Nimi: Näpit irti asetuksistani (
Keep your hands off my settings)
Kirjoittaja: Niedergeschlagen
Suomentaja: Ferope
Fandom: Black Mirror: Bandersnatch, Philip K. Dickin
UbikIkäraja: K-11 (maininta huumeiden käytöstä)
Paritus: Stefan Butler/Colin Ritman
Yhteenveto: Stefan wakes up, rinses, repeats. Colin Ritman is always there.Vastuuvapaus: En omista Bandersnatchiä, en Black Mirroria, enkä Ubikia. En ansaitse tällä rahaa.
Sisältövaroitus: Lievä huumeiden käyttö (maininta LSD-tabletin syömisestä), ei-graafinen itsemurha huumeiden vaikutuksen alaisena. Kääntäjän huomautus: Olen siis itse Niedergeschlagen ao3:sessa, joten omalla luvallani käännän tämän ficin sieltä tänne. Linkkaan sinne tämän version ihan varmuuden vuoksi. Mulla ei valitettavasti ole käsillä Philip K. Dickin
Ubikia suomeksi, joten käänsin lennosta nuo lainaukset k.o. kirjasta.
Hassu poika, tuo Stefan. Se on hermostunut ja jotenkin hatara; kulmikas naama, isot ja pelokkaat silmät, tukka aina vähän ällöttävä. Se kävelee hartiat lysyssä Tuckersoftin rakennukseen {taas, taas}, ja Thakur kutsuu sitä Steveniksi.
— Sori, kaveri.
— Ei se mitään, tapahtuu aina.
Hassu poika, tuo Stefan. Se ihastelee Colin Ritmania, on pelannut kaikkia sen pelejä, paitsi niitä, jotka on Commodorella. Sillä ei ole Commodorea. Vaikka niissä on tosi hyvä äänipiiri.
— Me ollaan tavattu ennenkin.
— Ei?
— Joo, me ollaan. Sanoinhan mä että näkyillään.
“Herää Ubikiin ja ole villi! Täysin turvallinen, jos otettu ohjeen mukaan.”
Hassu poika, tuo Stefan, joka istuu Colinia vastapäätä Colinin asunnossa, Colinin tyttöystävän ollessa viereisessä huoneessa Colinin vauvan kanssa {taas, taas}.
[Ota] [Kieltäydy]
Colin tipauttaa LSD:n sen teehen kuitenkin. Se vapauttaa Stefanin kaikesta huolimatta. Viime kerralla Stefan otti tabletin universaalin henkensä takia. Tällä kertaa Colin huumaa sen, tietäen ihan hyvin, että se tulee olemaan kunnossa.
Hassu poika, tuo Stefan.
Kosminen vuokaavio kertoo niille, miten ne liikkuu, miten Stefan kikattaa, miten Colin hymähtää, miten se potkaisee jalat ylös ja roikkuu ylösalasin sohvalta. Miten se puhuu, miten se ravaa ees taas, miten se tarttuu Stefania kasvoista.
Hassu, tuo universaali henki. Se muuttaa vuokaavion suuntaa, koska sillä on tylsää. Se ei käske kumpaakaan hyppäämään {taas, taas}. Se haluaa jotain uutta. Stefan pistää kätensä Colinin käsien päälle, tuijottaa silmät apposellaan, maanisesti. Se nojaa eteenpäin ja napsahtaa takaisin kuin kumilenkki.
— Me ollaan tehty tää ennenkin.
— Totta kai. Kuinka monta kertaa —
— Kuinka monta kertaa mä olen nähnyt Pac-Manin kuolevan? Tää on Colin Ritmanin suunnittelema peli, tässä on oppimiskäyrä.
— Jep.
Stefan huokaa.
—Suksi vittuun.
— Suksin suksin, mutta tuut näkemään mut uudestaan.
— Ei, älä.
Hassu poika, tuo Stefan. Se ei ihan täysin muista mutta muistaa pikkuisen, ihan kuin sillä olisi lihasmuisti Colinin paskanjauhannalle.
— Nohzdyve.
— Mitä siitä?
— Sä koodasit Nohzdyven, ja sitten sä putosit.
— Ja?
— Ja… sä koodasit Nohzdyven, koska sä olit jo hypännyt.
— Bingo.
Stefanin kädet on yhä Colinin käsien päällä. Ne keikahtaa alas parvekkeelta yhdessä.
“Oikein käytettynä, Ubik helpottaa pää- ja vatsakipuja. Muista: Ubik on vain parin sekunnin päässä. Vältä pitkitettyä käyttöä.”
Hassu poika, tuo Stefan. Se herää hätkähtäen. Hetken se luulee, että sen kuulemat sanat tulee suoraan Jumalalta.
Relaa, älä tee sitä.
Se vetää henkeä.
Vaan sen kelloradio.
Lääkkeet, murot, koira, skippaa tää.
Stefan ei ole oman tarinansa päähenkilö. Se pistää kätensä Colinin poskille.
— Sä oot se.
— Mikä?
— Oot se… universaali henki tai mitä ikinä.
— Mikä saa sut ajattelemaan noin?
— Sä, sä tiedät asioita, joita sun ei pitäisi. Sanot asioita, tai jotain. Oot aina paikan päällä? Miksi oot aina paikan päällä?
— Jos sun on pakko kysyä, niin tiedät jo.
— Kaipa mä kysyn.
— Kliffaa.
Hassu poika, tuo Stefan, joka suutelee Colinia, joka suutelee takaisin juuri ennen kuin lopputekstit alkaa. Kumpikaan ei hyppää, ne vaan katoaa. Jotain uutta. Ei enää vaihtoehtoja.
"Minä olen Ubik. Ennen maailmankaikkeutta, minä olin. Tein auringot. Tein maailmat. Loin elämän ja paikat, jossa eletään; liikutan niitä, pistin ne sinne, ne menevät minne tahdon, ne tekevät mitä tahdon. Olen sana ja nimeäni, jota kukaan ei tunne, ei lausuta.
Minua kutsutaan Ubikiksi, mutta se ei ole nimeni. Minä olen. Tulen aina olemaan."
