Tuulee pohjoisesta | S | fantasia, tuulitaikoja | 23/23

[Lyra]

Kirjoittaja: Lyra
Ficin nimi: Tuulee pohjoisesta
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: teki kovasti mieli kirjoittaa ylppäristressin jälkeen jotain kevyttä fantasiaa.

Tuulee pohjoisesta

1.
Lumi sataa maahan toukokuussa. Se leijuu hitaasti alas harmaalta taivaalta ja peittää vihreät ruohonkorret.
“Tuulee pohjoisesta”, muori sanoo ja vetää ikkunoiden luukut kiinni. Eela seisoo ovella ja katsoo hitaasti valkoiseksi muuttuvaa maailmaa. Lumi tuoksuu talvelta, kirpeältä ja kovalta. Kylmä viima heiluttaa puiden oksia.
“Laita ovi kiinni, Eela”, muori käskee ja palaa sitten lieden ääreen hämmentämään muhennosta.

“Ava ei ole vielä tullut kotiin”, Eela sanoo, mutta vetää siitä huolimatta mökin puisen oven kiinni.
“Kyllä Ava tietää mitä tehdä, kun talvi alkaa”, muori sanoo. Tuuli heiluttaa luukkuja ikkunoissa. Eela huokaisee ja kattaa pöytään kaksi puista kulhoa. Harmaata valoa tihkuu ikkunaluukkujen välistä, mutta Eela sytyttää pitkän valkoisen kynttilän lieden tulesta ja asettaa sen keskelle pöytää.

“Ava osaa kyllä”, muori sanoo toistamiseen nostaessaan suuren padan keskelle pöytää. Eela kurottaa kauhaa täyttääkseen heidän molempien lautaset.
“Tuulee pohjoisesta”, muori mutisee itsekseen. Kynttilän liekki väpättää. “Pohjoistuulia.” Eela kohottaa katseensa muhennoksesta. Hänen silmänsä ovat kirkkaan harmaat.
“Minä luulin, että pohjoistuulet ovat kuolleet”, Eela sanoo.
“Niin minäkin, Eela. Niin minäkin”, muori vastaa.

***

Ava palaa illansuussa, kun valkoinen lumi on jo peittänyt kaiken vihreän ja kertynyt polun varteen.
“Marras lähetti terveisiä”, Ava toteaa sulkiessaan ovea takanaan ja muori kiirehtii lakaisemaan lumihiutaleet lattialta. Eela makaa laverilla pienen mökin toisella laidalla, mutta nostaa päätään, kun Ava riisuu turkiksensa tuolille.

“Eikö Eelan pitäisi jo nukkua?” Ava kysyy istuessaan pöydän ääreen ja muorin tarjoillessa hänelle muhennosta.
“Tuulee pohjoisesta”, muori sanoo aivan kuin se selittäisi kaiken. Eela hieroo unisena silmiään.
“Minä huomasinkin tuulen olevan tavallista kirpeämpi”, Ava sanoo ja maistaa muhennosta.
“Aparctias”, muori lausuu tuulen nimen kunnioittavasti laittaa kätensä sitten yhteen ja kumartaa päätään siihen suuntaan, jossa on pohjoinen. Ava nyökkää ja palaa sitten muhennoksensa pariin.

“Jos lumet vain suosivat, sinun täytyy huomenna mennä tapaamaan Oolaa”, muori sanoo, kun Avan kuppi on tyhjä. Eela alkaa nuokkua sängyssä ja muori vilkaisee tyttöä lempeä hymy huulillaan.
“Jos pohjoinen todella on heräämässä, meidän pitänee valmistautua.”

***

Ava lähtee jälleen, ennen kuin Eela aamulla herää. Aurinko paistaa harmaan pilviverhon läpi ja muori on avannut ikkunaluukut. Lumi on muodostanut tasaisia kinoksia, jotka peittävät kaiken vihreän maasta. Eela katselee laveriltaan, kun muori siunaa etelätuulet, mutta kumartaa sitten kädet yhteen liitettyinä kohti pohjoista.
"Kaikkia pitää kunnioittaa yhtäläisesti", muori sanoo Eelalle ja paimentaa tytön kaivolle ämpäri mukanaan.

Veden pintaa peittää ohut jää, joka hajoaa, kun Eela laskee ämpärin. Tuuli leikkii koivun oksilla ja naakat lehahtahat lentoon, kun Eela kaataa vettä ämpäristä toiseen. Jään sirpaleet välkkyvät, kun Eela kantaa ämpärin takaisin mökille.

Muori pyyhkii lumet pienen alttarin päältä ja sytyttää kynttilän.
"Pohjoisen akalle", muori sanoo ja kumartaa jälleen pohjoiseen. Naakat hyppelevät lähemmäs, kun Eela tulee polkua pitkin.
"Boreas, Aparctias, Argestes, Caicias, Circios, Skeiron”, muori lausuu kumarrellessaan pohjoisten tuulien nimiä. Jokin Eelan sisällä värähtää.

