Kirjat & kirjasarjat #3

[Kaarne]

The Switchiä odotan kyllä minäkin! Viime vuonna rakastuin kovin tuohon The Flatshareen ja ennakko-ostin myös tuon uuden kirjan jo marraskuussa.  Kohta sen onneksi jo saakin!

Poikkeusajan lukeminen ei tosin ole sujunut niin hyvin kuin toivoisin. Jaksan edelleen lukea kokonaisuudessaan vain runokirjoja, ja miltei kaikki muut kirjat jäävät kesken. Kirjastossa on lainassa kyllä niin paljon kaikkea, että pärjäisin sillä varmaan vuoden loppuun asti, ja Kindlelläkin lukemattomana ja kesken varmaan sadan kirjan verran. Mutta kun ei niin ei.

Olen ollut itselleni armollinen ja lukenut runoja, kun ne sentään edelleen jaksavat innostaa, mutta olisihan se kivaa päästä joskus jossain muussakin kirjassa loppuun... Viimeisin oli The Guinevere Deception, josta kyllä nautin kovasti, mutta sen lisäksi en olekaan tänä vuonna lukenut kokonaan kuin Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen ja T. Kingfisherin Swordheartin. Ja toki kasapäin runoutta ja sarjakuvaa ja yhden näytelmän, mutta kun kaipaisin jotain vetävää romaaniakin, johon oikeasti voisin uppoutua. Huoh. No, nyt aion joka tapauksessa juoda vähän teetä ja lukea lisää runoutta.

Ja tuosta Colganista: minulla se jäi äänikirjana kesken ja sai kunnian olla ensimmäinen kirja Goodreadsissa koskaan, jonka siirsin hyllyyn "Did Not Finish". Yleensä toiveikkaasti yritän lukea kehnotkin kirjat loppuun, mutta tuo vain ärsytti niin monessa kohtaa, että luovutin.

Äänikirjoista suosittelen Aura Nurmen Leijonapatsailla -runokirjaa ja novellikokoelmia. Sikäli olen tosin jäävi, että minulla eivät romaanit toimi äänikirjoina oikein ollenkaan, paitsi että Donna Tarttin itsensä lukemasta The Secret Historystä pidin.

[Fiorella]

Minullakin jäi kirjastosta melkoinen pino luettavaa, joita ei nyt voi edes palauttaa, mutta ne on jo aika lailla luettu ja siirryin takaisin oman hyllyn klassikoihin.

Luin joku aika sitten tuon Jenny Golganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, ja se oli yllättäen pitkästä aikaa sellainen kirja, josta tykkäsin tosi paljon. En tiedä tosin, millainen se olisi ollut äänikirjaversiona, mutta kun itse luin sen melkeinpä kerralta läpi, ei se tuntunut yhtään pitkältä, päin vastoin olisin toivonut sen vielä jatkuneen. Ehkä johtui sen teemoistakin että tykkäsin, kun siinä oli maaseutuidylliä ja paljon kirjoja, ja oli sellainen aivot narikkaan -vaihe, että nautin kovasti kun sain lukea jotakin helppoa ja miellyttävää, mistä tuli vain hyvä mieli. Olihan se yhtä ennalta-arvattava kuin romanttinen komedia elokuvissa, eikä suuremmin haastanut lukijaansa mihinkään, mutta minulle se kyllä sattui juuri sopivaan saumaan ja ilahdutti alkuvuoden monen epämiellyttävän kirjavalinnan jälkeen. Siitä tuli miellyttävällä tapaa mieleen taannoisen "perustan pienen lankakaupan" -teemaisen buumin kirjat. (Joista suuri suosikkini on Gil McNeilin sarja aiheesta! Mieli tekisi etsiä hänen kirjojaan enemmänkin, mutta en ole varma onko niistä suomennettu kuin ensimmäinen.)

Tosin ostin kirjakaupan alekorista muutamalla eurolla toisen Colganin kirjan, Endless beach, ja se jäi kesken alle viidenkymmenen sivun, koska näihin henkilöihin en kokenut kovin kummoista yhteyttä. Voi toki vaikuttaa sekin, että kyseessä on jatko-osa, ja kirjoittaja olettaa lukijan tuntevan hahmot.

[Odo]

Kuinka muiden lukemisharrastus on sujunut näin poikkeusaikana, oletteko löytäneet nyt enemmän aikaa kirjoille ja riittääkö lukeminen? Omalla kohdallani jatkuva kirjojen hamstraaminen kirjastosta on kerrankin osoittautunut hyödylliseksi, sillä tämänhetkisillä lainoillani pärjään helposti ainakin tuonne toukokuun puoleenväliin asti. Sen lisäksi käytän kirjaston e-kirjapalveluja (Libbysta löytyy tosi kivasti kaikkea englanninkielistä laidasta laitaan) ja muita vastaavia ahkeraan.

Minä en tajunnut yhtään käydä kirjastossa, enkä yleensä hamstraa, kun unohdan palauttaa ne. Lukeminen kyllä riittää, kun kolme paksumpaa kirjaa on tullut hankittua, jotka jo itsessään riittää, mutta pari hyllynlämmittääkin löytyy. Hyllynlämmittäjät on itseasiassa myös ujutettu pienempään Helmet-lukuhaasteeseen. Ja sitten toki "rajattomasti" e-kirjoja saatavilla Storytelissä sekä ne äänikirjat, josta haluan sulle vielä pari sanaa sanoa.

Nyt uusimpana hommasin Storytelin, ja olen yrittänyt tutustua oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla äänikirjoihin, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei se ole yhtään minun juttuni.

