Marvel/Linnunradan käsikirja liftareille: Loki - enimmäkseen harmiton | S | huumori/fluff | perjantaijatkis 4/4

[Diinuli]

Ficin nimi: Loki – enimmäkseen harmiton
Kirjoittaja: Diinuli
Oikolukija: Crysted
Fandom: Marvel /Linnunradan käsikirja liftareille
Tyylilaji: Huumori, fluff
Ikäraja: S
Yhteenveto: Loki käy Midgårdissa ja tuntee tunteita
Vastuunvapaus: En omista Marvelin maailmaa, hahmoja tai tapahtumia. En myöskään saa tästä pennin pyörylää.

A/N: Sijoittuu Thor2:The Dark World:in ja Thor:Ragnarökin väliseen aikaan. Osallistuu Kasvata Puu –haasteeseen. Yhteensä neljä osaa.




Loki – enimmäkseen harmiton
Tämä tarina on omistettu
   a)   Lokille (MCU-hahmo), joka kuoli Infinity War-elokuvassa
   b)   Zaphod Beeblebrox –yökerholle, joka suljettiin vuonna 2017
Herätköön molemmat henkiin ennen neljättäkymmenettäkahdetta syntymäpäivääni.



Osa 1

  Ilta oli aluillaan Asgårdin valtakunnassa, ja Loki käyskenteli pitkin kuninkaallisia pylväskäytäviä. Ulkoapäin hänen vaeltamisensa vaikutti päämäärättömältä. Satunnaisen vastaantulijan silmin tarkasteltuna olisi myös voinut erehtyä luulemaan, että vanha Odin siinä jaloitteli raskaan hallitsijanpäivänsä päätteeksi. Satunnaisia vastaantulijoita ei kuitenkaan ollut, joten kenenkään ei tarvinnut huolehtia muodollisista tervehdyksistä. Ei sillä, etteikö Loki olisi osannut käyttäytyä kuninkaallisen asemansa mukaisesti: jatkuva roolin ylläpito vain vaati veronsa. Välillä hänestä oli nautinnollista olla olematta jatkuvan huomion kohteena.
  Loki seisahtui ja antoi katseensa viipyä pylväiden takana aukeavalla sisäpihalla. Auringonlasku sai Kultaisen Valtakunnan näyttämään entistäkin kultaisemmalta. Hänellä oli outo tunne, että hänen pitäisi olla elämäänsä tyytyväinen. Hän ei kuitenkaan aivan saanut tästä tyytyväisyyden tunteesta kiinni, vaikka oli ollut valtaistuimella jo hyvän aikaa. Hän oli tehnyt kaikenlaista itsetuntoa hivelevää: pitänyt kansallista suruaikaa ja puhunut Odinin suulla kunniakkaasta kuolemastaan vain hieman legendaarisia aineksia lisäillen. Niin kauan kuin hän jaksaisi esiintyä isä-Odinina, hän myös nauttisi valtaistuimen suomista eduista. Valitettavasti vapaus huonoon käytökseen ei kuulunut näihin etuihin. Hänen piti olla niin ärsyttävän kunnollinen koko ajan!

