Ficin nimi: Pyhimys
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: 1-B:n muutama oppilas, pieni Kendō/Monoma?
Genre: Slice of life
Summary: “Tänne kyllä mahtuu muitakin kuin me, joten annahan olla.” Kendō nyki Monomaa takinhihasta kuin aavistaen, että naapuriluokan opiskelijat veivät tämän kaiken huomion negatiivisella tavalla.
***
Hyppytunnin saattoi viettää monella tavalla, mutta läksyjen kanssa pakertaminen oli kyllä vihoviimeistä lystiä. Olkoonkin vaikka sitä olisikin valloittanut aulan mukavimmat sohvat pänttäämisen ajaksi. Tetsutetsu murensi pyyhekumiaan pieniksi paloiksi yrittäessään pysyä kärryillä englannin kielioppisäännöistä, mutta tajuttuaan lukeneensa saman lauseen kolmeen kertaan sisäistämättä hölkäsen pöläystä hän soi itselleen tauon.
“Kendō, älä nyt sano, että aioit pitää meitä tukiopetuksessa koko hyppytunnin!” hän murahti nojatessaan sohvan muhkeaan selkänojaan ja loi myrtyneen silmäyksen oranssihiuksiseen tyttöön vastapäätään.
“Kaikki riippuu ihan siitä, miten asiat ottavat jäädäkseen paksuihin pääkoppiinne”, Kendō tokaisi ja loi merkitsevän katseen Tetsutetsun lisäksi vieressään istuvaan Monomaan.
“Antaisin mitä vain, että minunkin käskettäisiin lukea englantia”, Monoma huokaisi pitkästyneeseen sävyyn paksun Sankarin käsikirjan takaa.
“Sehän sinulta sujuu oikein hyvin”, Kendō hymähti tauotessaan tekemästä omia muistiinpanojaan.
“Juurikin siksi”, Monoma tuumasi takaisin. “Tämä aihepiiri taas tuntuu teoriatasolla harvinaisen kuivalta.”
“Sivu kerrallaan vain”, Kendō virkkoi korostetun herttaisesti. Tetsutetsua hieman nauratti luokkatovereidensa tapa keskustella toistensa kanssa, mutta ennen kuin hän ehti kommentoida mitään, joku läimäytti häntä yllättäen päälaelle.
“Kirishiman kutale!” Tetsutetsu mylväisi ja viskasi kavereidensa kanssa ohitse kulkenutta punapäätä kookkaalla kuminpalasella, joka osui tyydyttävästi maaliinsa suoraan tämän otsaan. “Hahah, napakymppi!”
“Pelkkää säkää!” Kirishima virnisti Kaminarin hekottaessa silmänsä päästään.
“Hmm, vai että 1-A:n pölkkypäät päättivät viettää hyppytuntiaan samassa oleskelutilassa...” Monoma silmäili kirjansa takaa, miten Kirishima kavereineen valtasi sohvanurkkauksen vähän matkan päästä.
“Tänne kyllä mahtuu muitakin kuin me, joten annahan olla.” Kendō nyki Monomaa takinhihasta kuin aavistaen, että naapuriluokan opiskelijat veivät tämän kaiken huomion negatiivisella tavalla.
“Jep, keskitytään me siihen, mikä on oleellista!” Tetsutetsu virkkoi ja käänsi kirjansa Kendōa kohti. “Kuule, onko tuo alin kohta sinne päinkään?”
Kendō kumartui lähemmäs ja luki hänen kirjoittamansa lauseen hiljaisella äänellä. “Kyllä, voi sen noinkin sanoa.”
“Haa, meikäläinen edistyy!” Tetsutetsu tuuletti, mutta hänen hymynsä hälveni tuota pikaa. “Hetki, mihin Monoma –”
“Voi yhden kerran...”
Kendō ponkaisi sohvalta huomatessaan nimeltämainitun Monoman ottavan hitaita askeleita kohti Kirishimaa ja kumppaneita. Tetsutetsu pidätteli nauruaan, kun Kendō kasvatti kätensä suuriksi ja yksinkertaisesti poimi tämän mukaansa.
“Nooh, Kendō... Ettei tätä voisi kutsua vähän ylireagoinniksi?” Monoma kysäisi pyristelemättä vähääkään vastaan.
