Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Sammalta ja kaktuksia
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Luffy/Zoro
Ikäraja: K-11
Genre: huumori, fluff
Summary: Ehkä tämä oli yksi niistä koettelemuksista, jotka Zoron vain oli kestettävä matkallaan maailman parhaaksi miekkamieheksi.
A/N: Ööäää. Tuntui siltä, että tämäkin paritus kaipasi vaihteeksi jotain herutusta, joten ajattelin kirjoittaa hassun raapaleen Kaiken maailman ficlettejä VI -haasteeseen, jossa oli kovasti inspiroiva aihe Erämää, joka vei ajatukset heti Arabasta-arcciin. Ja oikein erinomaisen hieno raapale siitä tulikin, mutta ehkä vähän pitkänpuoleinen... *facepalm* Jäipä siihen haasteeseen siis osallistumatta.
Osallistuu joka tapauksessa One True Something 20 #2 -haasteeseen, jossa aiheenani on Lääkärit. Chopper ehdottomasti ansaitsee olla mukana siinä sakissa. <3
Sammalta ja kaktuksia
Arabastan aavikko tarjosi Zorolle mielenkiintoisen tilaisuuden tulla entistä vahvemmaksi miekkamieheksi, joka tyynesti kesti minkä tahansa koettelemuksen. Drum-saarella palelemisen ja hyytävässä joessa uimisen jälkeen se tuntui alkuun jopa miellyttävältä vaihtelulta.
Kaikki eivät suhtautuneet erämaahan kasvattavana elämyksenä. Esimerkiksi heidän uusi tohtorinsa, jota Zoron oli kiskottava purilailla perässään, sillä Chopper horjui lämpöhalvauksen partaalla ja vaikeroi, että olisi tahtonut riisua turkkinsa.
Ja sitten oli heidän arvoisa kapteeninsa, joka raahusti eteenpäin hokien joka askeleella jotakin sen tapaista kuin 'Grraahh' ja näytti typerämmältä kuin läähättävä koira. Zoron oli myönnettävä olevansa vähän pettynyt Luffyn esitykseen. Hän oli jo tottunut kunnioittamaan kapteeniaan, vaikkei olisi vähän aikaa sitten uskonut, että ikinä suostuisi seuraamaan ketään.
Luffy oli kuitenkin osoittanut olevansa täysin tosissaan siinä mitä teki, aina ystäviensä puolella hinnalla millä hyvänsä, ja järjettömän vahva. Ne olivat kaikki ominaisuuksia, joita Zoro arvosti, ja viime aikoina hän oli huomannut kehittäneensä toisenkinlaisia tunteita. Brutaalia ja alkukantaista kiihtymystä aina, kun hän näki Luffyn tappelevan; sellaista, jonka olisi helposti voinut kuvitella johtavan vaikkapa rajusti toisiaan vasten painautuviin hikisiin vartaloihin. Outoja keveitä hypähdyksiä sydänalassa ja vatsanpohjassa aina, kun hän huomasi heidän ymmärtävän toisiaan yhdestä katseesta. Sellaisia tunteita.
Zoro tajusi olevansa rakastumassa, muttei ollut tehnyt asialle mitään. Hän ei tiennyt oliko Luffy kiinnostunut parisuhteista edes ylipäänsä, saati sitten hänen kanssaan, eikä hän tiennyt myöskään miten kysyisi sitä. Luffy saattoi olla hyvin välitön, mutta asema kapteenina vaati kuitenkin tietynlaista kunnioitusta eikä tuntunut kovin kunnioittavalta tunnustaa, että oli alkanut nähdä Luffysta märkiä unia.
Ehkä tämä oli yksi niistä koettelemuksista, jotka Zoron vain oli kestettävä matkallaan maailman parhaaksi miekkamieheksi.
Oli miten oli, hän ei olisi halunnut nähdä Luffya niin naurettavana ja säälittävänä, ja olikin siksi keskittynyt tähyilemään lähinnä horisonttiin, joka väreili tukahduttavan kuuman ilman vuoksi. Ehkä siksi kesti jonkin aikaa ennen kuin hän huomasi Luffyn yksinkertaisesti kadonneen.
Kaikki muut olivat edelleen paikalla, joten Zoro ei voinut olla eksynyt. Luffy oli häipynyt jonnekin. Yksin.
Zoro painoi kämmenen kasvoilleen – sitä torvea ei sitten saisi päästää silmistään hetkeksikään, ei vaikka vilkuilu miten herättäisi ristiriitaisia tunteita. Ei auttanut kuin pysäyttää seurue ja selvittää mihin Luffy oli rynnännyt. Useimmat lakosivat saman tien lepuuttamaan jalkojaan, karistelemaan loputonta hiekkaa kengistään ja voivottelemaan janoaan, joten etsiminen jäisi näköjään Zoron vastuulle.
