Vaihdokkaista hyvää iltaa!
Olen todella mielissäni siitä, että sain tämän tarinan luettavakseni, koska tämä tarjosi aivan erilaisen lukukokemuksen verrattuna siihen, mitä normaalisti luen. Nykyään tulee luettua harmillisen vähän fantasiaa ja sellaista, minkä keskiössä ei ole romanssia. Lisäksi ilahduin siitä, miten mainiosti tämä tarina sopii Vaihdokkaiden tämänkertaisen kierroksen hyvänmielentekstiteemaan. Minulle tuli lukemisesta kauttaaltaan levollinen ja tyytyväinen mieli, aivan kuin olisin päässyt hetkeksi toiseen maailmaan, jossa asiat tapahtuvat omalla painollaan ja kaikelle on paikkansa. Teksti on helppolukuista, kertojan nuoreen ikään sopivaa, ja lyhyitä osia on leppoista lukea. Jotenkin ihanan rentouttava lukukokemus kaiken kaikkiaan. Juuri jotain, mitä kaipasinkin ennen alkavaa työviikkoa.
Pidän tarinan tunnelmasta suunnattomasti. Se on varmaankin monen eri tekijän ansiota, kuten herttaisen, lapsenmielisen kerronnan, luonnonläheisen arkielämän ja kauniiden luontokuvausten. Luonto on tarinassa vahvasti läsnä aivan kaiken aikaa, ja se on ihanaa. On puiden oksilla kimaltelevia jääpisaroita ja vaakatasossa myrskyävää lunta. Tällaisena luontoihmisenä nautin siitä kovasti. Lisäksi nautin siitä, miten tavallaan yksinkertaista ja alkukantaista etenkin alkutarinan elämä muorin mökillä on. On vedenkantoa ja tulentekoa, ja on talviomenoita maakellarissa ja vuoltuja tuulikeppejä. Taikuuskin on ihastuttavan kutkuttavasti läsnä kaiken aikaa, kun muori kumartelee tuulille ja lapsetkin on opetettu ainakin jossain määrin niitä kunnioittamaan. Kutkuttavasti on läsnä oikeastaan alusta saakka myös Eelan erilaisuus, vaikka se saakin nimen vasta myöhemmin.
Erityisesti Eela, Ava ja muori muodostuivat tarinan kuluessa rakkaiksi hahmoiksi. Muut jäivät vähän etäisemmiksi, kun heistä ei vähäisemmän läsnäolon vuoksi ihan samalla tavalla pystynyt ammentamaan kuin Eelasta kertojana tai Eelan lähimmäisistä. Muori on minusta ihana kaikessa elämänkokemuksessaan ja viisaudessaan, varsinkin kun hän on myös lempeä ja välittävä ja rohkaisee lapsia seuraamaan näiden omia teitä. Avan tietynlainen denialismi ja kapinointi taas tuntuu todella luontevalta ja ymmärrettävältä, sillä Ava haluaa varmasti vain suojella Eelaa ja pelkää menettävänsä tämän.
Tuulten taustatarina on kaunis ja lempeä, ja minuun vetoaa ajatus tasapainosta ja siitä, ettei ikuinen kesä ole hyväksi. Silti minua alkoi surettaa siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää siltä, ettei Eela ehkä enää pääsisikään palaamaan kotiin rakkaidensa luo. Onneksi koillistuulelle löytyy kuitenkin paikka sekä Poukamasta kaltaistensa parista että kotoa muorin ja Avan luota. ♥ Minulla nousi kyyneleitä silmiin, kun luin viimeistä osaa ja Eelan keväistä paluuta kotiin, missä kaikki on melkein kuin ennallaan. Kaikkein ihanin kohta on minusta kuitenkin tämä viimeinen virke:
Öisin mökin ikkunat peittyvät jääkukkiin.
Jääkukista tulee sellainen tunne, että Eela on läsnä rakkaidensa elämässä talvisinkin, ainakin ajatuksissa.
Muutama typo osui muuten silmiin: 1. osassa "lehahtahat", 17. osassa "viime" (kun on kyse viimasta) ja 19. osassa "silloi".
Lämpimät kiitokset tästä kauniista tarinasta, pidin paljon.
-Walle