“Niin kauan kuin sinä jatkat muiden ärsyttämistä, minulla ei ole vaihtoehtoja”, Kendō tokaisi ykskantaan ja istutti Monoman takaisin sohvalle viereensä. “Kirja kauniiseen käteen sitten vain.”
“Olet sä kyllä melkoinen pyhimys”, Tetsutetsu virnisti. “Näet vaivaa tukiopetuksessa ja pidät eräät poissa ikävyyksistä.”
“Ikävyyksistä ja ikävyyksistä...” Monoma hymähti aprikoiden.
“Jonkun on pakko”, Kendō totesi mulkaisten kulmiensa alta pettävän viattomalta näyttävää Monomaa.
“Minuako syytät? Johan nyt on otsaa...”
“Niinpä niin, puhupa kädelle”, Kendō kehotti ja ojensi jättikokoista kättään kohti Monomaa, joka kopioituaan tytön kyvyn kasvatti omankin kätensä kaksi kertaa normaalia suuremmaksi ja tarmottomasti torjui osakseen saamiaan helliä tuuppaisuja.
“Kehtaisin väittää, että hieman häiritset opiskeluani.”
“Kirjasi on edelleen kiinni”, Kendō huomautti aurinkoisesti. “Miten ajattelit sen selittää?”
“Pikkuvikoja”, Monoma hymähti ja käänsi sitten päänsä kohti A-luokan Bakugōa, joka lampsi heidän pöytänsä ohitse kohti Kirishimaa ja kumppaneita. “Kas, se siitä opiskelurauhasta…”
“Ole nyt hiljaa!” Tetsutetsu irvisti tietäen Bakugōn kuulleen kommentin, ja saman tien tämä katsahtikin heitä häijysti kuin raivopäinen härkä punaista lakanaa.
“Mikä helvetin ongelma sulla taas on, senkin vähä-älyinen ryönäsaapas –”
“Pahoittelut”, Kendō tokaisi hieman jännittyneenä ja tukki kädellään Monoman suun estääkseen tätä kerjäämästä verta nenästään yhtään enempää.
“Turhaan sä kenenkään puolesta anteeksi pyytelet”, Tetsutetsu huomautti ohimennen. Kendō todella oli oikea pyhimys.
“Tuttua puuhaa”, Kendō virkkoi hieman kyynisesti, ja Tetsutetsu oli kuulevinaan Monoman mutisevan jotain epämääräistä tämän kättä vasten. Kendō katsahti Bakugōa ja hymyili mitä herttaisimmin. “Kas niin, kaverisi taitavatkin jo odotella! Hyvää päivänjatkoa vain!”
“Mä en todellakaan lopettanut vielä…!”
“Hoi, Bakugō!” Kirishima huusi kauempaa heiluttaen kättään laajassa kaaressa. “Valu jo tänne sieltä!”
Tetsutetsu vinkkasi Kirishimalle kiitollisena, kun Bakugō tömisteli raivoissaan paikalta. Kendō huokaisi syvään ja salli viimein Monoman hengittää vapaasti.
“Että sinun pitää olla tuollainen pölkky”, tyttö puuskahti ja avasi jälleen kirjansa palatakseen alkuperäiseen opiskelusuunnitelmaan. “Olit vähällä päätyä savuavaksi läntiksi lattiaan.”
“Tokkopa”, Monoma tokaisi vailla vähääkään hermostuneisuutta. “Pitää olla kohtuullisen älykääpiö, jos aikoisi aloittaa tappelun keskellä koulupäivää. Tosin jos puhutaan A-luokkalaisista –”
“No niin, lopeta jo”, Kendō huokaisi ja kääntyi sohvalla sivuttain nojaten selkäänsä Monoman olkavarteen. “Tampiokiintiöni alkaa olla täynnä tältä päivältä.”
Monoma naurahti hiljaa ja sanattomasta kehotuksesta tarttui jälleen Sankarin käsikirjaan. “Suostutko yhä neuvomaan, jos jotain kysyttävää ilmaantuu?”
“Tietenkin.”
“Hurmaavaa.”
“Hmh”, Kendō tuhahti takaisin ja äkkäsi Tetsutetsun hilpeän ilmeen. “Ja mitä sinä siinä hirnut?”
“Mä vai? En yhtään mitään!” Tetsutetsu virnisti ja palasi englannin pariin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
