”Halusin nähdä Helsingin hymypojan.”
Nimi: Hymypoika (silmät täynnä salaisuuksia)
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama (päässäni tämä on kanssa jonkinlaista kevyttä scifiä tai dystopiaa, mutta eipä tässä ne taustavivahteet kamalasti näy 
)
Hahmot: Tuure ja Jupiter
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 (kuva), Vuosi raapalehtien VII
A/N: Halusin korkata kuvapakettini ja annoin sormien kirjoittaa, mitä ne halusivat. Syntyi sitten tällainen pieni paketti raapaleita! Kiitos Lyralle tsiigausavusta ja ajatuksista. Tässä olisi aineksia pidempäänkin tarinaan, mutta pitäydyn nyt vielä ainakin tässä pienessä makupalassa. En tiedä, onko näitä raapaleita järkeä numeroida, mutta halusin nyt kuitenkin pistää ne tällä tavalla
H Y M Y P O I K A
(silmät täynnä salaisuuksia)
1.100 sanaaTuuren juoksuaskeleet lätisivät märkää asfalttia vasten. Raaka syysyö kirveli hänen silmissään ja keuhkoissaan. Sydän hakkasi ja kylkiä vihloi, mutta hän ei voinut vielä pysähtyä. Poliisien taskulamppujen valokeilat seurasivat aivan hänen kintereillään.
”Pysähdy!” poliisi huusi.
Punatiiliset seinät kohosivat korkealle Tuuren molemmin puolin. Hän juoksi kujan päähän ja arvioi verkkoaitaa vain silmäyksen ajan, ennen kuin loikkasi roska-astian kannelle ja tarttui aidan reunasta kiinni. Terävät metallilankojen päät repivät hänen kämmeniinsä haavoja, mutta se oli hänen murheistaan pienin.
”Kierrä taakse!” poliisi karjui käskyjä parilleen, mutta Tuure oli jo hypännyt aidan toiselle puolelle. Kun poliisit kiertäisivät talon, hän olisi jo livahtanut metrotunneliin ja päässyt pakoon.
2.100 sanaaKun Tuure pääsi takaisin talolleen, hän oli väsynyt ja kylmissään. Puut huojuivat vähän, kuin häntä tervehtiäkseen, ja tuuli ulisi yläkerran rikkinäisissä ikkunoissa. Talo ei varsinaisesti ollut Tuuren – sen omisti joku, joka oli unohtanut sen olemassaolon tai ehkei vain välittänyt –, mutta se oli lähinnä kotia, joka Tuurella oli.
Ovi oli auki, kun sen ei pitänyt olla. Tuuren sydän otti lisää kierroksia, kun hän astui kynnyksen yli. Hän tiesi, että olisi ollut parempi juosta, mutta uteliaisuus vei voiton.
Aamun ensimmäiset säteet valaisivat makuuhuonetta. Tuntematon poika makasi hänen patjallaan ja poltti tupakkaa, joka sekin luultavasti kuului Tuurelle.
”Johan sä tulit. Ehdin jo odottaa.”
3.100 sanaa”Sulla on kiva mesta”, poika sanoi.
”Poltitko sä mun röökit?”
Poika imi tupakkaa sellaisella antaumuksella, että sen täytyi jo olla irvailua.
”Painu vittuun täältä!”
”No, no”, poika naksutti kieltään ja nousi. Tuure valmistautui tappelemaan, mutta poika kävelikin vain hänen ohitseen ja kävi tumppaamassa tupakan tuhkakuppiin.
”Mä tiedän, kuka sä olet”, poika sanoi.
”Häh?”
”Mä näin sun maalit. Et piilottanut niitä kamalan hyvin.”
”Pengoitko sä mun kamojani?”
”Mä tiedän, kuka sä olet”, poika toisti vakavampana. ”Tiedät varmaan itsekin, että aika moni jengi etsii sua.”
Tuure pisti kädet takkinsa taskuihin ja sormeili linkkariaan.
”Sun onneksi mä en vastaa millekään niistä”, poika hymyili.
4.100 sanaa”Mun nimi on Tuure”, hän sanoi ja tarjosi pojalle lämpimän teemukin. Tuuren kämmenistä jäi siihen veritahroja, mutta poika ei joko huomannut sitä tai sitten hän ei vain välittänyt.
”Jupiter”, poika esittäytyi.
”Onko se muka sun oikea nimesi?”
”Ei. Onko Tuure sitten sun?”
Tuure ei vastannut. Jupiter tarkkaili häntä mukin reunan yli. Jupiterin tukka oli ruskea ja sotkuinen, ja tämän silmien katse oli niin intensiivinen, että Tuure alkoi vaivaantua.
”Koskitko sä mun maaleihin?” hän kysyi.
”En.”
”Hyvä.”
”Sä olet yllättävän typerä, kun miettii, ettei kukaan ole vielä hakannut tai tappanut sua.”
Hän hymähti.
”Hymypoika Tuure”, Jupiter mutisi itsekseen ja ryysti teetä.
