Köyhät suonet (ja hengitän) | K-11 | raapale

[Avaruuspiraatti]

Nimi: Köyhät suonet (ja hengitän)
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: K-11
Tyylilaji: synkkä draama
Sanamäärä: 100

Haasteet: Originaali10 #4


A/N: En ole taas vähään aikaan kirjoittanut muuta kuin koulujuttuja, mutta tänään tuntui, että voisin taas kokeilla. Pyysin irkissä insposanoja ja Ronen kovin kiltisti antoi minulle kourallisen, joista tämä sitten syntyi. Vähän tällainen "kirjotan mitä mieleeni juolahtaa ja yritän purkaa kirjoitussolmuja" raapale tänään!

Köyhät suonet (ja hengitän)

Sankka sumu tuntui raskaalta paljailla käsivarsillani. Sydän tykytti kuin se olisi vedellyt viimeisiään. Lihaksiani kivisti, kämmenet olivat rakoilla, hiki kuivui iholleni ja sai minut hytisemään. Nojasin lapiooni. Metsä oli haudanhiljainen.

Hengitin.

Niinä hetkinä, kun tunnit köyhdyttivät adrenaliinin suonistani ja minulle jäi (liikaa) aikaa ajatella, pelkäsin tasapainottelevani liian lähellä reunaa. Yksi vika-askel ja se olisi sitten siinä: vapaapudotus ilman turvaköyttä. Kai pelko oli täysin inhimillistä tällaisessa tilanteessa. Se oli samanlaista pelkoa kuin kotoa lähtiessä. Muistinhan sulkea vessan hanan? Muistinhan painaa kahvinkeittimen pois päältä ja lukita oven? Muistinhan kuurata lattialankkujenkin väleistä?

No, ei sille enää mitään voisi, vaikka olisinkin unohtanut.

Jatkoin paloittelua.

[Hazyel]

Huh, tämähän oli synkkä! En tietenkään lukenut alkutiedoista genreä ennen kuin luin tekstin ja kyllä vähän yllätyin :--D Tunnelma tässä oli jotenkin koko ajan tavallaan ahdistava, vaikka aluksi en osannutkaan sanoa mistä ahdistava tunne tuli. Aika kivasti toteutettu, tavallaan lopussa tuntui "selviävän" miksi tunnelma oli sellainen kuin oli! Hienosti toteutettu, koska alusta ei (ainakaan minun mielestäni) voi oikein mitenkään päätellä, mihin tämä johtaa ja miten päättyy, ja kuitenkin tavallaan kun on lukenut loppuun, koko teksti käy järkeen paljon enemmän.

Huh, kaikesta karmivuudestaan huolimatta tämä teksti oli kyllä hyvä! Jotenkin nerokkaasti toteutettu sanoisinko! Ja muuten, en yhtään osaa arvata, mitkä on niitä inspiraatiosanoja mistä inspiroiduit, että todella hyvin sekotettu kaikki (mahdollisesti hyvinkin erilaiset) sanat tuonne tekstin sekaan!

[Avaruuspiraatti]

Hei jes, kiva kuulla että näinkin pieni teksti jaksoi yllättää! Kiitos kehuista ja tietenkin kommentista, Lau <3

[Kiirsu]

Huuu tämä on hieno!! Ajattelin tämän aluksi olevan vain jotain arkista tajunnanvirtaa, enkä osannut odottaa tuollaista loppua. Lapioon nojaaminen sai miettimään, että mikä tämä tilanne oikeastaan on, että jotain poikkeavaa tässä nyt on. En kuitenkaan tuohon suuntaan olisi osannut tekstiä viedä! Tykkäsin hirveästi tuosta vertauksesta hanan päälle unohtamiseen, koska aluksi se kuulosti viittaavaan jostain hyppäämiseen, mutta lopulta sekin oli vain vertauskuva tässä meneillään olevalle tilanteelle.

Näin lyhyeksi tekstiksi tässä tapahtui paljon ja tämä oli kauhean kiinnostava kokonaisuus. Tässä sopivassa suhteessa annettiin vastauksia ja herätettiin uusia kysymyksiä. Kauhean kiva raapale, kiitos <3

[Avaruuspiraatti]

Kiitos Kiirsu sinullekin ihanasta kommentista <3 Kivaa, että tämä rapsu pääsi sinutkin yllättämään! En olisi itse koskaan arvannut, että näinkin lyhyellä tekstillä onnistuisin tarjoilemaan yllätyksiä

[Arte]

Vaihdokkaista moi!

Oon nyt lukenut tämän jo monta kertaa. Onpa hieno raapale! Huh huh. Tätä tarvii kyllä vähän sulatella, että ehtii tajuta kaikki pienet viittaukset. Aivan mahtavaa, millaisen paketin olet saanut vain sataan sanaan! Tätä varten raapaleet ovat olemassa, just tällaisia raapaleiden pitää olla!

Sankka sumu tuntui raskaalta paljailla käsivarsillani. Sydän tykytti kuin se olisi vedellyt viimeisiään. Lihaksiani kivisti, kämmenet olivat rakoilla, hiki kuivui iholleni ja sai minut hytisemään. Nojasin lapiooni. Metsä oli haudanhiljainen.

Tässä häiritsee se, etten tajua, miten sumu voi tuntua raskaalta käsivarsilla. Ymmärtäisin ihan minkä tahansa muun adjektiivin, mutta jotenkin en vaan tajua tuota raskauden tunnetta. Mutta tän kappaleen vika virke on kyllä ihana!!! Niin foreshadowing. Kuten Lau sanoi, ei tästä kyllä saa yhtään kiinni siitä, mitä on tapahtumassa, mitä kaivetaan, mutta ai että, onpa tuo haudanhiljainen tekstin lukeneena niin hieno tuossa.