Pervokokki pakotti hänet ottamaan Chopperin mukaan, jotta hän varmasti löytäisi takaisin, ja muutaman asiaankuuluvan loukkauksen jälkeen hän lähti seuraamaan hiekkaan painuneita sandaalinjälkiä melkein tuupertunut poro hartioillaan. Kuka muka olisi voinut eksyä, kun hiekkaan jäi niin selvät jäljet?
Jäljistä näkyi, että Luffy oli juossut. Pitkiä askelia, jotka olivat lennättäneet hiekkaa ympäriinsä. Ehkä Luffy oli nähnyt jonkin kangastuksen tai herkullisen näköisen otuksen ja sännännyt sen perään.
Kului epämääräinen aika Zoron tallustaessa pitkin aavikkoa, jolla mikään ei näyttänyt muuttuvan. Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa. Muutama aivan samannäköinen kaktus siellä täällä, kuumaa ja tomuista ilmaa, ja lisää hiekkaa. Kerran Chopper käski hänen kääntyä, sillä hän kuulemma seurasi jälkiä väärään suuntaan ja läheni taas muiden tuoksua. Hän ei tiennyt miten se oli mahdollista, mutta hän kääntyi, sillä Chopperilla oli hyvä nenä. Ehkä Luffy oli tehnyt jonkin oudon silmukan ja palannut omia jälkiään, sillä kuka ääliö muka olisi huomaamattaan kääntynyt puoli kierrosta.
Lopulta he löysivät Luffyn, joka kiihkeästi syleili pari metriä korkeaa ja miehen vyötärön paksuista kaktusta. Luffy oli kietonut käsivartensa useaan otteeseen sen ympärille eikä näköjään piitannut lukuisista verta tihkuvista piikkien pistoista ihollaan. Lähellä oli myös pienempiä kaktuksia, joista oli jyrsitty paloja.
"Voi ei", Chopper sanoi nähtyään hampaanjäljet. Hän kurkki voipuneesti Zoron olan yli. Hartioita hankaava paksu turkki sai Zoronkin hikoilemaan tukalasti.
Zorolla oli hämärä muistikuva, että oli nähnyt vastaavanlaisia kaktuksia ennenkin ja että Vivi oli sanonut niistä jotakin. Jotakin harhanäyistä. Se oli tapahtunut sen jälkeen, kun Luffy oli ollut näkevinään aavikolla valtavan hyökyaallon ja saanut aikaan täyden kaaoksen – Luffyn oli tietysti nälissään pitänyt kokeilla olivatko kaktukset syötäviä.
Ja nyt Luffy sitten jutteli halailemalleen kaktukselle. Ehkä tämänkertainen harhanäky oli miellyttävämpi kuin hyökyaalto, mutta Zoro tunsi itsensä äkkiä mustasukkaiseksi.
Hän meni lähemmäs varovasti, sillä harhainen Luffy voisi olla hyvinkin arvaamaton ja vaarallinen. Ehkä olisi kannattanut vetää katana tai pari, mutta Chopper rajoitti hänen liikkumistaan. Hän tunsi harteillaan vaivalloista liikahtelua ja vääntelehtimistä, joten ehkä Chopper etsi nukutuspiikkejään tai jotain vastaavaa kaiken varalta.
"Zoroooo", Luffy vaikersi.
Zoro pysähtyi varuillaan. Hän ei ollut olettanut, että hänet olisi jo huomattu.
Sitten hän tajusi, että Luffy puhuikin kaktukselle eikä hänelle.
"Minkä takia sinä olet noin piikkinen?" Luffy kysyi. "Minä aina luulin että sinun hiukset on tosi pehmoiset koskettaa. Vähän niin kuin jotain sammalta."
Chopper puhkesi hervottomaan kiherrykseen ja potki voimattomasti Zoron selkää pienillä sorkillaan. Zoro oli muuten vain typertynyt. Miksi Luffy ikinä oli kuvitellut, miltä tuntuisi koskettaa hänen hiuksiaan?
"Sinä kyllä raavit ihan hirveästi. Ehkä sinun pitäisi ajaa parta vähän useammin. Mutta ei se mitään", Luffy ilmoitti suurpiirteisesti. "Tämä on kivaa."
Zoro oli jähmettynyt paikoilleen ja yritti ymmärtää näkikö sitä, mitä kuvitteli näkevänsä. Muutaman syvän hengenvedon jälkeen hän pakotti jalkansa liikkeelle. Olipa tämä mitä tahansa, niin kai hänen oli ainakin irrotettava kapteeninsa kaktuksesta.
