Nimi: Ravunraato varpaiden alla
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Ron
Tyylilaji: Romantiikka
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterit. En tienaa tällä mitään.
Yhteenveto: Järvivesi on syyskuussa kylmää, ja Ron osoittaa olevansa Harrya rohkeampi.
Alkusanat: Lueskelin sattumalta vanhoja 12+ virkettä -haastetekstejä ja teki mieli kirjoittaa sellainen heti paikalla, joten tarkistin olisiko käynnissä kierrosta juuri nyt, ja hahaa, sieltä se löytyi! Tämä teksti osallistuu siten 12+ virkettä XVI -haasteeseen. Virkkeistä tuli jälleen kerran hyvin erittäin pitkiä, mutta kun sanottavaa on niin ei millään malta lopettaa! Aah, rakkaus.
Ficci sijoittuu vuoden 1998 syksyyn, eli Kuoleman varjelusten viimeisen luvun jälkeiseen aikaan (kuitenkin kauan ennen epilogia). Haluaisin myös selittää ainakin sivun verran hahmojen seurustelukuvioista, mutta koska haaste rajoittaa (niin kuin aina!), en lähde mitään ylimääräistä avaamaan alkusanoissakaan. Niinhän se on paras!
Ravunraato varpaiden alla
Harry hoksaa iltauinnin olleen surkea idea viimeistään siinä vaiheessa, kun järvivesi iskee järkyttävän kylmänä hänen reisiinsä ja Ron käkättää räkäisesti hänen irvistyksen parahdukselleen. Ronin on tietysti helppo nauraa uskaltauduttuaan järveen vasta nilkkojaan myöten, joten Harry käskee Ronia tulemaan syvemmälle ja vähän äkkiä.
Ron heittää kasvonsa kohti hiirenharmaata taivasta, loikkii jalalta toiselle ja hohottaa niin että koko Saukkonummen seutu raikuu, ja hänen ihonsa näyttää harvinaisen valkealta vasten tummaa vettä.
On syyskuu, pian talvi jo, ja he asustavat edelleen Kotikolossa, vaikka heidän olisi pitänyt keksiä aikoja sitten jotain tekemistä, jotain hyödyllistä, Ginny ja Hermionekin ovat palanneet Tylypahkaan, kesä on jäänyt taakse ja enää kukkivat vain pisamat Ronin poskilla – niitä on tietysti kaikkialla muuallakin, Ronin käsivarsissa, kyljissä, vatsassa, mutta ei varmaan – Harry puree kieleensä ja kääntää katseensa Ronin kasvoihin, jotka ovat niin tutut, että Harry voisi haljeta.
Hän ei tahdo suunnitella tulevaisuutta, joten hän tyytyy nostamaan kätensä hyödyttömänä eteensä Ronin rientäessä pirskottamaan hyistä vettä hänen naamaansa, ja he kiljuvat toisilleen kuin teini-ikäiset. Hehän ovat teini-ikäisiä, Harry tajuaa astuessaan johonkin rikkinäisen simpukankuoren tapaiseen, kyse on lähinnä siitä, lasketaanko jästien vai velhojen tavan mukaan. Jossain huutaa fasaani, Ron kalkattaa sille pöljästi takaisin, ja Harry on tikahtua.
Nyt jos koskaan he voisivat viimein tulla onnellisiksi. Harry pelkäsi ensi alkuun, että Ron ei ehkä ikinä enää nauraisi tai nauraisi vain ani harvoin ja silloinkin pakotettua naurua, sillä kuolleet pysyvät kuolleina, Fred myös, eikä Ron ole koskaan kohdannut kuolemaa niin läheltä. Ron kuitenkin nauraa taas tai paremminkin höröttää hillittömästi, mikä saa Harryn miltei sekoamaan halusta kääriytyä siihen ääneen, jotta se olisi hänen aina.
