Nimi: Leijonakuningattaret
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: särmikäs femme
Paritus: Aili/Mirella
Haaste: Finikesä: Juhannustaikoja (Violetu)
Inspiskuva: rauhA/N: Ihanaista kesää,
Violetu! Toivoit femmeä ja tyttöenergiaa, tässä on toivoakseni molempia :3 Halusin haastaa itseäni kirjoittamalla kerrankin räväkämpää femmeä, jossa ei olla ainoastaan söpöjä ja nättejä. Mielestäni onnistuin. Btw, mielessäni sijoitan tarinan ysärille tai vähintään aikaan ennen kännyköitä ja sosiaalista mediaa.
LEIJONAKUNINGATTARET
1
Mirella päästi kaatuessaan niin epäinhimillisen rääkäisyn, että Ailin niskakarvat kavahtivat pystyyn, ja jätkät näyttivät hellyttävän säikähtäneiltä. Aili juoksi Mirellan luokse ja tutki tämän pikaisesti. Farkut olivat puhki ja polvet veristä sotkua, mutta Aili tiesi, että vaikka jälki näytti hurjalta, Mirella oli ihan kunnossa. Todellisia kolhuja tytöllä oli ainoastaan ylpeydessään. Kaatumaton ihmeakrobaatti oli vetänyt nurin tehdessään yksinkertaisen flipin. Aili pudisteli huvittuneena päätään. Mirellan paskapuheet saivat kerrankin oikeanlaisen ja ansaitun päätöksen.
”Mitä vittua sä hekotat siinä!” Mirella kirkaisi pedonpunainen suu kapeana viivana ja silmät raivosta kytien. Aili ei ollut vaikuttunut, ei tempusta eikä Mirellan suuttumuksesta. Sekin oli vain esitystä. Mirella ei tiennyt todellisesta vihasta yhtään mitään.
”Sua, kun jauhat aina paskaa, senkin valehtelija”, Aili hymähti eikä edes auttanut tyttöä ylös. Aili vei Mirellan skeittilaudan, hyppäsi omalleen ja ilmoitti:
”Saat tän takas, kun voit todistaa osaavas jotain muutakin kuin soittaa nättiä suutas.”
”Et sä noin voi tehdä, senkin ämmä!” Mirella huusi ja haroi ilmaa kuin haluten iskeä lyhyiksi järsityt kyntensä Ailin kaulaan ja kuristaa hänet, mutta Aili oli jo Mirellan ulottumattomissa.
”Johan mä tein!” hän huusi ja ulvoi kuin Rafiki Leijonankuninkaassa heilutellen Mirellan skeittilautaa päänsä yläpuolella. Aili oli tikahtua nauruun nähdessään Mirellan vilpittömän pöyristyneen ilmeen. Noin koppavalle tytölle teki hyvää kerrankin saada nenilleen.
2
Aili heräsi rikkonaisen ovikellonsa surkeaan särinään. Se kuulosti siltä kuin joku olisi hakannut pesäpallomailalla kassillista kissoja. Aili veti summamutikassa jonkun paidan päälleen ja meni sitten ovelle. Hän ei yllättynyt löytäessään sen takaa tyytymättömän Mirellan.
”Tulin hakemaan mun dekin”, tyttö ilmoitti kädet dramaattisesti lanteillaan.
”Sä oot selvästi tän sukupolven Tony Hawk, kun kerta yksi hyvin nukuttu yö takasi sulle tarvittavan skillsetin”, Aili nälvi. Mirella sähisi, mutta äkkiä tämä punastui ja näytti sekoavan ajatuksissaan. Aili katsoi itseään ja tajusi pukeneensa läpinäkyvän harsopaidan, joka paljasti hänen rintakehästään suurin piirtein kaiken. Ailin suupieliä nyki.
”Mun skeittaustaidot ei kuulu sulle vittuakaan”, Mirella viimein sai tokaistua.
”Kuuluuhan, koska sä kuuluttelet niitä kaikille”, Aili vastasi. ”Mä inhoan teeskentelijöitä. Sä retostelit mun puolella kaupunkia, joten kärsipä nyt seuraukset niin kuin kiltin tytön kuuluu.”
Aili pyyhkäisi peukalollaan Mirellan leukaa. Mirella kavahti kauemmas. Viha hänen silmissään sai tummempia, aikuismaisempia sävyjä. Aili seurasi muutosta kiinnostuneena.
