(En omista Mass Effect -pelisarjaa, enkä tienaa rahaa tällä tuotoksella.)
Kirjoittaja – Vilna
Esilukija – Aurinkolapsi ♥
Fandom – Mass Effect
Ikäraja – K11
Paritus – Kaidan Alenko/John Shepard
Tyylilaji – korukielinen draama ja tavallaan myös fluff
Sanamäärä – 800
Yhteenveto – Joskus hän miettii, että olisi mukavaa nähdä superkuu Maasta käsin ja ehkä vielä joskus sekin onnistuu, English Bayn rannalla Shepardin tuoksua ilmassa ja sänki Kaidanin huulien alla.
Kirjoittajalta: Minulla oli niin kivaa 12+ virkehaasteen kanssa, että osallistuin uudesti. :-D Tällä kertaa Mass Effectiä, kun oli niin sopivat sanat tähän fandomiin. Ja siis. Myös se, että kun kerran tästä fandomista kirjoitin niin pääsin mitä ilmeisemmin vauhtiin. En voi Kaidan-obsessionilleni mitään, sorry not sorry. Minua vähän naurattaa, että käytin molemmissa teksteissäni sanaa meri kuvaamaan silmiä, mutta no. Aina kun kirjoitan Shepardista minun on pakko päästä ihailemaan sen silmiä, enkä ole siitäkään pahoillani.
Kiitokset Aurinkolapselle läpiluvusta ja otsikosta, pus. Varokaa ylipitkiä virkkeitä ja kursiivilla merkittyjä vuorosanoja (niitä on tosin kaksi sanaa, ei sillä)!12+ virkettä, Genretasohaaste (scifi)
KUIDEN HOHDETTA JA TÄHTIEN KIPUNOINTIA
Shepardin silmissä tuntuu siintävän syvä myrskyinen valtameri ja aina sen hetken aikaa, kun heidän katseensa kohtaavat, ne muistuttavat Kaidania Telluksesta. Ja joskus hän on myös näkevinään palan Linnunrataa, erityisesti sen ulottuvuuden kuiden rakasta hohdetta ja tähtien kipunointia siellä kolkossa tyhjiössä syvällä Kaidanin sisällä, mutta sen Shepard on osannut täyttää roolinsa mukaisesti, rautaisella päättäväisyydellä hän pelastaa ne kaikki hukkuvat, jokaisen jonka vain pystyy, sillä Shepardin
paras mahdollinen on uskottavampi kuin useimpien muiden.
Ne lupaukset eivät ole pelkkiä turhia ja tyhjiä krumeluureja, niillä on arvokkuutta ja painoarvoa, ne ovat kai sellaisia, että niihin uskoo vääjäämättä mutta ei kuitenkaan jotenkin osaa tuntea pettymystä, jos Shepard ei pystykään venymään tarpeeksi pitkälle niin kuin joskus käy. Ja sitten taas ne lupaukset, joita öisin John Shepard kuiskii Kaidanin korvaan, kun työntää hellästi alas sängylle, kipuaa päälle ja työntää kädet paidan alle, ovat avaruuden eri kolkasta ja ne saavat Kaidanin sydämen kiirimään valovuosien nopeudella ja jättämään jälkeensä oranssina läikehtivää auringon valoa tai ehkä jotain muuta yhtä voimakasta.
Kaidanin kehon sisällä keuhkoista vuotaa tihkuttaen kaikki se, josta ei puhuta ääneen, koska hän on positiivinen ihminen loppuun asti, eikä Shepard edes tarvitsi suudeltavaksi ketään sellaista, joka ei usko parempaan huomiseen tai edes sellaiseen arkiseen tulevaisuuteen, jossa Kaidan voi vierailla äitinsä luona Vancouverissa ja ottaa Shepardin mukaansa; rakastella vanhassa sängyssä ja syödä iltapalaksi vaikka lämpimiä voileipiä. Kylkiluut tuntuvat ratkeilevan sellaisen ajattelutavan painon alla, se kaikki pelottaa häntä, koska mikäli he tästä selviävät, eivät he voi enää koskaan palata entiselleen, mutta kun tässä vaiheessa ei enää edes tunne itseään niin hyvin, että tietäisi kuka joskus silloin muutama vuosi takaperin edes oli. Ehkä jopa ameebatkin tuntisivat itsensä paremmin kuin Kaidan ajatuksensa nyt, kaikki mikä hänestä on jäljellä kuuluu Shepardille eikä kenelläkään muulle, ja se on sekavaa ja varmaan väärinkin, mutta hän luottaa Shepardiin enemmän kuin keneenkään muuhun; hän osaisi pitää Kaidanista huolta, katsoa ettei hän astu suonsilmään tai galaksin reunalta alas.
