Kello on neljä aamulla, eikä Yuuri saa unta. Hasetsu on vaiti ja aika tuntuu pysähtyneen.
Nimi: Hasetsu pysyy hiljaa (72 tuntia)
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Yuri!!! On Ice
Paritus: Viktor/Yuuri
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Yuri!!! On Icen luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Täällä minä taas, julkaisemassa vanhoja tekstejä. En oikeastaan muokannut tätä muuten kuin että vaihdoin parit ajatusviivat pilkkuihin. Tämä oli ainokainen vanha viktuuri-teksti, jota en ollut vielä postannut takaisin, mutta nyt kokoelma ("kokoelma") on taas kasassa! Totesin puolessavälissä tämän koodittamista että vadelma sentään ei olisi pitänyt puhelindialogeja pistää kursiiviksi, mutta meni jo. Lupaan itselleni etten enää ikinä käytä kursiivia missään.
Hasetsu pysyy hiljaa (72 tuntia)
Kello on neljä aamulla, eikä Yuuri saa unta. Hän pyörii peiton alla
(on liian kuuma, on liian kylmä, selkää kutittaa, käsi puutuu, tyynyssä on paakkuja, lakana on rypistynyt takapuolen alle —)
ja katsoo kelloa kymmenen minuutin välein varmistaakseen, että numerot todella vaihtuvat. Hasetsu on vaiti ja aika tuntuu pysähtyneen.
24 tuntia ja takaraivon perukoilla kaihertaa jokin pieni ja epämiellyttävä ajatus. Yuuri ei saa siitä kiinni ja tulee levottomaksi. Päätä särkee, selkä on jumissa. Hän syö tuskin puoliakaan äidin tekemästä katsudonista. Hän nukkuu huonosti ja pistää sen aikaerorasituksen piikkiin.
48 tuntia ja ikävä tekee pesän rintalastan alle. Yuuri vihaa hiostavaa kesäiltaa, aikavyöhykkeitä ja sitä, ettei Viktor vastaa hänen viesteihinsä saman tien.
72 tuntia on liikaa. Vatsa on sekaisin. Itkettää. Viktor unohtaa toivottaa hänelle hyvää yötä.Yuuri kääntää taas kylkeään. Hänen ihonsa on nihkeä ja tarttuu kiinni lakanoihin, vaikka ikkuna on auki ja lämpötila tippuu kesäöisinkin melkein kymmenellä asteella. Yuuri muistelee tapaa, jolla Viktor halaa häntä unissaan ja hengittää lämmintä ilmaa hänen kaulalleen, ja hän nielee ilmaa. Ikävä poikii, se leviää keuhkoihin ja ylös kurkkuun. Hän katsoo taas kelloa. 4:07.
Vieno tuulenhenkäys heiluttaa verhoja. Hasetsu pysyy hiljaa.
4:53. Yuuri potkii turhautuneena peiton jalkoihinsa ja nousee ylös niin nopeasti, että joutuu hakemaan tasapainoaan. Hän pukee t-paidan päälleen, huomaamattaan väärinpäin, ja ottaa kännykän mukaansa. Hän juo vettä, ennen kuin käy istumaan penkille kirsikkapuiden alle ja soittaa Viktorille.
Viktor ei vastaa.
Yuuri ottaa aikaa ja odottaa kolme minuuttia, ennen kuin soittaa uudestaan. Puhelu menee taas vastaajaan, ja Yuuri nieleskelee palaa kurkustaan. Hän puristaa silmänsä kiinni ja hengittää hitaasti sisään.
Rauhoitu, hän komentaa itseään, puristaa kännykkää hieman liian kovaa ja hengittää suunsa kautta ulos.
Sisään. Ulos.
Sisään. Ulos.
Sisään –
Yuuri säikähtää ja melkein tiputtaa kännykän maahan, kun se värähtää soimaan.
"Viktor!"
"Yuuri. Soitit minulle." Viktorin ääni on lämmin, miellyttävä, ja Yuurin on hieman helpompi hengittää.
"Niin soitin."
"Eikö sinun pitäisi olla jo nukkumassa?""En saa unta."
"Se johtuu varmaan aikaerorasituksesta", Viktor toteaa.
"Olethan silti edes yrittänyt nukahtaa?"Yuuri nieleskelee taas.
"Yuuri?""En saa unta", hän toistaa ja sulkee toisen kätensä tiukaksi nyrkiksi.
"Onko kaikki hyvin? Kuulostat kireältä."Yuuri parahtaa sen sijaan, että sanoisi 'kaikki on hyvin', ja painaa järkyttyneenä käden suunsa eteen.
"Yuuri? Johtuuko se isästäsi? Onko siellä kaikki hyvin?""Ei, ei tämä..." Yuuri yrittää olla ajattelematta ikävää, joka saa kehon vapisemaan ja ihon kananlihalle, ja pakottaa kurkkuun takertuneen itkun alas. "Hän pääsi eilen takaisin kotiin. Kaikki on hyvin."