[Okakettu]

Oi, tämä on alkunsa perusteella tosi ihanaa tunnelmoivaa fantasiaa, tykkään tosi paljon. <3 Muori vaikuttaa etenkin kiehtovalta hahmolta, mutta haluan ehdottomasti kuulla lisää myös Eelasta ja Avasta - sekä toki ennen kaikkea sitä, mikä on pohjoistuulten merkitys. Talvinen miljöö ja tunnelma oli koko ajan kauniisti läsnä, plus sellainen koruton maanläheisyys, kuvailun puolesta pidin etenkin tästä: Veden pintaa peittää ohut jää, joka hajoaa, kun Eela laskee ämpärin. Tuuli leikkii koivun oksilla ja naakat lehahtahat lentoon, kun Eela kaataa vettä ämpäristä toiseen. Jään sirpaleet välkkyvät, kun Eela kantaa ämpärin takaisin mökille. Kiitos lukukokemuksesta, jään ehdottomasti seuraamaan.

[Lyra]

Okakettu, kiitos kovasti kommentista. Merkkaa paljon kuulla, että tykkäsit, niin paljon oon itse Ævintýriä ja se on niin kaunis <3

2.
Muori kutoo sukkaa kynttilän valossa ja Eela vuolee puukolla tuulikeppiä. Ava lakaisee lunta mökin edustalla ja Eela tietää, etteivät Ava ja muori puhu Oolasta, ennen kuin hän menee nukkumaan. Tuulet puhaltavat ulkona ja ikkunaluukut kolisevat.

Ava tulee sisälle ja pyyhkii lumet turkiksestaan. Eela kohottaa katseensa kepistään, jonka vartta koristaa nyt koukerot. Ava ei kumartele tuulille, mutta nyökkää silti pohjoisen suuntaan, ennen kuin sulkee oven.
“Tuuli yltyy”, muori sanoo, mutta ei irrota katsetta sukastaan.
“Talvi on alkamassa”, Ava sanoo ja jättää turkiksensa tuolille kuten aina. Eela laskee tuulikepin ja puukon yöpöydälle ja käy pitkälleen laverille. Muori vilkaisee hänen suuntaansa. Eela haukottelee.

“Vieläkö siellä sataa?” muori kysyy. Eela alkaa torkkua. Silmät valuvat kiinni. Muorin sukkapuikot kilisevät.
“Koko yön todennäköisesti”, Ava sanoo ja nostaa hyllystä kirjan.
“Kuinkas Oola voi?” muori jatkaa kyselyään. Eela vajoaa uneen, ennen kuin Ava ehtii vastata.

***

Ava kohottaa peittoa ja kiipeää Eelan viereen laverille. Muori kuorsaa ja ilmassa tuoksuu sammutetut kynttilät. Eela hätkähtää hereille pimeään. Lieden luukun raosta hohkaa vielä punaista.
“Nuku vain”, Ava kuiskaa ja silittää toisen hiuksia. Eela näkee varjoja pimeässä ja Avan hahmon kumartuneena hänen ylleen.

“Mitä Oola sanoi?” Eela kysyy. Ava jatkaa hiusten silittelyä.
“Kaikki on hyvin”, Ava sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän kurottaa Eelan tuulikepin yöpöydältä ja pyörittelee sitä sormissaan.
“Caicias”, Ava kuiskaa ja Eela tuntee kylmät väreet.

“Koillistuuli”, Eela tietää.
“Miksi sinä teit tuulikepin koillistuulelle?” Ava kysyy. Eela ei tiedä. Hän kohauttaa hartioitaan. Muori kääntää kylkeä ja kuorsaus taukoaa hetkeksi.

***

“Boreas”, muori sanoo ja kumartaa pohjoiseen kädet yhteen liitettyinä. Muori on kumartanut pohjoiseen luetellen tuulia joka aamu lumen satamisen jälkeen.
“Pohjoistuuli”, Eela kuiskaa itsekseen. Hän istuu mökin rappusilla ja katselee muoria, joka hyörii alttarin ympärillä. Ava nostaa kaivosta vettä.
“Aparctias”, muori sanoo sytyttäessään kynttilää. Ava pudistelee päätään palatessaan kaivolta. Naakat hyppivät hänen jäljessään.
“Toinen pohjoistuuli”, Eela sanoo muistellessaan tuulien nimiä.

“Mitä sinä siinä istuskelet?” Ava kysyy ohittaessaan Eelan.
“Muori kunnioittaa tuulia”, Eela sanoo ja katsoo jälleen muoria. Ava huokaisee työntäessään oven auki.
“Argestes”, muori sanoo.
“Luoteistuuli”, Eela kuiskaa.

