Fanfictionin buumit

[Karvalakkirakastaja]

Mä olen aivan umpisurkea kirjoittamaan pitkiä tekstejä, mutta saan niiden kirjoittamisesta jotenkin enemmän kuin lyhyiden tekstien kirjoittamisesta. Luultavasti ne jää mulle pöytälaatikkoon siksi, että jos saan ne valmiiksi, ne on jo kauan aikaa sitten menneet pois muodista tai eivät ole ikinä muodissa olleetkaan. Tietyt haasteet tulee multa jo korvista kuten just toi minkä mainitsit.

[lurikko]

Minäkin tykkäisin kyllä lukea canon-maailmaan sijoittuvaa AU:ta ja myös sellaista ihan kokonaan miljöötä vaihtavaa AU:ta enemmänkin. Ehkä tän Starbucks-AU tai kukkakauppa-AU -meiningin haaste on siinä, löytyykö siitä uuteen miljööseen asetetusta tutusta hahmosta/pariskunnasta/tms. sitä jotakin, minkä takia just minä haluan lukea just tietystä hahmosta tai pariskunnasta. Ja toisaalta: jos haluan lukea lempipariskunnastani erityisesti sellaista angstivetoista tekstiä, niin ehkä ennemmin sitten voin etsiskellä historiallisiin sotiin liittyviä AU-ficcejä kuin niitä kahviloita ja kukkakauppoja Mutta siis, jos AU on in niin olen siitä hyvilläni.

Ainakin omalla kohdallani tuntuu myös ehkä vähän siltä, että olen havahtunut AU:n mahdollisuuksiin siinä vaiheessa, kun lempiaiheet ovat alkaneet tuntua tuhanteen kertaan kolutuilta. Sitten kun siitä tutusta asetelmasta ei saa enää mitään irti, AU antaa uusia mahdollisuuksia sotkemalla palasia vähän. En osaa arvioida AU:n tämänhetkistä buumiastetta mutta jos se on viime vuosina ollut nousussa, ehkä syy vois olla muiden lisäksi myös siinä, että jotkut fandomit - ja ajattelen tässä nyt HP:tä - on kirjoitettu ja luettu vuosien varrella niin perinpohjaisesti että moni alkaa jo kyllästyä canoniin.

Ja minä henkilökohtaisesti kyllä kaipailisin pitkiä jatko-ficcejä! Itse oisin taipuvainen ajattelemaan, että jossujb:n mainitsema fandomien sirpaloituminen saattaisi hyvinkin olla lyhyiden ficcien ja raapaleitten suosion taustalla. Vaikka tämä ei ehkä olekaan hirveän ylevää, kyllä mun mielestä on paljon mukavampi kirjoittaa tarinaa jos on kommentoivia lukijoita. Yksi syy siihen minkä takia tykkään ficeistä on just se että kirjoitukset eivät jää pöytälaatikkoon ja että niille on suhteellisen helppo saada muitakin lukijoita kuin paras kaveri. Jos fandom on vilkas ja lukijoita ja kirjoittajia on paljon, on ehkä todennäköisempää että jatkikselle löytyy lukijoita ja silloin sitä on kivempi kirjoittaakin, eikä sitä voi myöskään yhtä helposti jättää kesken ja unohtaa jos alkaa kyllästyttää.

Lisäksi en ole henkilökohtaisesti oikein koskaan tajunnut raapaleita, varsinkaan sellaisia joissa pitää oikeasti olla vaikkapa se 100 sanaa! Mä haen kirjoittamiselta sellaista flow-tunnetta ja sitä että kun pyörät lähtee pyörimään niin tekstiä tulee sivukaupalla, ja sadassa sanassa ei ehdi niinku edes aloittaa. Mutta ehkä raapaleiden kirjoittaminen opettaisi mulle jotain olennaista tiivistämisestä ja editoimisesta.

[Ansa]

Rakastan lukea tyyliin 50-100 osaisia jatkiksia, joiden sanamäärä per osa on tyyliin 5-10 000. Suomeksi ei nykyään enää kovin montaa pitkää jatkisficciä ole, mutta en valita, koska viihdyn niin hyvin englanninkielisen fanfictionin parissa.

Raapaleet sitten. Itse kirjoitan lähes pelkästään raapaleita, ja olenkin salaa ilakoinut kun finin raapale/ficletkanta on tässä parin viimevuoden aikana räjähtänyt nousuun. Ennen raapale/fikletsarjoja ei ollut niin paljon.

En muuten ymmärrä raapaleiden dissausta, koska imo se on oma taidemuotonsa. Tai siis. Tasan sata sanaa vaatii kirjoittajalta paljon enemmän ollakseen hyvä, kun pidempi teksti taas (joissa usein jaaritellaan, kierrellään ja laahaillaan ihan vain koska halutaan isoja sanamääriä) on paljon armollisempi.

