Kesäinen yllätys (S) Severus/Lily, draama, romantiikka

[Fiorella]

Nimi: Kesäinen yllätys
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Draama, "romantiikka"
Paritus: Severus/Lily
Ikäsuositus: S
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Haasteet:
Finfanfun 1000 Sana 311. Haaveellisuus
Juhannustaikaa Kiirsulle:

Kesäisissä tunnelmissa toivoisin kauheasti tekstiä Severuksesta ja kukkaseppeleestä jossain muodossa. Usvaisia öitä pellolla, puissa kiipelyä, päivänkakkaroita.

Kirjoitin jo aiemmin, mutten ehtinyt viimeistelemään kuin vasta nyt, näköjään tänään tulee vielä synttärilahjaksikin samalla ihan sattuman kaupalla. Pahoittelut, että tämä osuu toiveisiisi vain osittain, mutta toivottavasti tämä pieni tuokiokuva tuottaa silti iloa.



Kesäinen yllätys


Illan valo hiipui vähitellen hämäräksi. Severus istui keinussa, jossa Lily oli notkunut sisarensa kanssa vielä joitakin tunteja sitten. Hän oli katsellut hiljaa sivusta, seurannut tyttöjen yhteisiä leikkejä uskaltamatta kuitenkaan ottaa niihin osaa. Siskosten juostua kotiinsa illalliselle Severus oli myös maleksinut kotia kohti, pettyneenä siitä, ettei taaskaan ollut saanut viettää hetkeäkään aikaa Lilyn seurassa. Tunnelma Kehrääjänkujalla oli kääntynyt iltaa myöten tuttuun tapaan kohti riitaa, ja poika pakeni isänsä juopuneita syytöksiä takaisin paikkaan, jossa tunsi aina olonsa rauhallisemmaksi.

Keinu liikahteli kepeästi, vaikka pojan mieli olikin raskas. Hän töni laiskasti vauhtia varpaillaan, kunnes jalka osui johonkin, joka liikahti. Uteliaisuus sai Severuksen seisauttamaan vauhtinsa ja katsomaan, mistä oli kyse.
 
Nippu lakastuvia kukkia oli levinnyt hänen jalkoihinsa. Severus muisti äkkiä, kuinka tytöt olivat punoneet jotain heiniä yhteen kikatellessaan keinun luona. Kun hän käänteli kukkasia käsissään, ne tosiaan liittyivät toisiinsa löyhästi ketjuna. Hän muisti myös, että Petunia oli juossut kotiin edeltä kukkaseppele päässään ja Lily oli viskannut jotain käsistään kiirehtiessään siskonsa perään. Tässä oli siis Lilyn keskeneräiseksi jäänyt yritelmä. Severus tunsi äkkiä sympatiaa noita surkeina nuokkuvia kukkia kohtaan. Ne olivat olleet Lilyn käsissä, Lilyn sylissä tämän istuessa kukkasten keskellä päivänkakkaraniityllä. Vilkaisten nopeasti ympärilleen hän kokosi ne yhteen ja istui tutkimaan niitä tarkemmin. Ehkäpä hän osaisi koota seppeleen uudestaan ja yllättää Lilyn?

Tehtävä ei ollutkaan niin helppo kuin Severus oli ensin ajatellut. Eipä ihme, että se oli jäänyt Lilyltäkin kesken. Yritettyään hetken tuloksetta hän tarttui epäröiden taikasauvaansa. Ehkä kukaan ei kiinnittäisi huomiota näin pieneen taikaan? Äiti moitti häntä harvoin, mutta alaikäisenä taikomisesta hän oli kuitenkin varoittanut vasta hiljattain niin ankarasti, että takalisto oli ollut yhtä arkana kuin isänkin selkäsaunojen jäljiltä. Mutta olihan hänen täytynyt näyttää Lilylle kuinka taikuus toimi, ei tämä olisi muuten uskonut häntä...

Usva laskeutui niityn ylle ja kostea heinä kasteli housut, mutta kaikessa hiljaisuudessa päivänkakkara toisensa jälkeen kiertyi sievästi toistensa ympäri, varret punoutuivat tiiviiksi kehäksi ja hiljainen kuiske täydensi taikasauvan huolellista liikettä. Oli jo miltei pimeää, kun poika tarkasteli arvioiden aikaansaannostaan ja jätti sitten seppeleen odottamaan keinun laudalle. Mahdollisuus ei ollut suuri, mutta ehkäpä juuri Lily löytäisi sen, hän haaveili mielessään. Kotitalo oli jo pimeä sekin, mutta takaovi oli jätetty auki, kuten aina. Severus hiipi sisään kenenkään huomaamatta ja nukahti hymy huulillaan.

