13.Nainen katsoo häntä pitkään. Eelasta on outoa katsoa omiin silmiinsä, mutta hän vastaa katseeseen. Tuntuu, että heidän välillään on yhteys. Jokin vetää heitä puoleensa. Eela ei oikein saa otetta siitä. Sitten nainen räpäyttää silmiään ja hetki on ohi.
“Minähän kerroin jo”, nainen sanoo iloisesti. “Olen Skei. Auttelen sinua täällä, että voit keskittyä opetukseen.”
“Opetukseen?” Eela kysyy kummissaan.
“Niin”, Skei sanoo. “Sinun pitää oppia monia asioita, jos mielit asua Poukamassa.”
Eelan mielessä on paljon kysymyksiä, mutta Skei käskee hänen pukea päälleen, jotta he voivat lähteä ulos.
***
Aurinko on jo noussut korkealle taivaalle, kun Eela työntää oven heidän takanaan kiinni ja seuraa Skeitä lumisen kylän halki. Missään ei vieläkään näy ihmisiä, mutta lumessa on tuoreita jalanjälkiä, joita he seuraavat kylän laitamille. Siellä Eela vihdoin erottaa metsän siimeksessä joukon ihmisiä, jotka katselevat ylös puihin. Eelakin nostaa katseensa.
Puiden oksissa roikkuu jäätyneitä vesipisaroita, jotka kimmeltävät auringon valossa. Se ei kuitenkaan ole se, mihin kaikki ovat kiinnittäneet huomionsa. Yhden koivun latvassa istuu valkoinen kettu - naali, Eela muistaa - ja samaa puuta kiipeää pieni poika.
“Miten se tuonne on päätynyt?” Eela kysyy Skeiltä, kun he lähestyvät joukkoa. Vasta silloin Eela huomaa, että kaikki ihmiset näyttävät samalta kuin Rieka. Heillä on kaikilla jäänvalkoiset hiukset ja nahkaiset vaatteet.
“He olivat keräämässä jääkristalleja ja Tomen säikähti”, Skei selittää. Muutama ihmisjoukosta vilkaisee heitä, kun he saapuvat sen puun alle, jonka oksalla naali istuu, mutta suurin osa pidättää jännittyneinä henkeään, kun poika kiipeää lähemmäs sitä oksaa, jolla naali istuu.
“Tomen?” Eela kysyy. “Ovatko he nimenneet naalin Tomeniksi?”
“Pojan nimi on Tomen”, Skei sanoo. “Hän säikähti ja muuttui vahingossa naaliksi. Lapsena sitä on vaikeampi hallita.” Eela nyökkää, aivan kuin ymmärtäisi kaiken ja olisi aivan normaalia, että lapset voivat muuttua säikähtäessään naaleiksi.
He seuraavat muiden mukana, kuinka poika viimein tavoittaa sen oksan, jolla naali istuu ja tarttuu talvikettuun vakain ottein, ennen kuin työntää sen koppaan selässään ja lähtee kipuamaan alas puusta. Eela huomaa pidättäneensä henkeään, vasta kun poika viimein astuu maankamaralle ja joukko aikuisia kiirehtii heidän luokseen. Skei nykii Eelan hihaa.
“Tule, näytän sinulle loput Poukamasta.”
***
Skei kuljettaa Eelan läpi koko Poukaman. Kylä koostuu paristakymmenstä pienestä mökistä ja muutamasta suuremmasta, joissa on sairastupa ja koko kylän käyttöön tarkoitettu kokoontumispaikka. Skei näyttää Eelalle varastorakennukset ja tallit ja kertoo mistä saa nostettua vettä. He eivät kuitenkaan puhu suuresta linnasta, joka heittää iltapäivän lähestyessä varjon koko kylän ylle. Eela ei uskalla kysyä.
Kierroksen jälkeen Skei saattaa Eelan takaisin mökille ja auttaa häntä valmistamaan päivällistä mukanaan tuomistaan ruoka-aineista. He syövät hiljaisuudessa, kunnes iltahämärässä Skei ilmoittaa lähtevänsä.
“Älä lähde vaeltelemaan yksinäsi, kun on pimeä”, Skei sanoo ovella. Eela lupaa olla lähtemättä. Skei hymyilee hieman.
“Tuon aamulla sinulle joitain tarvikkeita, mutta muuten olet omillasi huomenna. Oppituntisi alkavat, kun Rokata palaa jäältä.” Sitten Skei lähtee ja Eela on jälleen yksin pienessä mökissä.