-Ansa

[Violetu]

Ansa, olen samoilla linjoilla raapaleiden kirjoittamisen suhteen, se on vaan jotenkin tavattoman tyydyttävää, kun saa tarinan istumaan just siihen sataan sanaan. Raapaleet on ficcimaailman lyhytelokuvia, paljon vaikeampia tehdä kun pitkät, mutta paljon vähemmän kysyttyjä ja arvostettuja

Toisaalta olen samoilla linjoilla myös Karviksen kanssa, pitkien ficcien lukeminen on vaan niin paljon nautinnollisempaa, tai ainakin pitkäkestoisempaa, ja siksi ne on niin paljon kätevämpiä todellisuuspaon kanssa. Raapaleista jää useimmiten semmonen nälkä, että haluaisi lukea lisää kyseistä asetelmaa/hahmoja/mitä tahansa. Mutta toisaalta ehkä sitten mieluummin kärsin tästä nälästä kun että lukee pitkää jatkista johon kyllästyy kesken tai joka tuottaa muuten pettymyksen... ei voi voittaa

Kyllä se on varmaan just tää maailman hektisyys joka ajaa siihen että lyhyemmät tekstimuodot nostaa suosiotaan... toisaalta ehkä pitäis pistää joku jatkishaaste pystyyn, sellaisen kirjoittaminen kaverin (ehkä jopa kenen tahansa) kanssa (vaikkapa skypen välityksellä) onnistuu niin sata kertaa helpommin kun yksin puurtaminen

Sekin on jännä, miten suomenkielisillä ficeillä ja enkkuficeillä on niin eri buumit.

[Karvalakkirakastaja]

Mä ehkä jollain tavalla ymmärrän tuon toyhton ajatuksen, että jatkista jaksaa kirjoittaa, jos saa palautetta. Muistan, että se oli aikoinaan hyvin inspiroivaa ja vieläkin se inspiroi, jos joku muistaa jonkun keskeneräisen tekstin ja kysyy, mitä sille kuuluu, mutta musta pitemmän ficin kirjoittaminen sujuu lopulta paremmin juuri ilman yleisöä, ehkä just jonkun yksittäisen kaverin tuella korkeintaan. Yhteisön kanssa on kivempaa puhua yleisemmällä tasolla kaikista ficci-ilmiöistä ja muusta mukavasta kuin ottaa vastaan ja pelätä palautetta omasta tekstistä. Lyhyissä jutuissa se vielä käy, mutta pitemmät tekstit on jotenkin paljon henkilökohtaisempia ja paljastavampia ja sen verran omia lempilapsia, että niitä on kivempi työstää pöytälaatikossa. Toisaalta, kun niitä työstää pöytälaatikossa sinne ne tahtoo sitten jäädäkin.

No mä kyllä väitän, että raapaleen kirjoittaminen ei ole sen vaikeampaa kuin pitkän ficin eikä kumpikaan ole toistaan armollisempi eikä parempi, jos on hyvä, mutta niitä kumpiakin on paljon myös huonoja. Ja dissaan henkilökohtaisesti raapaleita ihan oman mielipiteen voimalla. En jaksa aina lukea raapaleita. Ne alkaa tuskastuttaa. Niitä tuntuu olevan liikaa - raapaleita ja ficlettejä ja kaikkea lyhyttä. Kyse ei ole siis siitä, että dissaan jotain taidemuotoa tai pitäisin raapaleita jotenkin vähemmän taiteena kuin pitkiä ficcejä. En todellakaan pidä. Olen lukenut raapalesarjoja viime aikoina paljonkin ja henkilökohtaisesti alkaa välillä harmittaa, että ne on raapalesarjoja eikä pitkiä ficcejä, koska sisältö on töks, töks, töks, sarja töksähdyksiä. Aina kun pääsee tunnelmaan, tulee jo katko. Sitten voi toisaalta kysyä miksi töksähtelyn pitäisi olla arvostetumpaa kuin jaarittelun.  Ei pitäisi mun mielestä. Ja siis näissä raapalesarjoissa on mukana aivan loistavia tekstejä, mutta se tyylin katkonaisuus häiritsee, kun jatkuvaa hyppäämistä tapahtumasta toiseen. Se häiritsee vähän samaan tapaan kuin suomenkielisten ficcien enkkudialogit. 

Vertaus lyhytelokuviin ehkä toimii, koska en tykkää lyhytelokuvistakaan enkä yleensä novelleistakaan. 

[lurikko]

Vertaus lyhytelokuviin ehkä toimii, koska en tykkää lyhytelokuvistakaan enkä yleensä novelleistakaan.

Hahaa, mä taas en oikein välitä elokuvista koska ne on liian lyhyitä, just kun löytää hyvän niin se loppuu Katson mieluummin tv-sarjoja. Jospa sama liittyisi raapaleihinkin! Toisinaan tuntuu myös vaikka ihan romaaneja lukiessa että multa kestää pari lukua, ennen kuin pääsen lukiessa vauhtiin ja esimerkiksi lakkaan analysoimasta kirjoitustyyliä. Enkä nyt väitä tietäväni, onko raapaleiden kirjoittaminen tai lukeminen haastavampaa vai helpompaa kuin one-shottien tai jatkisten tai minkä tahansa muun, varmaan haasteet vain on aika eri tyyppisiä.

