Tuulella on kiire (ja niin on meilläkin) | S | hyvänolontarina | raapalesarja 8/8

[Avaruuspiraatti]

Lämmin tuuli pyyhältää heidän ohitseen ja Hilma miettii, että ehkä sillä on kiire jonnekin.


Nimi: Tuulella on kiire (ja niin on meilläkin)
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: S
Tyylilaji: hyvänolontarina (slice of life, fluffia ja muuta kepeää hömppää)
Hahmot: Hilma ja Lokki (Hilma/Lokki?)

Sanamäärä: 1 200
Haasteet: Fluffy10 #3, Originaali10 #4, Spurttiraapale V (9. kierros)


A/N: Spurttiraapaleen uuden kierroksen sanat poikivat mieleeni lauseen "Lokilla on oma veturi" ja siitä tämä sitten lähti. En vielä yhtään tiedä, millainen tästä tulee, mutta ehkä hyvänolontarina kertoo tarpeeksi!

T U U L E L L A   O N   K I I R E

(ja niin on meilläkin)



ensimmäinen
150 sanaa

Lokilla on veturi. Se veturi ei kulje minnekään, sillä se on ratakiskoilta tippunut ja sen pyörät kasvavat heinää, mutta se on Lokin oma, mikä tekee siitä luomakunnan parhaimman.

Hilma tapaa Lokin ensimmäistä kertaa tuon veturin luona. Lokki istuu sen katolla ja heiluttelee pitkiä kinttujaan ilmassa. Hän on käärinyt farkkuhaalarinsa lahkeet sääriin ja pureskelee heinänkortta suupielessään.

"Tämä on minun veturini", Lokki ilmoittaa heti, kun Hilma rohkaistuu pensaiden takaa ratakiskoille. Pitkäksi kasvanut ruoho kutittelee Hilman nilkkoja. Lämmin tuuli pyyhältää heidän ohitseen ja Hilma miettii, että ehkä sillä on kiire jonnekin.

"Se on hieno veturi", Hilma sanoo hetken pohdittuaan.

"Totta puhut, kaveri", Lokki sanoo ja nauraa sitten oikein makeasti. Hän hyppää sukkelasti alas ja astelee käsi ojossa Hilman luokse.

"Minä olen Lokki."

"Onko se muka sinun oikea nimesi?"

"Ei, jos minun äidiltäni kysytään."

Hilma vastaa Lokin kujeilevaan hymyyn ja tarttuu tämän käteen. "Minun nimeni on Hilma."

"Hauska tutustua, Hilma. Kuule, haluaisitko sinä ajelulle?"


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, ensimmäinen päivä (ratakiskot)

[Avaruuspiraatti]

toinen
150 sanaa

Äiti sanoo, että Lokki on Hilmalle huonoa seuraa. Onhan Hilma sentään kauppiaan tytär, eikä kauppiaan tyttären kuulu missään nimessä temmeltää mekkoaan piloille ja polviaan ruville rasavillin pojankoltiaisen kanssa. Hilma ei voisi olla enempää eri mieltä. Hän pistää päälleen hienoimman mekkonsa ja valkoisimmat sukkahousunsa, ja kiirehtii metsään. Lokki istuu veturin katolla, kuten aina aamunkoiton aikaan, ja pomppaa alas, kun näkee Hilman.

"No johan on!" Lokki ihmettelee ja pyörii Hilman ympäri. "Juhliinko sinä olet menossa?"

"Äitini sanoo, että sinä olet minulle huonoa seuraa", Hilma kertoo ja keimailee, kuten on nähnyt hienojen rouvien televisiossa tekevän. "Minä en kuulemma käyttäydy niin kuin kauppiaan tyttären kuuluisi."

"Niinkö se sinun äitisi on sanonut? Minusta sinä käyttäydyt juuri niin kuin kaikki tuntemani kauppiaiden tyttäret käyttäytyvät."

"Minä olen ainoa kauppiaan tytär, jonka sinä tunnet."

"Juuri sen takia!" Lokki virnistää koko hammasrivistöllään. "No, mennäänkö jo?"

Äiti on aivan kauhuissaan, kun Hilma palaa kotiin polvet veressä ja hieno mekko ratkenneena.

kolmas
150 sanaa

Lokin naurussa on jotain taianomaista. Hilma voisi kuunnella sitä päivät pitkät, eikä kyllästyisi koskaan. Ja kun Lokki nauraa, myös Hilmakin nauraa. Se on varsin eriskummallista. Ehkä Lokissa on himpun verran oikeaa taikuutta, Hilma pohtii.

