Otsikko: Pitkä ja vapaa tie
Ikäraja: K-11
Paritus: Steve Rogers/Bucky Barnes
Genre: Romanssi, draama, huumori, Avengers Endgame Fix-It
Fandom: MCU: The Avengers, Captain America
Disclaimer: En omista, Marvel omistaa ja minä vain leikin saamatta rahallista hyötyä
Kirjoittajan sana: Tästä piti tulla juhannustaikaa
Violetulle, mutta myöhästyin. Spoilaa Endgamea, mutta ei oikeastaan, jos et tiedä mitä siinä tapahtuu. Tässä ei oikein ole järkeä eikä pointtia paitsi yksi LOL. Julkaisin, koska kerrankin kirjoitin jollekulle.
Se oli ollut hetken mielijohde. Hän oli ehdottanut Stevelle, että kaiken sen paskan jälkeen, mitä Thanos oli jälkeensä jättänyt, heidän pitäisi irrottautua kaikesta. Jostain kummasta heidän päähänsä oli pälkähtänyt automatka sinne jonnekin ja takaisin, matka vailla päämäärää. Se ei ollut kummankaan tapaista ja siksi se kuulosti niin hyvältä.
Alla oli vuosimallin 1990 Chevrolet Silverado, vaikka alunperin heillä oli ollut kiusaus lähteä matkaan 40-luvun mallilla kuin julistaen omaa aikaansa, jonka he olivat menettäneet. Lopulta he kuitenkin päätyivät kolmannesosamenneisyyteen, mitä ajoneuvoon tuli. Se oli joku puolijärkiratkaisu, jota heistä kumpikaan ei ymmärtänyt, mutta kumpikaan ei valittanut siitä, joten se toimi.
Entinen Bucky ei olisi pitänyt koko jutusta. Tyhjät taipaleet ilman baareja lähimaillakaan eivät olleet hänen juttunsa. Hän oli kaupunkilainen, mutta sota, hänen palkkamurhaaja-aikansa, aikansa jäissä ja toipuminen siitä kaikesta Wakandassa olivat muuttaneet kaiken. Hänestä oli tullut aivan toinen ihminen ja kumma kyllä hän piti itsestään enemmän nykyisellään, vaikka sillä oli ollut kova hintansa.
Steve oli yhä se sama. Miten kukaan voikaan olla niin sama kaikkien kokemusten jälkeen? Steve oli odottanut häntä. Kaikkien Buckyn iskemien tyttöjen jälkeenkin Steve oli kärsivällisesti odottanut niin kuin olisi aina tiennyt, että ennen pitkää Bucky myöntäisi, että tytöt olivat hänen toiminnallinen kulissinsa. Menneisyydessä hän oli pelännyt, että Steve päätyisi naimisiin Peggyn kanssa ja Bucky perustaisi oman pakollisen perheensä ja he molemmat saisivat omat pakolliset jälkikatraansa. Hän oli kokenut siitä syyllisyyttä. Steve, jos kuka, olisi ansainnut perheensä ja onnensa, mutta toisaalta Steve, jos kuka, tiesi myös mitä halusi eikä antanut minkään hämärtää sitä.
"Tämä oli paras ideasi ikinä", Bucky tunnusti ääneen, ja Steve naurahti työntäessään kätensä ikkunasta. Ketään ei näkynyt koko pitkällä suoralla ja he olisivat voineet olla yksin koko maailmassa. Sen mahdottoman rytinän jälkeen kokemusta oli miltei mahdotonta edes uskoa todeksi. Piti vain toivoa, ettei joku toinen universuminvalloittaja löytäisi tietään Maahan ja pilaisi sitä.
"Minä luulin, että tämä oli sinun ideasi", Steve vastasi lopulta ääneen.
"Voi olla. Ilmankos minä pidän siitä."
"Minäkin pidän siitä. Se vapauttaa."
Steve katsoi Buckya sen sanoessaan ja Bucky oli näkevinään jotain, joka sai hänet hetkeksi jännittymään. Tätä keskustelua ei ollut käyty eikä Bucky ollut oikeastaan odottanut, että sitä käytäisiinkään. Ainakaan kovinkaan pian. Ehkä aikanaan. Oli eri asia tajuta, että kumppani, jonka kanssa halusi jakaa loppuelämänsä, oli samaa sukupuolta, kuin tajuta käytännössä mitä se tarkoitti. Bucky oli luullut, että Steven raja oli siinä. Omalla kohdallaan hän oli todennut, että homoseksi olisi ollut hänen synneistään varmaankin pienin.
"Kuinka paljon se vapauttaa sinua, Steve?" hän kysyi katse tiukasti tiessä. Hän ei halunnut ajatella sitä liikaa, mutta oli vaikeaa keskittyä tiehen, kun tiellä ei ollut mitään mihin keskittyä. Steve näytti miettivän sitä lyhyesti - niin lyhesti, että oli selvää, että hän oli miettinyt sen jo valmiiksi. Bucky tunsi ihollaan hyvää kihelmöintiä.
"Niin paljon kuin sinä haluat. Tai niin vähän."
"Oletko täysin varma?" hän kysyi. Hän ei ollut ollut suotta suosittu tyttöjen keskuudessa, vaikka niihin aikoihin kaikki olikin ollut paljon siveämpää. Sen aikaisella mittapuulla nykyaika oli kauhistus. Ilmankos Bucky piti siitä. Hänen ilmeensä tuskin jätti tulkinnanvaraa siitä, mitä hän halusi.
"Haluatko todisteita?" Steve kysyi nojautuen taaksepäin penkillään. Buckylta kesti hetken tajuta, että hän kylmän rauhallisesti availi housujaan. Okei, nyt hän oli todella vaikuttunut. Se Steve, jonka hän tunsi, ei olisi ikinä tehnyt sitä muualla kuin täysin pimeässä huoneessa varmistuttuaan ensin, ettei kukaan taatusti nähnyt. Ei edes Bucky.
"Oletko treenannut tuota kauankin?"
"Minulla oli viisi vuotta aikaa. Silloin tein päätökseni, että jos ikinä onnistumme palauttamaan sinut, olen valmis enkä arkaile."
"Viisi vuotta? Mitä muuta ehdit sinä aikana harjoitella?" Bucky vihelsi hiljaa. Jos Steve oli antanut sille aikaa ja yritystä viisi vuotta, tämä varmasti tiesi yhtä ja toista sellaista, mitä Bucky ei tiennyt. Tämä matka parani pelkästä ajatuksesta huomattavasti. Steve hänen vieressään myhäili tyytyväisenä.
"Näet kyllä aikanaan."
******