~ * ~

Saavuttuaan aamulla suuren puun luo Severus huomasi ensimmäisenä puuttuvan seppeleen. Hänen mielensä valahti matalaksi. Oliko joku, ehkä Petunia, huomannut kukat ja heittänyt ne menemään? Pahoilla mielin hän istahti keinuun, viitsimättä edes tönäistä sitä vauhtiin. Silmäillessään ympärilleen hän ei kuitenkaan nähnyt kukan kukkaa.

Tirskahdus jostakin yläilmoista havahdutti Severuksen. Kun poika katsahti ylös, hän näki Lilyn istuvan vankalla oksalla lehvien siimeksessä, jalkojaan heilutellen ja päivänkakkaraseppele hiuksillaan.
"Kiitos, Sev", tyttö heläytti iloinen hymy huulillaan. "Arvasin heti, että se oli yllätys sinulta!"

Severus tiesi helahtaneensa punaiseksi, mutta oli niin mielissään, ettei jaksanut välittää moisesta. Lily ei koskaan kiusannut häntä, sen enempää kalpeudesta kuin punastumisestakaan.

"Kiipeä tänne minun viereeni", kutsui Lily. Severus ei aikaillut, vaan nousi vanhan puun ryhmyistä runkoa ketterästi kuin orava. Ei hän turhaan ollut kiipeillyt tässä samaisessa puussa pikkupojasta saakka. Tyttö teki hänelle tilaa vetäytyen hieman sivummalle oksallaan, mutta Severuksen asetuttua hänen vierelleen he istuivat kuitenkin hengästyttävän lähekkäin. Severus mietti, oliko hän koskaan huomannutkaan, että Lilyn silmäripsetkin olivat punertavat, kun valo kultasi ne siivilöityessään lehvästön lomasta. Kukkaseppele näytti somalta hänen päässään ja kun Lily katseli häntä silmiin aivan läheltä, Severus tunsi iltaisen vaivannäkönsä tulleen moninkertaisesti palkituksi. Toisen hellä hymy sai hänet miltei vaivaantuneeksi, vaikka samaan aikaan hän oli onnellisempi kuin ehkä koskaan.

"Katso, miten kauas täältä näkyy", hän osoitti ujostellen. Aamuaurinko sai päivänkakkaraniityn hehkumaan raikkaana ja kauniina. Lily ei kuitenkaan katsellut kukkasia. Hän nojautui lähemmäs Severusta ja kurotti antamaan suukon hänen punehtuneelle poskelleen.

Severus laski ujosti kätensä Lilyn kädelle ja tämä pujotti sormensa yhteen hänen omiinsa. Lily nojasi Severukseen ja heidän tarkkaillessaan yhdessä puun oksilla hyppeleviä pikkulintuja, poika tunsi sydämensä aivan pakahtuvan, niin onnellinen hän oli.

"Syksyllä mennään yhdessä Tylypahkaan", hän sanoi haaveellisena. Lily katsoi häneen hymy silmissään pilkehtien.
"Siitä tulee tosi hauskaa!"


~ * ~

[ratakisu]

Awww miten suloinen ihastunut Severus on ja miten söpö se on halutessaan ilahduttaa Lilyä. Pientä hihitystä sai aikaan se, että kukkaseppeleen tekeminen ei ollutkaan Severukselle niin helppoa kuin mitä hän ensin ajatteli, mutta sitäkin kauniimpaa oli se, että Severus kuitenkin suoritti tehtävän loppuun. Lily oli hauska ja suloinen ollessaan puussa ja pyytäessään Severusta tulemaan viereensä. Ihanaa kesäillan romanttista luettavaa. Lapset vielä niin viattomassa iässä. Surku kävi kyllä Severusta, kun sen kotona riideltiin ja isä joi.  Kokonaisuutena jäi silti hyvä mieli lapsosista puussa.

[Fiorella]

Kiitokset sinulle, Ratakisu, tästä ihanasta kommentista, joka toi hymyn huulilleni.

