NANA: A Stray Cat's Christmas Carol, S | Nana O.

[sugared]

Ikäraja: S
Fandom: NANA
Tyylilaji/Genre: angst, h/c, romance, fluffy, kunnon kimara
Vastuuvapaus: NANA ja sen ihanat hahmot kuuluvat laillisten oikeuksiensa omistajille, enkä saa niillä leikkimisestä rahaa.
Yhteenveto: Nana ja neljä joulua.
A/N: Hyvää joulua, tai ehkä pikemminkin onnellista uutta vuotta Odolle! (Ja kaikille muillekin, jotka eksyvät lukemaan, heh). Tästä tuli tämmöinen varsinainen räpellys ilman minkäänlaista koheesiota, mutta eikös se niin ole, että joululahjoissa ajatus on tärkein? :'D Jos et ole lukenut NANA-mangaa loppuun asti, tää tavallaan spoilaa, mutta oikeastaan aika tulkinnanvaraisesti, joten no worries! Noin muutoin tää on vähän AU, koska oikeasti Nana ja Hachi eivät tainneet ehtiä viettämään joulua yhdessä? Siitä on aikaa, kun olen viimeksi sarjan kokonaisuudessaan lukenut, mikä voi näkyä tekstissä. Mikäli (toivottavasti) canonissa sinne asti vielä joskus päästään, lienee Hachi se, joka hakee Nanan kotiin, mutta tässä halusin nyt kanavoida sitä ajatustani, että nimenomaan Nobu on Nanan elämässä se käänteentekevä ihminen – jos Nobu ei olisi ystävystyttänyt itseään Nanan kanssa, en usko, että hän olisi pystynyt avaamaan kuortaan Renille tai Hachille. Siksi siis tässä Lontooseen lähtee nimenomaan Nobu! No joo, pidemmittä puheitta.
PS: Mun pet peeve on se, että tekstin nimi on eri kielellä kuin teksti, mutta kun tuo rimpsu vaan soi ja soi mun päässä, enkä keksinyt yhtä iskevää suomenkielistä nimeä, päätin antaa olla. Sitä paitsi, j-musiikillehan on tyypillistä, että lauletaan englantia ja japania iloisesti sekaisin, niin eikös se sovi aiheeseen!
PPS: Nanan laulama biisi on Have yourself a merry little christmas.

A Stray Cat's Christmas Carol

Luokkahuoneen nurkassa istui vihainen, yksinäinen tyttö. Hän puristi laukkua sylissään kuin panssarina maailmaa vastaan ja yritti epätoivon vimmalla hukuttaa ympäröivän puheensorinan The Clashin alle. Sadan yenin kaupasta ostetuista korvalappustereoista ei kuitenkaan ollut vastusta yhdeksäsluokkalaisten raisulle ilolle vuoden viimeisenä koulupäivänä. He puhuivat joulusta, lahjoista, lomamatkoista. Nanalla ei ollut niistä mitään sanottavaa, ja siksi hän oli hiljaa. Hän tuijotti likaista linoleumilattiaa ja odotti, että välitunti loppuisi.

Hänen näkökenttäänsä ilmestyivät puhtaanvalkoiset tennistossut ja hieman liian pitkät lahkeet niiden yläpuolella. Nana kohotti katseensa ja hätkähti, sillä juuri samalla hetkellä hahmo kyykistyi hänen eteensä. Hän kohtasi luonnottaman vaaleaksi värjätyn tukan ja ystävälliset, vilpittömät silmät. Pelästynyt sydän takoi hänen rinnassaan kuin paetakseen.
Terashima sanoi jotakin, tai ainakin tämän huulet liikkuivat. Nana riisui vastahakoisesti kuulokkeensa.
"Hyvää joulua, Osaki",  poika toivotti ja työnsi cd-levyn hänen käteensä odottamatta, että hän ottaisi sen vastaan. "Kokosin siihen biisejä, joista ajattelin sinun pitävän."
Niine hyvineen Terashima lähti, palasi parveensa kuin ei olisi sitä koskaan jättänytkään. Nana tuijotti nuorukaisen perään. Hänen sormissaan tuntui yhä Terashiman lämpö, vaikka poika oli vain hipaissut niitä ohimennen. Hän huomasi puristavansa cd-levyä rintaansa vasten. Hän laittoi levyn soittimeen ja nosti kuulokkeet jälleen korvilleen itsensä ja maailman väliin. Terashiman nauru kohosi musiikin yli, ja Nana hymyili tahtomattaan – arasti, kuin kokeillen miltä se tuntuisi.