On tuulinen päivä. He juoksevat niityllä paljain jaloin ja jahtaavat tuulen häntää, mutta eivät saa sitä kiinni. Lokki on vakuuttunut siitä, että kun he sen kerran nappaavat, heistä tulee samalla tavalla vapaita. Hilmasta ajatus on kamalan kaunis.

"Minne sinä menisit, jos saisit sen kiinni?" Hilma kysyy, kun he istahtavat väsyneinä pehmeään heinikkoon.

Lokki katsoo unelmoiden taivaalle. "Minä haluaisin nähdä meren."

"Niinkö? Minusta se ei voi olla kovinkaan kummoinen", Hilma sanoo. "Kuin taivas, mutta hirvittävän märkä."

Lokki nauraa kuin ei olisi kuullut ikinä mitään hauskempaa. Hilmalle tulee siitä hyvä mieli.

"Lupaa minulle jotain, Hilma", Lokki sanoo äkkiä ja katsoo häntä suoraan silmiin. "Sitten, kun minä saan tuulen kiinni, lähdethän mukaani katsomaan merta?"

Miten Hilma voisi edes kieltäytyä?


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, toinen päivä (tuulla)

[Avaruuspiraatti]

neljäs
150 sanaa

Lokki ei pärjää häntä isommille pojille. Hän on kaksitoistakesäinen ruipelo, jolla on suuri suu ja terävä kieli, muttei tarpeeksi voimaa lyödä takaisin. Hilman tekee pahaa katsoa, kun Lokki putsaa veristä nenäänsä paidanhelmaansa ja tarkastelee umpeen vuorautunutta silmäänsä vanhan lusikan heijastuksesta. He istuvat veturin ohjaamossa kylki kyljessä. Hilma antaa Lokille pitsireunaisen nenäliinansa.

"Tässä."

Lokki hymyilee, mutta se ei yllä hänen vetisiin silmiinsä asti.

"Minä näytin niille", hän sanoo ja niistää nenäliinaan.

"Totta kai."

Lokin alahuuli väpättää. Hänen vaisu hymynsä häipyy pois samalla, kun hänen silmäkulmissaan roikkuvat kyyneleet valuvat poskille. Hilma silittää Lokin selkää samalla tavalla kuin hänen äitinsä aina, kun hänellä on paha mieli, muttei osaa sanoa mitään, mikä saisi Lokin taas hymyilemään.

"Anteeksi, nyt se on ihan pilalla", Lokki niiskuttaa ja ojentaa nenäliinan takaisin.

"Ei se haittaa", Hilma sanoo ja halaa Lokkia. Lokki vastaa halaukseen kankeasti ja laskee leukansa hänen olkapäälleen.

"Minä vedän niitä turpaan huomenna."

"Niin minä vähän arvelinkin."


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, kolmas päivä (heijastus)

[Lyra]

kuin suloista! Tämä todellakin on hyvänolontarina. On tuntunut siltä ihan alusta asti. Lokki on kovin suloinen nimi, mutta ei mikään ihme, ettei se ole pojan oikea nimi. Nauroin vähän, kun hän totesi, että ei ole jos äidiltä kysytään! Ihan ensin ajattelin, että nämä olisivat vielä himan nuorempia, mutta ilmeisesti ovat sitä sellaista kahtatoista? Kerronta on sellaista ihanan kepeän lapsellista. Jotenkin yksinkertaisen kaunista. Lokki näyttää varmasti veikeältä pojalta, kun kujeilevat hymyt ja kaikki. Ja se Veturi! THE Veturi on varmaan kanssa hieno. Tulee mieleen sellainen vanharuosteinen höyryveturi ja kun siitä kerran ruohokin kasvaa pyöriltä. Tästä saa niin ihanat mielikuvat. Sellainen kesäinen ja kepeä, missä on sininen taivas ja kaikkia hymyilyttää.

Ai on Hilma ihan kauppiaantytär! On ollut vähän vaikeuksia sijoittaa tätä mihinkään aikaan, kun kaikesta muusta tulee niin vanhat vibat ja sitten siellä on televisio. Lokin ja Hilman suhdekin on sellainen lapsellisen kepeä. Se, että ei oikein totella äitiä, ja Hilmakin kapinallisesti laittaaa kaikki juhlavaatteet päälle kun lähtee ulos, on jotenkin niin lapsenomaista. Kuin taivas mutta hirvittävän märkä antaa kans paljon kuvaa tästä miljööstä. Lokki on ilmeisesti vähän köyhemmästä perheestä ja he taitavat kaikki asua jossain maalla, mutta Hilma sitten kauppiaantyttärenä on päässyt käymään merelläkin! Ja se, että kuvailee merta noin, on myös aivan järkyttävän ihanaa!