  Loki päätti suunnata aarrekammioon. Siellä jos missä hänen mielialansa kohenisi. Saapuessaan sinne hän huomasi kuitenkin, että hänen oma tyytymättömyytensä ylitti aarteiden säteilemän voitonriemun. Kammioon laskeutuville portaille saavuttuaan Lokin mielen valtasi ahdistava muisto siitä hetkestä, kun hän oli saanut tietää todellisen syntyperänsä, ja miten paljastuksen aiheuttama tunnekuohu oli saanut Odinin vaipumaan odinuneen. Hitot, koko Asgård oli täynnä tällaisia pilatun lapsuuden muistoja! Hänen oli päästävä jonnekin pois täältä, edes hetkeksi!
  Loki oli juuri kääntymäisillään kannoillaan, kun hänen huomionsa kiinnittyi aarteista ehkä ulkoisesti yksinkertaisimpaan, mutta hänelle itselleen merkitykselliseen Tesseraktiin. Ensi katsomalta sekin muistutti vain epäonnistuneesta yrityksestä vallata Midgård, mutta toisaalta ikuisuuskiven avulla voisi huomaamattomasti matkustaa paikasta toiseen sateenkaarisillan vartijaa vaivaamatta. Tiesihän hän toki muitakin reittejä pois valtakunnasta, mutta Asgårdin kansa oli niin kovin tiivis yhteisö, että oli käytännössä lähes mahdotonta naamioitua vain ’joksikuksi’ ja kulkea kenenkään ihmettelemättä noiden salaisten käytävien äärille. Sitä paitsi, vaikka Heimdall oli julistettu lainsuojattomaksi – se oli ollut hänen palaamisensa ja Odinin syrjäyttämisen jälkeen heti seuraavana hänen tehtävälistallaan – hän tiesi tämän silti pitävän häntä jatkuvasti silmällä. Tesseraktin avulla Loki voisi poistua haluamiinsa paikkoihin vain lyhyiksi tuokioiksi, antamatta Heimdallille mahdollisuutta vakuuttaa kansaa asiain  todellisesta tilasta. Tarkemmin ajatellen, ehkä lähteminen ei sittenkään ollut viisas idea…
  Loki hätkähti omia mietteitään – totisesti, milloin hänestä oli tullut näin varovainen ja järkevä? Nyt hänen oli aika tarttua tilaisuuteen ja toteuttaa ilkikurista puoltaan. Tätä menoa hänestä tulisi Odin sen sijaan, että vain esitti tätä. Ajatus puistatti Lokia hetken. Hän sujautti Tesseraktin vaatteidensa laskoksien ulottuvuustaskuun ja suuntasi kohti Odinin yksityisiä huoneita.

  Matkalla kuninkaan kammareihin Loki kuitenkin poikkesi prinssien huoneistoissa, tarkemmin ottaen omassa vanhassa huoneessaan. Hän oli jättänyt huoneen siihen kuntoon missä se oli ollut ja kieltänyt ketään astumasta jalallaankaan sinne. Ei palatsista huoneita puuttunut. Yhden voisi hyvin säästää edesmenneen prinssin muistolle.
  Kuninkaana hänellä oli tietysti täysi oikeus rikkoa itse omaa kieltoaan, joten hän poikkesi huoneeseensa noutamaan jotain. Kyseinen esine ei ollut hänen suunnitelmiensa kannalta olennainen, mutta hän oli huomannut, että eri valtakuntiin matkustettaessa se tarjosi hyvässä suhteessa viihdykettä ja monivivahteista, lähes salattua tietoa kohteesta. Vain itse paikan päällä oleskelu kansalaisen nahoissa olisi voinut tarjota paremman näkökulman.
  Loki kaiveli hetken vanhan kirjahyllynsä salaista takahyllyä. Kun hän löysi etsimänsä, hän sujautti esineen samaan taskuun Tesseraktin kanssa. Nyt hän oli valmis vetäytymään näennäiselle yöpuulle kuninkaan huoneisiin ja ilmoittikin vartijalle mennessään, että oli nauttinut rauhoittavaa unimaitoa, eikä häntä täten saanut häiritä ennen aamunkoittoa.

[Diinuli]

Osa 2

  Kuninkaan kammareissa oli rauhallista. Siellä oli myös yksityisyyttä, sen verran kuin nyt kuninkaalla saattoi olla. Jos joku tulisikin vaatimaan audienssia, vartijat käännyttäisivät vierailijan pois ja kehottaisivat yrittämään huomenna uudestaan. Lokin aistit, niin luonnolliset kuin maagisetkin, olivat päivän mittaan olleet herkimmilleen viritettynä. Näin oli aina, kun piti olla olevinaan joku toinen kuin oikeasti oli, tai siis enemmän joku toinen kuin yleensä. Ei hän edes muistanut, milloin oli viimeksi ollut syntymäasussaan, sinisissä nahoissa. Nyt Loki saattoi kuitenkin hieman hellittää tarkkaavaisuuttaan ja keskittyä pohdiskelemaan.
Lokilla ei varsinaisesti vielä ollut suunnitelmaa, vaan ainoastaan aavistus ilkikurisista aikeista. Hän ei oikeastaan tarvinnut enempää, sillä hänellä oli kyllä riittävästi kokemusta voidakseen antaa vaistojensa johdattaa hänet kieroille poluilleen. Jotain hän kuitenkin tarvitsisi: tähtäimen, haasteen... jotain.
  Hän otti Tesseraktin taskustaan, nosti sen kasvojensa tasalle ja tuijotti näkemäänsä mietteliäänä. Sen sisällä oleva kylmä hehku pyörteili ja kieppui, kun neliulotteinen kappale yritti kuvastaa olemustaan parhaansa mukaan tähän kolmiulotteiseen todellisuuteen. Se lupasi paljon: se voisi viedä hänen fyysisen olemuksensa lähestulkoon minne vain universumissa. Hänen ajatuksensa se kuitenkin johdatti aina vain Midgårdiin.