“Tule nyt sieltä rappusilta”, Ava komentaa, kun saa vesiämpärin nostettua lieden viereen. “Petivaatteet täytyy tuulettaa.” Eela nousee rappusilta.

[Avaruuspiraatti]

Ehdinkin jo sanoa, mutta adoptoin jo muorin itselleni. Hän on sopivissa määrin sekä herttainen, vanha ja viisas, sekä vähän höperö! Avalla taasen on vallan mainio nimi (lupaan, etten lue tätä reader insertinä ). Hän ei taida olla ihan messissä tuulten palvomisessa, ei ainakaan yhtä suurella sydämellä kuin mummo ja Eela. Eela on suloinen, hänessä on tuollaista pienen lapsen uteliaisuutta ja aitoa ihailua tuulia kohtaan. Jokin pieni mysteeri taitaa Eelan hahmossa kyteä. Ja kukakohan Oola on ja miksei hänestä voi puhua Eelan kuullen? [insert: pohtiva emoji]

Kuten Okakettukin sanoi, nämä pätkät ovat ihanan tunnelmoivia! Itselleni tulee näitä lukiessa todella kotoisa fiilis, vaikken missään metsämökissä ole koskaan saanut asuakaan. Kiitoksia näistä osista, ja lisää odotellessa <3

[Okakettu]

Mukavaa että jatkoa tuli näin nopeasti, nämä uudet osat olivat oiva sunnuntai-illan piristys. Näissä oli taas hienosti yhdistetty vähäeleistä arkisuutta tuulitaikuuden luomaan mystisyyteen: on kaikenlaisia kotiaskareita tehtävänä, mutta ohessa Eela vuolee tuulikeppiä ja muori lausuu tuulten nimiä. Kaikenlaisia kysymyksiä on taustalla, ja niihin tahtoisi toki vastauksia, mutta toisaalta tämänhetkinen mystisyys on hirmu kiehtovaa, varsinkin kun kuolleiksi luulluilla pohjoistuulilla on selvästi todella iso merkitys. Oola mietityttää minuakin, hmm hmm... Tykkäsin yksityiskohtana myös siitä, ettei Ava kumartele tuulille - kuten Avaruuspiraatti mainitsi, hänen suhtautumisensa asiaan taitaa olla vähän erilainen. Kiitos näistä! (tosi mukava kuulla että tykkäät Ævintýrista! <3)

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta heips!

Olipas tämä vallan herttainen ja tunnelmallinen teksti. Pidin tämän kotoisuudesta ja perhekeskeisyydestä. Eelan maailma (ainakin toistaiseksi) rajoittuu tiukasti kotiin ja hänelle läheisiin ihmisiin. Ilahduin myös hirmuisesti, kun bongasin kreikan mytologiaan viittaavat tuulennimet! Pidin tämän hitaasta, verkkaisesta alusta, ja henkilöiden lempeästä esittelystä.

Muori on ihana ja valloittava hahmo. Ihastuin hänen tuulirituaaleihinsa ja että jokaista tuulta pitää kunnioittaa yhtä paljon. Lapsen silmin on varmasti kiehtovaa seurata salaperäisiltä näyttäviä riittejä, ja tuulten vierasperäisten nimien luettelu kuulostaa lähes loitsinnalta. Ihanan vastapainon tähän uskonnolliseen ilmapiiriin tuo Avan hyvin käytännöllinen ja jalat maassa oleva käytös. Voisin myös kuvitella, että eroavien persoonien lisäksi sukupolvierot selittävät erilaiset suhtautumistavat tuuliin. Avan suhtautuminen on arkipäiväistynyt ja hän nyökkää pohjoiselle enemmän tavan kuin uskon vuoksi.

Myös Oolan nimi herätti kiinnostusta, hänestä kun ei Eelalle haluttu puhua. Miksi? Kuka on Oola? Eelan suhtautuminen tuuliin on kiintoisan vaistonvaraista. Tyttöä tuntuu ohjaavan jokin sisäisen voima, jonka merkitystä tai alkuperää hän ei itsekään tunne. Miksi hän teki tuulikepin juuri koillistuulelle? (ja mikä edes on tuulikeppi?) Miksi tuulten mainitseminen ja tuulirituaalit herättää hänessä tunteita? Odotan mielenkiinnolla vastauksia näihin kysymyksiin.

Kiitos kovasti tästä lempeästä fantasiasta, pidin kovasti!! ^^

[Lyra]

Avaruuspiraatti: Kiitos kovasti kommentista! <3 minäkin tykkään muorista, hänestä tulee sellasta pehmeyttä ja sellaista isoäitifiilistä mukavasti tarinaan. Eela on mysteeri kyllä jo itsessään, kuullaan hänestä tässä osassa vähän lisää!
Okakettu: Kiitos sinullekin kommentista <3 Ava ei juu kumartele tuulille. Oma tarkoituksensa siinäkin...
Sokerisiipi: Kiitos myös sinulle kommentista! <3 Kiva, että tälläinen kotoisuus ja pehmeys on vedonnut muihinkin. (bongasit kreikan mytologian! ajattelin, että se saattaa mennä ohi, jos ei ole kummemmin tutustunut, mutta musta niillä on niin ihania jumaluuksia nimettyinä) Kiva, että Avan suhtautuminen tuuliin on huomattu, se oli musta kiva kontrasti muoriin.

