A Trickle of Blood [paritukseton angst-tuplaraapale engl. K-11]

[dimples]

Title: A trickle of Blood
Author: Unique
Rating: K-11
Pairing: -
Genre: angst
Warnings: viiltelyä

A/N Njoo, yritin jotain angstista kirjottaa, ja jotkut sanat on todennäköisesti tavattu väärin, niistä saa ilmoitella minulle, kun ei tätä oo kukaan betannukkaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------


A Trickle of Blood



I laugh, though there is nothing to amuse me.
I cry, but there is no reason for my tears.
I yell, without any anger inside me.
The only emotion that I feel is confusion.
What's happening to me?

It's hard to explain, but at the same time it's the simplest thing in the world.

All I can do is scream in fear for others and myself.
I feel so empty and alone.

My conscience keeps blaming me for all this, and I'm slowly starting to believe everything it says.
It points out my every fault and mistake, and I just accept it like a compliment.
I have to do something to escape this mental pain, even if the answer is to use a more physical one.

I take the blade in my small hand, it shines in the moonlight.
I look at the back of my wrist: so clear and clean skin, so flawless.
The blade sinks in my skin immediately; a thin trickle of blood appears and breaks my dream-like state.
I notice what I've done, and usually I'd feel sorry for myself at this moment, but not now.
I raise the dagger and cut another slit in my forearm; just below the first one.
I sigh in pain and my arm feels different covered by warm blood.

I close my eyes and try not to scream, since someone could walk through that any second and find me, in this embarrassing state of condition.

My breath slows down, the count of my heartbeats smaller every minute.

I think I fell asleep after awhile, but from this sleep I shall never wake up.


I'm gone forever.

[Smarou]

Hmm...

Nätti. En jotenkin koe tätä kuitenkaan angstiseksi. Tässä on jotain oikein lumoavaa. Jotain kieroa josta ei voi kääntää katsetta. Vaikka tekstissä hahmo heräsi unenmukaisesta tilastaan viiltäessään ranneta, itselläni koko teksti meni unenomaisessa tilassa. Todella vangitseva ja lumoava tunnelma.

Ainoa mikä häiritsi oli tuo

and I just expect like a compliment.

Ymmärsinkö oikein, että lause oli "ja minä hyväksyn sen kuin kohteliaisuuden"?
Expect to, on vastustaa jotain "he strongly expected to their methods" (oikein sanakirjasta katsoin kun vaivasi)
Eli pitäisikö tuossa olla accept? joka on hyväksyä. 
Jos ymmärsin jotain väärin tai ajattelin väärin niin ei sitten mitään. ^^

Pidin eniten tuosta ensimmäisestä kappaleesta. Jotenkin kuulosti niin omalta. Kaiken lamaannuttava hämmennys, kun ei yhtäkkiä enää tiedäkään kuka on.  Turta omille tunteilleen.

Vähän ehkä häikkäsi se että hahmo kuoli kahdesta viillosta? No, kai periaatteessa, mutta pisti vähän silmään.

Silti, tykkäsin kovasti. Lumoavaa.
Kiitos

[dimples]

Smarou, juu, tuo lause missä on se except, pitäisi olla accept, olen sen jo alkuperäistekstistä korjannut. En vieläkään ymmärrä, miten pystyin tekemään tuollaisen virheen.  Ja okei, ehkä hahmoni kuoli  hieman liian nopeasti, mutta jotenkin traagisesti halusin lopettaa, joten. Olen iloinen, että sain lumota sinut tekstilläni.