"Lupaa minulle jotain, Hilma", Lokki sanoo äkkiä ja katsoo häntä suoraan silmiin. "Sitten, kun minä saan tuulen kiinni, lähdethän mukaani katsomaan merta?"

Tässä on sitä sellaista lapsen lupauksen uhoa ja söpöyttä. Ei oikein ehkä tajuta itse, että tuulta ei voi saada kiinni, mutta pyydetään silti lupaamaan. Musta on jotenkin ihanaa, että lapset tekee tosi isoja lupauksia tosi kevyesti ja silleen koska ne kuulostaa kivalta.

Tässä neljännessä osassa sitten taas ollaan paljon tässä vuoropuhelussa ja musta siitä tulee kauniisti ilmi näitten kahden välinen suhde.

"Minä näytin niille", hän sanoo ja niistää nenäliinaan.
"Totta kai."

Yksinkertaista ja kaunista. Tämä koko juttu on sellaista. Tulee hyvä mieli kun näitä lukee. Lapsista on aina ihana lukea ja sinä olet onnistunut siinä aivan loistavasti!

[Avaruuspiraatti]

Lyra: Minä jo ehdinkin selvitellä näiden ikiä sinulle, mutta selvitänpä uudestaan, koska omasta tarinasta höpöttäminen on aina kivaa! Hilma ja Lokki kasvaa salavihkaa tämän tarinan aikana. Ajattelin kokeilla tuon kasvamisen/kypsymisen esittämistä pelkän tekstin ja kerronnan avulla sen sijaan, että olisin pistänyt vuosilukuja raapaleiden otsikkoihin. Ensimmäisessä raapaleessa Hilma ja Lokki on jotain 5–6v. paikkeilla, kun taas tässä uudessa he ovat jotain 12–14v. väliltä. Ajattelin, että raapalesarjan lopussa he olisivat 18–20-vuotiaita, mutta katsotaan, minne tämän sarjan kanssa päädyn! Kiva kuulla, että tämä välittyy lukijallekin hyvänolontarinana ^–^ Minulle kun tämä on justiinsa sitä itseään. Kiitos paljon kommentista <3

viides
150 sanaa

"Katso, Hilma!" Lokki huutaa ja heiluttaa villisti käsiään. Hänen äänensä kaikuu aukealla. Kun Hilma katsoo, Lokki ponnistaa korkealle ja hyppää komeassa kaaressa järveen. Kuuluu iso molskahdus ja sen jälkeen ei enää mitään. Tuuli kuiskii oksistossa ja hetken järven pinta on aivan tyyni. Sitten Lokin pää pistää esiin kiven toiselta puolelta.

"Eikö ollutkin hieno loikka!" Lokki huutaa iloisena. Hilma hymyilee vaisusti ja näyttää peukkuaan. Päivä on lämmin ja varmasti kesän kaunein, mutta Hilmalla on silti hieman haikea olo. He lähtisivät huomenna loppukesäksi isän sukulaisten luo Turkuun.

Lokki polskii lähemmäs. "Miksi näytät niin surulliselta?"

"No kyllä sinä tiedät."

Lokki nousee vedestä ja istahtaa rantatörmälle Hilman viereen. He katselevat vaitonaisina järvelle. Näyttää siltä kuin sen pohjalle olisi uponnut toinen taivas.

"Minä kirjoitan sinulle joka viikko", Lokki lupaa. "Vaikka joka päivä, jos haluat."

"Ethän sinä edes osaa kirjoittaa kunnolla", Hilma sanoo epäillen.

Lokki hymyilee hänelle, eikä edes aurinko lämmitä Hilmaa yhtä paljon.

"Minä opettelen."


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, neljäs päivä (haikea)

[Avaruuspiraatti]

kuudes
150 sanaa

On kirkas yö. He istuvat veturin katolla ja katselevat taivaankannen halkaisevaa tähtivyötä. Linnunradan haara, Hilma muistaa koulusta. Lokkikin puhuu avaruudesta – kuusta ja tähdistä ja planeetoista, siitä mitä hän itse tekisi, jos pääsisi tuonne ylös –, eikä meinaa lopettaa silloinkaan, kun alkaa toistaa itseään. Hilmaa vähän huvittaa, sillä hän tuntee Lokin ja tietää, että jokin tätä hermostuttaa. Ei Lokki muuten niin hölöttäisi.