3.
“Minkä takia pohjoistuulet tulivat takaisin?” Eela kysyy. Harmaa pilvipeite on laskeutunut raskaana mökin ylle, mutta liedessä palaa iloinen tuli.
“Tuulien tahtoa on hankala tietää”, muori toteaa. Ava hämmentää muhennosta. Eela leikkii uudella tuulikepillään. Caicias, Caicias, Caicias, soi hänen päässään. Koillistuuli.
“Miksi ne lähtivät alun alkaenkaan?” Eela kysyy sitten. Ava huokaisee padan ääressä ja kääntää katseensa.
“Hankala sanoa”, muori vastaa ja laskee sukkapuikot käsistään. “Vuodenaikojen kierto on tarkka ja yleensä tuulet puhaltavat vain omana aikanaan.”

“Nyt on toukokuu”, Ava sanoo katsomatta heitä. “Ei ole aika Aparctiasin puhaltaa.”
“Pohjoisen akalla on omat tahtonsa”, muori sanoo ja kääntyy hymyilemään Eelalle. Muorin vihreät silmät tuikkivat aivan kuin hän olisi innoissaan.

“Kerro taas siitä, kun tuulet lähtivät”, Eela pyytää muorilta.

***

Silloin kun Ava oli kymmenkesäinen ja muorin selkä ei ollut vielä painunut yhtä kumaraan, Marras asui vielä heidän kanssaan pienessä mökissä. Marras oli Avan veli. Seitsemän kesää vanhempi, eikä vielä naimisissa. Muori oli huolehtinut sisaruksista niin kauan kuin Ava oli ollut, eikä kumpikaan kysellyt vanhempiensa perään. Olivat vain he ja mökki. Ja Oola, aina silloin tällöin.

Silloin talvet tulivat, kun talvien piti, ja kesä tuli, kun kesän piti. Silloin tuulet puhalsivat oikeaan aikaan ja muori kumarsi joka aamu jokaisen vuodenajan tuulen.
 
Sitten tuli talvi ja Eela. Nyytti oli jätetty mökin portaille yön aikana, mutta ihme kyllä Eela oli kunnossa. Eelalla oli jäiset silmät ja tuulikeppi lelunaan. Caicias-tuulikeppi.

Sen jälkeen pohjoistuulet väistyivät ja lumi suli pois. Eela oppi kävelemään kesätuulien leikkiessä ja Marras muutti omaan mökkiinsä.

***

Kolmetoista vuotta myöhemmin lumi sataa maahan toukokuussa ja muori vetää ikkunoiden luukut kiinni ensimmäistä kertaa vuosiin.

[Okakettu]

Oo, hienoa miten menneisyyttä raotettiin vähän! Oli mukava kuulla enemmän Marraksesta (se on btw aivan ihana nimi, olen häneen rakastunut ihan yksin sen takia ), toivottavasti hänet tavataan vielä muutenkin kuin mainintojen muodossa. Oola kiinnostaa edelleen myös. Näiden osien perusteella vahvistui tosin, että mysteerejä vaikuttaa olevan erityisesti Eelan ympärillä, tuo tuulikeppi ja kaikki. Pidin näistä jälleen paljon, kuvailun puolesta tykkäsin erityisesti ilmaisusta Eela oppi kävelemään kesätuulien leikkiessä. Myös silloin talvet tulivat, kun talvien piti, ja kesä tuli, kun kesän piti oli ilmaisuna sellainen, joka sopii tosi hyvin tämän tarinan tyyliin. Kiitos jälleen!

[Lyra]

Kiitos taas kovasti kommentista Okakettu! <3 Piristit kovasti päivääni ja annoit lisäpuhtia uusien osien suhteen. Tässä olen arvioinut, että osia tulee varmaan jotenkuten kaksikymmentä.

4.
Eela pitää Marraksesta. Marras vierailee heidän luonaan harvoin, mutta tuo aina Eelalle pieniä makeisia, jotka on tehty vaahteran mahlasta. Ava ei pidä siitä ja piilottaa osan makeisista hyllylle niin korkealle, että Eela ei yllä. Kun Ava on poissa, muori ei sano mitään, kun Eela kiipeää penkille ja kurottaa hyllyltä muutaman makeisen.