[jossujb]

Raapalesarja on ehkä mun suosikkiformaatti. Tosin olen toki muutaman sarjan ihan suoraa sanottuna ryssinyt päin puuta sillä, etä olen tiivistänyt aivan liikaa ja lopputulos on tosiaan auts-töks-töks-töks erästä sketsihahmoa lainatakseni  Mutta raapalesarjassa on muita niin ihania ominaisuuksia, kuten se, miten joustavasti sillä voi vaihtaa kohtausta, tilannetta ja näkökulmaa. Mun suurin ongelma pidempien tekstien kanssa on, etten yhtään osaa katkaista kohtauksia. Niinku elokuvista sanotaan, niin "leikata". Jotenkin huomaan aina jos yksi kohtaus tapahtuu vaikka ulkona ja seuraava tärkeä kohtaus olis sisällä, niin mun on pakko kirjoittaa se miten ne kävelee ulkoa sisälle, vaikkei sillä olis mitään oleellista merkitystä mihinkään. Raapalesarjat on opettanut leikkaamisen taitoa.

Raapaleet on myös lukemisen kannalta joustavia kokonaisuuksi. Harvassa muussa formaatissa voi vaihtaa näkökulmaa niin äkkiä ja lukija silti hyväksyy sen helmpommin. Kappaleet on kuin helmiä nauhassa, yksinääkin kauniita, pieniä kokonaisuuksia. Toki lopputulos voi töksädellä ja allekirjoittaneella on julkaistunakin sellaisia feilejä että hävettää. Mutta parhaiten onnistuneet tekstit taas on kaikkien pettymysten arvoinen Ja toisaalta, eihän kukaan runokokoelmastakaan sano, että ne töksähtelee, joten ei raapaleidenkaan tarvitse.

Tosin sitä mä mietin että kuka pällä englanniksi aikoinaan keksi drabblet, englanniksi kun 100, tai 200 sanaan saa mahtumaan paria virkettäkään Triplaraapale taas suomeksi lähentelee aivan pätevää englanninkielistä ficlettiä. Suomeksi sataan sanaan on avian mahdollista mahduttaa joku kokonainen ajatus. En ole toistaiseksi vielä ikinä nähnyt vastaavaa englanniksi.

Pidempien tekstien kirjoittamine on kyllä kivaa... mutta mä olen kans sitä heimoa, että ilman feedbackiä mistään ei tule yhtään mitään. Ja mulla ei ole mitään motiivia kirjoittaa pöytälaatikkoon. Jos mulla ei olis Finiä missä julkasta niin tokkopa kirjoittaisin yhtään mitään. Ellen sitten AO3:seen... A03 ehkä suurin yleismaailmallinen buumi lähiajoilta jonka muista, se on niinku ensimmäinen oikeasti kunnolla toimiva multifandomfikkiarkisto. Fanfiction.net on aina ollut jörkyttävä vitsi xDDDD Olen monta kertaa miettinyt, että siirtäisinko omat fikkini sinne, koska ne huolii suomenkieltäkin, mutta en ole päässyt puusta pitkään.

[Karvalakkirakastaja]

toyhto, mulla on sama ongelma monesti kirjojen kanssa. Vasta vähän matkaa alusta eteenpäin se alkaa oikeasti kiinnostaa. Tuohon se varmaan liittyy, miksi novellit ja lyhyet romaanit tuntuu niin epätyydyttäviltä. Monesti paksutkin kirjat loppuu kesken. Ficitkin tuppaa loppumaan kesken, jos ne on hyviä.

jossujb, toi just kuulostaa siltä, että raapaleet on laiskan naisen kirjoitustyyli.  Periaatteessa pitäisi ihan sopia mulle, koska olen laiska ja tykkään ytimekkäistä lauseista, mutta raapaleet on jotenkin liian katkonaisia. Mä en osaa katkaista kohtauksia ollenkaan ja nekin töksähtää aika usein, mutta jos vaihtoehdot on vain ne, että sisällön pitää olla tosi lyhyt tai sitten saa venyä pitkäksi, suosin pitkää, koska se on jostain syystä henkisesti tyydyttävämpää.  Ilmeisesti myös lukiessa, koska mua harmittaa raapaleissa juuri se, että ne on vain pätkiä. Raapalesarjan lukeminen on yhtä vähän tyydyttävää kuin sarjakuvan lukeminen: näytetään jotain ja sitten taas hypätään seuraavaan, ja vaikka mulle ei lukijana tarvitse kaikkea selittää, se kohtauksesta toiseen hyppiminen on rasittavaa, kun se tapahtuu jatkuvasti. Se on rasittavaa muuten joka formaatissa. Niin sarjoissa, leffoissa kuin musavideoissakin. En tule varmaan koskaan ymmärtämään, miksi on muka niin cool hyppiä pikavauhtia kohtauksesta toiseen.  Tykkään leffoissakin eniten rauhallisista kohtauksista, joissa ei paljon mitään tapahdu, mutta joissa kasvatetaan jännitettä ja raapalesarjassa tai varsinkaan yksittäisessä raapaleessa vastaavaa tunne-elämän tyydytystä on vaikea saada, vaikka siellä harjoitettaisiin useammassa raapaleessa peräkkäin jännitteen nostattamista ja kerrottaisiin tapahtumia kronologisessa järjestyksessä. Toi kronologia noin muuten ei ole erityisen merkittävä asia. Raapaleiden kerrontatyyli on yleensä sen verran aukkoista, että keskittyminen on paljon vaikeampaa kuin keskittyä pitempään jaaritukseen. Ja mä en siis edes tykkää liiasta jaarituksesta, mutta saa sitä usein olla vähän enemmän kuin raapaleessa.