Tuulee.

Lokki kietoo kätensä Hilman ympärille ja sanoo, ettei hän halua tämän vilustuvan. Hilma tietää, että se on tekosyy, muttei pistä pahakseen. Lokin kainalo on lämmin.

"Kuule", Lokki aloittaa ja kangertelee tapojensa vastaisesti.

Hilmaa hymyilyttää. Hän kyllä tietäisi, mitä sanoa, mutta näin on ehkä parempi.

"Mitä?"

"Minä tässä mietin", Lokki sanoo ja jää empimään. Hilma nojaa lähemmäs ja antaa tämän ajatella.

"Minä tässä mietin…"

"Mitä sinä mietit, Lokki?"

"Minä mietin… Minä…"

"Älä nyt jänistä."

Lokki suoristaa selkänsä ja näyttää äkkiä turhankin rohkealta. Hilman sisällä kuohuu.

"Pussaa minua, Hilma. Nyt heti."


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, viides päivä (yö)

[Avaruuspiraatti]

seitsemäs
150 sanaa

Lokki saa töitä juna-aseman kioskista ja ostaa ensimmäisellä palkallaan Hilmalle pitsireunaisen nenäliinan. Se on pehmeän tuntuinen ja siinä on kaunis kirjailu.

"Se korvaa niitä kaikkia nenäliinoja, jotka sotkin", Lokki selittää. "Olisin ostanut sinulle myös uudet sukkahousut, mutten tiennyt kokoasi."

Hilmaa huvittaa, eikä hän voi kuin ihmetellä, miten Lokki jaksaa muistaa niin monen vuoden takaisia asioita. Hän näyttäisi nenäliinan äidilleen, kun pääsisi kotiin.

"Kiitos."

"Ostin minä sinulle jotain muutakin", Lokki sanoo, kun Hilma on taitellut nenäliinan taskuunsa. Hän kaivaa kulahtanutta reppuaan ja poimii sieltä kirjekuoren.

"Mikä tämä on?"

"Avaa se."

Ruskea paperi rapisee, kun Hilma repii kirjekuoren auki. Sisällä on kaksi menolippua pääkaupunkiin.

"Mitä ihmettä sinä oikein suunnittelet, Lokki?"

Lokki näyttää kamalan ylpeältä ja kiertää kätensä Hilman hartioiden ympärille. "Muistatko vielä, kun lupasit lähteä mukaani, jos saisin tuulen kiinni?"

Hilma katsoo Lokkia pitkään, eikä osaa sanoa mitään. Lokki hymyilee, ja jostain syystä Hilmaa alkaa vähän itkettää.

"Nyt minä sain sen kiinni."


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, kuudes päivä (ihmetellä)

[Avaruuspiraatti]

kahdeksas
150 sanaa

Lokki seisoo rantavedessä ja katsoo vakavan näköisenä edessä aukeavaa merta. Ulapalla pomppivat aallonharjat kimaltavat auringossa. Hilma hengittää syvään suolaista meri-ilmaa ja sulkee silmänsä. Kova tuuli riuhtoo hänen löysästä nutturastaan hiuksia ja saa hänen mekonhelmansa lepattamaan. Lokit kirkuvat.

"Siellä ne sinun kaimasi huutelevat", Hilma naurahtaa. "Ne varmaan tietävät, että olet täällä."

Lokki ei naura, ei edes hymyile, vaan ottaa hänen kädestään kiinni kuin pelkäisi uppoavansa matalikkoon.

"Vesi on kylmää", Lokki sanoo.

"Niin on."

"Paljon kylmempää kuin kotona järvessä."

"Niin on."

Lokki puristaa Hilman kättä ja hengittää syvään. "Se on vähän pelottava."

"Aijaa", Hilma sanoo ja katsoo ulapalle. "Minusta se on kaunis."

"En haluaisi mennä uimaan."

"Ei sinun tarvitsekaan."

He istahtavat lämpimälle rantahiekalle ja ovat pitkään hiljaa. Aallot lyövät rantaan. Sitten Lokki avaa taas suunsa:

"Tämä kuulostaa ihan typerältä…"

"Kerro pois."

"Minua vähän ujostuttaa."

Hilma naurahtaa ja pussaa Lokin poskea. Hän nousee mekkoaan pudistellen ja ojentaa Lokille kätensä.