Kun lumen satamisesta on kaksi viikkoa ja Ava on jälleen kerran tapaamassa Oolaa, Marras tulee vierailulle. Muori keittää heille teetä ja Eela napsii hajamielisenä makeisiaan.
“Onko Ava taas Oolan luona?” Marras kysyy. Muori nyökkää.
“Oola ei voi kovin hyvin”, muori sanoo ja vilkaisee Eelan suuntaan. Marras katsoo samaan suuntaan.

“Hakisitko sinä, Eela pieni hieman vettä kaivosta?” muori pyytää ja osoittaa ämpäriä lieden reunalla. Se on puolillaan. Eela nousee ylös ja ottaa ämpärin.

“Mikä Oolan on?” Eela kysyy vielä ovella. Muori pudistaa päätään ja nyökkää kaivon suuntaan.

***

“Oola on jo vanha”, muori sanoo, kun Eela jatkaa kyselyään Marraksen lähdettyä.
“Sinäkin olet vanha”, Eela sanoo ja kuulostaa syyttävältä.
“Niin olenkin”, muori vastaa ja hänen äänessään on huvittuneisuutta. “Mutta minä olen eri tavalla vanha. Oola oli vanha jo silloin, kun minä muutin tähän mökkiin ja kauan ennen sitä.” Eela on hiljaa. Puut rätisevät lieden sisässä ja kynttilän liekit vapisevat.

“Oolan äiti on Aeolus, tuulien haltija”, muori sanoo sitten. Eela ei ole koskaan kuullut Aeolusista. Muori huomaa Eelan hämmästyksen ja jatkaa:
“Aeolus on tuulten jumalatar.”
“Jumalatar?” Eela kysyy.
“Niin”, muori sanoo. Hän nostaa sukkapuikot esille ja alkaa hitaasti kutoa. Tasainen kilinä täyttää huoneen.

“Aeolus on kaksi persoonaa. Pohjoisen akka ja Etelän rouva”, muori selittää. “Kesäisin hän on Etelän rouva ja kesän tuulet puhaltavat, talvisin hän on Pohjoisen akka ja talven tuulet puhaltavat.”

***

Taivaalta alkaa leijua lunta, kun Ava vihdoin palaa takaisin mökkiin. Hän näyttää väsyneeltä ja voimattomalta rojahtaessaan laverille. Muori laittaa Eelan hakemaan maakellarista talviomenoita. Ne ovat punaposkisia ja kirpeitä.

Pilvipeitteen välistä tuikkii tähtiä. Taivas on tumma. Lunta on kertynyt kinoksiksi ja on hankala muistaa, että on toukokuu. Eela kipittää pihan poikki omenat käsissään. Naakat raakkuvat puissa, mutta muuten on hiljaista. Mökin ikkunoista tulvii valoa.

Eela työntää mökin oven auki. Pakkanen on pyyhkinyt hänen poskiaan. Ava nukkuu laverilla ja muori silittää hänen hiuksiaan. Eela laskee omenat käsistään.
“Mitä on tapahtunut?” Eela kysyy.
“Minä luulen, että Oola on kuollut”, muori vastaa.

[Okakettu]

Marras antamassa Eelalle vaahteran mahlasta tehtyjä makeisia, miten ihana yksityiskohta. <3 Sekin viehätti minua, että Ava piilottaa makeiset, mutta muori antaa Eelan ottaa ne piilostaan Avan ollessa poissa. Kertoo hahmoista ja heidän dynamiikastaan tosi paljon hyvin vähällä. Mutta aa, kylläpäs tässä tuli paljon kaikkea uutta mielenkiintoista, eritoten Oolaan liittyen toki. Tykkään ihan tosi paljon tuosta käänteestä, että hän on tuulten jumalattaren tytär - tekee tämän tarinan maailmasta entistäkin mielenkiintoisemman, samoin kuin tuo Aeoluksen kaksi persoonaa. Mutta ilmeisesti Eelalla on jotakin tekemistä Oolan kohtalon kanssa...? Aa, odotan mielenkiinnolla taas jatkoa! Mystisyys ja arkisuus vuorottelivat näissä osissa taas hienosti, talviomenat ja naakat ja talven läsnäolo toukokuussakin. Kiitos jälleen näistä!

[Lyra]

Kiitos paljon kommentista Okakettu! Ihanaa, että tykkäät

5.
“Sinun ei olisi pitänyt kertoa Eelalle Oolasta”, Ava sanoo. Eela hieroo silmiään ja nousee ylös laverilta. Aamuaurinko paistaa sisään mökkiin.
“Eela ansaitsee tietää”, muori sanoo ja vilkaisee sitten Eelan suuntaan ja toivottaa hyvät huomenet. Ava puristaa huulensa yhteen ja marssii ulos ämpäri mukanaan.