”Jos sä tytöttelet mua vielä kerran, se oot sä, joka saa kärsiä seuraukset ja trust me, mä en päästä sua yhtä helpolla”, Mirella uhkasi. Aili tiesi hänen olevan täysin tosissaan.
”Selvä”, Aili sanoi säyseästi. Hän astui syrjään. ”Haluutsä kahvia?”
Mirella tuijotti häntä. Kun katse tarmokkaasta yrityksestä huolimatta ei saanut Ailia heittämään henkeään, Mirella astui kynnyksen yli.
3
Mirellan mukavuuden vuoksi Aili veti peittävämmän vaatekappaleen harsopaitansa päälle. Hän meni keittämään kahvia. Mirella seisoskeli keskellä asuntoa, ja hän selvästi etsi skeittilautaansa ja mietti, millä tavalla sitä oli jo rääkätty ja kaltoin kohdeltu.
”Kyllä sä saat sen takas, jos se oikeesti on sulle tärkeää”, Aili vakuutti. ”Halusin vain näpäyttää sua.”
”Kuka anto sulle oikeuden?” Mirella kysyi. Hän ei ollut selvästikään tottunut siihen, että aikuisenakin muut aikuiset saattoivat yhä mielivaltaisesti tehdä, mitä huvittaa, vaikka se loukkaisi jotakuta toista. Ailia surkutti Mirellan naiivius. Maailma tulisi pettämään Mirellan odotukset vielä monen monta kertaa.
”Minä”, Aili vastasi hymyillen. ”En aio pyytää anteeksi, jos sä sitä odotat.”
”Tiedän.”
Aili kaivoi sänkynsä alta likaisen, kuluneen skeittilaudan.
”Siinä.”
Mirella kaappasi dekin itselleen ja puristi sen suojelunhaluisesti rintaansa vasten. Skeittilaudalla oli selvästi tunnearvoa, ja äkkiä Aili oli varma, ettei se ollut alun perin kuulunut Mirellalle itselleen vaan jollekulle hänelle tärkeälle. Aili katsoi naista tarkemmin ja yritti nähdä resuista teeskentelevän olemuksen alle Mirellan muistoihin ja kokemuksiin, joka olivat tehneet hänestä hänet. Aili mietti, oliko tuolla massamerenneitotatuoinnilla todellinen, tunteikas merkitys. Aili suostui jopa harkitsemaan sitä, että ehkä hän oli sittenkin aliarvioinut Mirellan ja tämän aitouden. Aili haki kupit ja kaatoi kahvin.
”Kerro minulle siitä laudasta”, Aili pyysi ja hymyili nätisti.
4
Skeittilauta oli kuulunut Mirellan kolme vuotta nuoremmalle pikkuveljelle, joka oli kadonnut. Ei kuollut vaan kadonnut, mikä oli paljon pahempaa. Kukaan ei tiennyt, mitä Mikille oli tapahtunut. Poliisi tutki juttua edelleen, mutta jäljet olivat kylmenneet jo vuosi sitten eikä toivoa ratkaisevasta johtolangasta juuri ollut. Mirellan täytyi ponnistella puhuakseen asiasta herkistymättä, vaikka ei Aili olisi häntä kyyneleistä tuominnut. Hän olisi ihaillut sitä, kykyä ilmaista tunteet aidosti ja vilpittömästi. Aili oli kyyninen ja elämän kovettama. Mirella taas uskoi, että kyyneleet, suru ja mielipaha olivat merkki lapsenomaisuudesta ja kyvyttömyydestä hillitä itseään.
”Luulen, että se on kuollut. Joko vahingossa tai sitten joku satutti sitä. Se oli aika helppo uhri”, Mirella sanoi sävyttömästi. ”Sellainen herkkä ja lempeä.”
Tunnekuohu voitti Mirellan ja kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen. Mirella pyyhki ne vihaisesti pois.
”Älä”, Aili kielsi hiljaa. Hän otti Mirellan käden omaansa ja puristi napakasti. ”Suru kertoo, että sä välität. Se on kaunista. Et viittis piilotella sitä.”
Mirella katsoi häntä hämmästyneenä. Aili hymyili ja silitti peukalollaan Mirellan kämmentä.
”Miki esitti kauhean kovista”, Mirella nyyhkäisi, ”mutta sisimmissään se oli sellainen linnunpoikanen.”