"Mennään tekemään siihen tuttavuutta."


A/N: Spurttiraapale V, 9. kierros, seitsemäs päivä (ranta)

Tämä sarja valmistuikin mukavan kivuttomasti. Kiitos, että luit!

[tirsu]

Heipparallaa!

Nappailin tämän tuolta kommenttikampanjasta, koska tämän otsikko vetosi muhun samoin kuin se, että tämä oli hyvänolontarina. Hyvänolontarinat ovat aina kivoja – ja tämä tosiaan oli hyvänolontarina. On sanottava myös, että on hyvä, kun huomasin tämän tuolla kommenttikampanjassa, sillä muutoin tämä hieno tarina olisi mennyt multa täysin ohitse.

Tässä ei tuotu ilmi, että mihin vuoteen tämä sijoittuu, mutta toisen osan aikana päädyin sijoittamaan tapahtumat johonkin viiskytluvun paikkeille Hilman äidin sanojen  (ja Lokin heikon kirjoitustaidon) vuoksi. Tai ehkä sittenkin vielä aikaisemmille vuosikymmenille (30- ja 40-luvut), mutta nykyaikaan en usko enää tarinan sijoittuvan.

Heh, pidin valtavasti tuosta, että Hilma ihan selvästi äitinsä kiusaksi puki hienoimman mekkonsa ylleen ja valkoiset sukkahousut jalkaan. Näin niin selvästi Hilman äidin ilmeen mielessäni, kun Hilma palasi kotiin polvet verisinä ja mekko ratkenneena.  Mitäs sanoi, ettei toinen ole sopivaa seuraa! Olen kamala ihminen.

Teksti soljui tässä todella kauniisti ja eläväisesti. Lukiessa hymy nousi huulille. Tuuli kulkee tarinassa toistuvana teemana mukana, mikä sitoo otsikon hyvin tarinaan mukaan (piti sanoa tuo hieman eri tavalla, mutta unohdin sen enkä saanut enää mieleeni).  On selvää, että tuuli on tärkeä elementti tälle tarinalle – ja Lokille ja Hilmalle.

Lokin ja Hilman kasvua ja kehitystä oli kiva seurata. Heidän syvin olemuksensa pysyi samana koko tarinan lävitse vaikka joitakin muutoksia tietysti ikä mukanaan toi, kuten esimerkiksi kuinka tunteet heidän välillään syvenivät. Kaksikko oli muutenkin todella suloinen yhdessä.

Ihana yksityiskohta tuo, kun Lokki osti uuden pitsisen nenäliinan Hilmalle niiden vanhojen tilalle, jotka sotki vuosia sitten. Asia on ilmiselvästi ollut Lokille tärkeä. Ja Hilma lupaamassa itselleen näyttää liinan äidilleen! Aivan mahtavaa. Se on ilmiselvästi sellainen ”siitäs sait”-näpäytys.

Ja lopulta tuuli saatiin kiinni (millä tapaa, se kyllä kiinnostaisi – mikä oli sellainen hetki, joka merkitsi Lokille sitä, että nyt se tuuli on saatu kiinni?) ja kaksikko reissaa merenrantaan. Pidin siitä miten meri pelotti Lokkia ja Hilma sanoi sen olevan kaunis vaikka olikin aikaisemmin todennut, ettei meri olisi mitenkään ihmeellinen, vain kuin taivas märkänä.

Lokki ja Hilma yhdessä kohtaamassa meri (tai tutustumassa siihen) oli oikein hyvä loppu tälle. Vaikka mielelläänhän tätä olisi lisää lukenut. Toivottavasti saamme joskus tulevaisuudesta lukea lisää Lokista ja Hilmasta sekö siitä mitä elämä heille toi.

Olisi ollut kiva tietää, että mikä Lokin oikea nimi oli ja mistä lempinimi pojalle on tullut, mutta sitten taas toisaalta pidin siitä, ettei oikea nimi lukijoille selvinnyt. Hilma sen varmaan sai jossain vaiheessa selville. Ehkäpä.

Kiitos tästä hienosta raapalesarjasta. Pidän siitä todella paljon. Se on aivan kaunis.