“Miksi Ava ei halunnut, että minä tiedän?” Eela kysyy. Muori katselee hetken Eelaa ja näyttää hieman väsyneeltä.
“Ava pitää kaikkea tätä yleensä minun hömpötyksinäni”, muori sanoo. “Vanhan naisen hupsuina tarinoina.”
“Mutta ne eivät ole vain tarinoita”, Eela sanoo.
“Eivät olekaan”, muori vastaa. “Ja Ava tietää sen myös.” Näyttää siltä, että muori aikoisi sanoa vielä jotain, mutta vaihtaa sitten aihetta.

“Ava löysi sinut portailta silloin”, muori jatkaa. “Sinut ja tuulikepin. Pyyhki lumet sinun kasvoiltasi.”

***

Eela menee kantamaan puita, kun Ava ja muori hierovat sovintoa. Eela ei yleensä ajattele, miten hän on päätynyt muorin hoiviin. Hän on aina tuntenut kuuluvansa pieneen mökkiin. Mutta hän tietää, että ei ole syntynyt kylässä parantajan avustuksella ja hän tietää, että hänellä ei ole äitiä, joka on kuollut, kuten Avalla.

Eela on aina tiennyt olevansa erilainen. Jokin läikkyy hänen sisällään, eikä hän aivan saanut siitä otetta, kun aurinko paistoi kirkkaana kesätaivaalta. Nyt se on lähempänä. Aivan hänen ulottuvissaan. Hänen täytyy vain vähän kurottaa, nousta varpailleen.

Eela laskee puut lieden viereen. Muori kutoo jo sukkaa ja Ava häärää ympäriinsä.
“Onko Oola oikeasti kuollut?” Eela kysyy varovasti. Ava nyökkää hitaasti.
“Selvä”, Eela sanoo. “Tarvitsetko sinä apua?”

***

Ava lakaisee joka aamu lumet portailta ja Eela kantaa puita niin, että lieden vieressä on aina korkea kasa. Marras tuo suurilla kärryillä neljä tynnyriä viljaa ja kantaa ne Avan avustuksella maakellariin. Eela auttaa siellä, missä pystyy. Kantaa vettä, järjestelee muorin hillopurnukoita.

Taivas tummuu päivä päivältä.

Iltaisin he istuvat mökissä. Eela vuolee tuulikeppejä ja muori kutoo. Ava lukee kirjoja, joita Marras on tuonut hänelle. Kynttilän liekki väpättää ja heittää varjot seinille.

Tuuli saa ikkunaluukut kolisemaan. Lieden luukun välistä tulvii valoa. Oveen koputetaan. Eela nousee laverin reunalta ja kävelee ovelle. Hän vetää sen auki ja kylmä tuuli puhaltaa sisään.
“Aurai”, muori sanoo, ennen kuin näkee tulijan.

[Okakettu]

Eela on aina tiennyt olevansa erilainen. Jokin läikkyy hänen sisällään, eikä hän aivan saanut siitä otetta, kun aurinko paistoi kirkkaana kesätaivaalta. Nyt se on lähempänä. Aivan hänen ulottuvissaan. Hänen täytyy vain vähän kurottaa, nousta varpailleen.

Tykkäsin tästä kohdasta tosi paljon, ja ylipäätään siitä, että nyt päästiin näkemään enemmän Eelan näkökulmaa ja hänen ajatuksiaan omasta erilaisuudestaan ja näin. Hänen ja muorin kanssakäyminen oli tässä tosi mukavaa lukea - vaikka muori ei kaikkea kerrokaan, hän kuitenkin puhuu Eelalle asioista suhteellisen avoimesti. Tämä osa jäi taas tosi mielenkiintoiseen kohtaan, kiitos paljon lukukokemuksesta.

[Avaruuspiraatti]

Ohhoh, multa olikin jäänyt monta osaa lukematta! En valita, oli ihana uppoutua taas hetkeksi tämän tarinan maailmaan <3 Näitä hahmoja ja mökkiä ympäröi vielä hienoinen mysteerihuntu, mutta se alkaa pikkuhiljaa rakoilla! Olen varma, että Eela on jollain tapaa "tuulensyntyinen" (tai miten ikinä häntä tulet tässä nimittämään). Miksi tuulet sitten ovat jättäneet hänen ihmisten hoivattavaksi, en tiedä. Mutta nyt häntä varmasti on tultu hakemaan. Minne? Jaa-a, sitäkin vaikea tässä minun vielä arvailla. Oola on yhä mystinen hahmo, mutta epäilen, että hän on jollain tapaa linkittynyt noihin tuuliin. On Oolan rooli tässä mikä tahansa, epäilen, että nyt hänen kuolemansa jälkeen Eelan on määrä astua hänen saappaisiinsa. Sääliksi käy Avaa, joka selkeästi rakastaa ottosiskoaan. Jos Eelan on määrä lähteä jonnekin, ei Avan ole varmasti helppoa päästää hänestä irti.

Kiitoksia jälleen ihanista ja tunnelmallisista osista!