Kai pelko oli täysin inhimillistä tällaisessa tilanteessa. Se oli samanlaista pelkoa kuin kotoa lähtiessä. Muistinhan sulkea vessan hanan? Muistinhan painaa kahvinkeittimen pois päältä ja lukita oven? Muistinhan kuurata lattialankkujenkin väleistä?

Mulla kesti aikaa sulatella tätä, koska en eka tajunnut, miten nämä pelot oikein liittyvät tähän tekstiin. Mutta nukutun yön jälkeen tää on tosi nerokasta, koska tosiaan ekalla kerralla sitä vaan lukee, että no tällä päähenkilöllä on jotain ihan irrationaalisia pelkoja, kuten jättikö hanan auki (kai sitä nyt huomaa onko hana auki vai ei!) ja pesikö lattialankkujen välitkin (kuka niitä nyt pesee?). Mutta sitten kun tätä makusteleee ja kertaa tapahtumia, niin tässä niin sanotusti kerrotaan, että miten sitä murhaa on siellä asunnossa tehty, ja on pitänyt sitten siivota paikkoja ja laittaa kaikki näyttämään siltä, että mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä keittiön pöydällä oli aluksi kaksi kahvikuppia, mutta ne on pitänyt siivota, ja ovi on pitänyt laittaa lukkoon, koska oven kuuluu olla lukossa. Sitten kuitenkin on pieni jännitys päällä ja vähintään pieni kiire ja pelko siitä, tuleeko joku paikalle, näkeekö jotain, jääkö jokin pois paikaltaan. Hieno!

No, ei sille enää mitään voisi, vaikka olisinkin unohtanut.

Tästä tulee fiilis, että päähenkilö ajattelee, että "no, murhasin tän tyypin, yritin puhdistaa murhapaikan parhaani mukaan, nyt en voi sille enää mitään, keskitytäänpäs nyt tän ruumiin piilotteluun. Ihana!

Jatkoin paloittelua.

Ah. Mahtava lopetus.

Tykkäsin! Sie oot kyllä niin mahtava kirjoittaja <3

[Vlad]

Woah! Harvemmin on kyllä ihan tälläistä tullut luettua - ja onhan tää upea. Tässä on sen verran tulkinnanvaraisuutta, että hetken sitä vähän epäili omaa tulkintaa että voiko se olla, mutta sitten, kun useamman kerran lukee, niin se fiilis vaan varmistuu. Siis vau.

Oot kyllä mielettömän taitava kirjottaja saadessasi tämmöisen paketi mahtumaan sataan sanaan. Tavallaan tää tuntui melkein jopa runolta, vaikka proosaa onkin. Tästä ei tosiaankaan alusta ois voinut millään muotoa arvata, mihin tämä päätyy. Tätä täytyy kanssa sulatella hieman, koska jos tämän lukee vain sillain nopeasti tyylillä ”luen nyt vain”, niin tästä jää lähinnä hämmentynyt fiilis.

Oikeasti mulla harvoin tulee semmoinen fiilis tekstejä lukiessa, että jää sanattomaksi, mutta tän kanssa se kyllä tapahtui. Tekisi mieli vaan toistella ”siis vau”, koska se on pitkälti ainoa, mitä mun päässä tällä hetkellä liikkuu; koska vau.

Tykkäsin vikasta lauseesta, se oli kyllä just se lopetus, mitä tämä tarvitsikin. Tätä jää kyllä pohtimaan pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Kiitos tästä huikeasta raapaleesta!

[Avaruuspiraatti]

Arte, Oi, se on aina kiva kuulla, että raapaleesta on makustelun jälkeen auennut uudenlaisia asioita ja ajatuksia! Ihan mahtava kuulla, että tämä raapale yllätti aiheellaan. Mä aattelin just sitä, että voiko näin lyhyt teksti yllättää mitenkään, joten yllätyin itse positiivisesti kommenteista Oli kanssa mielenkiintoista lukea, millaisia ajatuksia sait tästä tekstistä ja miten tulkitsit eri kohtia. Tuossa "sankka sumu tuntui raskaalta paljailla käsivarsillani" ajattelin, että kertoja on paloitellut ruumista jo pitkään ja sen kädet alkaa jo väsyä niin, että sumukin tuntuu raskaalta iholla ja käsivarsilla. Nuo pelot olin tarkoittanut vähän sellaiseksi vartauskuvaksi, että sen kertojan tuntema pelko ja huoli on samanlaista kuin silloin, kun lähtee vaikka kotoa ja jää miettimään, että hmm, muistinkohan nyt hellan pistää pois päältä ja lukita oven ja kai mulla nyt oli avaimet mukana jne. Tämä ei ehkä välittynyt siitä tarpeeksi hyvin, mutta monitulkintaisenahan se silti toimi hyvin!! Aivan hyvin kertoja voisi kuvata myös niitä tuntemuksia sen siivouksen aikana, että muistihan hän pistää kaiken paikalleen ja epä-epäilyttävän näköisesti

Ihana kommentti, kiitos kamalasti <33


Vlad, Voi ei, kiitos kauheasti kehuista <3 Musta tulkinnanvaraisuudessa on just se hienous, että jokainen voi päässään kehitellä haluamansa tarinan niistä aineksista, jotka kirjoittaja on antanut. En halua siksi turhaankin tuputtaa omia ajatuksiani kirjotusprosessin aikana, kun en sinällään haluaisi muuttaa kenenkään käsitystä tarinasta (vaikka toisaalta tykkään ihan hirveästi selittää omia ajatuksiani tarinoiden takana). Ihanaa, että säkin olet saanut kehitellä tästä raapaleesta oman näköisesi päässä! Kiitos sullekin ihanasta kommentista <33