***

Päivälleen vuosi sitten, kun heidän katseensa oli kohdannut ensimmäistä kertaa, maa oli ollut musta. Nyt pohjoistuuli kieputti lumihiutaleita ilman läpi, tanssitti niitä pitkin pikkukaupungin katuja kunnes niitä pyörrytti. Nanan hiestä märkä iho höyrysi pakkasessa, ja hänen koko ruumiinsa vapisi energiasta, jota yleisön edessä laulaminen oli pumpannut hänen suoniinsa. Lumi suli hänen kasvoilleen mutta niin kauan, kun Ren oli hänen vierellään, hän ei tuntenut kylmää.

Sen jälkeen, kun Ren oli astunut hänen elämäänsä, oli kaikesta tullut jotenkin todellisempaa. Värit olivat kirkkaampia, ääriviivat terävämpiä, veri väkevämpää. Hän erotti melodioita sateen ropinassa ja lumihiutaleiden hiljaisuudessa, hänen laulunsa kumpusi syvemmältä kuin aiemmin. Ren pelotti häntä ja kiehtoi häntä. Veti häntä yhtä kaikki puoleensa niin kuin kuu kutsui merta. Hän ei osannut kuvitella, mitä tapahtuisi, kun he törmäisivät: kukaan, joka oli koskettanut aurinkoa, ei ollut selvinnyt kertomaan kokemastaan.

Kun Ren lopulta suuteli häntä, jouluyönä aallonmurtajalla, se tuntui siltä kuin olisi avannut oven tuntemattomaan. 

***

Keskustelu oli käyty kaksi viikkoa sitten. Hachi oli koputtanut arasti hänen huoneensa oveen, ja kun hän oli murahtanut vastaukseksi, oli tämän pää ilmestynyt ovenrakoon. Nana, joka oli istunut virittämässä kitaraansa, nosti katseensa.
"Nana, saanko ostaa sinulle joululahjan?" Hachi kysyi hengästyneenä ja hymyili kainosti. Kun hän hymyili sillä tavalla, hän näytti siltä kuin olisi nielaissut auringon ja yrittänyt pitää sen valoa sisällään.
"Tiedän, että ostat, vaikka sanoisin mitä", Nana sanoi välinpitämättömästi ja kohautti olkiaan. "Mutta älä odota, että saat minulta mitään."
Hachia hänen kylmäkiskoisuutensa ei hetkauttanut – tai ehkä tämä näki suoraan sen läpi. Joka tapauksessa tämä ilmoitti topakasti:
"Hyvä, koska minä ostin sen jo."

Nyt Hachi ojensi hänelle kimaltavaan paperiin huolellisesti käärittyä pakettia.
"Hyvää joulua, Nana", tämä toivotti ääni tunteellisesti väristen. Nana mietti, tekikö Hachi sen tahallaan: painoi katseensa, räpsytti ripsiään, punasteli kuin viaton neito, jotta hän voisi leikkiä sankaria. (Salaa Nana tiesi, että uskoipa Hachi mitä tahansa, tämä ei tarvinnut häntä niin kuin hän tarvitsi Hatchia, tämän häikäisevää valoa, sokeaa uskoa lapsuuden satuihin.)
"Ajattelin sinua heti, kun näin sen", Hachi sanoi, kun hän kaivoi paketista mustaa kissaa esittävän pehmolelun. Kissalla oli tuikeat, keltaiset silmät ja pystyssä sojottava itsepäinen häntä. Nana silitti vaistomaisesti kissan nukkaista päätä.
Hän tarttui Hachin leukaan ja käänsi tämän kasvot itseään kohti, sipaisi karanneen hiussuortuvan otsalta.
"Kiitos Hachi", hän kuiskasi tytön korvaan. "Tämä on minun lahjani sinulle."
Hän painoi suudelman huulille, joiden hymy oli Hachin ehtymätön lahja hänelle. Sitten hän otti kitaransa ja lauloi tälle kaikki osaamansa joululaulut.

***

Hyinen tuuli kinosti harmaata räntää Lontoon kaduille, ja Thames velloi kaupungin keskellä mustana massana. Nobuo kohotti katseensa maiharinkärjistään vilkaistakseen vielä kerran paperilapulle säntillisellä käsialalla kirjoitettua osoitetta ja irvisti, kun kylmä vihma puraisi häntä poskeen.