[Vendela]

Oi miten ihana kesäinen hetki Lilyn ja Severuksen lapsuudessa! Sinulta on aina niin ihanaa lukea tämmöisiä tunnelmapätkiä kun pystyn lähes aistimaan heinikon kosteuden ja auringon säteet Lilyn kasvoilla.

Tuo kukkaseppeleen teko oli yhtäaikaa iso ja pieni asia. Se, ettei se ollutkaan niin helppoa kun Severus oli ajatellut, mutta kuitenkin hän tahtoi yrittää Lilyn vuoksi ja oli valmis käyttämään jopa taikuutta siihen. Aivan ihanaa! Todelline yllätys tytölle. Ja onneksi Petunia ei ollut Lilyn mukana aamulla, sillä tämä olisi varmasti pilkannut Severusta. Joten tämä oli täydellistä juuri näin.

Kiitos tästä kesähetkestä ja mukavia kesäviikkoja

Vendela

[Crys]

Miten kummassa en ole vielä törmännyt tähän? No olipa kiva että tämä löytyi kommiksen inspaamana sun ficcilistausta kaivamalla. Severuksesta huokuu haikeutta ja surullisuutta, kun hän maleksii siskosten leikkipaikalle harmistuneena siitä, ettei ollut uskaltanut mennä mukaan leikkiin. Samaa apeaa tunnelmaa jatkaa se, että juopunut isä odottaa kotona, joten minnekään muuallekaan ei halua mennä.

Heh, pystyn helposti kuvittelemaan, ettei Lilyllä riitä kärsivällisyys tai näppäryys kukkaseppelien punomiseen, kun taas Petunia onnistuu hyvin, koska on pikkutarkka

Ihanaa, että Lily tiesi että seppele oli Severukselta ja istuskeli puussa häntä odottamassa, kovin Lilymäistä Nuo punertavat silmäripset olivat ihana yksityiskohta, toi tosi aidonoloisesti aurinkoisen tunnelman, vaikka tätä kommenttia kirjottaessa pilvet peittääkin taivaan. Ja ah, pieni pusu ja käsistä kiinni pitelyä puun oksalla

Jäin vaan miettimään että miten Severus osaa jo nyt taikoja, vaikka ei ole saanut harjoitella. Ehkä hän on sitten äidiltä salaa harjoitellut pitemmän aikaa

Tämä oli oikein suloinen kesäpala
-Crys

[Fiorella]

Kiitos kommentista, kiva kun valitsit tämän.

Jäin vaan miettimään että miten Severus osaa jo nyt taikoja, vaikka ei ole saanut harjoitella. Ehkä hän on sitten äidiltä salaa harjoitellut pitemmän aikaa

Kyllähän Severus jotain taikoja esitteli Lilylle canonissakin ennen kouluaikaa. Tuntuvathan melkein kaikki velholapset loihtivan jotain joko vahingossa tai salamyhkää tahallaan, kun vanhempien silmä välttää. Ja ehkä kukkien solmimiseen ei kovin vaativaa taikuutta vielä vaaditakaan?

Olen kyllä ajatellut, että Severus oli jo nuorena lahjakas taikuuden saralla... Siksi en toisaalta pitäisi ihmeenä, vaikka osaisi paljon paremminkin, kuin millaisena minä tässä ficissä hänet esitän.

[Nyyhti]

Tässä suloisessa pienessä tunnelmapalassa oli minusta erityisen hauskaa se, että Lily onnistui ärsyttämään minua Pidän hänestä kyllä hahmona, mutta hänessä on myös paljon ärsyttäviä piirteitä, ja jotenkin tästä välittyivät juuri ne ärsytyksen aiheet. Se sai tämän tuntumaan entistä aidommalta!

Severus oli ihan uskomattoman herttainen, ja olisi tehnyt mieli mennä halaamaan pientä Seviä <3 Onneksi hän oli oikein tyytyväinen lopussa saadessaan pusun ja kaikkea! Tästä tuli kaikin tavoin todella hyvä mieli - jonkin verran mukana oli myös ikävämpiä asioita kuten äidiltä saatu selkäsauna, mutta ne olivat niin taustalla, että ne oikeastaan vain korostivat sitä, miten mukava kesähetki tässä hahmoilla oli.