  Midgårdin eduksi piti laskea se, että se oli niin ylikansoitettu. Kuolevaiset kulkivat kaupungeissaan kuin muurahaiset pesässään, joskin kommunikoiden vähemmän kohdatessaan; siellä voisi tehdä kepposen jos toisenkin vetämättä vielä Thorin huomiota puoleensa. Sinne siis. Suunnitelmien aihiot alkoivat jo kehittyä Lokin mielessä nostattaen tälle hienoisen virneen suupieleen.

  Ennen lähtöä kuitenkin vielä muutama tarkistus. Siitä, kun Loki oli kunnolla viettänyt aikaa Midgårdissa, oli kulunut jo satoja sikäläisiä vuosia. Tämä viimeisin vierailu oli ollut aikataulultaan hieman liian kiireinen, jotta Loki olisi saanut kunnolla tuntumaa kulttuurillisiin ja muihin hienovaraisempiin yksityiskohtiin, joita tällaisessa hankkeessa yleensä tarvittiin. Niinpä hän poimi ulottuvuustaskusta tuon aiemmin noutamansa esineen, joka oli suurin piirtein kirjan kokoinen ja muotoinen. Sileää metallipintaa koristivat vain isoilla ystävällisillä kirjaimilla kaiverretut sanat: ÄLÄ HÄTÄILE. Loki avasi esineen ja naputteli avautuneeseen näppäimistöön:
  ”Naisen vapaus käyttäytyä huonosti Midgårdissa”, jolloin laitteen näytölle ilmestyi teksti:

  Näytetään tulokset haulle: Naisen vapaus käyttäytyä huonosti Maassa:
  Koska Maa (planeetta) on jakaantunut pieniin hallintoalueisiin (joita on lähes lukematon määrä) noin kahdensadan valtioksi kutsutun hallintoalueen (joiden lukumäärä puolestaan on lähestulkoon laskettavissa) sisällä, ei naispuolisen henkilön asemasta kyseisellä planeetalla voida sanoa juuri mitään yleispätevää. Useissa näistä (lähes lukemattomista) alueista naisen vastuutehtävät ovat siinä määrin eriytetty miehen vastuutehtävistä, että miehet kuvittelevat naisen tehtävät (tulevan sukupolven huolto ja oletusasetusten ohjelmointi) vähemmän vastuullisiksi, ja siksi näitä koskevat käyttäytymissäännöt saattavat joustaa miesten sääntöjä enemmän. Tämän lisäksi joissain asiayhteyksissä on tavattavissa naisiin kohdistuvaa suoranaista yllytystä niin kutsuttuun sopimattomaan käytökseen, joka ei tietenkään tarkoita sitä, että tästä kyseisestä käytöksestä toivottaisiin tulevan sopivaa käytöstä.

Lisätietoa: Shania Twain: Man, I feel like a woman.

  ”Aivan”, sanoi Loki itsekseen, sujautti kirjan takaisin taskuun ja lähti matkaan makuusijaltaan nousematta.

[Diinuli]

