Nimi: Kohtaisinko, kohtaisin, sun luona hirttopuun
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: K11
Genre: Deathfic
Sanoja: 300
Varoitukset: Käsitellään kuolemaa.
Haasteet: Otsikoinnin iloja, Originaali10
Yhteenveto: Nainen teloitetaan.
A/N: Kiitos Zeylle ideoista, Avaruuspiraatille lukemisesta ja FractaAnimalille avusta otsikon löytämisen kanssa. :3 Tehty luovan kirjoittamisen kurssille ja tehtävänantona oli "Käytä seuraavaa virkettä jossain kohtaa novelliasi: Hänen takanaan melu yltyi".
Kohtaisinko, kohtaisin, sun luona hirttopuun
Musta savu leijui torilta. Olisi voinut kuvitella, että siellä oli rovio pystyssä. Kuitenkin yön pimeyteen oli vain sytytetty monia soihtuja valaisemaan toria. Savu oli sakeaa ja se teki ilmasta vaikeaa hengittää. Taloja torin ympärillä oli vaikea nähdä. Kaikki oli utuista.
Kaksi vartijaa käveli sivuillani. He raahasivat minua eteenpäin pitkin epätasaista katua. Kivet olivat erivärisiä, en ollut ennen edes ajatellut sellaista. Yritin kävellä itse, mutta oloni oli niin kamalan voimaton. En riuhtonut, en potkinut, en huutanut. Antauduin kohtalolleni. Katsoin ihmisiä suoraan silmiin. Tunnistin heidät kaikki, mutta kukaan ei siltikään yrittänyt pysäyttää tätä. Kaikki oli niin tuttua.
Savun haju tunkeutui tajuntaani. Olin onnellinen, että tänään siihen ei sekoittuisi kärventynyt liha. Minua ei syytetty noidaksi. Olin pienempänä kuullut, kuinka noita poltettiin roviolla. Hän kirkui monta minuuttia.
Osa tuijotti avoimen vihaisina minua. Osa käänsi päänsä pois ja salasi kyyneleensä. Kukaan ei astunut esiin puolustamaan minua. Sitten olimme jo puisilla portailla. Reunat iskivät sääriini, ja joskus toisen päivänä olisin saattanut irvistää kivusta.
"Tunnustatko olleesi yhteydessä itse paholaiseen?” kylän vanhin kysyi minulta.
“En”, sanoin äänellä, joka vapisi hieman tahtomattani.
“Todisteet puhuvat sinua vastaan. Sinua ei voi enää auttaa”, kylän vanhin julisti, “olet myynyt sielusi paholaiselle. Sinut teloitetaan maksuna rikoksistasi.”
Kylän vanhin seisoi edessäni. Hänen takanaan melu yltyi. Kuulin vastalauseita, joihin sekoittui kannatus. Kuulin äitini kirkuvan, kun häntä raahattiin muualle. Hänen suustaan tuli sellaisia sanoja, joiden olemassaoloa en ollut tiennytkään olevan. Hän itki ja pyristeli vastaan. En reagoinut mitenkään, koska oli liian myöhäistä.
“Polvistu”, kylän vanhin sanoi minulle, ja väkijoukko vaikeni vastentahtoisesti.
Tottelin häntä sanomatta enää mitään. En puolustautunut. Polvistuin. Loin viimeisen katseen väkijoukkoon ja sen jälkeen taivaaseen — jopa tähdet ja kuu olivat hylänneet tämän pienen kyläpahasen Jumalan selän takana — ennen kuin painoin pääni alas viileää pintaa vasten. Teloittaja käveli viereeni.
Luoja, armahda lapseni, jonka laskin huomaasi.
Paholainen, kosta tälle kylälle, joka ei perhettämme hyväksynyt.