-tirsu

[Aelina]

Vaihdokkaista hei! Mä oikeastaan muistan katselleeni tätä joskus aiemminkin, mutta nyt pääsen myös kommentoimaan! :D

Ihan ekana tykkään tosi paljon sanavalinnoista. Ihan tuollaisista yksittäisistä pienistä jutuista, jotka tekevät tästä nimenomaa tämän tarinan.

mikä tekee siitä luomakunnan parhaimman

heiluttelee pitkiä kinttujaan ilmassa

Hilma ja Lokki ovat kamalan suloisia. Lokki on niin itsevarma ja luonut itselleen jotain omaa ja uutta. Hän omistaa veturin ja hänen nimensä on Lokki. Yksinkertaista. Hilma taas tulee vain helposti mukaan kuvioon.

Toisessa osassa minua huvittaa, kuinka Hilma hieman muistuttaa minua. :D Mikäpä olisi sen parempaa, kuin viilettää mekko päällä? Lokin logiikka on kyllä hienoa tässä, tykkään siitä!

"Minä olen ainoa kauppiaan tytär, jonka sinä tunnet."

Lokin ja Hilman ystävyys kehittyy kivasti. Tämä varsinkin on kovin suloinen:

"Minä näytin niille", hän sanoo ja niistää nenäliinaan.
"Totta kai."

Tämä oli hieman vastaava, ja myös kamalan suloinen, mutta toisaalta Lokin asenne tuntui myös hieman yllättävältä:

"Minä vedän niitä turpaan huomenna."
"Niin minä vähän arvelinkin."

En odottanut, että Lokki aikoo vetää ketään turpaan. :(

Tässä on vaan niin paljon hyvin suloisia yksittäisiä kohtia, en viitsi lainata niitä kaikkia. :D

"Pussaa minua, Hilma. Nyt heti."

Tätä minä odotin. <3 Lokki ja Hilma ovat ihania. Ja tämän jälkeen tietysti täydellinen loppu.

Tarinan ja Lokin ja Hilman kehittyminen oli ihastuttavaa. Tarina oli hyvin suloinen ja sitä olisi mielellään lukenut enemmänkin. :D Tykkään kovasti kirjoitustyylistä.

[Lyra]

Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta! Kommentoin tätä nähtävästi jo joskus aiemmin, mutta kun nämä loput osat oli jääneet kommentitta niin ajattelin nyt tulla korjaamaan erheeni! Tämä oli sellainen kiva hyvänfiiliksen juttu alkuvuodesta ja nyt kevään tullessa (ulkonahan ei siis tosiaankaan sada lunta juuri nyt:D) on kiva lukea lisää sellaista hyvänolonjuttua!

//Jäi tämän kommentin kirjoittaminen kesken ja onneksi nyt ei enää sada lunta ja aurinko paistaa! Tykkäsin kovasti Hilman ja Lokin uimaretkestä, vaikka sitä hieman varjosti tuo Hilman surumielisyys Turkuun lähtemisestä. Ihana Lokki, kun sanoo opettelevansa kirjoittamaan! (Pidin myös siitä Hilman sellaisesta tosikkoisuudesta, kun sanoi, että eihän Lokki osaa edes kirjoittaa:D)

Ihana tuo veturin katolla istuskeleminen ja Hilma, joka tietäisi kyllä mitä sanoa, mutta antaa Lokin silti änkyttää. <3 He ovat yhdessä niin kovin suloisia. Lokin:

"Pussaa minua, Hilma. Nyt heti."

<3 Kruunaa kyllä kaiken. Tässä on ihanasti mukana sitä sellaista lapsenmielisyyttä, vaikka suhde alkaa selvästi kehittyä romanttisempaan suuntaan siitä lapsuusvuosien kaveruudesta.

Seitsemäs on aivan ihana! Lokki ostaa pitsinenäliinan ja matkaliput pääkaupunkiin. Hilma on edelleen hieman tosikko, mutta selkeästi ilahtunut ja liikuttunut näistä lahjoista. Tuulen kiinnisaaminen oli kyllä jotenkin suloista lopussa ja hyvin sitoi tämän lopun tuonne alkuun. Sama kuin viimein päästiin sinne merelle, mitä Lokki ei ole koskaan nähnyt. Ihana Lokki, kun se meri on sitten vähän pelottava ja tarvitaankin Hilman lohduttavuutta ja tukea. <3 Kävelivät sitten lopussa käsikädessä merenrantaan <3

Loppuosat olivat yhtä suloisia ja hyvääoloatuottavia, kuin ensimmäisten perusteella odotin. Kiitos tästä lukukokemuksesta, ehkä joskus vielä saadaan tietää listää Lokista ja Hilmasta <3

[Elfmaiden]

Oi, tämä on ihana tarina!  Tätä lukiessa tuli hyvälle mielelle.  Tunnelma on ihanan romanttinen, ja mukavalla tavalla vanhanaikainen. Tai siis se mielikuva syntyi Hilman nimestä, perhetaustasta ja ilmapiiristä, kirjeistä ja junalippujen harvinaisuudesta. Onneksi Hilma piti päänsä ja pysyy Lokin seurassa.