Minä oon itse ihan rakastunut, mutta myönnän itselleni alun olleen kanssa hyvin vaikeaa! Kirjat tuntuivat pitkiltä, nukahtelin kesken kaiken jne. kunnes sitten jonkun mukavamman kirjan löysin ja alkoi sujua. Nyt kuuntelen enemmän kuin varsinaisesti luen ja tykkään kyllä. Edelleen kyllä välttelen yli 10h kirjoja (1,5x nopeutettuna), kun tuntuu ettei hyvätkään lopu ajallaan. Muitaakseni mainitsemasi kirja on 13-15h, että pitkä rutistus ja jos on kehno, eikai sitä pakko ole kuunnella? Fio tosin sanoi tykänneensä, mutta meillä on eri makuja.

[Violetu]

Poikkeusaikana oma lukeminen on ollut yllättävän vähäistä, kirjastosta muutama kirja lainassa, mutta niihin en ole koskenutkaan. Myös enkunkielisten ficcien lukeminen on vähentynyt, mutta suomenkielisten taas lisääntynyt vaihdokkaiden ja discordin yms. myötä🤔
Azkabanin vankia kahlaan läpi, on osoittautunut oikein kutkuttavaksi varmaan 10 vuoden tauon jälkeen

Enemmän tullut katseltua leffoja ja sarjoja kun luettua, mutta jos nyt koittaisi ryhdistäytyä.
Alkoi itse asiassa houkuttaa tuo Aura Nurmen kirja, olisi varmaan oiva ensikosketus äänikirjojen maailmaan, koska runot ja Hanko😍

[dramaqueen]

Moniko täällä on lukenut Mark Mansonin "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan" -kirjan tai ylipäätään hänen muita teoksiaan? Jos olet, mitä olet tuotoksesta/tuotoksista mieltä? Jos et, onko se tai ne jotain sellaista, mihin sua kiinnostaisi perehtyä jossain vaiheessa? Oon itse käynyt kirjaa läpi nyt suomenkielisenä äänikirjana ja olen yllättynyt siitä, miten paljon oon siitä saanut irti.

[Odo]

Moniko täällä on lukenut Mark Mansonin "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan" -kirjan tai ylipäätään hänen muita teoksiaan? Jos olet, mitä olet tuotoksesta/tuotoksista mieltä? Jos et, onko se tai ne jotain sellaista, mihin sua kiinnostaisi perehtyä jossain vaiheessa? Oon itse käynyt kirjaa läpi nyt suomenkielisenä äänikirjana ja olen yllättynyt siitä, miten paljon oon siitä saanut irti.

Minä tykkäsin ihan mahdottomasti tuosta kirjasta! Omanlaisen säväyksensä antoi sekin, että kuuntelin sen äänikirjana ja pidin lukijasta ja sen tyylistä lukea tuota kirjaa. Lukulistalla olisi se "Kaikki menee päin helvettiä" -kirjakin. Se oli nopeasti kuunneltu ja hauska kirja, joten mielelläni tartun seuraavaankin. Oli antoisa, vaikka varmasti ei sovikaan kaikille, kun tyyli nyt on sellainen.

Minulla on luvussa yhä ja ikuisesti Hän sanoi nimekseen Aleia ja Yksin Marsissa. Myös äänikirjoissa kesken on Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia (ensimmäisen puolikkaan kuuntelin ihan uteliaana, sitten ne "muut kertomukset" eivät oikein sytyttäneet) ja Ikimaa: Kuiskaajien kilta, josta kyllä tykkään ja erityisesti ensimmäinen osa (Soturin tie) oli symppis. ♥ Tahmaa tämä lukeminen, vaikka kumppanin luona luinkin aika kivasti, kun vietin pitkää pääsiäistä. Nyt tässä joutessani aamulla (eli hommia välttääkseni) tein listan kaikista kirjoista, jotka haluaisin lukea ja lista on pidempi kuin nälkävuosi omalla mittapuullani siis. Meinasin rueta keulimaan ja lisätä vielä Lasipalatsia seuraavat osat, joita niitäkin on ~5 vai useampi? En muista, montako osaa sarjasta on ilmestynyt, mutta kirjakauppojen hyllyillähän noita useampi aina näyttäisi olevan.

On ihanaa rakastua taas kirjoihin ja haaveilee niistä ajoista, kun villeinä nuoruusvuosina luki kirjan päivästä muutamaan päivään, kun nenää ei malttanut nostaa kirjasta. Aikuisiällä tietysti "arkikin" vaikuttaa, ettei lukuaikaa ole niin paljoa ja jotenkin, ei kirjoihin tule niin helposti tartuttua ja nykyiset keskittymisongelmani estävät sen, että ahmisin kirjaa joutessani sivutolkulla. Äänikirjoja jaksaa toki pidempiä pätkiä, niistä on tullut uusi rakkauteni! Aiemmin taisin jakaa jonkun Helmat tai jonkun tyyppisen lukulistani, mutta päätin luopua Helmetistä vaikka teinkin vain pientä, enkä suinkaan sitä isompaa, kun rajoittaa tuokin "liikaa". Lisäilen listaan, jos joku sattuu vahingossa kohdalle, mutta päätin lukea pääasiassa vain itseäni kiinnostavia teoksia ja karsin sitten ne, jotka eivät niin napostele!

Helmet on ehdottomasti kiva ja varmaan tulee luettua hieman erilaisiakin teoksia, erityisesti jos isompaa tekisi. Mutta mieluummin pysyn mukavuusalueellani, kun englannin kirjallisuus -opintojakson takia ylitän sitä jo mahdottomasti. Olen eläessäni lukenut englanniksi yhden runokirjan, muutaman ficin ja runon Finistä sekä kuunnellut Viisasten kiven Stephen Fryn lukemana ja nyt pitäisi sitten lukea kolme kirjaa, joista yksi on ammattikirjallisuutta englanniksi, hui! Toinen noista kirjoista on ollut tarkoituksena lukea (Tigers child eli Tiikerinlapsi), mutta ihan hatusta tempaisin listalla olleen When God was a Rabbit -teoksen, nimensä takia. Englanniksi haaveilisin lukevani tänä vuonna vielä Potterit, mutta katsotaan, miten ennättää. Ainakin Salaisuuksien kammio pitää lukea, kun ostin sen upeiden kansien takia ja petratakseni englantiani!