[Lyra]

Kiitos paljon kommenteistanne Okakettu ja Avaruuspiraatti <3 Nyt alkaa tapahtua!

6.
Nainen astuu sisään ja nyökkää muorille, joka istuu edelleen tuolilla sukkapuikot käsissään. Eela kiirehtii vetämään oven kiinni, ennen kuin lämpö karkaa.
“Hyvää iltaa”, muori sanoo kohteliaasti.
“Mitä sinä täällä teet?” Ava kysyy sen sijaan ja laskee kirjan käsistään. Eela nojaa mökin seinään ja tarkkailee naista.

Naisen hiukset ovat yhtä valkoiset kuin lumi ja silmät kirkkaan siniset. Hän on pitkä, pidempi kuin Ava. Selässään naisella on jousi ja viini. Vyötäröllä riippuu kaksi metsästyspuukkoa.

Nainen katsoo hetken Avaa, mutta kääntää sitten katseensa Eelaan.
“Tulin hänen vuokseen”, nainen sanoo.
“Mitä sinä hänestä?” Ava kysyy ja kuulostaa hieman vihaiselta. Nainen vain tuijottaa Eelaa.

***

“Minä olen Rieka”, nainen kertoo, kun muori on tarjonnut hänelle teetä ja istuttanut pöydän ääreen. Ava mulkoilee naista pöydän yli, mutta Eela seuraa naisen jokaista liikettä innostuneena.
“Ja minä tulin hakemaan tytön takaisin kotiin”, Rieka sanoo.

Seuraa hiljaisuus. He kaikki tuijottavat Riekaa pöydän yli.
“Takaisin kotiin?” Eela kysyy.
“Ei onnistu”, Ava tiuskaisee. Muori pysyy hiljaa. Rieka katsoo ensin Avaa ja sitten Eelaa ja sitten taas Avaa.

“Se ei ole sinun päätettävissäsi, ihminen”, Rieka sanoo terävästi. “Minun käskettiin hakea tyttö takaisin kotiin ja niin minä teen.”
“Eela ei lähde minnekään”, Ava sanoo.

***

“Jos Eela haluaa lähteä, Eela saa lähteä”, muori sanoo ja he kaikki siirtävät katseensa Eelaan. Jännitys kasaantuu Eelan sisällä palloksi.
Kotiin. Hän on aina pitänyt mökkiä kotinaan, mutta tuntenut siitäkin huolimatta kaipuuta jonnekin. Jonnekin kauemmas.

“Haluatko sinä lähteä, Eela?” muori kysyy. Eela avaa suutaan.
“Mitä väliä sillä on haluaako hän lähteä?” Ava kysyy terävästi. “Eela on lapsi. Ei hän tiedä, mikä on hänelle parasta.” Muori katsoo Avaa silmiin ja huokaisee.

“Ava, me olemme aina tienneet, että tämä päivä koittaisi”, muori sanoo ja nousee pöydän äärestä. Muorin kävely on hieman vaappuvaa, kun hän kulkee mökin poikki ja pysähtyy hyllyn eteen. Eela katselee, kun muori kurkottaa jotain hyllyltä ja palaa sitten Eelan eteen ojentaen tuulikeppiä.

“Minusta sinun pitäisi lähteä”, muori sanoo. Eela ottaa kepin vastaan ja hänen sormenpäissään kihelmöi.

[Avaruuspiraatti]

Jee, tämä on saanut jatkoa! ♥ Hahaa, Eela on tuulensyntyinen (tai miten se taas sanotaankaan)! Ymmärrän kyllä hirveän hyvin Avan suuttumusta. Tällain isosiskona jo pelkkä ajatus siitä, että oma pikkusisko yllättäen haluttaiskin viedä pois, tuntuu tosi pahalta. Avalle se on varmasti superraskasta, koska Eela on vielä nuori ja he ovat eläneet tuossa mökkerössä aika tiiviisti keskenään.

Eela ottaa kepin vastaan ja hänen sormenpäissään kihelmöi.

♥ En malta odottaa, millaisia voimia Eelan sisällä piileekään!

[Okakettu]

Onpas vaikea tilanne, minäkin pystyn isosiskona samaistumaan ehdottomasti Avan tuntemuksiin ja haluun olla päästämättä Eelaa menemään. Toisaalta tahdon myös uskoa, että muori tietää mistä puhuu, ja kyllähän Eelakin varmasti haluaa viimein vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin, voimaan sisällään. Kiitos jälleen jatkosta!

[Lyra]

Kiitos taas kommenteistanne Avaruuspiraatti ja Okakettu. Olette ihania, kun jaksatte kommentoida <3 Julkaisen poikkeuksellisesti saman tien kaksi osaa, koska tämä on tällainen lyhkäinen makustelupätkä.