Osa 3

  Loki silmäili ympärilleen. Midgårdilainen juottola oli matala ja hämärä. Lavalla nainen näppäili kitaraansa ja lauloi passiivis-agressiivista balladia menetetystä rakkaudesta. Yleinen häly uhkasi peittää alleen hienommat soinnulliset yksityiskohdat. Se ei naista tuntunut häiritsevän. Hän musisoi niin kuin kukaan ei olisi kuunnellut, täysin uppoutuneena omaan hetkeensä.
  Paikka oli melkoisen täynnä väkeä, vaikka ilta oli vasta alussa. Loki sujautti solakan, silti sopivista kohdin pyöristyneen midgårdilaisen kehonsa ihmismuurin lomitse baaritiskille.
  ”Ja mitäpä arvon daamille saisi olla?”
  Loki silmäili listaa hetken, kunnes eräs rivi kiinnitti hänen huomionsa. Ei kai täällä sentään ollut…
  ”Tiedustelisin, mitä Pan-Galaktinen Kurlauspommi tässä maailmankolkassa pitää sisällään?”
  ”Tarkoitat että sisältääkö se Janxin ponua ja Algolin aurinkotiikerin hammasta ja sen sellaisia?” Baarimikko virnisti, vielä melkoisen hyväntahtoisesti, koska se oli vasta ensimmäinen kerta tänä iltana, kun hän pääsi heittämään kyseisen nokkelan kommentin.
  ”Mhm”, nyökkäsi Loki vain ja kohotti toista kulmakarvaansa merkitsevästi. Hän oli omaksunut midgårdilaisen kehon osaksi siitä syystä, että paikallisilla juomilla olisi täten edes jonkinlainen vaikutus hänen aineenvaihduntaansa. Mikäli tässä paikassa kuitenkin tarjoiltaisiin aitoja Pangalaktisia kurlauspommeja, ei tästäkään seikasta olisi tarvinnut niin kovasti huolestua, sillä Kurlu kyllä hakkasi surut ja muutkin tunne-elämän kaltaiset hienoudet nauttijan aivoista lajista ja kotiplaneetasta riippumatta.
  ”Ikäväkseni täytyy todeta, että tämä sekoitus sisältää vain paikallisia aineksia Maa-planeetalta. Tarkempi resepti on tietysti salaisuus – osa tämän paikan mystistä olemusta nähkääs – mutta mukaelmassa on pyritty säilyttämään alkuperäisen reseptin henki siinä määrin kuin mahdollista.”
  Lievästä pettymyksestä huolimatta Loki päästi kasvoilleen kohoamaan pseudoystävällisen hymyn ja totesi:
  ”Sellainen joka tapauksessa.”

  Loki istui pöytään siemailemaan juomaansa, joka maistui lähes täysin, mutta ei tyystin erilaiselta kuin Pangalaktinen kurlauspommi. Musiikki vaihtui pikku hiljaa vauhdikkaammaksi. Kitaristi oli koko ajan jotenkin vihainen, mutta sellaisella ylpeällä ja energisellä tavalla, joka kutsui luokseen eikä työntänyt pois. Loki itse ei ollut koskaan saanut ketään puolelleen silloin, kun oli ollut vihainen. Toisin kuin Thor. Loki hautasi kasvot käsiinsä. Hänen heikko ja nousuhumalainen kehonsa päätti tirauttaa pari kyyneltä. Hän veti kuitenkin syvään henkeä ja puhalsi kaikessa rauhassa ulos, sillä tätä varten hän oli tullut tänne. Heikkona ja tuntemattomana hän voisi antaa itselleen luvan tuntea kaikenlaista sellaista, mitä Yhdeksän Valtakunnan Kuninkaan ei ollut soveliasta tuntea tai ilmaista. Kukaan ei tulisi ilmaisemaan huoltaan juottolan pöydässä istuvan naisihmisen käytöksen takia.
  Yhtäkkiä vapaus läimäisi Lokia poskelle, tarttui häntä kädestä ja raahasi hänet tanssilattialle. Hän tanssi ja otti osaa musisoivan naisen tunteisiin muutamien muiden tavoin. Tanssilattia ei missään nimessä ollut täyteen pakattu, joten kourallisella tanssijoita oli hyvin tilaa ilmaista musiikin aiheuttamia mielentiloja kehollisesti. Lokin tanssi oli yhdistelmä taistelukentiltä poimittua kehonhallintaa ja valeasun suomaa tunneilmaisun vapautta. Muutama kuolevaisista jäi lumoutuneena katsomaan, mutta useampi otti tämän jumalaisen tanssin merkkinä liittyä seuraan parhaansa mukaan. Hetkellisesti Loki tiedosti aiheuttaneensa reaktioita väkijoukossa, mutta päätti sitten, että niin aiheutti varmasti moni muukin kaunis tanssiva nainen lukemattomissa yöluolissa tässä ylikansoitetussa valtakunnassa, joten siinä ei ollut mitään niin poikkeuksellista, että sen takia pitäisi itseään rajoittaa.

  Ja Loki tanssi.

