuuroille korville. Liian hitaasti oleskeluhuone tyhjenee, kunnes jäljellä ovat vain he.

Ronin siniset silmät ovat kysyvät, vaikka kysymys on turha. Ron hymyilee hölmösti, kun Harry hivuttautuu muka huomaamattaan lähemmäs sohvan reunaa. He vilkuilevat varmuuden vuoksi ympärilleen, mutta oleskeluhuone todella on tyhjä ja takkatulestakin on jäljellä enää punaisena loimuava hiillos.

Alku on epämukava ja kiusallinen – kädet ovat omituisissa asennoissa ja suuteleminen märkää ja limaista – mutta kun he lakkaavat ajattelemasta liikaa, siitä tulee kivaa, ja sekunneissa viattomuus yltyy raastavaksi kiihkoksi, joka tykyttää ja vaatii. Harryn sisuksissa hohkaa ja kipunoi, kun hän tuntee Ronin jäykistävän. Poika huohottaa raskaasti hänen kaulaansa käsien puristaessa Harrya kiireisinä ja pakonomaisesti. Sormet takertuvat kaavun laskoksiin. Harry tukahduttaa voihkeensa Ronin olkapäähän. He vapisevat ja nytkähtelevät. Ron haukkoo henkeään.

”Merlin!” se on kuiskaus, ei huuto. Harrya hymyilyttää. Hän on tavattoman tyytyväinen ja ylpeä aikaansaannoksestaan eikä nuoren, rakastuneen velhon mieleen yksinkertaisesti mahdu vaarallisia koetuksia tai kuolemanpelkoa. On vain hän ja Ron.

[Thelina]

Oi, tulinpa sopivasti piipahtamaan täällä, kun löysin heti tällaisen ihanan iltapalan! Olen ruvennut tykkäämään Harry/Ron -ficeistä todella paljon ja niitä ei liiaksi ole tarjolla, joten ilahduin tästä suunnattomasti! Mietin tässä joku aika sitten Rarry-päissäni sitä, kun kultamunan arvoitukseen liittyen juuri Ron on lopulta se, jota Harry kaipaa aina, niin tällainen romanttinen palahan pohjustaa sitä tosiasiaa ihan mainiosti! Tästä välittyi sellaista nuoruuden kokeilevaa innokkuutta, kun kaikki on vähän haparoivaa, mutta niin kiihkeää ja ihanaa

Pidin kovasti, kiitos paljon kun kirjoitit!

[Sokerisiipi]

Thelina: Ihanaa, että tämä maistui iltapalaksi! ^^ Kivaa, että oot mieltynyt Rarryyn. Rarrya saisi kyllä olla enemmänkin! Joo, se toinen koetus on kyllä oivaa pohjaa kaikille Rarry-fiiliksille, hihii <3 Juuri tuota nuoruutta ja innokkuutta halusinkin välittää. Kiva, että onnistuin. Kiitokset kommentista!!

[hiddenben]

Tämä oli jotenkin niin kiva, että yllätyin! Kiinnostuin otsikosta, kun huomasin sen sana/kuva/lause -haasteessa, mutta vähän pelästyin ensin paritusta. Harry/Ron on jotenkin niin vieras eikä mielessäni oikein taivu mieluisaksi, mutta sanoisin, että tässä ficissä tuo raapalemitta rohkaisi lukemaan parituksesta huolimatta – ja onneksi näin! Myös yhteenveto oli jotenkin kutsuva, koska löysit todella mainion "tapahtumatyhjiön" Liekehtivän pikarin tapahtumista

Mutta siis, ihan totta tykkäsin tästä! Tässä oli sopivasti teini-ikäistä huumaa ja sellaista onnea ja kaiken muun unohtamista, jonka vain teini-ikäiset osaavat. Jotenkin tuntuu, että vaikka vanhempanakin ihastuminen on ihanaa ja täynnä tilanteen huumaa, silti jonnekin taka-ajatuksiin eksyvät huolet ja muut mietteet. Tässä kuitenkin Harry unohtaa kaiken ja näkee vain Ronin. Tykkäsin erityisesti tuosta, missä kuvailtiin kaksikon pussailuja makuusalissa sekä tuon lopun kohtausta. Minulla nousi ihan kylmät väreet ficin loppuessa

Tämän ficin tyyli ja preesens-muoto olivat myös todella nautinnollisia ja toivat oman lisämausteensa ficciin! Preesens ikään kuin vain yllytti tuota huumaa ja ihastumisen voimakkuutta, kuinka teini-ikäinen ihastus ikään kuin on yhtä hengästyneisyyttä. Kiitos siis tästä tekstistä! Ei Harry/Ron olekaan ehkä niin ei-mieluisa kuin ajattelin

[Larjus]

Oih, tulipa sellainen lämpimän iloisen höperö olo tämän luettuani Rarry on aina uponnut muhun, koska rakastan friends to lovers -tropeeta, ja sitten kun niistä vielä kirjoittaa näin lempeästi niin äääää x3 Kestovirne taattu.

Toi kuvaus Ronista, joka tuoksuu Kotikololta ja jolla on ruokatahroja kaavussaan, on jotenkin niin uskomattoman liikkis, etten tiedä, kestänkö edes. Jotenkin niin ihanan aito ja hellä kuvaus. Ei ihmekään, että Harrylla on mielessään Ron eikä kirkuva kultamuna. Myös tuo heidän suhteensa innokkuus ja kömpelyys oli jotain niin herttaista, just sellaista kun nuori rakkaus niin monesti on. Ihanaa teinien rakkaushuumaa.

Musta oli myös kiva, miten olit asettanut tän mukavasti sopimaan canonin aikajanalle. Itsekin aina Liekehtivässä pikarissa vähän turhaudun, kun Harry vain vitkuttelee (vaikka olen ihan samanlainen, että pata kattilaa soimaa...), mutta ah, tässähän on kiva lisäsyy sille, miksei Harrya kiinnosta munan rääkymisten kuuntelu

”Merlin!” se on kuiskaus, ei huuto.

Vai että huudellaan siellä muiden velhojen nimiä, hehheh... ( ͡° ͜ʖ ͡°)  Tiedän kyllä, että manailuksihan tuo mitä todennäköisemmin on tarkoitettu, mutta en voi olla nauramatta ajatukselle, että Ron toistelee ikivanhan velhon nimeä kesken rakastelun.

[Fredu]

Ron virnistää hänelle, ja Harryn tekisi mieli suudella häntä senkin uhalla, että se Luodikon ämmä retostelisi tapauksesta huomisen Päivän Profeetan etusivulla.

JUST DO IT! Ne retostelut mä mieluusti lukisin! Sana sanalta, enkä jättäisi yhtäkään liikkuvaa kuvaa väliin. #ullataalasmaa 

Tämmöiset pätkät on ihania, missä Harry ja Ron keskittyy olemaan vaan nuoria poikia, jotka rakastaa toisiaan. Ilman mitään maailmanpelastusjuttuja ja draamaa. Toki niitäkin tarvitaan, mutta on mukavaa lukea tällaisia missä pojat harjoittaa ankaraa eskapismia, if you know what I mean.