Kaidan oli niin pitkään vailla sitä
jotain, jotain mistä pitää kiinni tässä hurrikaanissa, joka vie planeettoja juuriltaan, mutta nyt hänellä on Shepard. Shepard, jota hän tajusi rakastavansa jo Horizonin jälkeen, mutta silloin tuntui olevan liian myöhäistä ja ehkä vieläkin tuntuu siltä, mutta nykyään hän voi mennä nukkumaan käpertymällä Shepardin taakse ja painaa polvet toisen taipeisiin ja pitää hengestään kiinni heräämällä kesken painajaisten.
Ja niiden yöunien jälkeen, he kahvittelevat aamuisin Shepardin huoneessa, ne tuokiot ovat jotain rakasta Kaidanille ja hän tietää Shepardin tuntevan ainakin osittain samoin, sillä ne hetket tekevät sotilaasta ihmisen. Shepardin kämmenselät ovat naarmuiset, kun sormet etsiytyvät Kaidanin omiin, kätkeytyvät niiden uomiin ja pitävät kiinni, silittävät peukalolla kolhiintuneita rystysiä; kahvi ehtii jäähtyä usein kuppeihin kun ei malta päästää irti. Siinä on jotain tasaista ja helppoa, vaikka mitään ei ole luotu helpoksi tällaisessa tilanteessa. Krematoriot pursuvat ruumiita ja Kaidan muistaa varmaan ikuisesti niiden polttavan hajun, kun jokin niistä koneista pistää porukkaa laserilla palasiksi.
Tänään Kaidan pukee vaatteet kahvin jälkeen ylleen ja Shepard tutkailee häntä huoneen nurkassa, hän on aina herännyt jo ennen Kaidania, ei kai pysty nukkumaan useimpina öinä ollenkaan. Hän syö huoneen nurkassa banaania ja virnistää Kaidanin vasemman kulmakarvan kohotukselle, kävelee sitten lähemmäs ja pyyhkäisee Kaidanin kiharaista hiusrajaa ja valuttaa sitten kätensä ohimoa pitkin leukaperille.
Huomenta, hän sanoo ja toimittaa suukon Kaidanin huulille, vetää alahuulen hampaiden väliin ja saa Kaidanin nauramaan. Kulmahampaat ovat pian teräviä Kaidanin kaulalla ja Shepard jättää mustelmia jälkeensä, painaa merkkinsä Kaidanin ihoon, vaikka tietää että saa siitä myöhemmin kommenttia joltain miehistön jäseneltä.
Huomenta, Kaidan kähisee takaisin ja huokaisee päälle, hänen reaktionsa Shepardiin on jo kuvioitu syvälle hänen DNA:han, kun Shepard työntää polvensa jalkojen väliin ja antaa sen vain olla siinä mitään liikuttamatta. Kumpikin heistä on vähän hengästynyt, mutta alati valppaana, pakko heidän on olla, vaikka kello on puoli viisi aamulla ja sänky kutsuisi muussakin kuin nukkumismielessä.
He ovat yhdessä yksi tapahtumahorisontti, eivät tyydytä ihmisten tiedonjanoa kun kävelevät komentajan hytistä pois, koska edes heidän sormenpäänsä eivät kosketa toisiaan muiden katseiden alla. Iltahämärä tuntuu olevan vielä vuosien päässä heistä, mutta Kaidan jo odottaa sitä, että pääsee takaisin Shepardin viereen sänkyyn, saa hengittää sisään tämän niskan tuoksua ja näyttää niin rakastuneelta kuin vain haluaa, eikä kenellekään ole siihen mitään sanomista. Odotus kupruilee Kaidanin rinnassa päivän loppua odotellessa, hän suorittaa kyllä työnsä kentällä, koska Shepard ei enää mene mihinkään ilman häntä, ja sen ulkopuolella, kestää vitsit puremajäljistä kaulallaan ja typerän ilmeen kasvoillaan aina hänen katsellessaan Shepardia.
Kaidanin sydämen kaarituet ovat jo aikaa sitten murentuneet liian painon johdosta, eikä hän edes kadu sitä laisinkaan, miksi katuisi kun hän on nyt onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Joskus hän miettii, että olisi mukavaa nähdä superkuu Maasta käsin ja ehkä vielä joskus sekin onnistuu, English Bayn rannalla Shepardin tuoksua ilmassa ja sänki Kaidanin huulien alla.
Mutta nyt hänen on pakko antautua vielä hetkeksi työn teolle ja sen tulevaisuuden luomiselle, sen huomisen eteen on pakko tehdä töitä ja sen Kaidan voi kärsiä;
kunhan saa aamuisin herätä Shepardin vierestä suoraan valtamerisilmiin katsoen ja unelmiin uskoen.
*
1. meri 2. kolkko 3. krumeluuri 4. oranssi 5. vuotaa
6. kylkiluu 7. ameeba 8. vailla 9. henki 10. tuokio
11. naarmuinen 12. tasainen 13. krematorio 14. tutkailla 15. banaani
16. toimittaa 17. kulmahammas 18. DNA 19. kumpikin 20. tapahtumahorisontti
21. iltahämärä 22. kupruilla 23. kaarituki 24. superkuu 25. antautua