”Ihan niin kuin säkin”, Aili sanoi. Mirella nyökytteli ja purskahti rajuun itkuun kaataen koskemattoman kahvimukinsa pitkin pöytää. Aili ei välittänyt. Hän veti Mirellan syliinsä ja antoi tälle luvan itkeä.
5
Heidän aamuisen kahvittelunsa jälkeen Mirellaa ei näkynyt kaupungilla viikkoihin. Aili huomasi kaipaavansa Mirellan yliampuvia juttuja. Olihan elämä aika tylsää, jos sitä ei maustettu pienellä, arkisella dramatiikalla. Aili mietti myös paljon Mikiä, Mirellan pikkuveljeä ja sitä, mitä tälle oli mahdollisesti tapahtunut. Kuinka raastavaa sen täytyi ollakaan, kun ei saanut varmuutta sille, mitä läheiselle oli tapahtunut ja miksi. Ei siis ihme, että Mirella yritti niin kovasti puhua kaikesta muusta ja esittää, että hän voi loistavasti. Jos Aili joutuisi miettimään koko ajan kadonnutta veljeään, hän menettäisi takuulla järkensä.
”Hei, Jupiter”, Aili sanoi kaverilleen, jonka tiesi olevan Mirellan kaveri myös. ”Missä Mirella asuu?”
Jupiter kallisti päätään ja katsoi häntä vekkulimaisesti.
”Miksi haluut tietää?” Jupiter kysyi ärsyttävästi.
”Haluun käydä moikkaa sitä”, Aili vastasi. ”No?”
Jupiter mittaili häntä, vaikka jo tiesikin, ettei Ailia kannattanut testata. Jupiter antoi osoitteen, ja Aili potki paikalta kiittämättä. Renkaiden rullaus asfalttia vasten oli tuttu, rakas ääni. Polvet taipuivat ilman ajattelua, suoraan lihasmuistista. Alamäet ja kova vauhti ottivat edelleen vatsasta. Ilmavirta tosin tuntui ihanalta kuumilla kasvoilla. Aili harkitsi tosissaan, josko hän leikkaisi pitkät hiuksensa jälleen lyhyiksi niin kuin joskus teininä. Lyhyellä tukalla kuumat kesät ainakin olisivat siedettävämpiä. Perillä Aili potkaisi laudan käsistään ja katseli kodikasta kerrostaloa pitkään ennen kuin hän soitti ovikelloa.
6
Mirellan vanhempi ja rasittuneempi versio tuli avaamaan oven. Mirellan äiti tai isosisko ehkä, nainen ei näyttänyt nimittäin kovin vanhalta.
”Hei”, Aili sanoi. ”Onko Mirella kotona?”
Nainen mittaili häntä päästä varpaisiin ja selvästikin arvioi Ailin uhkaavuutta hänen pukemansa nahan ja niittien perusteella.
”Mirella!” nainen huikkasi syvemmälle asuntoon. ”Täällä on joku punkkarimimmi kyselemässä sinua.”
Ehkä sittenkin äiti. Tuskin sisko olisi ollut tuollainen epäluuloinen hapannaama, Aili ajatteli huvittuneena.
”Äiti”, ähkäisi Mirella ja ilmehti anteeksipyytävästi Ailille. ”Venaa. Tuun kohta.”
Ovi suljettiin Ailin nenän edestä. Aili istutti perseensä skeittilaudalleen ja katseli kukkaistutuksia, kunnes ovi kävi. Mirella tuli pihalle oma lauta niskan takana olkapäillä keikkuen. Virnistys oli riehakas, mutta se ei yltänyt silmiin saakka.
”Tuliko sulle ikävä mua?” Mirella kysyi.
”Jep.”
”Mä niin tiesin, että sä käyt kuumana muhun”, Mirella virnisti.
”Ootko sä kaiken lisäksi jokin meediokin?” Aili hymähti. Mirella hymyili.
”Noup, mutta sä vaan oot niin läpinäkyvä, hani”, Mirella sanoi.
Hani. Aili purskahti aitoon, räkättävään nauruun, ja Mirella näytti erittäin tyytyväiseltä itseensä. Pokkaa Mirellalla kieltämättä riitti. Siitä olisi varmaan riittänyt koko kaupungille.
”No, sitten sä et varmaan yhtään ylläty, jos mä vien sut saman tien treffeille?” Aili heitti.