Jos musta tulisi elokuvaohjaaja, tekisin varmaan yleisön mielestä puuduttavia elokuvia, joissa olisi pitkiä muka psykologisia kohtauksia ja paljon tuijottelua niin kuin Kauniissa ja rohkeissa.

[jossujb]

No jaa, kuka nyt laiskana mitäkin näkee Voin omasta kokemuksesta sanoa, että monet raapaleet on olleet huomattavasti vaikeampia kirjoittaa kuin mitä ne ilman rajoituksia olisi ikinä olleet. Mulla puuttuu sadan raapaleen sarjasta vain seitsemän, enkä ole saanut niita kuukausien kirjoittamisen jälkeen millään valmiiksi Mikä tahansa kirjoittaminen voi olla sinällään laiskaa, jos sen tekee laiskasti. Fikkaamisessa ei liene olennaista se, kuinka vaikeaa kirjoittaminen on, tai kuinka korkeatasoinen lopputuloksen pitäisi olla, vaan että kirjoittaessa on kivaa.

Josta tulikin mieleeni, että ehkä Finissä on kohtuullisesti aina suhtauduttu päällisin puolin ymmärtäväisesti siihen, että fikkaaminen on harrastus, mutta englanniksi ainakin joskus näkee äärirankkaa kritiikkiä kliseitä ja kirjoitusvirheitä yms. kohtaan. Olen ollut huomaavinani, että jonkun verran suopeus on sielläkin kasvanut. Ehkä siksi, että ihmiset uskaltaa enemmän ydistää oman persoonansa kirjoittamaansa tekstiin? Aikaisemmin, kenties oikeustoimien pelossa monet välttelivät mitenkään tulevansa yhdistetyksi erityisesti tietyistä fandomeista kirjoitettuihin teksteihin - jolloin fikin arvostelukin oli jotenkin julmempaa, kun tarinat tuntui vain "olevan" ilman että niitä olis kukaan kirjoittanut.

[Ansa]

toi just kuulostaa siltä, että raapaleet on laiskan naisen kirjoitustyyli.  Periaatteessa pitäisi ihan sopia mulle, koska olen laiska ja tykkään ytimekkäistä lauseista, mutta raapaleet on jotenkin liian katkonaisia.

Sori Karvalakkirakastaja, mut tää särähti mun korvaan aika pahasti. *vetää herneet nenään* Imo raapaleiden kirjoittamisessa on enemmän vaivaa, kun sanamäärä on vain se sata. Jos haluaa raapaleesta hyvän ja ehjän kokonaisuuden (alku, keskikohta, loppu, joku sanoma tai järkevä ajatuskin vielä) ilman satunnaista diibadaa fiilistelyä TAI raapalesarjaa. Sitä pitää fiilata ja muokkailla ja jos muutat mielesi yhdestä asiasta, koko juttu pitää aloittaa uudestaan.

Imo raapaleet ei oo sitä että osaa tiivistää ja poistaa sanoja, vaan sitä että pystyy kirjoittamaan jonkun tunteen/ajatuksen/tapahtuman luontevasti 100-400 sanaan.

Oon kai yksi harvoista, kun nautin eniten juuri yksittäisten raapaleiden lukemisesta. Raapalesarjat on ihania myös joo, mutta yksittäinen raapale on parhaimmillaan niin taidetta, että tuntuu kun lukisit 100-200 sanassa kokonaisen kirjan tai runoteoksen.

-Ansa

[lurikko]

toi just kuulostaa siltä, että raapaleet on laiskan naisen kirjoitustyyli.  Periaatteessa pitäisi ihan sopia mulle, koska olen laiska ja tykkään ytimekkäistä lauseista, mutta raapaleet on jotenkin liian katkonaisia.

Sori Karvalakkirakastaja, mut tää särähti mun korvaan aika pahasti.

Jes, tappelun makua! Haluan nyt tunkea lusikkani tähän soppaan ja todetta että itse ainakin hämmennyin alun perin tästä sinun Ansa kommentista:

Tasan sata sanaa vaatii kirjoittajalta paljon enemmän ollakseen hyvä, kun pidempi teksti taas (joissa usein jaaritellaan, kierrellään ja laahaillaan ihan vain koska halutaan isoja sanamääriä) on paljon armollisempi.

