Ficin nimi: Meritähti
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Genre: hömppää, fluff
Hahmot: Keith/Lance
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Voltron kuuluu luojilleen, joten kiitos heille. En saa rahaa, mainetta enkä kunniaa sarjasta.
A/N: Hyvää joulua,
Bluji Ronen! Olen pelastusjoukkujen Tonttu-upseeri Odo ja suoritan tällä ficillä tehtävääni suurena pelastajana, joten tässäpä tämä, pakettisi sun! Kiitoksia suuresti
Avaruuspiraatille esiluvusta, kun vähän epäröin tämän kanssa, mutta "naaahaaahaaaw ;;--;; <333" lienee vastaa kysymykseen, "onks tää ok?" :'D Joten sen pidemmittä puheitta, nauttihaahan pienoisesta Klance-humpuukista Ronen & muut Voltron-kumppanit.
Ps. sijoittuuu kaudelle 2.Nappasin toiveista fandomin, fluffin ja tämän
kuvan! Jospa osuisi. :>
Haasteet:
- Animaatioiden taikamaailma
Meritähti
“Ilmassa on hyvää energiaa”, Allura sanoi katsellessaan ympärillä olevaa merta Linnan laskeudettua syvyyksiin. Allura oli saanut idean korjata Linnaa Lancen ja Hunkin vahingossa löytämällä planeetalla kuultuaan merenneitojen ystävällisyydestä ja seikkailusta, josta pojat olivat kertoneet. Linna oli saanut vaurioita ja oli hyvä pysyä piilossa paikassa, jossa Galra ei pystyisi heitä niin helposti jäljittämään.
“Me ollaan meressä”, Lance huomautti, mutta Allura ei tuntunut sitä kuulevan. “Meressä on hyvää energiaa, ei täällä ole ilmaa. Paitsi kuplassa, joka laitetaan päähän —”, Lance jatkoi turhaan, kun kukaan ei häntä kuunnellut. Pidge ja Hunk syventyivät Linnan ohjelmistojen pariin, Shiro neuvotteli Alluran kanssa ja Keith… missä Keith oli?
Lance etsi Keithiä valtavasta Linnasta, koska jokin toisen pojan läsnäolon puutteessa häiritsi häntä. Ja osittain siksi, että Lancella oli tylsää. Aluksi hän oli ollut innoissaan merenneitojen luokse pääsemisestä, mutta Allura oli sanonut merenneitojen olevan paremmin turvassa, jos he eivät lähestyisi niitä. Niin kauan, kun Galra oli heidän kintereillään, olisi parempi välttää kontakteja muiden kansojen kanssa.
“Keith!” Lance huudahti käveltyään jo jonkun aikaa pitkin käytäviä vailla sen suurempaa määränpäätä. Keith ei ollut keittiössä, huoneessaan eikä edes treenaamassa. Lance oli tarkastanut ensimmäisenä taistelusalin, koska jokainen heistä oli tuntenut vetoa paikkaan otettuaan takkiin Ulazilta vähän aikaa sitten. Myös Lance.
Ehkä hän kaipasi Keithistä sparrauskaveria.
*
“Keith, kamu? Ootko täällä?” Lance huuteli jonkunlaiseen aulatilaan, jossa ei ollut ennen käynyt. Pyöreän ikkunan syvennyksessä näkyi hahmo, jota Lance ei erottanut kunnolla tämän taustaa vasten. Sillä ikkunan takana näkyi meri kauneimmillaan; meressä uivat pikkukalat hehkuivat Linnan valaistuksessa ja rauskut lepattivat kuin lentäen merivedessä, kulkien virtauksien mukana. Kävellessään lähemmäksi, Lance erotti taustalla kauniin koralliriutan ja tumman hahmon siluetti liikahti hänen edessään.
“Mitä sä teet?” Keith kysyi, kun Lance tajusi löytäneensä etsimänsä. Hetkeksi hänen ajatuksensa vain olivat hairahtuneet mereen ja häntä punastutti, mutta hämärässä Keith ei saattanut sitä erottaa.
“Etsin sua”, Lance vastasi ja risti kätensä puuskaan eteensä. Sitten hän huomasi, mikä Keithin kädessä oli juuri hetkeä ennen kuin poika piilotti esineen. Kädessä Keithillä oli ollut pieni miekka tai tikari, Lance ei ollut nähnyt kunnolla, tai ehkä puukko.
“Mikä toi on?” Lance halusi tietää, mutta Keith ei vastannut. “Älä sitten kerro, mutta hei. Lähtisitkö mun kanssa tappelemaan hetkeksi? Kaikki puuhaavat jotain ja mä mietin — miks sä muuten oot täällä?”
“Kuhan oon”, Keith vastasi tympeästi, mutta Lance aisti jonkun olevan vialla. Jonkin, mistä hän ei oikein saanut otetta. Hän halusi siitä huolimatta tietää, jos Keith vain kertoisi. Olivathan he kamuja.
