Meri on yhtä kuin Andromedan galaksi | fantasia, raapale | S

[lotus]

Nimi: Meri on yhtä kuin Andromedan galaksi
Ikäraja: S
Genre: fantasia, mytologia
Yhteenveto: Hetkessä tytöstä tulee oma itsensä. Hylje, jonka ei tarvitse välittää.
Haasteet: Kesäbingo, Fantasiahaaste

A/N: Tasan sadan sanan raapaleiden (ja fantasian) kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Mun ei edes pitänyt kirjoittaa selkieistä, mutta näin kävi. Ilmoittakaa ihmeessä jos on töksähteleviä kohtia! Saattaa ehkä huomata, etten oo niin kokenut raapaleiden kirjoittaja.


Joskus Aava kaipaa merelle.

Hän kaipaa pois kartanosta ja pistävien katseiden alta. Kukaan ei sano ääneen mitään. Kaiken voi kertoa katseesta, sen Aava tietää. Useimmiten silmien takana on annos pettymystä.  Hän yrittää olla päästämättä epämiellyttäviä lonkeroita ihonsa alle. Niitä ei näe, ne tuntee.

Eräänä maanantaina, kun etiketin opetteleminen on epäonnistunut ja isä on taas lähtenyt uudelle matkalle, Aava juoksee rantaan kuuntelemaan aaltoja. Tuuli tuntuu rauhoittavalta vasten korvia. Vesi tuntuu viileältä jalkoja vasten. Vaikka aallot hivelevätkin hameen helmaa, Aava ei välitä. Ei nyt.

Hän vetää päälle takkinsa. Muodonmuutoksessa ei kestä kauan. Hetkessä tytöstä tulee oma itsensä. Hylje, jonka ei tarvitse välittää.

[Violetu]

Oi. Tämä oli hieno.
Ihailen, miten näin lyhyessä tekstissä pystyt pienillä yksityiskohdilla rakentamaan kokonaisen maailman.

Joskus Aava kaipaa merelle.

Hirveän tyydyttävä aloituslause, kun päähenkilön nimi tekee siitä eräänlaisen sanaleikin.
Tykkäsin myös kielikuvasta "annos pettymystä", tulee mielikuva, että muiden Aavaan liittyvät ajatukset/tunteet ovat ikään kuin jotain, mitä päähenkilölle syötetään lusikalla, halusi hän niitä tai ei 
Tätä olisi lukenut vaikka kuinka paljon pidempäänkin, koska melkein jokainen lause tarjosi jonkin uuden yksityiskohdan Aavan elämästä ja maailmasta.
Lopun takin pukeminen ehkä vähän hämmensi ensin, mutta lopulta sekin kääntyi kielikuvaksi, takki > turkki tai jotain sellaista.
Tämä oli kiehtovaa luettavaa, pidin!

~Violet kiittää

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Fantasiaraapale vaikutti kiinnostavalta, joten siksi valitsin tämän tekstin. Olen samaa mieltä siitä, että tasan satasanaisten raapaleiden ja fantasian kirjoittaminen (etenkin yhdessä) on vaikeaa, mutta tämä on kyllä hienosti onnistunut!

Pidän siitä, miten vähin sanoin onnistut kuvaamaan Aavan rajoittunutta kartanoelämää. Pistäviä katseita, ääneen lausumattomia ajatuksia ja etiketin opettelua. Tästä tekstistä ilmenee kiintoisasti monia olemisen tasoja - on se konkretia, jossa kukaan ei sano ääneen mitään eikä ihon alle kiemurtelevia lonkeroita voi nähdä, mutta sen rinnalla on tulkinnan ja tunteen taso, jossa muiden pettymyksen voi aistia.

On varmasti raskas tilanne, että elämänpiiri on rajoittunut, mutta veri vetää samalla jonnekin ihan muualle. Aavan kaipuu ilmenee kipeän koskettavasti, ja kun hän lopulta pääsee rantaan, sen tarjoama rauha ja kuuluvuuden tunne välittyy niin ikään hienosti. Nautin myös kovasti tämän tarinan maalaamasta luonnonläheisestä ympäristöstä.

Kiehtova raapale, kiitoksia! -Walle

[Uniprinsessa]

Tämä oli tosiaan kaunis ja kiehtova vaikka olikin lyhyt. Olet upeasti kertonut kokonaisen tarinan vähin sanoin enkä ainakaan itse tästä huomannut lainkaan että raapaleiden kirjoittamisessa olisi mitään vaikeuksia. Tarinan maailma ja päähenkilö alkoivat heti kiehtoa mua ja jäin pyörittelemään tarinaa mielessäni vielä sen luettuanikin, mikä on aika hyvä suoritus kun kyseessä on raapale. Jotenkin musta tuntuu että välillä kun luen raapaleen niin vaan lukaisen sen nopeasti läpi ja sen jälkeen siirryn seuraavaan tekstiin ja unohdan sen melkein heti. Tämän kohdalla kävi kuitenkin päinvastoin.