Nimi: Vuoksi ja luode vai kuvitelmaa
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: teini-ikäisen märkä unelma eli drama, angst, romance
Paritus: Neville/Susan (Neville/Hannah)
Haasteet: FF1000 sanalla
potentiaali, Sana/kuva/lause10 #2 sanalla
vuorovesi.
Yhteenveto:
Kouluvuosina Neville huomaa saavansa itsensä kiinni kuvitelmasta. Se alkaa neljäntenä vuotena syksyn ensimmäisellä yrttitiedon tunnilla, kun Puuskupuh ja Rohkelikko kokoontuvat kasvihuone kahdeksaan.A/N: En tiedä, mitä sanoisin tästä. Sain idean Nevillestä keräämässä vuoroveden jälkeensä jättämää levää ja tästä syntyi tällainen. Vähän synkkä, vähän toiveikas. Toivottavasti kuitenkin miellyttävä lukukokemus! Pohjaa tälle asetelmalle olen rakentanut aikaisemmissa Susan-ficeissäni, ja tämäkin ficci rakentaa omalla tavallaan Susanin tarinaa. Epävirallisia viittauksia tässä tekstissä on teksteihin
Kasvukipuja (K18) sekä
Yllättävän rohkea puuskupuhiksi (S). Muita Susan-ficcejä löytyy
listauksestani.
Vuoksi ja luode vai kuvitelmaa
Potentiaali eli mahtotapa - - ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä mutta ei varmana.
1
Aamun vasta sarastaessa Aberdeenin rannalla kuuluu vaimea poksahdus. Alkavan syksyn koleus on karkottanut aikaiset koiranulkoiluttajat meren ääreltä katujen suojaan, ja rannalle ilmiintynyt mies saa alueen itselleen.
Meri on karannut rantaviivaa jättäen jälkeensä punaruskeaa levää. Sitä Neville kerää kannelliseen muoviämpäriin – panssarilevä on erinomaista lannoitetta karviaiskiipijöille, jotka viidennen vuoden oppilaat saavat istuttaa heti ensimmäisellä yrttitiedon tunnillaan.
Kun ämpäri on puolillaan, Neville antaa ajatustensa karata. Panssarilevän punaruskea väri muistuttaa häntä Susanista, josta hän ei ole kuullut pitkään aikaan.
Kunhan vain kaikki on hyvin, Neville miettii ja kurtistaa kulmiaan täyttäessään ämpärin suolavedellä.
Ajatukset Susanista eivät koskaan tunnu täysin katoavan. Silti ikävä yllättää Nevillen.
2
Kouluvuosina Neville huomaa saavansa itsensä kiinni kuvitelmasta. Se alkaa neljäntenä vuotena syksyn ensimmäisellä yrttitiedon tunnilla, kun Puuskupuh ja Rohkelikko kokoontuvat kasvihuone kahdeksaan.
”Bones ja Longbottom, tehkää yhteistyötä”, professori Verso käskyttää pitkän pöydän toisesta päästä ja he siirtyvät seisomaan vierekkäin työpöydän ääreen.
Susan hymyilee ujosti, Neville ei saa hymyä kasvoilleen vatsanpohjan peittäneen jännityksen takia. Olo helpottaa vasta, kun Neville joutuu selvittämään Susanin pitkät punaruskeat hiukset tiheäpiikkisen kärhämäkukan otteesta.
”Tämä voi sattua”, Neville varoittaa aloittaessaan.
”Ei se sattunut yhtään”, Susan sanoo vapauduttuaan. Se saa pienen hymyn ilmestymään Nevillen kasvoille – helpommin.
Sen jälkeen he lyöttäytyvät yhteen jokaisella yrttitiedon tunnilla. Silloin myös kuvitelma alkaa.
3
Kuvitelmassa Neville uskaltaa puhua Susanille kaikesta: kuinka professori Verso kannustaa häntä kehittymään yrttitiedossa ja kuinka Verso oli kertonut hänestä jopa professori Vauhkomielelle, mitä Nevillen isoäiti ei ollut meinannut uskoa siitä kuullessaan. Hän uskaltaa paljastaa osaavansa ulkoa kaikki Kohtalottaret-yhtyeen uusimman julkaisun laulujen sanat.