Lokin veturi kuulostaa todella kivalta, se on helppo nähdä mielessäni, ja sellainen olisi ollut mahtava leikkipaikka! Junat <3 Lokki on kiva lempinimi, mutta väkisin aloin miettiä, mikä hänen oikea nimensä on.

Mietin myös ikähaitaria eri osien välillä. Jossain vaiheessa Lokki oli 12, ja joutui jostain syystä tappeluihin - liittyyköhän se jotenkin Hilmaan? Lopussa mainitaan Lokin muistavan asioita vuosien takaa (nenäliinat ym), joten he ovat Helsingissä ollessaan ehkä jo (nuoria?) aikuisia? Lokki oli jotenkin ehkä pettynyt meren näkemiseen, tai mitä lie, mutta pelokas jostain syystä. Hilmalle meri on ehkä jo tuttu ainakin Turun matkalta, eikä hän ollut alunperin kovin kiinnostunut.

Hilman loppulause jäi arvoitukselliseksi...

[Avaruuspiraatti]

tirsu, Ihana kuulla, että pidit tästä! En ole itsekään ihan päättänyt, mille vuosiluvulle tämä sijoittuu, mutta vanhaan aikaan kuitenkin. Kivaa, että olit poiminut tuolta noita yksityiskohtia, ihanaa kun lukiat huomaa sellaisia ^–^ Kiitos paljon kommentistasi, ehkäpä palaan joku päivä jatkamaan Lokin ja Hilman tarinaa!

Aelina, Ihanaa, että Lokki ja Hilma ihastuttivat sinuu yhtä paljon kuin minua kirjoittaessa ♥ Hehe, minäkin tunnen hieman samankaltaisuutta Hilmaa kohtaa Täytyyhän sitä äiskää aina välillä oikein tahallansa ärsyttää. Kiitos paljon sinullekin kommentistasi ♥

Lyra, Kiitos sinullekin Lyra kommentista! ♥ Olen niin iloinen, että tämä tarina on onnistunut pistään hyvälle mielelle lukijoitakin! C:

Elfmaiden, Kauheasti raapalemittaan ei kuvailua saa tungettua, mutta ihana kuulla, että tarinan aika onnistui silti välittymään! Kyllä, Lokki ja Hilma kasvoi tämän tarinan aikana ehkä sellaisista noin 5–6-vuotiaista rääpäleistä nuoriksi aikuisiksi! Kiitos sinulleki vallan ihanasta kommentista, Elf ♥

[Vendela]

Vaihdokkaista hei!

Luin tämän yhtä kyytiä alusta loppuun ja jätin myös muiden kommentit välistä, sillä tahdoin säilyttää oman fiilikseni ja ajatukseni tarinasta. Pahoittelen siis mahdollista toistoa

Tämä oli ihana hyvänmielentarina missä oli mielenkiintoiset henkilöhahmot. Pidin siitä, että nämä olivat alussa lapsia/nuoria. Aika harvoin olen itse törmännyt tämmöiseen että päähenkilöt ovat näin nuoria, tai sitten sellainen vain ei ole osanut kohdalleni. Mutta oli kiva lukukokemus ja hienosti olit mielestäni myös tavoittaut tuota lasten maailmaa. Jostain syystä sijoitin tämän itse jonnekin 50-luvulle Ehkä tuo Hilman nimi sekä se, että hän on "kauppiaan tytär" olivat sellaisia jotka saivat ajattelemaan näin. Myös jokin tässä kirjoitustyylissä oli sellaista vanhahtavaa, en tiedä osaanko selittää tätä oikein, mutta ehkä jotkut sanavalinnat tai sellaiset saivat minut ajattelemaan näin. Ja olihan toki noissa tapahtumissa myöskin sellaista ei nykypäivän fiilistä

Lokki hahmon nimenä oli hieno! Ihastuin siihen todella paljon ja minusta oli hyvä, ettei hänen oikea nimensä selvinnyt tässä, sillä se olisi latistanut tarinaa jos näin olisi ollut. Samalla hahmo jäi myös jotenkin hieman mystiseksi ja mielenkiintoisemmaksi.  Lokki ja Hilma olivat kivalla tavalla toistensa vastakohtia mutta kuitenkin heillä oli riittävästi yhteistä, että heidän voi nähdä jakavan hyvän tulevaisuuden.