“Kerro nyt, ei täällä oo kuin mä”, Lance yllytti, mutta pyyhki virnistyksensä huomatessaan Keithin ilmeen. Keith punnitsi hetken aikaa, mutta päätti sitten puhua.
“Mä vaan mietin… Ulazia. Galraa. Ja…”, Keith sanoi, mutta lopetti sen siihen. Lance istui toisen viereen ja taputti tämän olkapäätä, kun ei oikein tiennyt, mitä muutakaan tekisi. Keith värähti kosketusta enemmän kuin Lance oli osannut odottaa.
“Kamu, onko kaikki okei?” Lance yritti, mutta hän ei oikeastaan ollut kovin hyvä tällaisissa keskusteluissa. Neitoja hän olisi osannut lohduttaa, mutta Keithiä osasi lohduttaa vain Shiro.
“Mee sä vaan niiden merenneitojen luo”, Keith tiuskaisi, kun Lance laski kätensä olkapäältä Keithin reidelle ihan vahingossa. Sanat yllättivät Lancen perin pohjin.
“Täh, mitä sä —?” Lance yritti, kun Keith nousi jo ylös kauniilta ikkunapaikalta. Ikkunan takana olleet merenelävät livahtivat piiloihinsa ja koralli piilotti kauneimmat kukkansa. Jostain syystä se harmitti Lancea ihan kamalasti, mutta tärkeämpää oli nyt Keith.
“En mitään”, Keith mutisi.
“Ha haa! Sä oot mustasukkanen musta!” Lance heitti vitsin, kun ei keksinyt muutakaan tapaa kuin selvitä tilanteesta huumorilla. Hänen yllätyksekseen Keith punehtui silmin nähden.
“No enkä”, Keith sanoi ja hävisi huoneesta sen enempää sanomatta.
*
Linna oli jo lähes korjattu ja Allura puhui matkaan lähtemisestä. Shiro alkoi olla kärsimätön, koska he eivät olleet vielä keksineet, kuinka Galra jäljitti heitä. Lähdön aika kuitenkin olisi pian, eikä Lance ollut jutellut Keithille pitkään aikaan — tai siltä se tuntui.
Sen sijaan Lance oli viettänyt aikaa itsensä kanssa tuumiskellen. Oli aika monta kysymystä, johon Lance olisi halunnut vastauksen, mutta antoi sitten asian olla.
Ehkä kaikki vain ratkeaisi jotenkin, jos hän pyytäisi Keithiltä anteeksi. Lance sai ajatuksesta pähkähullun idean, sillä hän tiesi Keithin viettävän yhä aikaa merelle avautuvien ikkunoiden luona ellei tämä ollut puhumassa Shirolle ohjaamossa. Lance sanoi heipat muille ja juoksi hakemaan avaruuspukuaan.
Myöhemmin Lance karkasi vastoin Alluran ohjeistuksia mereen ja ui Linnaa ympäri nauttien, miten kevyesti ja vaivattomasti hän liikkui. Linna valaisi merta hänen ympärillään, joten Lance ei tarvinnut erikseen valoa nähdäkseen, kun valoa oli muutenkin. Lance kurkisteli ikkunoista, ui ylemmäs ja alemmas, mutta ei löytänyt Keithin ikkunaa.
Miettiessään jo paluuta takaisin Linnaan, Lance huomasi merikukkia. Poimiessaan niitä, Lance ajatteli Keithiä. Jos tämä vain suostusi tulemaan mereen hänen kanssaan, Keith ei enää viitsisi kiukutella.
Juuri silloin Lance huomasi Keithin erään ikkunan takana seuraamassa hänen tekemisiään.
“Keeeeith!” Lance huudahti, vaikka ei toinen sitä tietenkään voinut kuulla. Tajuttuaan asian, Lance ojensi kukkia ja viittoi Keithiä tulemaan ulos kanssaan.
Hetken aikaa vaikutti sille, että Keith ei tulisi. Sitten Keithin kasvoille nousi epävarma hymy ja tämä kohotti peukkunsa hyväksynnän merkiksi, eikä Lance olisi sen iloisempi voinut olla. Jos Keithillä oli murheita, Lance vannoi itselleen jeesaavansa parhaansa mukaan.
Sitä paitsi; olihan Lancella mysteeri selvitettävä. Entä jos, Keith todella oli mustasukkainen? Se sai Lancen ihon kihelmöimään. Keithin uitua Lance kiinni, Lance vastaanotti kukkineen kaikkineen toisen kuin meren kauneimman merenneidon konsanaan.
Keith nauroi pitkästä aikaa, ja se sai Lancen hyvälle tuulelle.
“Kaikki okei?”
“Kaikki okei, mutta älä enää ikinä kutsu mua meresi tähdeksi!” Keith sanoi viskaten Lancen syliinsä työntämät kukat toisen kasvoille.
“Joo, joo”, Lance nauroi, “oi rauskuni mun.”