Susan ei tuomitse paljastuksista yhtäkään, kuuntelee vain. Sitten hän kertoo omia salaisuuksiaan Nevillelle, jolle kukaan ei ole koskaan aikaisemmin uskoutunut niin kuin Susan kuvitelmassa tekee.
Todellisuudessa he puhuvat kasvihuone kahdeksassa multien vaihtamisesta, kolmivelhoturnajaisista, vieraiden koulujen kulttuurieroista ja siitä, miten professori Vauhkomielen tunnit ovat samanaikaisesti pelottavia ja jännittäviä.
Mitään kovin henkilökohtaista Neville ei koskaan uskaltaudu kertomaan – eikä Susan kysy.
4
Kun professori McGarmiwa kertoo joulutanssiaisista, Nevillen miettii heti Susania.
Susanin kanssa Neville uskaltaisi kävellä käsikynkässä Suureen saliin, tanssia ja juoda boolia. Kuvitelmassa se ainakin on helppoa – ehkä se olisi helppoa myös oikeassa elämässä.
Hänen pitää vain kysyä. Heti seuraavalla yrttitiedon tunnilla.
”Hei”, sanoo Susan riisuessaan käsistään kirkkaankeltaiset talvihansikkaat.
”Hei”, sanoo Neville ja keskittää katseensa toivonmykkyrään, joka piilottelee kauniita talvikukkia kovan kuorensa sisällä.
Sanoja on mahdotonta saada ulos, mutta lopulta, tunnin viimeisillä minuuteilla:
”Tiedätkö jo, kenen kanssa menet tanssiaisiin?”
”En”, Susan välttelee Nevillen katsetta. ”Entä sinä?”
”En minäkään.”
Samana iltana Neville pyytää ensin Hermionea parikseen tanssiaisiin, sitten Ginnyä tietämättä oikein miksi.
5
Viidentenä vuotena kuvitelma muuttuu uskaliaammaksi: Neville uskaltaa pyytää Susania treffeille Tylyahoon, tarjota kermakaljan ja napata tytön talvikaapunsa alle lumihiutaleiden tarttuessa Susanin punaruskeaan lettiin.
Susan nauraa Nevillen kertomuksille tämän kesäisistä seikkailuista Saksassa ja esittelee Nevillen talvilomalla tädilleen. He suutelevat ensimmäisen kerran uudenvuodenaattona ja vaihtavat salassa suudelmia hakiessaan lisää multaa kasvihuone kahdeksan takaa. Kukaan ei tiedä, että he seurustelevat, mutta Susan ja Neville eivät tarvitse muita ollakseen onnellisia yhdessä.
Kuvitelma ottaa alleen siivet, ja Pimennon painostaessa koko Tylypahkaa, mutta erityisesti Rohkelikkoa, Neville pakenee yhä syvemmälle kuvitelmaansa.
Tosielämässä Neville haluaisi harjoitella Harryn opettamia loitsuja Tarvehuoneessa yhdessä Susanin kanssa, mutta ei uskalla kysyä – taaskaan.
6
Joskus Nevillen on vaikea erottaa, mikä keskustelu on ollut osa kuvitelmaa ja mikä ei. Kun he kerran yrttitiedon tunnin jälkeen kävelevät kasvihuoneilta Suureen saliin, Neville kysyy:
”Muistatko sen haiskun, johon kerroin törmänneeni metsässä?”
Susanin katse kertoo, ettei Neville ole koskaan puhunutkaan haiskuista, saati sitten kertonut mitään henkilökohtaista. Neville takeltelee, pahoittelee, tiputtaa kirjansa ja tekee täyskäännöksen. Onneksi Susan ei säikähdä Nevillen outoa käytöstä, sillä seuraavana päivänä Tarvehuoneessa –
”Harjoitellaanko yhdessä?”
ja se saa Nevillen miettimään: ehkä kuvitelma jonain päivänä voisikin muuttua todeksi.
Hyvänolontunne leviää päälaelta varpaisiin, kun Neville saa nyökätä Susanille. Muut kaartilaiset asettuvat harjoittelemaan heidän ympärilleen, mutta Neville näkee vain Susanin.
7
Kumpikaan ei kuitenkaan koskaan tee aloitetta.