Koska tykkään jakaa ja kirjoitella listoja jaan omani, mitä haluaisin lukea ja pyrin lukemaan ahkerasti! En nyt kuitenkaan ota "pakkotavoitteeksi" yhtään mitään, että luen, mitä jaksan ja kiinnostaa. Kivaa oli kuitenkin nostella pöydälle ne, joita haluaisin lukea ja tajuta, että wow, onpa paljon kirjoja. Todennäköisesti saan luettua ehkä kolmasosan tai puolet. (Lista on koottu alunperin eri kuukausien alle, mutta lopulta otin kuukaudet pois väleistä ja jätin vaan kokonaislistan. Siksi siis, esim. Universumien tomu -sarjan kirjat tai Noiturit eivät ole järjestyksessä peräkkäin.)

Spoiler: näytä

ODON "pieni" KIRJALISTA

1. Hän sanoi nimekseen Aleia (luvussa nyt)
2. Yksin Marsissa (luvussa nyt)
3. Ikimaa: Kuiskaajien kilta (äänikirja, kuuntelussa nyt)
4. Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia (äänikirja, kuuntelussa nyt)
5. Youth Work in Finland (ammattikirjallisuus)
6. Linnunsitoja
7. Tigers child
8. Tähtitiedettä kiireisille (äänikirja)
9. Noituri #5 (äänikirja)
10. Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
11. When God was a Rabbit
12. Meinioseppä - Morriganin kutsumut (äänikirja?)
13. Noituri #6 (äänikirja)
14. Kultainen kompassi
15. Harry Potter and Chamber of Secrets
16. Noituri #7 (äänikirja)
17. Salaperäinen veitsi
18. Vedenkehrääjä
19. Poika raidallisessa pyjamassa (äänikirja)
20. Noituri #8 (äänikirja)
21. Maaginen kaukoputki
22. Jäänvartija
23. Kaikki  menee päin helvettiä (äänikirja)
24. Evelynin seitsemän kuolemaa (äänikirja)
25. Seleesian näkijä
26. Suomea lohikäärmeille
27. Tuhatkuolevan kirous
28. Salamavaras
29. Nefrin tytär
30. Kirjanvartija (hyllynlämmittäjä)
31. Ikimetsien sydänmailla
32. Suomea lohikäärmeille
33. Harry Potter and Prisoner of Azkaban (ehkä)
34. Harry Potter and Goblet of Fire (ehkä)
35. Harry Potter and Order of Phoenix (ehkä)
36. Harry Potter and Half-Blood Prince (ehkä)
37. Harry Potter and Deadly Hallows (ehkä)

[Nyyhti]

Millainen tuo Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on? Kuulostaa oudolta.

Odo: hyvä ratkaisu luopua rajoittavasta haasteesta! Minusta lukemisen kuuluu olla kivaa, ja olen itsekin yrittänyt opetella enemmän siihen, että jätän suorituselementin pois. Ennen minulla oli paha tapa lukea kaikki minkä aloitin Nykyään yritän sallia itselleni sen, että jos kirjastosta tulee roudattua yhdellä kertaa viisi hutilainaa, on silti ihan ok jättää ne lukematta.

Viime aikoina en ole saanut luettua juuri muuta kuin dekkareita ja hömppää, mutta sekin on ok Esim. tosi paljon kehuttu Kjell Westön Missä kuljimme kerran jäi kesken varmaan 10 sivun jälkeen.

[Odo]

Viime aikoina en ole saanut luettua juuri muuta kuin dekkareita ja hömppää, mutta sekin on ok

Nääki hyviä. ♥♥ Mä en oo ikuisuuksiin lukenut dekkareita, mutta tosiaan Evelynin seitsemän kuolemaa kutkuttaisi ihan mahdottomasti ja se olisi ensimmäinen äänikirjana kuunneltu dekkari! Oon kuullut, että monet tykänneet äänikirjoina nimenomaan dekkareista ja jotenkin odotan jännityksellä. Antaa varmaan ihan uudenlaisen fiiliksen dekkareihin, jos ne kuuntelee. Vai mitä sanoo dekkareita kuunnelleet?

Ja joo, suorituselementti on hyvä jättää pois, kun ei vaan napostele. Kyllähän tuolla haasteella olisi tullut kokeiltua uutta, mutta meh. Jätin listalle Helmetistä kyllä muutamia, mm. Ikimetsien sydänmailla, jota ilman Helmetiä en olisi edes keksinyt! Se vaikuttaa jännältä. Se sijoittuu 1400-luvun Savoon ja sekoittelee fantasiaa ja historiaa! ♥ Toki sekin on 6-osainen kirjasarja, mutta ainakin avausosan, jos lukisi tänä vuonna (eikä kaikkia kai ole vielä julkaistukaan).

Ainiin, unohdin vastata tähän.

Millainen tuo Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on? Kuulostaa oudolta.

En oikeen osaa kuvailla sitä. Joten joku fiksumpi voisi. Huumorin ja jopa mustanhuumorin kautta oleva "elämäopas" nostaa esiin, ettei elämä ole mitään onnea ja autuutta aina vaan on ookoo, jos menee metsään. Olla piittaamatta paskaakaan ja siten löytää onnensa. Jotakuinnii...

