Kiitos, kommentistasi
lotus! Mutta voi ei – tarkoitus ei ole todellakaan aliarvioida Puuskupuhin tupaa, melkein päinvastoin
Yritin vähän avata ajatuksiani jo A/N -kohdassa, mutta haluan siis tässä ficissä tarkastella tuvan luonteenpiirteitä ja miten ne sopivat yhteen Susanin kanssa. Hauskaa kuulla, että osasin yllättää! Kyllä näissä raapaleissa tulee olemaan onnistumisen hetkiäkin, vaikka niitä synkemmät tunnetilat ehkä hieman varjostavatkin. Kiitos ajatuksistasi
3
”Miten niin sinun mielestäsi Potter ansaitsee voittaa?” Justin Finch-Fletchley kysyy häneltä, jankkaa, eikä kuuntele, vaikka Susan yrittää selittää. ”Mikset ole Cedricin puolella? Hän on meidän tuvastamme, meidän omiamme!”
On mahdotonta selittää yleisön mylvinnän läpi, että Susan kyllä kannattaa Cedriciä, mutta hänen mielestään Harrylla on yhtä suuri oikeus
mahdollisuuteen voittaa kuin Puuskupuhin tuvan edustajalla. Justin ei kuitenkaan ymmärrä häntä, ei halua ymmärtää, ja on hetkessä saanut puolelleen suurimman osan muistakin puuskupuheista, jotka heidän lähellään istuvat.
Koko konflikti saa alkunsa siitä, että Susan ei osaa peitellä mielipidettään – ei ainakaan oikealla tavalla. Totuus purkautuu hänen suustaan ennen kuin hän edes tajuaa, ja samassa Susan ymmärtää, että hänen rehellisyytensä varsinkin Justinin silmissä on juuri tässä tilanteessa suurin synti, jonka puuskupuh voi tehdä.
”Tässä tilanteessa pitää valita lojaalius rehellisyyden sijaan”, Justin yrittää selkeyttää Susanille.
Totuus on kuitenkin tullut jo ilmi.
Koko loppuottelun ajan Susan tuntee huonoa omaatuntoa mielipiteestään. Kun kolmivelhoturnajaisten ensimmäinen tehtävä tulee päätökseensä, ja riemusta ja adrenaliinista huumaantunut yleisö katoaa Suureen saliin nauttimaan juhla-ateriaa, Susan suuntaa askeleensa kohti metsää etsien omaa rauhaa ajatuksilleen.
Hänen mieltään painaa syyllisyys ja harmi katsomossa käydystä keskustelusta.
Susan pysähtyy katselemaan metsän keskellä olevan pienen järven pintaa. Hän tietää mielipiteensä olevan yhtä perusteltu kuin Justinin ajatus lojaaliuudesta. Miksi hän silti tuntee keskustelusta huonoa omaatuntoa?
Ehkä, koska hän tietää, miten hänen
pitäisi valita.
Niin kauan kuin Susan muistaa, on hän valinnut niin kuin muut – sulautunut joukkoon, mukautunut muihin. Kohtaus katsomossa on kuitenkin tuonut mukanaan jotain aivan uutta ja saa Susanin tajuamaan, että rehellisyys itseään kohtaan on tärkeämpää kuin itsensä sovittaminen muihin. Totuuden kertominen tuntuu helpolta, rintakehää keventävältä – ja ennen kaikkea oikealta.
Tuntuu ristiriitaiselta, että rehellisyydestä rankaistaan heti, kun se uhmaa uskollisuutta. Justin, joka mielellään asettuu jommallekummalle puolelle jokea ei ymmärrä, kun joku toinen valitsee toisin. Ehkä Susanin olisi pitänyt pitää totuus itsellään –
Mutta olisiko hän silloin ymmärtänyt rehellisyyden puhdistavan voiman?