Kokonaisuus oli onnistunut ja tarina pysyi hyvin kasassa. Mutta omaksi suosikikseni nousi tuo viimeinen rapsu missä seisottiin meren äärellä ja yksi unelma ja haave oli toteutunut. Semmoinen vetää kyllä hiljaiseksi ja pidin siitä, että riehakas Lokki hiljeni tuossa hetkessä mutta Hilman tuki auttoi heitä molempia. Tässä tuli myös tuo hahmojen erilaisuus mutta toisaalta myös samankaltaisuus esiin

"Mennään tekemään siihen tuttavuutta."

Hieno päätös kauniille tarinalle ♥

Kiitos tästä, pidin paljon ja tulin hyvälle mielelle

Vendela

[Kaarne]

Oi! Etsiskelin tälle illalle jotain kevyttä ja lempeää luettavaa, ja sitten kuin taikaiskusta tämä tuli vastaan stalkkerinappulan takaa. Ihastuin nimeen ja kun klikkasen sen auki ja huomasin, että wanha kunnon Avaruuspiraatti oli kirjoittaja, valehtelematta hihkaisin innostuksesta (ja ihastuksesta). Sun tarinat on ihan parhaita, ja hyvänolontarinat tietenkin erityisesti. (Etenkin tänään.)

Hilman ja Lokin nimet olivat ihania, tuo alun veturi! Oh! Itkeskelin vähän siinä vaiheessa, kun Lokki oli saanut turpaan ja he istuivat siellä toisiinsa nojaten, ja sitten hymyilin todella leveästi, kun Lokki pyysi Hilmaa pussaamaan itseään. (Se oli muutenkin hyvä kohta. Odottamaton käänne, että poika pyytää tyttöä tekemään niin, ja erittäin tervetullut. Konventiot roskiin!)

Loppu oli myös liikuttava, ja tykästyin Hilmaan ja Lokkiin tämän raapalesarjan aikana ihan hurjasti. Silti tuntui juuri oikealta jättää heidät tuonne, meren rannalle ja keskelle omaa tarinaansa. Luotan siihen, että se jatkuu ja päättyy aikanaan hyvin, ja tämän tarinan jäljiltä sydämellä on keveä ja hyvä olla.

Kiitos, just tätä tarvitsin tänään. ❤️

[Avaruuspiraatti]

Vendela, vanhahtavan ajan poimintasi ei ollut laisinkaan hatusta heitetty, en varsinaisesti mitään vuosilukuja tälle kirjoittaessa miettinyt, mutta tämä tosiaan sijoittuu määrittämättömään mutta vanhaan aikaan Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3

Kaarne, et arvaakaan, kuinka iloiseksi tulin, kun sähköpostiini kilahti ilmoitus uudesta kommentista tähän tarinaan! Tämä on ehdottomasti yksi lempparitarinoistani, jonka olen kirjoittanut. Oli tosi hyvä fiilis tätä kirjoittaessa ja myöhemminkin läpi lukiessa. Kiitos kommentistasi <33

[marieophelia]

Koitin miettiä, mikä olikaan se aivan ihana kesäinen tarina, jonka luin pari kuukautta sitten -- ja tämähän se oli! En silloin ehtinyt kirjoittaa kommenttia, mutta hihkaisen nyt, että minäkin pidin tästä aivan valtavasti. Ruohottunut veturi on niin runsaita mielikuvia herättävä tapahtumapaikka, että olen siihen aivan ihastunut! Hilman ja Lokin tarina on valloittava ja minäkin liikutuin etenkin lopussa:

"Siellä ne sinun kaimasi huutelevat", Hilma naurahtaa. "Ne varmaan tietävät, että olet täällä."

Lokki ei naura, ei edes hymyile, vaan ottaa hänen kädestään kiinni kuin pelkäisi uppoavansa matalikkoon.

Tämä on niin kaunista, miten he ovat koko nuoruutensa puhuneet merestä ja sitten viimein yhdessä pääsevät sen näkemään. Olet saanut luotua päähenkilöiden välille sinänsä lyhyessä tekstissä todella syvän suhteen. Tulee todella lämpöinen olo, mitä tahansa kohtaa tarinassa silmäileekään.

Kiitos! Toivon, että vielä moni uusi lukija löytäisi tämän kesälukemisekseen!<3