[Larjus]

Minulla on luvussa yhä ja ikuisesti Hän sanoi nimekseen Aleia

Haha, sama. Taisin joskus... helmikuun puolella mainita, että oon aloittanut sen, mutta jäänyt lukeminen kesken. No, en ole edennyt sen jälkeen sitten niin lainkaan. Oikeastaan nyt on taas lukeminen jäätynyt kokonaan, jos ei lasketa sitä, kun olen lukenut duunissa lapsille erinäisiä kirjoja (lepohetkellä Risto Räppääjää, Ellaa ja muuta vähän pidempää ja muina aikoina sitten lasten valitsemia kuvakirjoja). Tossahan noita kirjoja olis, soma pino mun yöpöydällä, mutta en vain saa tartuttua niistä mihinkään. Ja jotenkin musta tuntuu, että kynnys lukea yhtään mitään vain kasvaa, mitä kauemmin on lukematta. Ehkä pitäis vaa vähän helpottaa itseään ja lukea jotain itselleen jo tuttua... Toisaalta mun ongelma taitaa lähinnä olla, että kaikki muu viihdyke (tv-sarjat, pelaaminen, ficcaus ym.) houkuttaa enempi kuin kirjat. Voi tätä valinnan vaikeutta

[Tundra]

Moniko täällä on lukenut Mark Mansonin "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan" -kirjan tai ylipäätään hänen muita teoksiaan? Jos olet, mitä olet tuotoksesta/tuotoksista mieltä?

Kuinka olla piittaamattaa paskaakaan ei oikein mua napannut sen suuremmin, kuten ei tähän mennessä vielä yksilään self help -opus. Kaikki lukemani elämäntapaoppaat on mun mielestä olleet joko liian lässyttäviä tai toistelleet itsestäänselvyyksiä - usein molempia. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan meni tuohon itsestäänselvyyksien kategoriaan. Plussaa kyllä tosiaan siitä, että kirjassa käsitellään asioita suoremmin ja asenteella Paulo Coelho -tyyppisen aforismien toistelun sijaan. Lainasin kirjan isältäni, kun hän sitä mulle suositteli ja oli siitä kovasti pitänyt, ja vaikka se nyt itselleni ei ollutkaana täysiosuma, niin näen kyllä, että miten kirjan sisältö voi jollekulle olla tosi antoisaa. Juurikin esimerkiksi mun isän tyyppiset ihmiset, jotka on ehkä aina tehneet asioita sen takia, että ympäristö kannustaa tai painostaa tiettyyn suuntaan ja kaavaan, eivätkä ole osanneet pysähtyä miettimään mitä itse haluavat ja toimia sen mukaan, voisivat kirjan annista hyötyä. Eli uskaltaisin suositella ihmisille, joista tuntuu, että ovat ehkä liian tunnollisia ja/tai miellyttämisenhaluisia ja joihin ympäristön normit ja odotukset vaikuttaa niin, että välillä on hukassa se, mitä itse elämältään tahtoo. Tai sitten ihan vaan tyypeille, joiden on vaikea suhtautua "epäonnistumisiin".

Olen viime aikoina lukenut nuoruuteni suosikkeja, pari sellaista kirjaa, joista olen pitänyt hirveästi yläasteikäisenä mutta joita en ole sen jälkeen lukenut: Seita Parkkolan ja Nina Repon Jalostamo sekä Anne Ricen Veren vangit. Yllättävän hyvin toimivat vielä nytkin, ja varsinkin Jalostamo piti otteessaan! Plus Anne Ricen vampyyrikäsitys on edelleen se, josta itsekin pidän kiinni. Voi olla, että nyt kun ei ole kirjastoon pääsyä, niin luen vielä hyllystäni tuon trilogian kaksi muuta osaa, eli Vampyyri Lestatin ja Kadotettujen kuningattaren. Onko täällä muita, jotka pitävät Anne Ricen vampyyrikirjoista?

[Thelina]

Tundra, minäkin tykkäsin yläasteella valtavasti Jalostamosta sekä Veren vangeista (+ jatko-osista). Ja minulla on ihan sama juttu, että imin tuon Anne Ricen vampyyrikäsityksen itseeni niin vahvasti, ettei mikään muu tulkinta ole sen jälkeen kelvannut Nuo kirjat ovat ehdottomasti sillä pitää joskus lukea uudelleen -listalla Mutta pitänee odottaa kirjastojen aukeamista, noita ei nimittäin löydy Storytellista, jonka latasin nyt kun ei pääse kirjastoon. 

Storytell on kyllä innostanut lukemaan enemmän viime aikoina ja olen nyt päässyt myös paremmin äänikirjojen makuun, niitä on mukavaa kuunnella lenkillä. Olen kaivannut viime aikoina kepeää ja mukavaa luettavaa, joten lukulistalla on ollut mm. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens sekä hänen ja Adam Silveran yhteisteos What if it's us. Okaketun mainitsema Kimppakämppä (The Flatshare) on juuri nyt kuuntelussa ja pitää ehdottomasti tutustua myös hänen mainitsemiin The Switchiin sekä Emmi Itärannan uutuuteen, kunhan ilmestyvät

[Vendela]

Olen ensimmäisenä äänikirjanani kuunnellut Jenny Golgenin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja aina lenkillä, takana on kuusi tuntia ja jäljellä neljä, ja huomaan miettiväni että ähh, milloin tämä loppuu, olen kuunnellut tätä jo ikuisuuden. Syy voi kyllä olla ihan tuossa kirjassakin, joka on minusta suoraan sanottuna melko kehno... Huomaan kuunnellessa, että minusta tuntuu, etten yhtään saa kiinni esimerkiksi tarinan rakenteesta ja näin. Kertojan äänestä ja kerronnasta kyllä pidän, se on ehdottomasti plussaa.