[Okakettu]

Tervehdys kommenttikampanjasta! Olipas tämä kauniin tunnelmoiva ja todellakin haaveellinen teksti, oli mukava palata näin syksyn lähestyessä vielä hiukan kesäisempiin maisemiin. Tykkäsin tässä tosi paljon etenkin siitä, millä tavalla maalasit tuota hämärtyvää kesäiltaa usvineen ja kosteine heinineen, ja että viimeksi mainittu kastelee työhönsä uppoutuneen Severuksen housut. Moiset yksityiskohdat toivat tähän viehättävää aitoutta, ja sen vuoksi minusta oli myös hyvä, että Severuksen elämän rosoisemmat puolet oli tässä nostettu mainintoina esiin (kuitenkaan liiaksi korostamatta). Se sai etenkin tuon kukkaseppele-kohdan tuntumaan entistäkin merkityksellisemmältä, ja se oli kyllä muutenkin suloinen: tuntuu varsin sopivalta, että Severus päätyy lopulta käyttämään taikuutta seppeleen valmiiksi saattamisessa. Crysted sanoikin tuossa aiemmin osuvasti, että vaikuttaa myös varsin lilymaiselta jättää kukkaseppele syystä tai toisesta kesken. Tulen harvoin lukeneeksi tekstejä tästä parituksesta, mutta minusta heidän keskinäinen dynamiikkansa välittyy tästä todella hyvin jo varsin lyhyestä pätkästä. Severus suhtautui kukkaseppeleen tekemiseen sellaisella hartaudella, että oli todella ilahduttavaa lukea Lilyn reaktio.

Severus mietti, oliko hän koskaan huomannutkaan, että Lilyn silmäripsetkin olivat punertavat, kun valo kultasi ne siivilöityessään lehvästön lomasta.

Minunkin pitää nostaa vielä tämä kohta esiin, todella ihana yksityiskohta. Kiitos paljon lukukokemuksesta!

[Fiorella]

Kiitos kommenteistanne, nominal ja Okakettu! Tuli hyvä mieli niitä lukiessani.

[Fairy tale]

Voi tuota nuoren Severuksen todellisuutta. Tässä on mukava kesäinen tunnelma, joka houkuttelee minutkin tekemään kukkaseppeleen. Takuulla teen ensikesänä! Ja sitten kuitenkin ovat nuo maininnat Severuksen ikävämmästä taustasta, joka tietysti on vahvasti läsnä kun hän on kesän kotona.

Tuohon pieneen kukkaseppeleen liittyi ihmeen paljon tunteita. Kun Severus näpertää sen valmiiksi ja jättää puistoon, hän on toiveikas että juuri Lily löytäisi sen. Hän kuitenkin on hyvin realistinen käsittäessään sen olevan hyvin pieni mahdollisuus ja niinpä hän ensin lannistuukin kun seppele on poissa. Onneksi tuo lannistus kääntyy ilon puolelle, kun puussa onkin Lily. Ja ketäs muuta odottamassa kuin Severusta. Tuon ikäiset ovat vielä niin ketteriä kiipeämään puuhunkin.

Loppu on ihanan pehmoinen, joka jättää hyvän mielen ja uuden kesän odotusta ajatuksiin. 

[Fiorella]

Myöhäinen kiitos ihanaan kommenttiisi, Fairy tale. <3 Ilahdutti silloin ja nyt uudelleen!

[kaaos]

;__; kääks ja sori myöhästymisestä. Sanotaanko tekosyyksi vaikka korona ja kakrut kotona.


Mutta ei juku, tämäkin fikki oli niin suloisen söpö! Hahmot tunnistettavia ja luontevia, molemmat tässä ihania, mut erityisesti reppana pikkuseverus vei kyllä sydämen. Vaikka eipä se niin reppana tässä ollutkaan, mikä oli kivaa!.

Severus on takuulla ollut just tuollainen, keskittyvä ja huolellinen, mutta mitäs yhdestä pienestä taiasta..! Toivottavasti ei saanut seppeleloitsuista lisää selkäänsä. Vaikka varmaan olisi silti ollut sen arvoista, poskipusunkin kun sai.

Erityisesti rakastin kaikkia rosoisia ja elämänmakuisia pikkuyksityiskohtia ja sitä, kuinka miellyttävää tätä oli sujuvuudessaan lukea!