"Oletko varma? Ymmärräthän, että sinun tarvitsee vain pyytää, jos tarvitset minua siellä."Yuuri nyökkää, vaikka tietää, ettei Viktor näe sitä. Hän hengittää syvään ja räpyttelee silmäkulmiin kertyneet kyyneleet pois.
"Se oli vain lämpöhalvaus. Isä ja äiti kyllä pärjäävät. Marikin on täällä..."
"Entä sinä? Pärjäätkö sinä?"Yuuri ei pysty vastaamaan. Hän painaa kämmenen takaisin suulleen ja toivoo, ettei Viktor kuule hänen surkeaa nikotteluaan.
"Yuuri?"Tasainen
tuut tuut tuut säikäyttää Yuurin pahemmin kuin Viktorin soitto, ja hän tuijottaa hämillään pimennyttä näyttöä niin kauan, kunnes Viktorin nimi palaa sille takaisin. Hän pyyhkii oikealle, ja Viktor hymyilee hänelle.
"Hei", Viktor sanoo. Väsynyt hymy pakenee nopeasti hänen kasvoiltaan.
"Sinä itket.""Anteeksi", Yuuri mutisee ja pyyhkii hätäisesti poskiaan, "näytän kamalalta. Anteeksi."
Viktor pudistaa päätään.
"Älä puhu typeriä. Sattuuko sinuun? Katsonko seuraavan lennon Fukuokaan?""Ei", Yuuri sanoo nopeasti ja pudistaa päätään. "Ei ei ei. Sinun ei tarvitse."
"Mutta sinä itket.""Minä pärjään", Yuuri vakuuttaa. "Minä vain... Minulla on..." Hän ei pysty sanomaan sitä ääneen, hänen poskensa kuumenevat pelkästä ajatuksesta.
Viktor ei usko Yuuria sekuntiakaan.
"Otan ensimmäisen lennon Fukuokaan.""Älä", Yuuri anelee, "ole kiltti. Se on vain viisi päivää. Minä pärjään."
"Miten voit kuvitella minun uskovan selitystäsi, kun soitat minulle itkien keskellä yötä?" Viktor sanoo ja painaa sormet kulmiensa väliin. Hän näyttää pettyneeltä, ja Yuurin vatsasta vääntää.
"Ole kiltti", hän toistaa. "Viktor. Se on vain viisi päivää."
"En ymmärrä sinua, Yuuri. Jos sinua vaivaa jokin, mikset voi sanoa sitä suoraan? Minä olen tässä ja kuuntelen. Sinun ei tarvitse valehdella minulle.""Enhän minä..." Yuuri kuiskaa.
"Valehtelethan! Soitat minulle itku kurkussa, mutta sanot silti, ettei sinua—""Koti-ikävä!" Yuuri parkaisee. "Minulla on koti-ikävä, okei. Hemmetti, Viktor."
"Mutta sinähän olet Hasetsussa", Viktor sanoo, eikä ymmärrä ollenkaan.
"Idiootti", Yuuri itkee, "minulla on ikävä sinua. Ihan kamala ikävä. Ja sinä et lähettänyt minulle edes hyvänyöntoivotuksia!"
Viktor katsoo kameran ohi – ehkä seinää, ehkä ikkunaa, ehkä jotain muuta – ja näyttää pyörittävän jotain kädessään. Yuuri vilkaisee tottumuksesta omaa sormustaan.
"On nöyryyttävää, etten pärjää edes viittä päivää ilman sinua..."
"Minullakin on ikävä." Viktor suoristaa selkänsä ja näyttää siltä, kuin tajuaisi asian vasta itsekin. "Minun on sinua ikävä."
Yuuri niiskauttaa ja hieroo nenäänsä. "Vielä kaksi päivää."
"Vielä kaksi päivää", Viktor toistaa ja hymyilee taas lämpimästi.
"Makkachinkin on kaivannut sinua."Yuuri nauraa väsyneesti. "Minäkin sitä."
"Menisit nukkumaan", Viktor sanoo. Hänen sinisissä silmissään on niin paljon lempeyttä, että Yuurin keho lämpenee varpaita ja sormenpäitä myöten.
"Kello on jo paljon.""Soitathan minulle huomenna?" Yuuri pyytää.
"Soitan.""Älä unohda."
Viktor siirtää hiukset silmiensä edestä ja painaa huulensa yhteen. Yuuri odottaa, että mies sanoisi vielä jotain, mutta Viktor pysyykin hiljaa.
Rakastan sinua, Yuuri ajattelee, mutta sanoo ääneen vain: "Hyvää yötä, Viktor."
"Hyvää yötä, Yuuri", Viktor vastaa ja vaihtaa vaikean näköisenä asentoaan. Viktor ei lopeta puhelua. Yuurikaan ei haluaisi, mutta kello on jo paljon ja hänen todella pitäisi palata sänkyynsä. Yrittää nukkua. Hän hymyilee Viktorille vielä kerran, ennen kuin painaa punaista luuria.
*
72 tuntia ja takaraivon perukoilla kaihertaa jokin pieni ja epämiellyttävä ajatus. Viktor ei saa siitä kiinni ja tulee levottomaksi.