Tässähän sää alun perin sanot että raapaleet on vaikeampia kuin pitkät tekstit. Toisaalta itse sanoin tuolla aiemmin etten oikein tajua niitä, mutta en toivoakseni ottanut kantaa niiden vaikeuteen/helppouteen kirjoittajalle tai lukijalle. Mutta siis ihan näin ystävällisen sanailun hengessä haluan todeta, että Karvalakkirakastajan kommentti raapaleista laiskan naisen kirjoitustyylinä on mielestäni herne-nenä-osastolla about samaa luokkaa kuin kommentti pitkistä teksteistä helpompina koska niissä voi jaaritella mielin määrin

Sinälläänhän tää on ihan oikeasti tosi mielenkiintoinen keskustelunaihe. En ole ihan varma olenko ikinä edes tosissani yrittänyt kirjoittaa raapaletta, joten olen vähän väärä henkilö keskustelemaan siitä, millaisia haasteita on raapaleiden kirjoittamisessa verrattuna vaikka pidempiin one-shotteihin tai romaanimittaisiin teksteihin tai mitä näitä nyt on. Väittäisin kuitenkin että jos ihan tosissaan puhuu niin ei voi oikein sanoa että joku kirjoitustyyli tai tekstilaji on helpompi tai vaikeampi kuin muut, koska eri kirjoittajille eri jutut voi olla haastavia, ja lisäksi eri kirjoitustyyleissä eri asiat on haastavia. Ihan varmasti 50 000 sanan tekstissä on paljon enemmän aikaa sanoa kaikessa rauhassa se mitä tahtoo eikä tarvitse samalla tavalla nähdä vaivaa yrittääkseen saada paljon tunnetta/asiaa/juonta/tulkintaa tiivistettyä 100 sanaan. Mutta siitä huolimatta ois mun mielestä todella outoa väittää tällä perusteella, että raapaleet ois jotenkin absoluuttisesti vaikeampia kirjoittaa kuin pitkät tekstit, ja sekin on aika outo oletus, että pitkää tekstiä kirjoittaessa jaariteltaisiin ihan vain jotta sanamäärä kasvaa - ellei sitten ole kyse NaNosta Toki varmasti on haaste kirjoittaa ehjä tarina jonka pituus on 100 sanaa, niin kuin on myös haaste kirjoittaa ehjä tarina jonka pituus on 50 000 sanaa. Jos saataisiin keskusteluun joku joka myöntäisi suhtautuvansa intohimoisesti sekä hyvin lyhyisiin että hyvin pitkiin teksteihin, niin ehkä hän voisi auktoriteetillaan arvioida kummankin tyylin haasteita!

Jos musta tulisi elokuvaohjaaja, tekisin varmaan yleisön mielestä puuduttavia elokuvia, joissa olisi pitkiä muka psykologisia kohtauksia ja paljon tuijottelua niin kuin Kauniissa ja rohkeissa.

Ja kun mää kirjoitan niin parasta on kirjoittaa kohtauksia jossa vaan tuijotetaan ja tuijotetaan ja mitään ei tapahdu Ah! Ja sitten lukijana taas parasta ikinä on pitkät ficit joissa jännite kasvaa lähes turhauttavan hitaasti ja on tuijottelua ja tuijottelua ja tuijottelua ja sitten BÄNG tyypit lopulta pussaa ja se on parasta ikinä, ja mitä pitempi ficci on ollut ennen sitä (niin että sen silti jaksaa lukea) niin sitä mahtavampia on loppusuutelot.

[Ansa]

Tasan sata sanaa vaatii kirjoittajalta paljon enemmän ollakseen hyvä, kun pidempi teksti taas (joissa usein jaaritellaan, kierrellään ja laahaillaan ihan vain koska halutaan isoja sanamääriä) on paljon armollisempi.

Tässähän sää alun perin sanot että raapaleet on vaikeampia kuin pitkät tekstit. Toisaalta itse sanoin tuolla aiemmin etten oikein tajua niitä, mutta en toivoakseni ottanut kantaa niiden vaikeuteen/helppouteen kirjoittajalle tai lukijalle. Mutta siis ihan näin ystävällisen sanailun hengessä haluan todeta, että Karvalakkirakastajan kommentti raapaleista laiskan naisen kirjoitustyylinä on mielestäni herne-nenä-osastolla about samaa luokkaa kuin kommentti pitkistä teksteistä helpompina koska niissä voi jaaritella mielin määrin

Ihan varmasti 50 000 sanan tekstissä on paljon enemmän aikaa sanoa kaikessa rauhassa se mitä tahtoo eikä tarvitse samalla tavalla nähdä vaivaa yrittääkseen saada paljon tunnetta/asiaa/juonta/tulkintaa tiivistettyä 100 sanaan. Mutta siitä huolimatta ois mun mielestä todella outoa väittää tällä perusteella, että raapaleet ois jotenkin absoluuttisesti vaikeampia kirjoittaa kuin pitkät tekstit, ja sekin on aika outo oletus, että pitkää tekstiä kirjoittaessa jaariteltaisiin ihan vain jotta sanamäärä kasvaa

En ole väittänyt että jompi kumpi (raapaleet vs. pitkät tekstit) olisi vaikeampaa kirjoittaa nyt ja aina, vaan sitä, että hyvä raapale vaatii kirjoittajalta enemmän. Toisin sanoen esim. jos aihe on sama, niin imo raapaleet on haasteellisempia kun tekstit, joissa saat rauhassa kirjoittaa asiat ja tapahtumat omaan tahtiin. Armollinen ja haastava ei tietääkseni tarkoita automaattisesti helppoa ja vaikeaa.