Mutta voih mikä surullinen muistutus tuo lopun dialogi oli. Ja täydellinen lopetus tälle kesäiselle ihanuudelle <3

Kiitos mitä liikuttavimmasta iltasadusta :3
kaaos

[Fiorella]

Kiitos sinulle, kaaos! Mikäpä kiire tässä. Ihanaa kun pidit lukemastasi, teit myös minut hyvälle mielelle.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Kesäinen Severus/Lily kuulosti jotenkin hyvältä tähän pimeään iltaan, joten päädyin valitsemaan tämän tekstin luettavaksi ja kommentoitavaksi. Tämä osoittautuikin ihastuttavan lempeäksi ja levolliseksi iltalukupalaksi.

Tunnen voimakasta sympatiaa Severusta kohtaan, kun hän on joutunut pakenemaan perheriitaa ja juopunutta isäänsä ja tarkkailee nyt tyttöjä yksinäisestä piilostaan uskaltamatta ottaa näihin kontaktia. Mieleen maalautuu lohduton kuva pojasta, jonka kotiolot ovat vähän mitä ovat ja jolle (ehkä osittain juuri kotiolojen ja turvan ja kannustuksen puutteen takia) myös ikätovereihin kontaktin ottaminen on haastavaa. Severus osoittaa minusta kuitenkin suurta ja ihailtavaa uskallusta, kun hän näkee vaivaa viimeistelläkseen Lilyn kukkaseppeleen ja rohkaistuu vieläpä jättämään sen Lilyn löydettäväksi. Se on kaunis ele, ja vaikka on olemassa riski siitä, ettei se tavoitakaan tarkoitettua kohdetta, niin ei onneksi käy vaan Lily löytää kuin löytääkin sen ja ilahtuu siitä. Erityisen ihanaa on minusta se, miten Lily heti arvaa, että kyse on Severuksen järjestämästä yllätyksestä. Luulenpa, että Lily havaitsee Severuksen kuoren läpi paljon sellaista, mitä tämä ei ehkä itsekään täysin tiedosta tai halua itsestään näyttää. Herkkyyttä, hellyyttä, huomaavaisuutta.

Alun lohduton ja yksinäinen tilanne pyyhkiytyy jonnekin taka-alalle, kun lapset päätyvät istumaan puuhun samalle oksalle ja jakamaan kosketuksen. Severus on suloinen kaikessa vaivaantuneisuudessaan, yrittäessään kiinnittää huomion maisemiin - ja niin samaistuttava, koska kukapa ei joskus olisi ollut uuden äärellä ja ensi-ihastuksen haaveellisissa tunnelmissa! Lily puolestaan on ihana välittömyydessään ja ehdottomassa toveruudessaan. Lopun ajatus yhdessä Tylypahkaan menemisestä on lohdullinen, ja jotenkin huomasin toivovani, että tässä todellisuudessa siitä tulee Severuksellekin parempaa aikaa kuin mitä se kirjoissa lopulta on.

Ihanan lämminhenkinen ja lohdullinen tarina, kiitos! -Walle

[Pahatar]

En tiennytkään, että Sinulta löytyy tällainen, oli kiva kun tämä oli nostettu esiin! Olipa tämä aivan ihana, lämminhenkinen ja tunnelmallinen ficci, tykkäsin todella paljon.

Nuo Severuksen tunteet Lilyyn ovat jotain niin sydämeen käyvää, etenkin kun niille ei sitten koskaan tullut täyttymystä. Hirveän kaunista, mutta surullista. Mietin tätä lukiessa, miten joku voi rakastaa toista käytännössä koko ikänsä saamatta juurikaan vastarakkautta, ja miten pahalta se tuntuisi. Mutta tässä Lily vastasi Severuksen tunteisiin, mikä ilahdutti minua suuresti. Ainakin lämminhenkisenä ystävänä, vaikka ei ehkä tuntenutkaan ihan samalla tavalla kuin Severus. Mutta silti tätä lukiessa tuntui hienolta, että Severus sai myös kokea edes vähän onnea nuorena.

Nuo Severuksen kotiolot olivat aivan kamalat, ja itse olen ajatellut, että senkin takia tämä osasi taikoa jo ennen kouluun tuloaan, kun oli vähän pakkokin. Kukkaseppele ja kaikki, tosi sööttiä.

Tämä oli minun suosikkikohtani tässä:

Severus laski ujosti kätensä Lilyn kädelle ja tämä pujotti sormensa yhteen hänen omiinsa. Lily nojasi Severukseen ja heidän tarkkaillessaan yhdessä puun oksilla hyppeleviä pikkulintuja, poika tunsi sydämensä aivan pakahtuvan, niin onnellinen hän oli.

