Ikäraja: K-11
Genre: vähän angstia ja vähän toivoa
Fandom: Game of Thrones
Paritus: Jaime/Brienne
Yhteenveto: Nyt on aamu, ja heidän on jatkettava.Vastuuvapaus: En omista tietenkään mitään!
A/N: Voi hyvää päivää. En ole lukenut, saati kirjoittanut, tätä kevättä ennen juuri lainkaan GoT-ficcejä. 8. kausi on kuitenkin aiheuttanut melkoisia sydämentykytyksiä varsinkin näiden kahden suuntaan. Englanninkielinen ficcimaailma näyttää olevan täynnä Briennen ja Jaimen taistelun jälkeisiä tunnelmia, joten ehkä maailmaan mahtuu yksi pieni tunnelmointi suomeksikin.
Spoilaa 8. kautta kolmanteen jaksoon saakka!Tämä on aamu
Tämä on loppu, Brienne oli ajatellut lukemattomia kertoja, tämän lyönnin vielä ehdin ja sitten olen antanut kaiken. Mutta aina oli tullut uusi lyönti, aina hän oli ehtinyt kääntyä, potkaista, iskeä, ryömiä, kontata. Hän oli nähnyt Podrickin tarvitsevan hänen tukeaan, tai hän oli nähnyt Jaimen horjuvan, ja hänen päänsä oli tyhjentynyt ajatuksista ja hän oli jatkanut, läpi yön.
Ja nyt on aivan pysähtynyttä. Pimeä muuttuu aamuhämäräksi. Kuuluu vain kiivas mutta tasainen hengitys, happi kulkeutuu keuhkoihin ja siitä verenkiertoon ja sydämeen, joka lyö ja lyö ja lyö. Koska he todella, varmasti jonkin ihmeen ansiosta, ovat elossa.
Brienne liukuu selkä muurin karheaa pintaa vasten istumaan. Kuolleiden luut rapisevat, Valanpitäjä kolahtaa, hengitys kohisee edelleen. Podrick työntää kuolleita päältään, kömpii ensin polvilleen ja sitten seisomaan. Hän katsoo muurinreunan yli ja melkein huutaa: ”Ne ovat kuolleet… Tarkoitan, ne ovat poissa. Tarkoitan…” Podrick kääntyy katsomaan Briennea, joka yrittää hymyillä mutta on liian väsynyt. Kaikki voima mitä hänellä vielä äsken oli, valuu jäsenistä, hänen lihaksensa särkevät ja hänen käsivartensa haava sykkii. Se pitäisi sitoa, hänen pitäisi nousta, auttaa haavoittuneita, selvittää ketkä he menettivät, onhan Lady Sansa turvassa, ja Jaime…
Brienne kääntää katseensa, ja Jaime on siinä, veren peittämänä, huuli haljenneena, hämmentynyt ilme kasvoillaan, eikä mikään ole sittenkään vielä loppunut.
Tämä on kuolema, hän oli ajatellut, tämä on kaaos ja sekasorto, tämä on tyhjyys joka vallitsi ennen kuin kaikkeus muodostui ja tämä on hävitys joka jää kun ihminen kuolee. Mutta nyt auringon ensimmäiset säteet lämmittävät poskipäitä, nyt on aamu, ja heidän on jatkettava, sitenkin, rakennettava epäjärjestyksestä jotakin, jossa he voivat elää, jossa he voivat taistella, ja ehkä, ehkä myös…
Jaime koskettaa hänen kättään, joka puristaa vielä miekkaa. Hän ojentaa sormensa ja Valanpitäjä valuu hänen syliinsä. ”Olet loukkaantunut”, Jaime sanoo, tukee hänet jaloilleen. Brienne pudistaa päätään, ei, tai kyllä, mutta ennen kaikkea: ”Olen elossa. Ja sinä. Sinä elät.” Hänen äänensä on huutamisesta käheä, ja hänen käsivartensa vuotaa verta Jaimen kultaiselle kädelle.
He kävelevät hitain askelein eteenpäin, Jaime ei päästä irti, ja Brienne huomaa nojautuvansa tämän käsivarteen, askel askeleelta enemmän. Podrick tulee heidän perässään, täynnä sanoja ja kysymyksiä: ”Mitä tapahtui, yhtäkkiä kaikki vain loppui, olin juuri päässyt taas niskan päälle, kun ne vain lopettivat!”
”Podrick”, Jaimen ääni on hiljainen mutta Podrick kuulee sen, vaikenee, ”taistelit hienosti.”
Sanojen olisi pitänyt tulla hänen suustaan, Brienne ymmärtää sen kyllä, mutta hänellä ei ole voimia, kerta kaikkiaan, hän jaksaa vain vaivoin ymmärtää, että kaaos on pysähtynyt ja aamu on tullut.
Linnanpihalla heille selviää, että se oli Arya, Lady Catelynin pieni raivokas tytär, joka kaiken lopetti, ja Brienne löytää voimia hymyillä vähän.
Tämä on tuntematon, hän ajattelee hieman myöhemmin, kun Jaime kuorii hänet haarniskastaan, sitoo hänen käsivartensa, pyyhkii lämpimästä vedestä pehmeällä pyyhkeellä veren ja tuhkan ja hien hänen kasvoiltaan. Hänen silmänsä sulkeutuvat kosketuksen alla, väsymyksestä kai, tai pelosta. Hän tuntee hengityksen kasvoillaan, sitten huulet otsallaan. Hän kuuntelee sydämenlyöntejään ja lopulta kohottaa kätensä. Hiukset, joita hän silittää, ovat kuolemasta tahmeat.
Ja tämä, tämä on soturin rohkeus: hän avaa silmänsä, kohottaa painuneen päänsä. Jaime on lähellä, lähempänä, katse avoinna. Brienne näkee epäjärjestyksen asettuvan, tyhjyyden täyttyvän, valon tulvivan.
A/N2: Juuri ehdin ennen seuraavaa jaksoa! Olisipa näiden kahden välillä muutakin kuin silmiin tuijottelua ja
you fought well i'm glad you're alive!
