Ficin nimi: Narreista ja herroista
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: William Shakespearen Hamlet
Ikäraja: S
Paritus: Laertes/Hamlet (?)
Genre: (Melo)draamaa näytelmätekstin muodossa
Summary: Etteivät huhut järkenne laidasta todella puoltaisi paikkaansa, Luojan tähden. – Laertes on palannut kotiin ja kohtaa Hamletin pitkästä aikaa.
A/N: Khöh, eli siis. Lyhyesti sanoen pidän Hamletista ihan kamalasti, ja eilinen teatteriesitys Turussa heitti luovuuden överiraiteille ja pääkoppa käski purkaa sitä jotenkin rakentavasti. Ihan mahtava esitys oli kyllä. <3 Uusi fandomkin valloittuu tällä tekeleellä, eikä tämä varmastikaan jää viimeiseksi nyt kun pato kerran aukesi. Ja joo, parituksen voi halutessaan tulkita joko romanttiseksi tai sellaiseksi eeppisen veljelliseksi. Ofelia ainakin loistaa poissaolollaan. (:<
***
(Kohtauksen alku. Laertes saapuu Hamletin huoneistolle ja koputtaa oveen.)
HAMLET: Tarkasti kuin kellonlyömä iskevät rystyset ovenpieleen! Miten se imitoikaan järjestystä, joka tänä maailman aikana on hautautunut kakofoniaan ilman alkua tai lopun horisonttia. Koputus, kolmesti, kolme hengenvetoa ja sykli on valmis.
(Laertes koputtaa uudelleen.)
HAMLET: Kärkkäitä ovat muistot väkisin eloon herätettyinä, onttoja kuoria vailla hedelmällistä sisäpuolta. Vain yksi mies alati koputtaa kolmasti, eikä hän saata minua tavoittaa meren takaa. Kieron imitoijan palkka olkoon huvittelu irstailuineen maan päällä ja elon ehtoolla kadotuksen kellojen kalke. Käy sisään, kuka lienetkin!
LAERTES: Rakas prinssi, voitteko hyvin?
HAMLET: Kovastipa kaikki sitä utelevat. Narrinkinko oikein lähettivät kysymään?
LAERTES: Hyvä prinssi, miksi narriksi soimaatte? Alle kuunkierrossako olette ehtinyt kasvoni unohtaa?
HAMLET: Komeita kasvoja sikiää tusinasta kolmetoista. Nimenne jos kertoisitte, saattaisin edes esittää tuntevani teidät.
LAERTES: Etteivät huhut järkenne laidasta todella puoltaisi paikkaansa, Luojan tähden. Laertes tässä.
HAMLET: Ahaa, oikean nimenkin osaat minulle tarjota. Taidolla on sinut rooliisi opetettu, ilveilijänpahanen. Kolmasti oveeni koputat, Laerteeni lailla kuljet, hänen suullaan sanoja suollat ja rakastajan kasvoillesi kehtaat hämmennyksen verhon luoda. Se on iljettävää kuin leipäpalanen, joka rapistuu suussa tuhkamuruiksi. Mitä tulee huhuihin, ne kääntävät maan jalkojen alta ja kirkkain silmin väittävät, että taivaankaarella on turvallista askeltaa. Te kai uskotte jokaista?
LAERTES: Jokaista huhua en suinkaan.
HAMLET: Todellako? Olemuksestanne kun tihkuu rutkasti keskinkertaisuutta.
LAERTES: Kovin halventavat kunniaani prinssin puheet, mutta anteeksi annan viipymättä, jos järkenne raunioista selkä suorana nousisitte. Pyydän, katsokaa minua ja muistelkaa.
HAMLET: Isänne myy torilla kanoja, sen kyllä muistan.
LAERTES: Ei, prinssi, isäni on ylhäistä syntyperää.
HAMLET: Taidatte syöttää minulle pajunköyttä, sillä yksikään aatelin jäsen tuskin siittäisi pahaista ilveilijää. Äpärä te taidatte olla.
LAERTES: Ymmärrystä vailla riutuvat sananne iskevät rintaani sahalaitaisen miekan, eikä omista käsistäni ole sitä irrottamaan.
HAMLET: Oletteko miekkanne kohottamassa minua vastaan, hyvä herra?
LAERTES: En ikimaailmassa!
HAMLET: Niin, tuottaa aseettoman vastustajan surmaaminen kaksinkertaista häpeää, muuttaa kunnian kajon pelkäksi arvottomuudeksi ja tekee miehestä suuremman houkan kuin tämä milloinkaan voisi olla. Ansaitkoon näistä houkista jokainen tulla naulituksi ristille pää alaspäin, jotta kouristunutta irvettä sopisi tarkastella sydämellisenä hymynä.
LAERTES: Houreita houreiden perään, kirottu olkoon suu, joka niitä teidän käskee sylkeä. Mitkä pahuuden voimat sitten ovatkin Tanskanmaan kruununperillisen paulaansa kietoneet, pyydän, laskekaa irti!
HAMLET: Laskekaa te irti minusta, sillä narrin mestauttaminen on paradokseista julmin, enkä sellaiseen toivoisi päätyväni.
LAERTES: Laitimmaisen kerran, tässä Laertes!
HAMLET: Jos Laertes on täällä, tämä sali on Ranskan maaperällä ja ulkona soi satamalokkien kuoro jumalattomana kirkunana. Te olette vannoutumassa vasalliksi väärälle isännälle, ja tällöin narrit ja herrat sekoittuvat toisiinsa. Olkaa hyvä ja heretkää inttämästä, vaikka roolissanne olettekin mitä mestarillisin.
LAERTES: Taivaan nimeen, minua todella ette tunne.
HAMLET: Niin totta kuin isäni oli Rooman ensimmäinen keisari, tunnen kyllä.
LAERTES: Turhaan on siis kiireinen tie tuonut minut takaisin kotimaahan, ja pilkaksi äityy jokainen sekunti, jona janoan takaisin tunnetta, joka välillämme kerran on vallinnut. Te itse annoitte sille nimen merkityksineen, jotka kuiskasitte korvaani minua syleillessänne. Niin kauan kuin minua ette omaksenne tunnusta, se tunne lepää meren pohjahiekassa niin syvällä, ettei mikään mahti sen osaa maailmassa murra. Lopulta se nielee liiaksi suolavettä, pöhöttyy, mätänee, muuttuu löyhkääväksi massaksi. Kertokaa, saatatteko mielettömyytenne läpi nähdä sydänvereni vuotavan?
HAMLET: Haavatta pisaroivat heiveröiset sielut, ja toisinaan kyyneleet säilyvät nekin näkymättömissä. Kenties todella teitte paluunne turhaan, piruparka.
LAERTES: Olkoon niin. Hyvää yötä teille, kallis prinssi.
(Laertes poistuu, Hamlet jää yksin. Kohtauksen loppu.)