Ficin nimi: Ei Tyleria
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Fandom: Fight Club
Tyylilaji: draama
Hahmot: kertoja, Marla
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Chuck Palahniukin, minä en tee tällä mitään rahaa enkä mitään
Yhteenveto: Suljin silmät ja mietin miten levännyt olo minulla oli.
Kirjoittajalta: Luin Fight Clubin loppuun tuossa viime viikolla ja heti kun näin
LW 16:n bonarikierroksen lyriikat, Paperi T:n Paniikki (löytyy lopusta), ajattelin, että tää on kyllä ihan Fight Club. Joten. Kirjoitin Fight Club -fikin???
Tarina alkaa kirjan loputtua.
Ei TyleriaEi Tyleria.
Ei Tyleria.
Meni viikko. Toinenkin. Ehkä kolmas.
Ei Tyleria.
Suljin silmät ja mietin miten levännyt olo minulla oli. Ei unettomuuden merkkejäkään.
Ei Tyleria.
Valkoisiin seiniin tuijotellessa sitä hukkui taivasmaisemiin, unohti ajankulun, jos aikaa edes kului. Ohi käveli ihmisiä – miehiä, joilla oli mustat silmät, miehiä, joiden arvet vasta paranivat. Miehiä, jotka sanoivat sir.
Minä en ole Tyler. Toistin sitä, taas, uudestaan. Minä en ole Tyler.
Ja joskus: Tyler on kuollut.
Ajattelin, että pitäisi pitää kiinni tästä rauhasta, ajatella elämän palanneen entisiin uomiinsa. Tai oli se silti suistunut raiteiltaan, vaikka Tyleria ei enää olisikaan. Tyler oli suistanut kaiken pois raiteiltaan ja minut valkoiseen huoneeseen valkoisiin vaatteisiin valkoisiin pukeutuneiden ihmisten keskellä. Muita värejä ei välttämättä ollut edes olemassa.
Yhtenä päivänä sänkyni viereen tuli nainen. Mustiin pukeutunut nainen. Kesti hetken tunnistaa hänet Marlaksi, hänen värinsä vetivät minua ensin puoleensa, paljon. Liikaa.
Marla ei vieläkään täysin ymmärtänyt. Tai ymmärsi. Marla rakasti edelleen, Tylerin ja minun sekoitusta, jotain sellaista, jota epäilin valheeksi.
”Ajattelin tulla katsomaan sinua”, Marla totesi. ”Että tällaista. Olen aina vähän kammonnut sairaaloita.”
Ei tämä ole sairaala. Tämä on taivas.
Marla nauroi, käheästi. ”Niin, niin kai. Taivaassakin avaruusapinoidensa ympäröimänä.”
Minä katselin ympärilleni ja tiesin hänen olevan oikeassa. Ehkä sittenkin helvetti.
”Ja lieskojen sijasta haistat desinfiointiaineen”, Marla totesi kuivasti.
Mutta ehkä se on todellinen helvetti. Tavallisen elämän kaltainen, niiden ympäröimänä, jotka veivät lähimmäksi kuolemaa, toivat toiveet lähimmäksi täytäntöä. Kun eivät ryhmät riittäneet, piti kehittää omansa.
Marla oli hiljaa ja istui sängyn vieressä olevalle tuolille. Minä nousin istumaan ja nostin kättä, hieman, niin paljon kuin se nousi.
Marlan silmiin nousi kyyneleitä, ja hän katsoi minua silmiin. ”Olen yrittänyt”, Marla sanoi, ja sitten hän vaikeni.
Yrittänyt mitä? Yrittänyt unohtaa näkemäsi, yrittänyt saada minut ulos täältä? Mihin sinä edes uskot?
Marla yritti vastata. Huoneeseen tuli valkoinen enkeli, jonka poski oli lommolla, ja joka sanoi ”Sir.” ja ”Sir, vierailuaika on päättynyt, hänen täytyy nyt mennä” ja sitten Marla olikin poissa. Yhtäkkiä.
Minä en ole Tyler.
Ei Tyleria.
Kaiken piti olla nyt hyvin. Nyt. Hyvin.
Minä sain nukkua, nukuttua. Minun ruumiini tuntui levollisemmalta kuin vuosiin.
Ei Tyleria.
Ja toisaalta – ehkä olin oman kehoni vanki. Ehkä Tyler oli vallannut kaiken. Ehkä olikin Tyler. Ehkä kuvittelin kaiken, mitä sanoin. Kaiken mitä tapahtui. Tai katsoin silmieni takaa pienestä lukitusta huoneesta. Katsoin Tylerin silmin.
Minun silmin.
Ei Tyleria.
Sir. Sir. Sir.
Ei Tyleria.
Joskus mietin, minkä nimen näkisin ajokortissani, jos se hallussani olisi. Jos voisin katsoa sitä, olisiko siinä minun nimeni. Vai-
Ei Tyleria.
Marlan silmissä kiiluivat yhä kyyneleet, mutta eihän hän enää tässä ollut. Oliko? Kuka sanoi sir? Minussa vai ulkopuolella.
”Minä olen yrittänyt. Ymmärtää.”
Ja ehkä Marla ymmärsikin.
”Niin.”
Ehkä minä en ymmärtänyt.
”Mutta jos sinä et ymmärrä, kuka sitten?”
Ikkunan ulkopuolella oli valoisaa. Valkoista. Kirkas aurinko, liian kirkas, liian valkoinen.
Muistin vielä laskeutumiset, kuinka toivoin, että ehkä kohta kone kaatuu. Ehkä kohta. Nyt – oliko se kaatunut?
Oliko Tyler onnistunut siinä missä tahdonvoimani ei?
Paperi T - Paniikki
Näyttää ihan elämältä, mut tuntuu pidemmältä
Kyl säki tiiät sit ku susta tuntuu ite tältä
Tietää elävänsä ku tuntee kuolevansa
Ku tuntee elävänsä tietää kuolevansa
En haluu pelotella, mut vaikee erotella
Saa jotain puuduttavaa, tuuduttavaa ehotella
Jos kaikki muutki saa delaa ni miksen minä
Muistatsä aikaa ku hautajaiset viel itkettivät
Vain valo meissä vilahtaa
Kannattaako nuolasta jos haluaa et tipahtaa?
Härän seläs kunnes härän selkä katkee
Anyway, Hemingway, aurinko myös laskee
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast kun kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa
Iskee joka kevät joka vuosi vähän pahempana
Vähän lähempänä, vähän laajempana
Älä pelkää tulevaa, se on pelkkää tulevaa
Nii hyvät ku huonotki jutut tullaa vielä kusemaa
Isos Siltasessa isoo Buranaa
Me kuollaa nuorena tai ainaki nii luvataa
Mut suunnitelmat kaikki meneeki nii erillail
Vaik kaikki loppuis aina samallail
Niin se maailma alkaa viimeistään kai avautuu
Siinä vaiheessa ku elo silmissäsi takautuu
Ja vaiks se ei kuulostais räjähdykselt
Se ei meinaa etteikö se ei sitä olis, boom
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast kun kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast ku kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa
Ei oo hätää ennen kun ei oo hätää
Paniikki alkaa vast kun kaikki menee hyvin
(Ha ha haa)
Paniikki alkaa