Kuvitelma elää omaa elämäänsä. Siinä Neville miettii jo, mistä he ostaisivat talon, missä päin Iso-Britanniaa maa on rehevintä ja parhainta kasvimaalle. Neville ja Susan jakavat jälkiruokia, ratkovat sudokuja jästikahviloissa ja rakastelevat.
Kuvitelmassa heillä on menneisyys ja tulevaisuus.
Todellisuudessa kumpikin on yksin.
Susan muuttuu yhä hiljaisemmaksi kuolonsyöjien otteen vahvistuessa taikamaailmasta. Kun Neville kuulee Susanin tädin kuolleen (sen, jonka Neville oppii tuntemaan kuvitelmassa), hän pahoittelee, mutta ei uskalla sulkea Susania halaukseen, kuten kuvitelmassa tekisi.
Lopulta Nevillekin hiljenee, kun ei tiedä, miten selittäisi, että hän on joutunut elämään koko elämänsä ilman vanhempiaan – että heillä on paljonkin yhteistä.
8
Seitsemäntenä vuotena Neville luopuu kuvitelmastaan. Hän luovuttaa, koska todellisuus on liian karu tukeakseen unelmaa. Neville sulkee kuvitellun kotitalon ovet, heittää avaimen suohon, yrittää pyyhkiä mielestään kaikki ne kuvitellut suudelmat, orgasmit ja aina sovintoon päättyneet riidat.
Neville ja Susan pysyvät ystävinä, kohtaavat satunnaisesti Tarvehuoneessa kuolonsyöjäopettajia paetessaan ja paikkaavat toistensa haavoja. Yrttitiedon tunneilla he lyöttäytyvät edelleen pariksi, harjoittelevat S.U.P.E.R. –kokeisiin, vaikka molemmat ovat varmoja siitä, ettei kokeita tulla koskaan pitämään.
On melkein varmaa, ettei Susan ole koskaan ajatellut Nevilleä muuna kuin ystävänään. On melkein varmaa, että Neville on ollut kuvitelmansa kanssa yksin. Vain yksi kysymys:
”Pidätkö sinä Hannahista?”
saa Nevillen epäilemään vakuuttuneisuuttaan.
9
Kaikki kuitenkin päättyy ennen kuin ehtii alkaakaan. Kun Voldemort on kukistettu ja Neville on vetänyt Godricin miekan lajitteluhatusta, Susan katoaa Tylypahkan käytäviltä Nevillen huomaamatta eivätkä he tapaa kuin vasta vuotta myöhemmin, silloinkin sattumalta.
Siinä vaiheessa kuvitelma on jo alkanut muuttua muistoksi, teini-ikäisen märäksi unelmaksi.
Tavatessaan Neville uskaltautuu halaamaan Susania – nyt hän tuntee vain ystävyyttä naista kohtaan. Kahville pyytäminen ei jännitä eikä avoimen kutsun esittäminen tulla tervehtimään Cardiffin taikayliopistoon tunnu epämukavalta.
”Olet hyvä ystävä, Neville”, Susan sanoo, kun kahvit on juotu. ”Olen aina ajatellut niin.”
”Minäkin ajattelen niin sinusta”, Neville sanoo.
Hymy tulee yhtä helposti kuin neljännen vuoden ensimmäisellä yrttitiedon tunnilla.
10
Kuusi vuotta myöhemmin Aberdeenin rannalla Neville on kerännyt ämpärin täyteen panssarilevää. Hän istuu aallonmurtajalla ja antaa viileän tuulen eksyä villapaidan neulosten väliin.
Neville on lähes varma, ettei hänellä ja Susanilla koskaan ollut tulevaisuutta. Heillä on liian paljon taakkaa – kaksi rikkinäistä ei tiedä, miten kokonainen muodostetaan.
Neville on tyytyväinen elämäänsä Hannahin kanssa, iloinen yhdessä vietetyistä pyhistä ja kepeästä yhteiselosta. Ja silti –
hän huomaa kaipaavansa Susanin ystävyyttä, yhteisymmärrystä, keskusteluja yrttitiedon tulevaisuudesta. Jos aika ei olisi kulunut niin nopeasti tai jos Neville olisi vain uskaltautunut pyytämään Susania parikseen joulutanssiaisiin…
Olisiko hän nyt tässä?
Luultavasti.
Onnellisempana?
Ehkä.
Mutta sitä todellisuutta ei kannata alkaa kuvitella.