Minä kuuntelin tuon Uusia lukuja ja onnellisia loppuja myös jokin aika sitten ja tykkäsin siitä! Jännä miten voi olla niin erilaiset fiilikset samasta kirjasta Toki syy, miksi itse tykkäsin siitä oli se, ettei kirja pursuillut seksiä ja panemista niin kuin monet kirjat tuntuvat nykyisin tekevän. Joten pidin siitä, kun sain vain nauttia romanttisesta jännitteestä ja kirjahullusta päähenkilöstä. Eihän tuo mikään Nobel-ehdokas ole, mutta sellainen hyvänmielen kirja kyllä

Kuuntelin myös tuon Okaketun ja Thelinan mainitseman Kimppakämpän, joka oli kyllä parempi kuin tuo Uusia lukuja jne... Minusta idea tuossa oli mainio ja uusi sekä toteutus oli varsin onnistunut. Oletko päässyt jo tutustumaan tuohon Yhe Switchiin Okakettu? Minkälainen se on?

Pääsiäisen aikaan kuuntelin Terhi Tarkiaisen Pure mua vamppyyrikirjan joka oli todella mainio Pidin teoksen vampyyritulkinnasta ja siitä mihin suuntaan teos alun jälkeen suuntasi. Olin ehkä odottanut sellaista Fifty Shades-tyyppistä meninkiä mutta yllätyin positiivisesti kun seksi ei ollutkaa pääosassa, eikä sillä mässäilty ylettömästi vaan juoni kiertyi mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Lämmin suositus tälle!

Onko kukaan tutustunut Alex Michaelidesin teokseen Hiljainen potilas? Tämä olisi minulla odottamassa kuuntelua, mutta mietin kuuntelenko aivan vielä vai otanko sittenkin jotain Auschwitz-teemaista.

[Okakettu]

Minä tykkään kyllä hyvästä hömpästä eikä ennalta-arvattavuuskaan vaivaa, jos muuten viihdyn tarinan parissa, mutta Golgenin kirjan tapauksessa kokonaisuus ei toiminut omalla kohdallani yhtään. Jotenkin asiat olivat siinä makuuni liian... yksinkertaistettuja, ehkä, esimerkiksi erilaisten vastakkainasettelujen suhteen - vain perinteiset kirjastot ovat hyviä, kaikenlainen uudistaminen ja digitalisaatio on pahasta, suurkaupungissa asuminen on ihan hirveää maaseutuun verrattuna, jne. Eikä siinä mitään, jos vaikka päähenkilö moisia miettii, mutta kun esimerkiksi tuolle kaupunki-asialle omistettiin oma lukunsa, jossa kaikki hahmot ja tapahtumat alleviivaamalla alleviivasivat samaa asiaa, että päähenkilön upea päätös vaihtaa maisemaa menee varmasti perille. Olisin kaivannut edes vähän enemmän nyansseja. Romanssissa minua vaivasi myös se, että hahmojen yhteenpäätymisen jälkeen mainittiin kyllä useaan otteeseen, kuinka ihana ja kiihkeä suhde heillä on, mutta sitä ei kunnolla näytetty. Mutta, nämä ovat ehdottomasti mielipideasioita, ja esimerkiksi Suomi-bookstagramin puolella tuosta kirjasta on myös pidetty kovasti.

Tosi mukava kuulla, että muutkin täällä ovat pitäneet Kimppakämpästä! ♥ Minusta se on vain jotenkin niin hurmaava kirja, hauska ja lempeä. Luin The Switchin viime viikolla heti ilmestymispäivänään ja pidin siitäkin todella paljon. Kimppakämpän idea on minusta niin ylivoimaisen ihana, ettei The Switch aivan yltänyt sen tasolle, mutta toisaalta minusta oli hyvä, ettei O'Leary lähtenyt toistamaan samaa kaavaa. Tuossa hänen kakkoskirjassaan näkökulmahenkilöt ovat tällä kertaa 29-vuotias nainen ja hänen 79-vuotias isoäitinsä, ja tarinan pääpaino on enemmän perhesuhteissa kuin romantiikassa, vaikka kyllä romanssitkin olivat mielestäni oikein hyviä. Todella viihdyttävä hyvänmielenkirja, hauska ja lempeä kuten Kimppakämppäkin. Lukemisen jälkeen jäi sama fiilis kuin aikoinaan Kimppakämpän kanssa, että ottaisin heti luettavaksi kaikki O'Learyn muutkin kirjat, jos niitä olisi. Ensi vuonna ilmestyvää kolmatta romaania odotellessa.

Odon mainitsemaa Evelynin seitsemän kuolemaa -kirjaa pitää vielä hehkuttaa, ehdottomasti yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Sen paranormaali elementti oli minusta tosi hienosti toteutettu (päähenkilön pitää ratkaista kartanon juhlissa tapahtuva murha heräämällä joka aamu uuden juhlavieraan kehossa), minkä lisäksi siinä oli vaikka mitä tarinan maailmaan liittyviä hiljalleen paljastuvia salaisuuksia, joita pidin todella kiehtovina. Äänikirjan lukija oli myös todella, todella hyvä, hän eläytyi juuri sopivasti muttei toisaalta ruvennut liiaksi ääninäyttelemään, ja hänen ääntään oli todella miellyttävä kuunnella. Harmi, ettei hän ole lukenut muita kirjoja, jotka itseäni kiinnostaisivat, olisin muuten ottanut heti seuraavaksi kuunteluvuoroon.

Minäkin olen käyttänyt Storytelia nyt todella ahkerasti, suureksi osaksi siitä syystä, että se olisi varmasti kuukausihintansa väärtti. Hiljainen potilas on myös minun lukulistallani, sitä on kehuttu sen verran paljon.

[Kelsier]

Vehka, mitä pidit tuosta lukemastasi Haruki Murakamin teoksesta? (anteeksi monen viestin taakse hyppy ) Itse olen lukenut Maailmanlopun ja ihmemaan ja tykkäsin siitä. Mieten voisiko tuolla vaikka seuraava miehen teos luettavaksi, kun hänen muukin tuotantonsa kiinnostaisi.