Kun pubin ikkunoista kohmeiselle kadulle valuva oranssi valo yhtäkkiä kasteli hänen varpaaansa, hän tunsi pudonneensa satuun. Huojennus kevensi hänen hartioitaan, kun hän astui kynnyksen yli kuusenhavuilta, kynttilänvahalta ja kaukana kotoa olevien kyyneleiltä tuoksuvaan huoneeseen. Samassa hänen henkensä salpautui: lavalle noussut nainen alkoi laulaa. Kotikaupunki, iättömän meren ja vuorten kylmässä syleilyssä, piirtyi hänen mieleensä niin elävänä, että hetkeksi hän unohti, miten kaikki oli muuttunut.

Here we are as in olden days
Happy golden days of yore
Faithful friends who are dear to us
Gather near to us once more

Nobu hymyili. Nana ei suostunut jäämään taustalle, ei silloinkaan kun lauloi taustamusiikkia. Hänen äänensä sointi pakotti kuuntelemaan, vaikenemaan kesken lauseen. Nanan äänessä oli yhä jälkiä karheudesta, jota hän oli niin kovasti yrittänyt hioa pois. Ei, Nana ei ollut Patsy Cline, mutta vain Nana osasi laulaa niin, että banaaleinkin joululaulu kuulosti merkitykselliseltä. Vain Nana osasi laulaa niin, että jokaisessa nuotissa soi hänen surunsa autio kaiku.

Kun musiikki vaikeni, heidän katseensa kohtasivat. Jokin syttyi eloon Nanan silmien takana.
Nobu oli tullut hakemaan hänet kotiin.

[Okakettu]

Tervehdys kommenttiarpajaisista! Päädyin tähän tekstiin listauksestasi fandomin takia, koska NANA oli minulle aikoinaan tosi tärkeä sarja. En ole lukenut sitä uudelleen pitkään aikaan, mutta tämä ficci tavoitti mielestäni todella upeasti sen saman fiiliksen, joka myös mangassa on. Tykkäsin siitä, miten kävit tässä läpi Nanan hahmoa eri ihmissuhteiden ja eri elämänvaiheiden kautta - yritän tässä miettiä, olisiko joku niistä noussut mielestäni ylitse muiden, mutta kaikissa oli jotakin omanlaistaan ja pidettävää, varsinkin kun niissä näkyy myös vahvasti kunkin ihmissuhteen erilaisuus. Minulla on tosi ristiriitaiset fiilikset Nanasta ja Renistä parina, esimerkiksi, mutta Yazawa on kuvannut heidän suhteensa väkevyyttä ja vaikeutta hienolla tavalla, ja sinun tekstissäsi se välittyy ehdottomasti myös: se miten Ren vetää Nanaa puoleensa luonnonvoiman lailla ja saa kaiken tuntumaan elävämmältä kuin ennen, vaikka mukana on myös tietoisuus siitä, etteivät he välttämättä ole toisilleen täysin hyväksi. Sellainen tietty nuoruuden kiivaus ja elämänpalo olivat myös hienosti mukana - ja samalla se oli terävä kontrasti tuohon ensimmäiseen osaan. Tästä kohdasta pidin erityisen paljon:

Nanan hiestä märkä iho höyrysi pakkasessa, ja hänen koko ruumiinsa vapisi energiasta, jota yleisön edessä laulaminen oli pumpannut hänen suoniinsa. Lumi suli hänen kasvoilleen mutta niin kauan, kun Ren oli hänen vierellään, hän ei tuntenut kylmää.

Nanaa ja Hachia käsittelevä osuus tuntui myös niin kovin heidänlaiseltaan, "joiden hymy oli Hachin ehtymätön lahja hänelle", voi sydänparkaani. <3 Heidän suhteensa (kirjoitin ensin 'ystävyys' mutta se tuntui liian lievältä ilmaisulta, haha) on omia lempiasioitani koko sarjassa, joten oli ihanaa lukea heistä tällainen pätkä. Tuntuu kovin hachimaiselta kysyä Nanalta joululahjan ostamisesta, vaikka hän onkin tehnyt niin jo, ja miten Nana puolestaan osoittaa oman kiintymyksensä ihan omalla tavallaan (vaikka väittää ensin, ettei aio antaa Hachille lahjaksi mitään). Kaikkien tuntemiensa joululaulujen soittaminen oli ihana yksityiskohta. <3 Todella suloinen pätkä, jossa on kuitenkin myös mukana Nanalle ominaista melankoliaa Nanan miettiessä, ettei Hachi tarvitse häntä samalla tavalla kuin hän Hachia.