5.100 sanaaVeri valui veden mukana viemäriin. Tuure pyyhki kämmeniään likaiseen pyyhkeeseen ja väitti vain kerran ponnettomasti vastaan, kun Jupiter tarjoutui auttamaan häntä siteiden kanssa. Jupiterin silmät olivat siniset ja täynnä salaisuuksia, ja hänen sormensa tuntuivat viileiltä Tuuren aristavalla iholla. Tuuren sydän hakkasi, hän tunnusteli linkkaria taskunsa läpi ja mietti, että vaikka hän ei ollut ennen käyttänyt sitä, se ei voinut olla kamalan vaikeaa.
”Miksi hymynaama?” Jupiter yllättäen kysyi.
”Häh?”
”Miksi sä maalaat hymynaamoja kaikkialle?”
”Mulkkujako sitten pitäisi?”
Jupiter naurahti ja astui taaksepäin. Tuuren oli heti helpompi hengittää.
”Mä en osaa piirtää”, Tuure sanoi, ”eikä hymynaamaa voi tehdä väärin.”
Jupiter nyökkäsi hyväksyen.
6.100 sanaa”Mitä sä teet täällä?”
Jupiter vilkaisi Tuurea olkansa yli. Ulkona satoi taas.
”Halusin nähdä, millainen tyyppi suututti koko kaupungin.”
Tuure imi tupakkaa ja naputti toisen käden sormillaan pöytää. Kämmeniä jomotti ja väsymys sai silmätkin jo kirvelemään. Hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä nukkumaan.
”Mä en ole suututtanut ketään”, hän sanoi.
”Sulla on poliisit ja Helsingin alamaailma perässäsi.”
Tuure kohautti olkiaan.
”Se on kyllä aika hassua”, Jupiter virnisteli, ”kamala miesjahti pelkkien hymynaamojen takia. Ja toisaalta ihan ymmärrettävää.”
”Miten niin?”
”Sä käyt paikoissa, jonne sulla ei ole asiaa. Se pistää vihaksi.”
Tuure mietti Jupiteria, joka oli murtautunut hänen taloonsa, ja oli samaa mieltä.
7.100 sanaaTuure hätkähti hereille. Hänen selkänsä oli jumissa ja poskeen oli jäänyt punainen jälki pöydästä. Jupiter istui häntä vastapäätä ja tuijotti mietteliään näköisenä suoraan silmiin. Tuuren suu tuntui kuivalta. Hän hapuili linkkaria taskustaan, mutta joku oli riisunut hänen takkinsa ja ripustanut naulaan. Pöly tanssi auringonsäteissä.
”Patjalla ei tulisi niska kipeäksi”, Jupiter vain sanoi.
”Miksi sä olet vielä täällä?”
Tuolinjalat kirskuivat. Jupiterin paidanhelma nousi hänen venytellessään.
”Mulla on poliisiradio mun asunnollani”, hän sanoi. ”Mä tiedän, että ne etsivät sua.”
”Miksi sä olet täällä, Jupiter?”
Jupiterin hymy kätki vähintään yhtä monta salaisuutta kuin hänen silmänsäkin.
”Mene nukkumaan,
Tuure. Lupaan, etten nirhaa sua unissasi.”
8.100 sanaaJupiter istui Tuuren patjan vieressä ja poltti hänen viimeistä tupakkaansa. Tuure yritti pysyä hereillä, mutta hänen silmänsä lipsuivat itsepäisesti kiinni. Ikkunan takana tuuli.
”Oletko sä kyttä?”
Jupiter naurahti ja pudisti päätään.
”Etkä kuulu mihinkään jengiin?”
Jupiter pudisti taas päätään. Tuure haukotteli. Hän tuijotti röpelöistä kattoa ja ajatteli, ettei oikeastaan jaksanut ajatella mitään. Hän vavahti, kun Jupiter yllättäen nousi.
”Mä menen keittämään itselleni lisää teetä”, Jupiter sanoi, kuin siinä ei olisi ollut mitään outoa.
”Mitä sä teet täällä?” Tuure kysyi, kun tämä oli jo ovella. ”Ihan oikeasti.”
”Kerroin jo”, Jupiter sanoi, ”halusin nähdä Helsingin hymypojan.”
Tuure ei osannut muuta kuin nyökätä.
9.100 sanaaTuure heräsi seuraavan kerran vasta iltapäivällä. Ohut peitto ei ollut tarpeeksi lämmin ja viileä syyspäivä pääsi ikkunanraoista sisään. Hän pyyhki vuotavaa nenäänsä paidanhihaansa ja muisti vasta noustessaan, ettei ollut yksin.
Mutta hän oli yksin. Tuolit oli työnnetty siististi pöydän alle ja tiskipöydällä oli vain yksi likainen muki. Ovi oli kiinni ja lukossa. Vanhan puutalon rakenteet valittivat. Tuure vapisi, muttei kylmästä, ja kävi hakemassa takkinsa. Linkkuveitsi oli vielä hänen taskussaan – ja niin oli jotain muutakin.
Illalla Tuure kiipesi junaradan yli kulkevalle sillalle ja spreijasi värikkäiden graffitien ja jengimerkkien joukkoon oman puumerkkinsä. Hän istui sillan kaiteelle ja tarkasteli Jupiterin jättämää lappua pitkään.
A/N: Tälle löytyy myös jatko-osa: Hikeä, tupakkaa ja salaisuuksia, K-11