Emmi Itärannan kirja menee minullakin lukulistalle. Internet mainokset ovat yrittäneet saada minua ostamaan tuon Kimppakämpän  . Kuulostaa kyllä teidän kaikkien kuvailujen perusteella tosi kiinnostavalta. Ja Evelynin seitsemän kuolemaakin on jo listalla. Siinä kiehtoivat nimi ja kansi.

Viimeksi luin Anthony Doerrin Davidin unen. Pidin siitä muuten, mutta päähenkilö oli välillä todella pelottava hyypiö, vaikka olikin kiltti ja hyvää tarkoittava pohjimmiltaan.

[Fiorella]

Minäkin tykkäsin siitä Kimppakämpästä, luin sen samaan aikaan kuin tuon Colganin kirjankin. Suosittelen kyllä lukemaan, jos olette kiinnostuneet sen tyyppisestä. Se oli mukavaa luettavaa ollen kepeä ja hyväntuulinen, vaikka sieltä alta kuulsikin kaikenlaista syvempää.

Vendela, Hiljainen potilas oli minusta myös sellainen, että sen luki joutuin saadakseen tietää mitä siinä oikein tapahtui. Siinä oli ihan mielenkiintoinen mysteeri, ja samalla kun arvaili mitenkähän se juoni mahtaa mennä, ei kuitenkaan arvannut ihan oikein, eli onnistunut jännäri sen puolesta. On ärsyttävää, jos liian helposti arvaa, mitä tuleman pitää, silloin kun se ei ole tarkoituksena.

Golgenin kirjan tapauksessa kokonaisuus ei toiminut omalla kohdallani yhtään. Jotenkin asiat olivat siinä makuuni liian... yksinkertaistettuja, ehkä, esimerkiksi erilaisten vastakkainasettelujen suhteen - vain perinteiset kirjastot ovat hyviä, kaikenlainen uudistaminen ja digitalisaatio on pahasta, suurkaupungissa asuminen on ihan hirveää maaseutuun verrattuna, jne. Eikä siinä mitään, jos vaikka päähenkilö moisia miettii, mutta kun esimerkiksi tuolle kaupunki-asialle omistettiin oma lukunsa, jossa kaikki hahmot ja tapahtumat alleviivaamalla alleviivasivat samaa asiaa, että päähenkilön upea päätös vaihtaa maisemaa menee varmasti perille. Olisin kaivannut edes vähän enemmän nyansseja. Romanssissa minua vaivasi myös se, että hahmojen yhteenpäätymisen jälkeen mainittiin kyllä useaan otteeseen, kuinka ihana ja kiihkeä suhde heillä on, mutta sitä ei kunnolla näytetty.

Ymmärrän tämän erittäin hyvin, Okakettu. Sanotaan näin, että olihan se aika lailla yksinkertaistettu tuossa mielessä, mutta minua se ei mitenkään jäänyt häiritsemään. Pitäisikin lukea uudestaan ja katsoa, muuttuuko vaikutelma. Se oli ainakin minulle nappivalinta stressin ja kiireen täyttämään elämänvaiheeseen, ehkä juuri siksi, että ei ollut mitään ahdistavaa, rumaa ja häiritsevää, kuten monessa sitä ennen alkuvuodesta lukemassani kirjassa, eikä tarvinnut edes ajatella ylimääräistä, vaan ihan vain lukea ja keskittyä hyvään teekupposeen ja rentoutumiseen.

Ehkä se toimi tavallaan lasten- ja nuortenkirjan tapaan; maailma on yksinkertaistettu niin, että unelmat voivat toteutua suhteellisen vaivattomasti, ei ole liikaa hankalia tai pahoja ihmisiä, jotka heittäisivät kapuloita rattaisiin, ja kaikki lutviutuu niin sujuvasti että asiat vain solahtavat kohdalleen. Ei mitenkään superrealistista, mutta siihen saumaan en olisi jaksanut millään lukea kertomusta, jossa ensin saisi potkut, sen jälkeen muuttaisi paikkaan, jossa kaikki paikalliset syrjisivät ja vieroksuisivat, puhuisivat pahaa ja tekisivät ilkeitä temppuja, kärsisi yksinäisyydestä, surkeasta säästä keskellä korpea, auto menisi rikki ja talossa vetäisi joka nurkasta, yritys menisi nurin ja joutuisi vielä petetyksi rakkaudessa ja tulisi kaikenlaista muutakin ikävää eteen. Odotin jollain tapaa koko ajan, että jotain kauheaa vielä tapahtuu, kun kaikki menee muuten niin hyvin, mutta sitten kuitenkin tarinan mahdollisesti pahikseksi tai ainakin uhkakuvaksi luokiteltavatkin henkilöhahmot olivat pohjimmiltaan sympaattisia, kun asiaa katsoi heidän kannaltaan. Minusta oli jotenkin aivan ihanaa, että kerrankin selvittiin ilman sellaisia ylijärkyttäviä konflikteja ja vastoinkäymisetkin olivat hallittavissa olevia.

Itsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? En tiedä.

[Aionka]

Ehkä se toimi tavallaan lasten- ja nuortenkirjan tapaan; maailma on yksinkertaistettu niin, että unelmat voivat toteutua suhteellisen vaivattomasti, ei ole liikaa hankalia tai pahoja ihmisiä, jotka heittäisivät kapuloita rattaisiin, ja kaikki lutviutuu niin sujuvasti että asiat vain solahtavat kohdalleen. Ei mitenkään superrealistista, mutta siihen saumaan en olisi jaksanut millään lukea kertomusta, jossa ensin saisi potkut, sen jälkeen muuttaisi paikkaan, jossa kaikki paikalliset syrjisivät ja vieroksuisivat, puhuisivat pahaa ja tekisivät ilkeitä temppuja, kärsisi yksinäisyydestä, surkeasta säästä keskellä korpea, auto menisi rikki ja talossa vetäisi joka nurkasta, yritys menisi nurin ja joutuisi vielä petetyksi rakkaudessa ja tulisi kaikenlaista muutakin ikävää eteen.