”En”, Mirella vastasi, mutta hento puna poskilla kavalsi tämän. Aili kuitenkin oli kuin ei olisi mitään huomannutkaan.
7
Ailin käsitys "treffeistä" oli snägäripurilainen ja jälkkäriksi jätskit. Mirella kuitenkin vaikutti täysin tyytyväiseltä nuoleskellessaan minttusuklaatuuttiaan.
”Oliks mun traaginen taustatarina niin romanttinen, että kiinnostuit musta sen takia?” Mirella nälvi.
”Ei romanttinen vaan aito. Mähän kerroin sulle, mitä mieltä oon teeskentelijöistä”, Aili sanoi. ”Toki sä olet myös kuuma, en mä sitä kiistä, mutta muhun iskeäkseen pelkkä ulkonäkö ei riitä. Sisälläkin pitää olla jotakin.”
”Onko sun sisällä muutakin kuin kuuraa ja pakkasta?” Mirella kysyi.
”Toivon, että on, mutta ei sitä tiiä, vaikka mun sydän ois jo ikijäässä”, Aili hymähti.
”Ei se oo”, Mirella sanoi heti. ”Et sä muuten olisi lohduttanut mua, kun puhuin Mikistä. Kyllä sä välität.”
Aili hymyili mielissään. Välillä hän ei osannut sanoa, välittikö hän enää todella vai toivoiko hän vain välittävänsä. Mirellan sanat merkitsivät hänelle paljon enemmän kuin Aili oli valmis näyttämään, mutta ehkä hän joku päivä kertoisi Mirellalle.
He kävelivät rantatietä skeittilaudat kainalossa.
”Tiiätsä ees, miksi pidin niin kovaa meteliä itsestäni?” Mirella kysyi äkkiä.
”Koska rakastat huomiota?”
”Sitäkin”, Mirella sanoi, ”mutta mä halusin kiinnittää just sun huomios.”
”Miksi?”
”Kyllä sä hei tiedät.”
”En tiiä.”
Mirella huokaisi turhautuneena.
”Koska sä oot ihan vitun cool.”
”No mut”, Aili sanoi hymyillen, ”sähän onnistuit just niinku pitikin.”
”Jeah”, Mirella sanoi silmät riemusta säihkyen.
8
Aili yritti opettaa Mirellaa skeittaamaan, mutta tällä ei vain ollut tarpeeksi motorisia lahjoja siihen. Aili hyväksyi asian Mirellaa paremmin, joka olisi varmaan mielellään murtanut kaikki luunsa yrittäessään todistaa itselleen, että hänestä voisi tulla skeittaaja kuten veljestään.
”Jospa sä käyttäisit sitä dekkiä jatkossa vain huoneesi koristeena”, Aili ehdotti auttaessaan Mirellan kymmenettä kertaa ylös. Tällä oli polvet, kämmenet ja kyynärpäät auki. ”Tai ainakin hanki jotkut suojavarusteet, jos sä oot tosissasi.”
Mirella mutisi kirouksia ja haukkui häntä paskaksi opettajaksi, mihin Aili vain nauroi.
”Tuu, hani”, Aili sanoi. Hän sieppasi Mirellan lippiksen ja pani sen päähänsä. ”Mä vien sut kotia.”
”Aioksä taas takavarikoida mun omaisuutta?” Mirella tiedusteli.
”Ehkä. Jokin ongelma sen kanssa?” Aili sanoi.
”Ei. Toi lätsä sopii sulle”, Mirella sanoi ja silmäili häntä himokkaasti. Aili piilotti kuumottavat kasvonsa lätsän alle.
Mirellan kotitalolla Aili huomasi Mirellan äidin kyyläävän heitä verhojen suojista varmaan valmiina soittamaan poliisille, jos Aili heittäytyisi liian hurjaksi.
”Suutelisin sua muuten, mutta sun mutsi mulkkaa meitä”, Aili sanoi.
”Ootsä kiinnostunut musta vai mun mutsista?” Mirella kysyi selvää haastetta silmissään. Aili virnisti.
”Onhan sun mutsi aika nuorekas”, Aili kehräsi ja nappasi Mirellan niskasta kiinni. Suudelma ei jäänyt yhteen. He lopettivat vasta, kun kuulivat sireenien lähestyvän. Se helvetin ämmä oli kuin olikin soittanut poliisille.