-Ansa

[lurikko]

Ansa, mä kyllä näen aika pienen sävyeron siinä, että onko joku tyylilaji vaikeampi kirjoittajalle vai vaatiiko se onnistuessaan kirjoittajalta enemmän Olet toki ihan oikeassa siinä, että armollinen ja haastava eivät tarkoita helppoa ja vaikeaa, mutta aika lähellä nekin adjektiivit on kyllä toisiaan, ehkä "helppo" ja "vaikea" on vaan vähän sellaisia palikkasanoja kuvaamaan samaa ajatusta. Mutta eri tyylilajien helppous tai vaikeus tai haastavuus tai armollisuus on mielenkiintoinen keskustelunaihe, josta löytyy varmasti niin paljon hyvin perusteltuja mielipiteitä kuin löytyy kirjoittajiakin. Samalla tulee vähän ravisteltua ehkä omia piintyneitä näkemyksiä jos saa tietää, että joku toinen kokeekin jonkun tyylilajin ihan eri tavalla kuin itse kokee. Ja täytyy myöntää että jo tämän keskustelun perusteella mulle on tullut sellainen olo, että ehkäpä pitäisi kokeilla sitä raapaleidenkin kirjoittamista - vaikka uskonkin, että se fiilis mitä itse kirjoittamiselta itselleni haen on helpompi löytää vähän pitempiä tekstejä kirjoittaessa.

Mikään tyylilajihan ei myöskään ole toisilta pois - vaikkakin ehkä tällaisessa suhteellisen pienessä suomenkielisten ficcien maailmassa voi ajatella, että jos jengi innostuu tosi paljon kirjoittamaan raapaleita, niin ehkä niitä jatkiksia sitten tulee vähän harvemmin. Mutta eipä sitäkään kannata murehtia, pitää vaan fiilistellä niitä omaan makuun sopivia tekstejä mitä löytää ja välillä kokeilla lukea jotain sellaista mikä ei olekaan niin tuttua.


Ja ihan tällei sivumennen sanoen, kun keskustelun otsikkona on buumit, musta on ihan mahtavaa että AO3:ssa pystyy tagien kautta hakemalla tsekkaamaan esimerkiksi että mitkä on fandomin suosituimmat paritukset! Mahtavaa tilastotietoa! Vielä kun saisi samat infot julkaisuajankohdan mukaan ryhmiteltynä, sitten voisi tehdä tilastollista vertailua vaikkapa siitä että mitkä paritukset nostaa suosiotaan tai minkä pituisia ficcejä tyypit julkaisee milloinkin.

[Karvalakkirakastaja]

Ansa, mun mielestä sä nimenomaan alunperin väitit, että raapaleita olisi vaikeampi kirjoittaa kuin pitkiä ficcejä ja musta näyttää, että väität sitä edelleen ja juuri siihen mä reagoin tuossa kommentissa, josta "vedit herneet nenään". Tuo laiskan naisen kirjoitus -osio oli vitsi, koska mä itse toteuttaisin raapaleet varmasti juuri sillä tavalla, että ne olisi laiskan naisen versio, mutta ei se olisi sen parempaa tai huonompaa kuin pitkät ficit. Sen verran olen raapaleita itsekin kirjoittanut, että ne ei tuota sitä suurempaa ongelmaa kuin pitkätkään ficit - ainoastaan erilaisia pulmia, joten en todellakaan ole samaa mieltä, että raapaleiden kirjoittaminen olisi vaikeampaa ja siksi jotenkin ylevämpää ja parempaa kuin muiden ficcien. Puhuin asiasta vain siksi, että itse tykkään henkilökohtaisesti sekä kirjoittaa että lukea tekstiä, joka ei jatkuvasti katkea.

En ole väittänyt että jompi kumpi (raapaleet vs. pitkät tekstit) olisi vaikeampaa kirjoittaa nyt ja aina, vaan sitä, että hyvä raapale vaatii kirjoittajalta enemmän

Jos ei nyt ole vielä tullut selväksi niin mun mielestä toi väite on ihan puppua.

//Tai tarkemmin sanoen väite voi olla sulle totta henkilökohtaisena kokemuksena, mutta yleisenä väitteenä se on puppua ja kuulostaa nimenomaan toisen arvottamiselta toisen yläpuolelle muka haastavampana ja muka kirjoittajalta enemmän vaativana. WTF? En todellakaan allekirjoita.

[jossujb]

Ei haastava välttämättä tarkoita, että lopputulos on ylevämpi, tai parempi tapa kirjoittaa. Hyvänä esimerkkinä sanoisin vaikka lempihaasteeni 12+ -virkettä, joka on kaikkine rajoituksineen ja sattumavaraisine sanalistoineen äärimmäisen haastava kirjoittaa, ja vaatii vapaata muotoa enemmän, sanotaanko nyt vaikka, käsityöläisyystaitoa. Sinnikkyyttä pitäytyä ennalta määritettyjen raamien sisällä. Se on vaikeaa samalla tavalla kuin vaikean yhtälön ratkaisu on vaikeaa.