[Diinuli]

Osa 4

  Avatessaan silmänsä Loki havaitsi olevansa kuninkaallisessa makuukammarissa, aivan kuten kuninkaalta, joka oli nukkunut koko yön sängyssään, saattoi odottaakin. Vaikka hän oli viime töikseen ennen sammumistaan muistanut muuttaa itsensä Odinin hahmoon, eikä hänen asgårdilaisissa aivoissaan pitänyt teknisesti ottaen olla krapulan häivääkään, oli olo silti jotenkin tokkurainen. Hän ei myöskään muistanut paljoa edellisen illan loppupuolen tapahtumista. Hän veti pari kertaa syvään henkeä. Jostain syystä hänen päässänsä kaikuivat sanat:
  ”Sun pitää rakastaa ittees.”

  Mitä hittoa?

  ”Siitä se kaikki lähtee”, oli se kitaristinainen sanonut, ”ittestään pitää pitää huolta ensin, se ei ees oo mitenkään itsekästä, se on vaan se järjestys miten asiat on. Jos et sä pidä huolta ensin itsestäs, miten sä voit pitää huolta kenestäkään muusta? Ja sun pitää hyväksyä, että sä oot kuka oot. Kenelläkään muulla ei oo oikeutta tuomita sitä millasena sä oot sattunu syntymään tähän maailmaan. Ei sukupuolta, ei ihonväriä, ei seksuaalista suuntautumista.” Siinä kohtaa nainen oli ehkä mennyt poskiltaan vähän vielä punaisemmaksi, mutta oli selvästi päättänyt saarnata Lokin terveeksi ja ehjäksi. Mutta miksi? Mitä hän oli tehnyt tai sanonut? Eihän kukaan tiennyt kuka hän oli?
  Ai niin, hän oli saattanut mainita, ettei ole se miltä näyttää, tarkoittaen aika monta asiaa, mutta ilmeisesti nainen tulkitsi sen niin, että hän oli mies joka oli muuttumassa naiseksi. Tai jotain. Ilmeisesti se oli Midgårdissa yleistä.

  Hän oli myös lakannut laskemasta viidennen kurlauspommin jälkeen.

  Tarkemmin muistellen, pöydässä oli ollut myös joku mies. Kuolevainen oli selostanut seikkaperäisesti tälle naiselle, kuinka hänen isänsä ei hyväksynyt hänen valintojaan, ja että veljesten kesken näyttivät pätevän eri säännöt: kun veli oli tehnyt väärin, asia oli painettu villaisella ja veli oli saanut tehdä työtä korvatakseen aiheuttamansa vahingot. Kun tämä kuolevainen itse oli tehnyt virheen, oli soitettu lainvalvojat paikalle ja pidetty huolta, että tämä kärsisi rangaistuksensa koko lain kirjaimen mukaan. Tähän Loki oli tietenkin huudahtanut:
  ”Niin juuri! En minäkään halunnut valtaistuinta, halusin vain tulla kohdelluksi tasavertaisena hänen kanssaan!”
  Johon nainen oli todennut Lokin todennäköisesti juoneen kaksi tai kolme liikaa, mutta tarjonnut lohduttavaa olkapäätä yhtä kaikki, ja siinä Loki oli sitten nyyhkytellyt hetken. Kohta hän oli kuitenkin tullut vihaiseksi, ja riuhtaissut itsensä irti. Hän oli ollut niin vihainen: vihainen Odinille kaikesta, käytännössä koko lapsuudestaan, koska se oli Odinin syytä, vihainen Thorille koska tämä ei kertaakaan ollut asettunut hänen puolelleen, vaikka hän oli aina tukenut tätä, vihainen Friggalle, koska tämä oli mennyt tapattamaan itsensä, eikä ajatellut, että ehkä hänellä oli vielä poika, joka tarvitsi tätä. Vihainen tietenkin itselleen, koska ei ollut estänyt äitinsä kuolemaa. Vähäisemmin hän oli vihainen kaikille kaksinaamaisille ystäville ja uskottomille palvelijoille, jotka hänen lyhyen kuninkuutensa aikana olivat kiirehtineet pettämään hänen oletetun luottamuksensa: Sif, Volstagg, Hogun, Fandral, Heimdall… Hän jaksoi jopa olla vihainen Chitaureille ja heidän komentajalleen, vaikka pelko ja inho estivätkin häntä viipymästä tuossa vihassa kauaa. Osin samoista syistä hän ei jaksanut kovin syvällisesti vihata biologisia vanhempiaan ja koko heidän rotuaan. Oliko vielä joku? Kuolevaiset eivät periaatteessa olleet hänen vihansa arvoisia, mutta nyt sitä tuntui olevan niin paljon, että jospa siitä muutamalle liikenisi: Vihreä Peto, joka oli niin epäkunnioittavasti heitellyt häntä pitkin poikin, Rautamies, joka oli vain virnistellyt ja pilkannut häntä, jopa ilman sotisopaansa…