Minäkin olen ajatellut/toivonut aina, että Hachi on nimenomaan se, joka lopulta Nanan tavoittaa Lontoosta, mutta päädyin pitämään paljon myös tästä sinun versiostasi ja Nobun roolista. Tuossa ensimmäisessä pätkässä toit minusta hyvin esiin Nobun merkityksen Nanan elämässä; sen, että nimenomaan hän pyrki tavoittamaan Nanan silloin kun tämä ei tahtonut kenenkään tavoittavan itseään. Onhan sellaisella aivan omanlaisensa rooli, ja antaa perspektiiviä myös noihin muihin kohtauksiin tässä ficissä. Viimeinen pätkä Lontoossa oli kaunis päätös, tietynlainen ympyrän sulkeutuminen, varsinkin kun en usko, että mangan virallista päätöstä tullaan koskaan näkemään... joten, onneksi sain lukea siitä onnellisen version tässä ficissä. <3 Tämä oli kokonaisuudessaan todella hieno ficci, joka palautti mieleen, kuinka paljon näitä hahmoja ja heidän elämäänsä tuli aikoinaan pohdittua. Kiitos paljon!

[sugared]

Okakettu, kiitos hurjan paljon kommentistasi! <3 Olen tosi iloinen, että valitsit tämän kommentoitavaksesi! Ihana kuulla, että olen tavoittanut mangan fiiliksen, koska se on musta kaikessa tunteiden vuoristoradassaan jotain ihan omanlaistaan! Mä myös nuorempana rakastani NANAa ja luin sarjaa alusta "loppuun" monet kerrat. Lainasin muutama vuosi sitten kirjastosta alkupään kirjoja, ja vaikka aikuisempana näkökulma onkin vähän toinen, onnistui tarina edelleen koskettamaan, herättämään ajatuksia ja kuvaamaan kipeitä tunteita. Yazawa tavoittaa mielestäni jotenkin äärimmäisen hyvin sen, miten ihminen päätyy satuttamaan itseään ja toista ja käyttäytymään ns. myrkyllisesti, vaikka ei haluaisi. Toivon, että olet väärässä, ja manga saa vielä päätöksensä, mutta ihanaa, jos "kelpuuttaisit" tarjoamani loppuratkaisun.

[Fiorella]

Tervehdys Vaihdokkaista!

Sarja on minulle hämärästi nimeltä tuttu, mutten olisi muuta siitä tiennytkään, joten googlettelin vähän alle pohjatietoa ja katsoin pätkiä Youtube-videoista. Sen perusteella tähän pääsi oikein hyvin mukaan, ainakin riittävästi että pysyi hahmoista ja jollakin tapaa myös heidän suhteistaan kärryillä. En tiedä miten tässä varsinaisesti oikeasti käynee, mutta tuntui kivalta, että tässä Nana päätyi monien vaiheiden kautta kuljettuaan kuin takaisin alkuun, ja Nobun ystävällisen hahmon seuraan.

Vaikutti siltä, että myös Hachin lempeä ja yksinkertainen ystävyys teki hyvää Nanalle, joka selvästi oli nähnyt ja kokenut elämässään monenlaista ja ikävämpiäkin asioita. Siksikin jäi hyvä mieli itselle tässä siitä, että suhde jännittävän mutta myrskyisen tuntuisen Renin kanssa taisi kuitenkin vaihtua seesteisempään ja aidompaan läheisyyteen? Toivon ainakin niin, sillä Nana vaikutti kovin haikealta ja hektisessä ja kovassa viihdemaailmassa eläessään jotakin syvempää kaipaavalta. Kenties juuri Nobu toi sen turvan ja kodin hänen elämäänsä, niin kuvaanollisesti kuin todellisestikin.

Kerrontasi on lempeää ja miellyttävää ja luo vahvasti japanilaishenkisiä mielikuvia, saatoin ikään kuin katsella tätä mielessäni kuin piirrettynä liikkuvana kuvana, niin elävästi se loi tunnelmia.

[sugared]

Fiorella: Oi, onpa ihanaa, että olet jaksanut tehdä jopa taustatyötä, ja kiva kuulla että pääsit tekstiin sisälle! Ilahdutti myös kuulla, että teksti loi noinkin selkeitä mielikuvia! Kai se kertoo siitä, että onnistuin kääntämään sanoiksi omat mielikuvani näistä pienistä hetkistä. Kiitos hurjasti kommentistasi! <3