7.
He lähtevät aamun vasta sarastaessa. Ava kääntää kylkeä eikä suostu hyvästelemään, mutta muori antaa Eelan mukaan kirkkaan punaisia talviomenia. Aurinko kurkottaa taivaanrannan takaa, kun Eela marssii Riekan perässä pois tutun mökin pihapiiristä. Eela vilkaisee taakseen metsän reunassa ja näkee muorin sytyttävän kynttilän alttarille.

Polku on kapea ja Eela joutuu harppomaan pysyäkseen Riekan vauhdissa. Eelan selässä roikkuu pieni nahkapussi, jossa on muorin antamat omenat, pieni puukko ja tuulikeppi. Aurinko vilkkuu puiden väleistä ja valkoinen lumi kimaltaa.

Eela ei ole ennen ollut niin syvällä metsässä. He kulkevat poispäin siitä suunnasta, jossa Eela tietää kylän olevan. Poispäin mökistä, Avasta ja muorista. Kohti Pohjoista.

[Lyra]

8.
Eela työntää kädet syvemmälle turkkinsa sisälle. Tuuli viskoo lunta hänen kasvoilleen ja aurinko on jo aikaa sitten kadonnut näkyvistä.
“Lumimyrsky”, Rieka sanoo, kun Eela vihdoin saavuttaa hänet. Polku on peittynyt lumeen ja vanhat kuuset heittävät varjonsa heidän ylleen. Eela nyökkää. Tuuli on pureutunut hänen luihinsa asti ja vanhat saappaat ovat täyttyneet lumella.

Rieka tarttuu Eelan kädestä ja kiskoo häntä eteenpäin.
“Kohta on niin pimeä, ettet näe omia jalkojasi”, nainen sanoo. “Meidän täytyy kiirehtiä.”
“Minne?” Eela kysyy. He ovat kävelleet koko päivän, pysähtyivät pikaisesti vain syömään lounasta. Eela omeniaan ja Rieka pienestä pussista jotain, mikä näytti kuivalta lihalta.

“Jos emme ole eksyneet polulta, täällä pitäisi jossain olla tyhjä mökki”, Rieka kertoo. Tuuli vie osan sanoista mukanaan, mutta Eela ymmärtää silti. Aivan kuin hän kuuntelisi tuulta. Rieka jatkaa eteenpäin ja Eela kompuroi hänen perässään.

***

Lumen keskeltä ilmestyy mökin seinä ja Eela huokaisee helpotuksesta. Hänen sormensa ovat kohmettuneet turkiksen sisällä. Rieka kulkee hirsiseinän viertä, kunnes vastaan tulee ovi. Se narisee, kun he yhdessä työntävät sen auki. Tuuli tönii Eelan mökin sisälle ja lumi tulvii heidän takanaan. Rieka sulkee mökin oven heidän takanaan ja salpaa sen tiukasti.

Mökki on hämärä. Kaksi tyhjää laveria on sijoitettu sen seinille ja kivinen takka on tyhjä. Suuri kaappi seisoo uhkaavana yhdessä nurkassa. Halkopino on sortunut lattialle. Ikkunaluukut ovat kiinni ja tuuli ulvoo niiden takana. Rieka kiirehtii takan luokse ja alkaa kokoamaan puita. Eela seisoo hämmästyneenä paikallaan.

“Älä vain seiso siinä”, Rieka komentaa. “Tee jotain. Tutki, mitä täällä on.” Eela säpsähtää ja laskee nahkapussin selästään seinän viereen.

[Okakettu]

Eela sitten todellakin lähti matkaan, ehkäpä sen myötä ollaan taas vähän lähempänä vastauksia. Surullista mutta toisaalta odotettavaa, ettei Ava suostunut hyvästelemään. Osaat pitää tässä tekstissä tosi hyvin sellaisen hienovaraisen jännityksen tunteen yllä, kun ei tiedä mitä odottaa. Näissä uusissa osissa se välittyi vahvasti tutun kotikylän kadotessa ja Eelan kulkiessa Riekan kanssa kohti tuntematonta. Myös talven ankaruus välittyi taas tosi elävästi. Eelan kirkkaan punaiset talviomenat olivat jotenkin viehättävä väripilkku.

[Nyyhti]

Tämäpäs oli kiva! Ihanan mystistä ja suhteellisen kevyttä samaan aikaan. Jotenkin suloista, että päähenkilö on lapsi. Se tekee kerronnasta ihanan yksinkertaista, ja tuntuu luontevalta, että monet asiat on jätetty vain suppeiden kuvausten varaan, eikä läheskään kaikkea tiedetä.

Muori on aivan ihana! Juuri sellainen vanha ja viisas kuin jonkun muori-nimellä kulkevan pitää ollakin <3 Oli myös hauskaa, kuinka alusta asti pystyi aistimaan, että Eelassa on jotain vähän erilaista, vaikka se varsinaisesti selvisi vasta paljon myöhemmin. Mielenkiinnolla odottelen jatkoa!