"Ei näytä vaaralliselta", Chopper sanoi. "Mutta mene varovasti."
Hän meni. Jokainen askel tuntui hitaalta ja painui syvälle irtonaiseen hiekkaan, jolloin hän tunsi kulkevansa jonkinlaisessa tahmeassa unessa. Ei tällaista muutenkaan tapahtunut todellisuudessa.
Kun hän oli vain parin askeleen päässä, hän pysähtyi jälleen ja kutsui Luffya nimeltä.
Luffy kääntyi katsomaan, silmät syttyivät ilosta hänen nähdessään Zoron. Sitten kulmien väliin ilmestyi kurttu ja hän katsoi taas kaktusta, jota piteli tiukasti. "Minkä takia täällä on kaksi Zoroa?"
Zoro ei ennättänyt vastata ennen kuin Luffy teki johtopäätöksensä.
"Haluan molemmat!" Luffy irrotti toisen kätensä kaktuksen ympäriltä ja kietaisi sen yllättäen Zoron ympäri kiskoen hänet ja hänen olallaan keikkuvan Chopperin kimppahaliin kaktuksen kanssa.
Seurasi paljon kiroilua ja kaktuksenpiikkejä ja takertuvia kumikäsivarsia, mutta lopulta Chopper onnistui tökkäämään Luffya lääkeruiskullaan. Kuului viimeinen hiljainen "Zorooo?" ennen kuin Luffy vaipui velttona vasten kaktuksen runkoa.
Zoro huokasi raskaasti ja kiskoi hervottoman Luffyn turvallisen välimatkan päähän kiehtovasta kaktuksesta, niin kauas, ettei Luffy pystyisi tavoittamaan sitä edes käsivarsiaan venyttämällä. Hän laski Chopperin maahan, istuutui polttavalle hiekalle, ja asetteli Luffyn pään nojaamaan mukavasti reittään vasten.
Chopper hoiperteli ja läähätti kuumuudesta vieläkin, mutta alkoi joka tapauksessa työlleen omistautuneena lääkärinä nyppiä kaktuksenpiikkejä Luffysta ja Zorosta pienillä pinseteillä. Hän sipaisi jokaista ärtyneen punaista pistokohtaa sekä veristä raapeumaa johonkin nesteeseen kastetulla vanutupolla ja asetti päälle aina pienen laastarin.
Piikkejä oli niin lukemattoman paljon, että Chopper oli vielä työn touhussa, kun Luffy raotti jälleen silmiään, jotka näyttivät huomattavasti aiempaa terävämmiltä. Zoro katseli niitä huolestuneena ja valmiina siirtymään kauemmas. Ehkä kyse oli ollut vain täysin satunnaisesta hallusinaatiosta, jonka pohjalla ei ollut mitään suurempaa.
Mutta Luffy vain hymyili leveästi tajutessaan ketä vasten loikoili, ja nyhjäsi päänsä entistä mukavammin Zoron reidelle niin, ettei hatun lieri vain vääntynyt.
Chopper nyppäisi taas yhden piikin Luffyn käsivarresta ja hätkähdytti tämän huomaamaan, että jotakin oli tekeillä. Luffyn suu aukesi kysymykseen.
"Söit jotain outoa ja löysimme sinut halailemasta kaktusta", Zoro kertoi.
Luffy pohti sitä hetken ja purskahti niin makeaan nauruun, että joutui kieriskelemään ja sätkimään hiekassa. Chopper räjähti, koska potilaan piti pysyä paikallaan eikä hieroa haavoihin hiekkaa, joka voisi olla vaikka miten epähygieenistä.
Kun Luffy oli rauhoittunut ja asettunut taas, Zoro katsoi tätä silmiin. Hän yritti kysyä äänettömästi jotakin sellaista kuin 'Okei, eli mitäs nyt?' Mitä he aikoivat tehdä tämän episodin jälkeen?
Luffy vastasi katseeseen, hymyili entistäkin leveämmin, ja kurotti kätensä tunnustelemaan Zoron hiuksia.
"Jep. Ihan niin kuin jotain sammalta", Luffy totesi.
Zoro vastasi hymyyn ja nautti vahvojen sormenpäiden liukumisesta hiustensa seassa. Ei siinä kai sen enempää tarvinnutkaan sanoa.
Myöhemmin Luffy tietysti kertoi kaikille, kuinka heistä oli tullut pari. Elehti villisti, nauroi äänekkäästi ja näytteli syleilevänsä lähintä kaktusta, ja oli kaikin mahdollisin tavoin Luffy.
Zoro huokasi raskaasti ja teeskenteli tutkivansa katanoidensa teriä, jotta kukaan ei huomaisi hänen hymyilevän itsekseen.