  Oliko hän sanonut sen kaiken ääneen?

  ”Kuule, sä haudot tosi paljon vihaa sun sisälläs ja siis hyvä, että päästät sen ulos. Anna tulla vaan. Mutta muista, että sä olet itse se, ketä toi sun vihas eniten vahingoittaa. Ei sun isäs…”
  ”Ei ole minun isäni!”
  ”No, niin, mut kuitenkin. Viha ja varsinkin katkeruus on kuin myrkkyä, ne syö sua sisältä päin. Sun pitää puhdistautua niistä. Ja sulla on tosi kaunis sielu, mä nään, että sä pystyt siihen.”
  Kaunis sielu? Nainen oli totisesti ollut päästään vialla. Joka tapauksessa, siinä vaiheessa hän oli muistaaksensa suudellut kyseistä naista – hän syytti edelleen midgårdilaista kehoaan siitä – ja poistunut nopeasti paikalta.

  Ei tullut sitten kepposteltua ei.

  Mutta oli tuntunut hyvältä sanoa ne asiat ääneen. Ja itsensä rakastaminen vaikutti hyvältä ajatukselta. Hän voisi omistaa muutaman vuoden itsensä hemmottelulle. Ja koska Loki oli kunniakkaasti kuollut, ehkäpä hän ansaitsisi ison patsaan. Tosi ison patsaan. Ja traagisen näyttämötarinan. Loki hymyili ja kutsui palvelijan tuomaan hänelle aamiaisen sänkyyn.

[Hopearausku]

Heippa! Olen viime aikoina ihastunut MCU:hun ja aivan erityisesti Lokin hahmoon ikihyviksi - muodonmuutostaidot tarjoavat vaikka minkälaisia mahdollisuuksia mitä mielenkiintoisimpiin skenaarioihin, ja mielestäni tässä ficissä on hyödynnetty tuota mahdollisuutta aivan erinomaisesti. On pakko myöntää, etten ole vielä Linnunradan käsikirjaa liftareille lukenut (vaikka lukulistalla onkin ollut jo varmaan useamman vuoden ), mutta tämä aukeni tosi hyvin puolikkaallakin fandomtietämyksellä.

Tässä oli paljon kevyttä huumoria, mutta mielestäni oli myös ihanalla tavalla koskettavaa, että Lokikin pääsi vaihteeksi päästelemään vähän höyryjä. Kuten tekstin alkupuolella tuli ilmi, on varmasti rankkaa kulkea päivästä toiseen jonkun täysin erilaisen (vieläpä oman adoptioisänsä) kehossa. Vähän kyllä mietin, minkälaisia kysymyksiä Lokin seuralaisten päähän herääkään moisesta avautumisesta (eri roduista puhuminen ynnä muu), mutta ehkä humalatila selittää mielenkiintoisia purkauksia

Kaunis sielu? Nainen oli totisesti ollut päästään vialla. Joka tapauksessa, siinä vaiheessa hän oli muistaaksensa suudellut kyseistä naista – hän syytti edelleen midgårdilaista kehoaan siitä – ja poistunut nopeasti paikalta.

Awww, voi Loki! Tuolla tavalla juoksee pois paikalta pusun jälkeen, olin jo ihan valmis sellaiseen suloiseen, hempeään femmeily-yöhön Mutta tämäkin oli mielestäni erittäin hyvä ja toimiva lopetus. Kitaristinaisen tsemppaus ja tukeminen oli kyllä ihanaa luettavaa! Tässä olisi potentiaalia pidempäänkin ystävyys(tai miksei muuhunkin)suhteeseen.

Kiitos tästä lukukokemuksesta ♥