Koin tuon lopun jollain tavalla raskaaksi. Kun ei siitä koulun aloituksesta sitten tullutkaan niin kivaa kuin Severus olisi toivonut. James ja Sirius kiusasivat, ja Lily päätyi eri tupaan. Jotenkin tätä lukiessa tuli minulle sellainen tunne, että oliko tämä viimeinen kerta, kun Severus oli täysin onnellinen elämässään? Hirveän surullista. Mutta ihanasti kirjoitettu. Kiitos.

[Violetu]

Awwww, olipa tämä söpö ja symppis <3
Rakastin sitä pientä angstia, jota Severus pursui yksin ollessaan (tai no, ne kohtaukset, joissa poika oli yksinään), jotenkin vaan ah.

Kesäisen yön, kostean niityn ja leikkipuiston, nuukahtaneet kukat saattoi melkein nähdä ja tuntea, hienosti kuvattu ^^
Tykkäsin hahmojen viattomuudesta ja tietystä välittömyydestä, sinulta kyllä irtoaa lapsihahmot tosi hyvin.
Lilyn ujostelu ja Severuksen puhdas harmistus, niin aww. Sydäntä myös vähän särki, kun kuitenkin Potterit lukeneena tietää, ettei siitä yhdessä Tylypahkaan menosta sitten lopulta tullutkaan niin hauskaa 
Pidin tästä kovasti ^^

~Violet kiittää

[Fiorella]

Suuret kiitokset ihanista kommenteistanne, Waulish, Pahatar ja Violetu! ♥

Koin tuon lopun jollain tavalla raskaaksi. Kun ei siitä koulun aloituksesta sitten tullutkaan niin kivaa kuin Severus olisi toivonut. James ja Sirius kiusasivat, ja Lily päätyi eri tupaan. Jotenkin tätä lukiessa tuli minulle sellainen tunne, että oliko tämä viimeinen kerta, kun Severus oli täysin onnellinen elämässään? Hirveän surullista. Mutta ihanasti kirjoitettu. Kiitos.

Niin totta, tämä tosiaan on kaikesta toiveikkuudestaan huolimatta sellainen "tyyntä ennen myrskyä" -tyylinen juttu... Toki voi aina ajatella niin, että ehkä tämän version tulevaisuus olisi ollut vähän kivempi kuin kirjan canon, kuten Waulish ehdottaa! Ja ainakin on joku onnellinen hetki, jota muistella Severuksellakin. ♥

[Larjus]

Koska joulukuussa on hyvä lukea kesäisiä ficejä Musta on mukava lukea kertomuksia Severuksen ja Lilyn lapsuudesta, ajoista jolloin kaikki oli vielä "hyvin", ainakin heidän ystävyytensä suhteen. Muutenkin lapsuusficit kuluu mun suosikkeihin, oli fandom ja hahmot mitä tahansa. Tässä oli lisäksi todella herttainen aihe ja asetelma.

Usva laskeutui niityn ylle ja kostea heinä kasteli housut, mutta kaikessa hiljaisuudessa päivänkakkara toisensa jälkeen kiertyi sievästi toistensa ympäri, varret punoutuivat tiiviiksi kehäksi ja hiljainen kuiske täydensi taikasauvan huolellista liikettä. Oli jo miltei pimeää, kun poika tarkasteli arvioiden aikaansaannostaan ja jätti sitten seppeleen odottamaan keinun laudalle. Mahdollisuus ei ollut suuri, mutta ehkäpä juuri Lily löytäisi sen, hän haaveili mielessään.

Niin suloista kuvitella pieni Severus väkertämässä hämärässä kesäillassa/yössä valmiiksi Lilyltä kesken jäänyt kukkaseppelettä 🥺♥ Ja sitten vielä tuo, että hän jättää sen keinulle ja haaveilee Lilyn löytävän sen sieltä. En ehkä kestä ♥

Tarinan loppukohtauskin oli todella suloinen, ihanaa nuorta ystävyyttä (ja näköjään vähän lempeäkin :3). Voi kun heidän yhteiset Tylypahka-vuotensa olisivat voineet ollakin niin hauskoja kuin he tässä vielä ajattelevat!