Pitkä teksti on taas vaikea ihan omalla tavallaan. Pitkä tarina on taas enemmän niinku palapeli, mitä pitää jaksaa puurtaa, vaikka siellä olis pitkä siivu pelkkää taivasta. Se ei ole samalla tavalla haastavaa siinä mielessä, että tota et saa kirjoittaa tai tuo ei todellakaan mahdu, tai että tuohon suuntaan ei voi mennä. Nyansseja. Pitkä teksti ei välttämättä ole teknisesti (useinkaan) niin vaikea, mutta vaatii ämpärikaupalla viitseliäsyyttä ihan eri levelillä. Mä näkisin, ettei yksi tapa ole toista parempi, tai että yksi laji ehdottomasti toista haastavampi kirjoittaa, mutta mulle esim henkilökohtaisesti on aivan mahdottoman vaikeaa kirjoittaa pitkää tekstiä, joka ei leviäisi käsiin kuin sulava jäätelö Raapaleet pakottaa muhun sellasta ryhtiä, että älä Jossu leviä nyt ympäriinsä

Toisaalta, ehkä mä olen just toisentyyppinen ihminen, että mä tykkään nopeatemposuudesta. Tosin kyllä kohtuas niin elokuvassa kuin kirjassa kuin tarinassa saa jonkun verran istua, että ehtii tajuamaan mitä siinä tapahtui. Tää on mulle vaikeeta, helppo on mulle kirjottaa tyhmii nopeita vitsei ja läpändeerosta, mut mikä se oli se pointti  Mua harmittaa se kun ei ole hermoja suotu ihmiselle... kirjoitan helposti 12+ virkettä -haasteen vaikka iltapäivässä, mutta haluaisin kirjoittaa eeppisiä pitkiä tarinoita... mistä mä repisin sen kolme kuukautta hermoja sitä varten xD

Ja ihan tällei sivumennen sanoen, kun keskustelun otsikkona on buumit, musta on ihan mahtavaa että AO3:ssa pystyy tagien kautta hakemalla tsekkaamaan esimerkiksi että mitkä on fandomin suosituimmat paritukset! Mahtavaa tilastotietoa!

Tägit on niin musmuspus asia että <3 Vaikka toki toisinaan tägääminen spoilaa tekstin niin totaalisesti että se karkoittaa kaikki. Tulin kerran pistäneeksi tägeihing jonkun "past-abuse" tai vastaavaa ja ne tägit kuulosti niin järkyttävän rankalta, ettei sitä tekstiä lukenut kukaan. Oikeasti siinä tekstissä ei ollut mitään HC-väkivaltaa vaan pelkkää aihepiirin jonkinlaista käsittelyä, tulin vaan laittaneeksi ne, jotta ihmiset voi mustalistata ne halutessaan.

Mutta toisaalta, tägäämällä niin helposti saa filteröityä itselleen mieluista lukemista, että kai se on silti tägäämisen väärti.

[Karvalakkirakastaja]

Se ei ole samalla tavalla haastavaa siinä mielessä, että tota et saa kirjoittaa tai tuo ei todellakaan mahdu, tai että tuohon suuntaan ei voi mennä.

Paitsi että kaikki nuo tulee vastaan myös pitkän tekstin kirjoittamisessa. Pitkässä tekstissä on aivan hemmetin monta vaihtoehtoa, jotka voisi valita, mutta EI VOI kirjoittaa jokaista samaan tarinaan eikä todellakaan mahdu joka ainoa sivuhaara eikä kaikkiin suuntiin voi samanaikaisesti mennä.  12+ virkettä on joo eri tavalla haastava, mutta kyse oli siitä, että joku muka vaatii kirjoittajalta enemmän. En voi sille mitään, että tuo enemmän kuulostaa nimenomaan asian arvottamiselta toisen asian yläpuolelle.

[jossujb]

Ei, mut on se teaoriassa mahdollista, että kirjoittaisin pitkässä jatkisessa, jolla ei ole mitään haasteiden antamia rajoitteita, kaikki ideat mitä mun omaan rajalliseen mieleen tulee xD Tosin, tuliskojan siitä sitten semmonen Sodan ja Rauhan kokoinen eepos.

Mä en nää tota arvottamista haastavalla tai vähemmän haastavalla tavalla kirjoittaa, molemmissa tapauksissa sitä joutuu kuitenkin lyömään päätään lähimpään terävään kulmaan kun ei suju Vähän sama kun tekis helppoja ja vaikeampia sudokuja, ei se että joku osaa tehdä sen kolmen pisteen sudokun tee kestään parempaa ihmistä. Tai siitä kolmen pisteen tekstistä mitenkään onnistunutta kenenkään lukijan mielestä. Haasteen tai sanamäärän kanssa voi faktisesti epäonnistua, vapaassa kirjoittamisessa kaikki on subjektiivista.

Tosin tää keskustelu on mennyt nyt kokonaan ohi aiheesta, että ei sikäli

[Karvalakkirakastaja]

Ei, mut on se teaoriassa mahdollista, että kirjoittaisin pitkässä jatkisessa, jolla ei ole mitään haasteiden antamia rajoitteita, kaikki ideat mitä mun omaan rajalliseen mieleen tulee xD

Teoriassa mikä vaan on mahdollista, mutta todistaako se sitten sitä, että pitkän ficin kirjoittaminen on vähemmän haastavaa kuin joku muu, jossa on rajoituksia, koska toisaalta ne rajoitukset on sitten taas sellaisia, jotka vähentää valinnanvaraa ja ohjaa kirjoittamista ja itseasiassa auttaa kirjoittajaa sen sijaan, että ne vaatisi jotain enemmän niin kuin sä väität.  Mutta ihan sama. Olkoon sitten pitkän ficin kirjoittaminen ja kaikki haasteiden ulkopuolella ja raapaledin ulkopuolella kirjoitettu vähemmän haastavaa ja vaatikoon muu kuin pitkän ficin kirjoittaminen kirjoittajaltaan enemmän.