En ole lukenut mainitsemaasi kijaa, mutta tiivistit tosi hyvin miksi nuortenkijat ei enää uppoa muhun   Mä lukisin tosi mielelläni ton sun kuvaaman kertomuksen, kunhan se sijoittuisi tarpeeksi eksoottiseen paikkaan ja sitten niistä vaikeuksista päästäisiin jotenkin yli loppua kohden. Kaipaan lukiessa eskapismia, mutta en ilmeisesti ruusuisia kertomuksia.

Onko teidän kirjamaku muuttunut iän myötä? Jätättekö kirjoja helposti kesken?

Mä huomaan, että muutun aina vaan vaativammaksi lukemisen suhteen ja jätän helpommin kirjoja kesken, jos ne alkavat kehittyä itselle epämielekkääseen suuntaan. Romantiikka on esimerkiksi sellainen genre, jota olen alkanut välttelemään, koska sellaiset ylenpalttiset roihuaviksi, vuosisadan rakkaustarinoiksi kuvaillut romanssit ei vaan pidä mielenkiintoa enää. Tähän on ehkä ajanut se, että tykkään lukea seikkailufantasiaa, mitä mun kokemuksen perusteella monet naispuoliset nuortenkirjailijat käyttää hämygenrenä. Eli vaikka Goodreadsissa pääasiallisiksi genreiksi olisi merkitty fantasy ja/tai adventure, lukiessa kirja muuttuukin kuvaukseksi pääparin eeppisestä salamarakkaudesta.

Viimeisimpänä oon huomannut, että haluan lopettaa lukemisen heti, kun kirjailija alkaa kuvailemaan hahmojaan ylenpalttisen komeiksi/kauniiksi. Mua ei haittaa ollenkaan, jos kuvaus on jonkun hahmon kautta selvästi subjektiivisesti, eli esim "Petteri piti Markusta Jyväskylän kuumimpana jäbänä", mutta jos kijailija itse kuvailee hahmonsa piirteitä "kuin kreikkalainen patsas" tai tyyliin "Lilli oli käsittämättömän kaunis nainen. Hänen sieviä kasvojaan reunustivat täydelliset suklaanruskeat kiharat, jotka valuivat alas selkää kuin vesiputous, kohti hänen pyöreää pyllyään ja harvinaisen pitkiä gasellinjalkojaan" Luin vimeisimpänä Laini Taylorin Daughter of Smoke & Bone joka oli juuikin tällainen kokemus... 
Tosin tässä kohden olen lukenut niin monia edellämainitun kaltaisia kirjoja, että Goodreadsin algoritmi varmaan ajattelee mun rakastavan niitä!

[Vendela]

Sain juuri loppuun tuon Hiljaisen potilaan ja olen kyllä Fiorellan kanssa samaa mieltä, että loppuratkaisu yllätti. Ei tuo silti mikään aivan huikea teos ole, mutta miellyttävä sitä oli kuunnella ja hyvin se ilmaisi mukaansa Joten suosittelen kyllä tutustumaan!

Itsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? En tiedä.

Palaan vielä tähän Uusia lukuja ja onnellisia loppuja teokseen Itse ajattelin tuon seksin puuttumisen tai verhojen vetämisen eteen juuri sillä, ettei kirja tahtonut ratsastaa ja mässäillä seksillä kuten niin monet romanttiset kertomukset tänä päivänä tekevät. Minusta tuntuu, ettei romanttisia kirjoja lueta lainkaan ellei niissä luvata villiä ja kiihkeää seksiä, joka hyvin harvoin on hyvin kirjoitettua. Toki poikkeuksia varmasti on, ja niistä saa kyllä vinkata tänne suuntaan, sillä itse olen kyllästynyt lukemaan sitä ainaista voihkintaa ja kiihkoa, joka kuitenkin tuntuu niin kovin lattealta. Toki, jos miettii vielä tätä Uusia lukuja... niin teos olisi ehkä toiminut jopa paremmin jos koko seksiin ei olisi viitattu lainkaan. Nyt tuo lopputulos oli kieltämättä hieman tönkkö ja herätti ehkä enemmän kysymyksiä. Mitä Okakettu nostit esille tuosta kirjasta, niin itse en edes pysähtynyt pohtimaan näitä vastakkainasetteluita Toki siinä alleviivattiin ja korostettiin näitä tiettyjä teemoja, mutta itse en edes lukenut sitä kovin kantaaottavana vaan ennemmin sellaisena hömppänä, joka soljuu toisesta korvasta sitään ja toisesta ulos


Sitten ihan toiseen aiheeseen. Onko täällä kukaan lukenut autofiktiivisiä teoksia ja mitä mieltä olette niistä?

[Larjus]

Mun piti ihan googlettaa, että mitä toi autofiktiivisyys oikein tarkoittaa Ei ole kyllä minulle tuttu kirjallisuustyyppi. Pentti Holapan Ystävän muotokuva (joka on mielestäni hyvä kirja) tosin muistaakseni käyttää autofiktiivisyyttä ainakin jossain määrin... Ainakin sen minäkertoja oli myös nimeltään Pentti Holappa. En kauheesti enää muista, vois lukea sen pitkästä aikaa uudestaan (jahka kirjastoihin taas pääsee).

Mitä nyt tässä mietin tota aihetta niin enpä voi todeta kuin että ei mulla oikeastaan mitään mielipidettä ole En oikeestaan osaa suhtautua niihin mitenkään ihmeellisellä tavalla, enkä lukiessani näe kertomuksen hahmoja muina kuin kertomuksen hahmoina. Muistelmat ja elämäkerrat ovat asia erikseen, mutta niissäkin mulle tulee usein semmoinen fiilis, että kuuntelen (luen) kun joku vain muistelee menneitä tapahtumia ym.