"Hyi, koskin ihan varmasti ravunraatoon!" Ron älähtää, ja Harry ottaa kiinni hänen olkapäistään ja tiedustelee asiallisesti, miltä ravunraato oikein tuntuu kohmeisten varpaiden alla.
Harrylla on ollut päässään hassu visio siitä, kuinka hänestä ja Ronista tulee jotain jonain päivänä, sillä lailla sattumalta ja luontevasti ilman ponnistelua, eikä hän ole saanut manattua tuota huumaavaa ajatusta vuosien varrella menemään. Ravuista Harry ei tiedä, mutta sen hän tietää, että Ronin kalpea olkapää tuntuu kihelmöivältä hänen sormenpäidensä alla, ja hän uskoo väkevämmin: nyt jos koskaan.
"Kuule", Harry aloittaa ja pyrkii sivelemään Ronin olkapäätä höyhenen keveydellä, mutta päätyy hankaamaan peukaloitaan melko raivokkaasti Ronin solisluihin, "tämä on kivaa."
Enempää hän ei saa sanottua, hänen rohkeutensa romahtaa korttitalona kasaan, ja Ron katsoo häntä poikkeuksellisen tiiviisti. Harry haukkoo happea, hänestä olisi oikeastaan mukavaa istua alas, mutta järvessä istuminen näyttäisi sangen typerältä, Ronin solisluut punoittavat aika tavalla, eikä Harry osaa muuta kuin taputtaa Ronia olalle ja kahlata kiireesti kauemmas.
Ron ei hymyile hänelle, ja Harryn on pakko sukeltaa, mikä on virhe, sillä vesi läimähtää päin hänen kasvojaan ja pistelee hänen päänahkaansa ja hän unohti kokonaan, että hänellä on nenällään silmälasit.
Hän pärskii, märät hiukset lätsähtävät kiinni hänen otsaansa, ja hän on kiskaisemassa riivatut lasit päästään, kun Ron sanoo mahdottoman läheltä, mahdottomalla äänensävyllä: "Näytät sateeseen unohtuneelta kotikissalta."
Harryn on määrä lausua sarkastinen kiitos, mutta hän ei ehdi, sillä Ron yllättää hänet ottamalla silmälasit ja asettamalla ne ylös hänen otsalleen. Toisin kuin törkeän pitkäsäärisen Ronin, Harryn jalat eivät yllä enää pohjaan, ja hän joutuu potkimaan pysyäkseen pinnalla, mutta hän huomaa silti, tajuaa vihdoin, että Ron on paljon rohkeampi kuin hän.
Ronin silmät ovat hurjan siniset, sen verran Harry erottaa ilman silmälasejaankin Ronin kurkottaessa kysyvästi kohti, ja Harry antaa Ronille luvan lyhyellä nyökkäyksellä. Ron kietoo kätensä hänen kainaloidensa ali, Harry vetää nenäänsä aimo annoksen järvivettä ja Ron suutelee häntä kuin siemailisi hänen huuliaan.
Harrysta tuntuu kuin ihmissudesta täysikuun aikaan, hänen ihonsa ei voi olla hänen omansa. Hän takertuu yskien Roniin, Ron painaa häntä lähemmäs itseään, ja Harrya kiihottaa enemmän kuin häntä paleltaa, mikä kertoo paljon, aivan kuin sekin, että Ron leikittelee hänen alahuulellaan äärettömän hellästi ja perusteellisesti ja vasta sitten lohkaisee:
"Merlinille kiitos että olet nähnyt minut ennenkin alasti, koska perskule tämä vesi on kylmää!"
Sanalista:
1. vesi
2. helppo
3. valkea
4. talvi
5. hyödytön
6. rikkinäinen
7. jossain
8. tulla
9. ani
10. tai
11. raato
12. visio
13. kalpea
14. höyhen
15. kortti
16. istua
17. hymyillä
18. kissa
19. määrä
20. sininen
21. siemailla
22. täysikuu
23. leikitellä