[lurikko]

Oiskohan tämä jo sanottu mutta eikös esimerkiksi haasteiden tai raapalemitan antamat vaatimukset/rajoitukset ole ihan erityylistä haastavuutta kuin "rajoittamattoman" tekstin haastavuus, oli se sitten one-shot tai ihan lyhyt teksti ilman määrättyä sanamäärää tai romaanimittainen tarina? Haasteiden ja sanamittojen antamat rajoituksethan on tavallaan myös rakennuspalikkoja tarinalle, sellaisia että "tässä sulle tällainen palikka, ota tämä ja rakenna tähän ympärille", tai että "tässä sulle seinät, rakenna tähän sisälle". Ne toki rajoittaa mutta väittäisin että ne voi myös auttaa muotoilemaan tarinaa, koska ne antaa tavalla tai toisella raamit. Voisin kuvitella, että esimerkiksi tietynlaista tyhjän paperin kammoa voisi vähentää se, että vakkapa haaste antaa selkeät raamit tai ohjeet, joihin kirjoittaja voi osittain nojata. Ja tavallaanhan esimerkiksi NaNo tai mikä muu tahansa pitkää tekstiä edellyttävä haaste antaa samalla tavalla raamit. Mä itse en ole ala-asteiän jälkeen kirjoittanut romaanimittaista originaalitekstiä muuten kuin NaNossa, ja ehkä siinäkin on kyse siitä, että vaikka se 50 000 sanaa on tavallaan myös haaste, joka voi objektiivisessa mielessä onnistua tai epäonnistua, niin samalla se 50 000 sanaa antaa mulle myös selkeän raamin ja tavoitteen siitä, mitä tarinalta haetaan ja tukee kirjoittamista.

Vähän samanlainen tilanne vois olla runon tai laulun loppusointujen kanssa. Joku vois sanoa että ilman loppusointuja kirjoittaminen on armollisempaa tai vaatii kirjoittajalta vähemmän, ja joku vois sanoa että loppusointujen käyttäminen antaa raamit ja suunnan tekstille ja helpottaa siten kirjoittamista. Ja kyllä mun mielestä vaikka kalevalaiseen runomittaan on tavallaan helppo kirjoittaa tekstiä, koska se antaa niin vahvasti raamit sille, mitä kirjoittaja tekee - mutta jossain toisessa formaatissa voi olla paljon helpompi sanoa se, mitä itse haluaa.

[jossujb]

Teoriassa mikä vaan on mahdollista, mutta todistaako se sitten sitä, että pitkän ficin kirjoittaminen on vähemmän haastavaa kuin joku muu, jossa on rajoituksia, koska toisaalta ne rajoitukset on sitten taas sellaisia, jotka vähentää valinnanvaraa ja ohjaa kirjoittamista ja itseasiassa auttaa kirjoittajaa sen sijaan, että ne vaatisi jotain enemmän niin kuin sä väität.

Elä elä elä sekoita, se että raapaleet vaatii enemmän on Ansan pointti eikä minun Kohdista kriitikki oikeaan osoitteeseen

Ehkä sanan "haastellisuus" tai "vaikeus" käyttäminen vähän huono... en vain keksi mitään parempaa kuvausta sille, että esimerkiksi toyhton mainetsemissa runomitassa vs. vapaassa muodossa on selkeä ero. Sanitaanko, että rajoitteet on keinotekoisoa vaikeuelementtejä, kun taas vapaass kirjoittamissa vaikeus tulee siitä, että kaikki tiet on auki - eli mistä minä aloitan? Ainakin mulla henkilökohtaisesti vapaan tekstin aloittaminen on vaikeinta. Tuijottelee tyhjää tiedostoa, tuijottaa sitä ekaa virkettä sillee että ei perse, ei tää tästä lähde. Mut sit kun se lähtee niin se rullaa paljon helpommin kun vaikka raapalesarjassa, joka kenties on helpompi aloittaa mutta jossa törmää jatkuvasti satasen aitoihin

Ja hei, mä myönnän ihan tähän väliin, ettei tähän oo mitään oikeeta vastausta, kirjoittamisessa kompastuskivet on subjektiivisia. Mulle tulee mieleen piirtämisestä, koska se on mun omin taiteenlaji, esimerkiksi fotorealistisen kuvan piirtäminen ei välttämättä ole yhtään sen vaikeampaa  kuin vaikka karikatyyri, mutta fotorealistinen kuva vaatii kymmeniä tunteja puuduttavaa työaikaa. Kun taas vaikka järkevän, loogisen perspektiivin piirtäminen on aivan helkkarin haastavaa - mutta ei välttämättä kestä kovin kauaa ollenkaan. Samaa mietin kirjottaessakin, että toiset asiat vie jumalattomasti aikaa ja toiset taas pakottaa funtsimaan niin että päässä sattuu.