[Kaarne]

Kelsier: Rajasta etelään, auringosta länteen oli minusta erittäin, erittäin perinteinen Murakami! Siitä löytyi melkein kaikki hänelle tyypilliset elementit, mutta vaikka annoin kirjalle itse vain kaksi tähteä, on silti hassusti sellainen olo, että voisin sitä jopa suositella. Jos siis Murakami-kiintiö ei ole vielä täynnä.

Hyvää: tuon nimen sisältö (se kohta oli upea!), tunnelma, avonaisiksi jäävät kohdat tarinassa, loppuratkaisu päähenkilön puolison suhteen. Huonoihin juttuihin en nyt lähde sen syvemmin, koska minulla on vahvoja Murakami-antipatioita, ja niistä osa on vahvasti makuasioita. Mutta oma lempparini häneltä on kyllä 1Q84:n osat 1 & 2.

En edelleenkään ole lukenut romaaneja kokonaan, mutta lisää runokirjoja kyllä. Shastra Deon The Agonist oli pysäyttävän hieno ja Mary Oliverin kokoelmat mukavan lempeitä väsyneisiin päiviin. Juuri nyt minulla on kesken uusintaluku Anne Carsonin upeasta Autobiography of Redistä ja sen jälkeen aion ponnistella ja lukea viimein jonkin romaanin loppuun.

[Okakettu]

Itsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? En tiedä.

Palaan vielä tähän Uusia lukuja ja onnellisia loppuja teokseen Itse ajattelin tuon seksin puuttumisen tai verhojen vetämisen eteen juuri sillä, ettei kirja tahtonut ratsastaa ja mässäillä seksillä kuten niin monet romanttiset kertomukset tänä päivänä tekevät. Minusta tuntuu, ettei romanttisia kirjoja lueta lainkaan ellei niissä luvata villiä ja kiihkeää seksiä, joka hyvin harvoin on hyvin kirjoitettua. Toki poikkeuksia varmasti on, ja niistä saa kyllä vinkata tänne suuntaan, sillä itse olen kyllästynyt lukemaan sitä ainaista voihkintaa ja kiihkoa, joka kuitenkin tuntuu niin kovin lattealta. Toki, jos miettii vielä tätä Uusia lukuja... niin teos olisi ehkä toiminut jopa paremmin jos koko seksiin ei olisi viitattu lainkaan. Nyt tuo lopputulos oli kieltämättä hieman tönkkö ja herätti ehkä enemmän kysymyksiä. Mitä Okakettu nostit esille tuosta kirjasta, niin itse en edes pysähtynyt pohtimaan näitä vastakkainasetteluita Toki siinä alleviivattiin ja korostettiin näitä tiettyjä teemoja, mutta itse en edes lukenut sitä kovin kantaaottavana vaan ennemmin sellaisena hömppänä, joka soljuu toisesta korvasta sitään ja toisesta ulos

Minuakin lukiessa hämmästytti seksin korostaminen, koska se ei jotenkin sopinut yhtään kirjan muuhun sävyyn – Ninan aiempi romanssihan esimerkiksi esitettiin todella hempeänä, joten äkillinen ääripäästä toiseen hyppääminen oli yllätys, varsinkin kun se tapahtui ihan yhtäkkiä. Ymmärrän tuon, ettei seksikohtauksilla välttämättä ole haluttu mässäillä, mutta myöskään minusta asian sivuuttaminen parilla referoivalla lauseella ei tässä tapauksessa toiminut pääparin suhteen rakentamisen kannalta, kun sille kerran annettiin niin suuri merkitys. Ennen yhteenpäätymistäänhän Nina ja Lennox etupäässä riitelivät ja olivat tylyjä toisilleen joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joten minä olisin lukijana halunnut nähdä sen muutoksen ja aidon yhteisymmärryksen löytymisen. Sen sijaan ympäripyöreän seksin hehkuttamisen yhteydessä todetaan vain lyhyesti, että ”näin Nina tutustui Lennoxiin ja pääsi tämän sisimpään”, "hän oppi puhumaan miehen kieltä” ja ”Nina rakastui Lennoxiin. Hän tajusi sen jännittyneenä. Hän rakastui päivä päivältä enemmän”, jne, minkä jälkeen hypätään suoraan pakolliseen loppukonfliktiin.

Noh, kyllä tuo kirja selvästi on tehnyt jotakin oikein, kun en osaa lakata puhumasta siitä, pahoittelut. Mutta tosi hienoa, että siitä on herännyt näin hyvin keskustelua. Pitää vielä sanoa, etten missään nimessä odottanut tai halunnut hirmu realistista kuvausta elämän varjopuolista, tai erityisen kantaaottavaa teosta, koska kyllähän kevyen kirjallisuuden pitää saada olla kevyttä. Omaan makuuni asiat esitettiin silti vähän turhan mustavalkoisesti ja helposti, niin että henkilöistä ja tapahtumista tuli tahattoman karikatyyrimaisia. Tässä tapauksessa asiaan varmaan vaikutti jotenkin Golgenin kirjoitustyyli, koska en minä tällaisiin seikkoihin yleensä ihan näin sinnikkäästi juutu, heh.

Minäkin luin Hiljaisen potilaan tässä välissä, ja lopun käänne oli kieltämättä sellainen, joka kummitteli mielessä vielä myöhemmin. Jään lähes aina kaipaamaan psykologisissa trillereissä enemmän sitä psykologista puolta, mutta tässä sitä oli kerrankin riittävästi. Vehkan tavoin olen myös lukenut Mary Oliverin runoja, joista pidän hirmuisen paljon. ♥