Nimi: Toivomuskarkkikuppi
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Henkilöt: Severus, Lily
Genre: Slice of life
Yhteenveto: Lily palaa takaisin matkalta ja näkee Severuksen pitkästä aikaa
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
Haasteet: Inspiraatiorohtoja, 12 hahmoa, ficlet300, ff100
Spoiler: Inspiraatiorohtoja näytä Skenaario: henkilö näkee hänelle tärkeän ihmisen pitkästä aikaa
Tunne: ilo, innostuneisuus
Sanat: koti, teekuppi, hengähtää, onni
Severus ei muistanut milloin hän oli viimekesi ollut niin iloinen kouluvuoden alusta kuin sinä syyskuun ensimmäisenä. Täpötäysi King’s Crossin asema oli aina ennen tuntunut hänestä ahdistavalta, mutta nyt Severus otti ihmispaljouden vastaan hyvillä mielin, sillä kesä oli käynyt varsin yksinäiseksi, kun Lily oli ollut matkoilla perheensä kanssa.
Severus tunki itsensä muutaman rupattelevan kakkosluokkalaisen läpi junaan ja etsi itselleen tyhjän vaunuosaston kolmannesta vaunusta, siitä vaunusta, jossa he aina Lilyn kanssa istuivat. Hän toivoi, että Lily ei unohtaisi hänen olemassaoloaan ja menisi rohkelikkoystäviensä luo istumaan. He eivät kuitenkaan olleet nähneet moneen kuukauteen eivätkä olleet edes vaihtaneet kirjeitä. Ehkä sille oli syynsäkin. Ehkä Lily oli saanut uusia espanjalaisia ystäviä tai vain päättänyt, että Severus oli tyhmä ja ärsyttävä.
Hänen pelkonsa osoittautuivat turhiksi, sillä punatukkainen tyttö avasi vaunuosaston liukuoven. ”Sev!” Lily huudahti ja istahti innoissaan ystävänsä viereen. Lilyn pisamaisilla kasvoilla oli merkkejä palamisesta, vaikka aurinkorasvan saattoi yhä haistaa tytön iholta. ”Ihana nähdä taas, minulla oli sinua niin ikävä”, tyttö sanoi ja kietoi kömpelösti kätensä Severuksen kaulan ympärille.
Severus hengitti sisään tytön aurinkorasvaista tuoksua ja hänestä tuntui kuin hän hän ei olisi hengähtänyt koko kesänä. Lily irrottautui Severuksen kaulasta ja hapuili laukkunsa vetoketjua. ”Minulla on sinulle tuliainen”, hän kertoi ja kaivoi laukustaan jotain.
Se näytti hieman teepannulta, paitsi että siinä ei ollut nokkaa. Tai sitten se oli kannellinen kuppi.
”Onko tämä… teekuppi?” Severus ihmetteli ja nosti hatun pois kupin päältä. Kupin sisällä ei ollut mitään.
”Me kävimme Madridissa velhoyhteisössä, se oli hieno paikka, vähän niin kuin Viistokuja, mutta kivijalkaliikkeiden sijasta tavaroita myytiin markkinamaisissa pöydissä”, tyttö selitti ja painoi Severuksen kädessä olevan kannen takaisin kulhon päälle. ”Tämä on toivomuskarkkikulho, sinne ilmestyy mitä tahansa karkkeja toivoo. Taikuus kestää kyllä vain vuoden, kunnes se pitää ladata uudestaan, enkä usko, että niitä myydään täällä”, Lily selitti. ”Toivo jotain.”
”Suklaasammakoita”, Severus sanoi ääneen ja avasi sitten kulhon, josta hypähti ulos yksi sammakko. Lily nappasi sen kiinni ja puraisi sitä. Severus henkäisi ihastuksissaan ja nappasi kulhossa liikkuvan toisen suklaasammakon. ”Kiitos, tämä on hieno.”’
”Ole hyvä”, Lily sanoi tyytyväisenä. ”Voi minulla on sinulle niin paljon kerrottavaa, näin lomalla kaikenlaista ihanaa…” Lily selitti ja aloitti sitten kertomuksensa Madridista.
Severus hymyili tytön innolle, eikä hän millään pystynyt olemaan tälle vihainen, vaikka loman aikana hän olikin tuntenut mustasukkaisuutta ja katkeruutta siitä, että Lily oli jättänyt hänet yksin koko kesäksi. Hänet täytti ihana onnen tunne kuunnellessaan tytön tarinaa, joka oli niin taitavasti ja yksityiskohtaisesti kerrottu, että Severus saattoi melkein tuntea olleensa itsekin mukana. Aina välillä Lily toivoi toivomuskarkkikupista Espanjalaisia herkkuja tarinaa elävöittämään. Enää Severus ei toivonut, ettei Lily olisi mennyt matkalle tai että hän olisi saanut tulla mukaan, sillä muuten heillä ei olisi tätä ihanaa hetkeä yhdessä.
Ja nyt he olivat menossa kotiin. Yhdessä.