Nimi: Skotlannin taivaan alla
Fandom: Outlander - Matkantekijä
Hahmot: Claire/Jamie
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, romance
Vastuuvapaus: Henkilöhahmot kuuluvat Diana Gabaldonille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Jos löytäisin Jamieni ja jos miehen sydämessä edelleen olisi paikka minulle, en palaisi enää koskaan takaisin omaan aikaani.
Kirjoittajalta: Kivaa syntymäpäivää
Lyra! Innostit minut kokeilmaan kirjoittamaan ensi kertaa Outlanderia.
~Skotlannin taivaan alla~
Matkan Bostonista Skotlantiin ei voisi kuvitella vaativan elämänmittaisia jäähyväisiä oman tyttärensä kanssa taikka lähimmän kollegan kanssa. Matkani ei kuitenkaan olisi mikä tahansa turistimatka, jolta palaisin kohta mukanani kasa valokuvia matkamuistona, vaan aikamatka vuoteen 1766 jossa toivon löytäväni James Fraserin, miehen jonka luulin kuolleen Cullodenin taistelussa huhtikuussa vuonna 1746. Jos löytäisin Jamieni ja jos miehen sydämessä edelleen olisi paikka minulle, en palaisi enää koskaan takaisin omaan aikaani.
Edinburgh 1766”Anteeksi, etsin painajaa. Herra Malcolmia. Alexander Malcolmia.”
”Kyllä, tuonnepäin ja vasemmalle. Carlfax Close, rouva.
”Kiitos.”
Sydämeni pamppaili rajusti, kun kävelin kapeaa kuraista katua pitkin neuvottuun suuntaan. Löysin painotalon kyltin, yritin hetken tasoittaa hengitystäni ja ojensin kohta käteni ovenkahvalle. Ovensuulla oleva kello ilmoitti sisällä oleville saapumisestani. Jostakin painon perältä kuului tuttu ääni työn ääreltä. Se oli Jamien ääni. Ei kaksikymmentä vuotta eikä edes kaksi vuosisataa meidän välillämme ollut ikinä pyyhkinyt äänesi muistoa pois. Olin löytänyt sinut ja siinä sinä viimein olit.
”Se olen minä... Claire”, sanon ja katselen kuinka keskeytät työsi ja käännyt katsomaan minua. Seuraavassa hetkessä oletkin pyörtyneenä lattialla. Lääkintätaitojani tarvitaan heti ensimmäisestä hetkestä alkaen. Mistähän se kertoo?
”Sassenach, olet todellinen”, Jamie sanoo virottuaan ja koskettaessaan minua poskelle.
”Kyllä minä olen todellinen. Tulin etsimään sinua”, vastaan.
***
Vain muutama tunti ja olen saanut tietää että asut bordellissa. Bordellissa! Sen lisäksi painotyöhösi liittyy myös hyvin kyseenalaista materiaalia ja sen levittämistä. Eikä siinä vielä kaikki, olet mukana salakuljetusporukassa. Ja miten se kaikki tuntuu siltä, kuin minut olisi vedetty seikkailuun pitkän ja tylsän talviunen jälkeen? Tunnen eläväni. Tiedän että se johtuu sinusta ja vain sinusta.
”Voisimmeko käydä vielä ulkona?” Ehdotan, sillä äänieristys bordellissa ei ole kovinkaan kummoinen ja monen vuoden jälkeen on hieman kiusallista kuunnella ensimmäisenä toisten kovin kiihkeää ääntelyä ohuen seinän takaa.
”Tietysti menemme Sassenach, oma Sassenachini.”
Taivas on selkeä ja tähdet syttyvät koko ajan pimenevälle taivaalle. Tunnistan Joutsenen tähtikuvion ja Otavan. Kuinka selkeä taivas onkaan, kun suuren kaupungit valot ovat kaukana siitä.
”Tuolla on Orion”, sinä osoitat. ”Ja tuolla Lohikäärmeen tähtikuvio.”
”En tiennytkään että osaat tähtikuvioita”, sanon.
”Jaa. Pariisissa sitä oppi hyödyllisiä asioita ja kourallisen hyödyttömiäkin”, sanot.
”Ja kumpaan tähtikuviot kuuluvat?” kysyn.
”Niistä on apua suunnistaessa, erityisesti merillä.”
”Ja koska sinä olet merillä aina pää ämpärissä, tiedosta ei sinulle ole juuri hyötyä.”
”Voi sen kai noinkin sanoa”, sanot vetäessäsi minut lähemmäs. ”
”Tuo pieni vinoneliö tuolla on Lyyran tähdistö. Kuvion kirkkain tähti on Vega”, kerrot.
”Ja Lyyran rengassumu on tunnetuimpia planetaarisia sumuja”, minä jatkan.
”Sinäkin olet saanut oppia joltakin”, sanot.
”Sen minä opin tyttäreltämme Briannalta”, sanon ja hymyilen miettiessäni että Bree katselisi samoja tähtiä ja näkisi ne, aivan kuten mekin tässä ja nyt.
”Bree, tyttäremme. Sinä opit häneltä?” sinä ihmettelet. Sinulla on vielä paljon opittavaa tyttärestäsi ja kaikesta siitä mitä hän osaakaan ja mitä hän tietää.
”Tiesitkö sitä että Lyyran tähdistöä sanotaan myös rakastavaisten tähtikuvioksi?”
”Ei, en tiennyt. Ellet sitten narraa”, totean.
Kätesi ovat lämpimät ja työn karheuttamat. Omat pienemmät käteni mahtuvat vaivatta omiisi.
”Saanko... saanko Sassenach?” kysyt jo toisen kerran tänään.
”Tietysti saat. Ei sinun tarvitse kysyä lupaa, olenhan vaimosi.”
Kätesi koskettaa hellästi leuan kaartani kun kumarrut suutelemaan vuodet pois väliltämme. Mietin kuinka monta suudelmaa tarvitaan sulattamaan kaksi vuosisataa väliltämme, mutta unohdan sen käsittäessäni, että löysin sinut ja sydämesi, jossa oli paikka minua varten kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Tässä sinä olet, Skotlannin taivaan alla kanssani juuri nyt, jakamassa tämä iäisyydeltä tuntuva hetki. Olet niin lämmin, silmäsi ovat niin kirkkaat ja suusi on halukas. Voin haistaa sinun ominaistuoksusi, hevosen, musteen ja nahan tuoksua.
On aika palata bordellin pieneen ullakkohuoneeseen syömään ja nauttimaan lämmikettä – viiniä ja viskiä.
”Sláinte”, sanon nostaessani lasini ilmaan ja mietin uutta alkujen päivää.
”Sláinte Sassenach!” sinä vastaat ja kohta naurumme täyttää pienen ullakkohuoneen.
Sinä iltana juttelimme vuodet väliltämme ja kävimme nukkumaan iho ihoa vasten. Sinä yönä välimatka kurottiin umpeen, kun tunsimme jälleen toistemme lämmön vartaloillamme.
