Ficin nimi: Lohikäärme
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: Haluan omistaa tämän
Vilnulle ja
Aurille. Vilnulle siksi, koska luettuani sen uusia ihania tekstejä mä pääsin tähän fiilikseen, jossa kaikki on niin taiteellista. Ja Aurille koska se antoi vähän tietämättään mulle sanat tähän tarinaan. Kiitos kovasti molemmille <3
Lohikäärme
Repivä ääni halkaisee taivaan. Sitä seuraavat suomut kuin tumman meren aallot, ne eivät kimalla auringon osuessa niihin, vaan jättävät jälkeensä tummia vanoja ja aaltoja; valkoista utua. Harmaa sumu on jo päiviä peittänyt laaksoa. Pienet mökit tyhjine ikkunoineen, joissa lasi on kiemuraista, seisovat haparoivina vasten laakson seinämiä; yrittäen pysyä pystyssä saapuvaa talvea vasten. Kiehkurat nousevat taivaalle tulisijojen ylle.
Puinen kärry on täynnä multaisia porkkanoita. Varjo lentää sen ylitse. Siivet ovat kuin yö, mutta jättävät jälkeensä silti viivoja, valon ja pimeyden välejä. Hahmo erottuu pimeydestä, ja ylittää usvan, jatkaa matkaansa poikki laakson. Sen siivet kahisevat tyhjien puiden yllä ja nostavat kuivuneet ruskeat lehdet jälleen ilmaan.
Erya katsoo lohikäärmeen lentoa. Se on kolmas sillä viikolla. Ne lentävät kylän yli, sitä todella näkemättä; eivät pysähdy polttamaan pieniä taloja tai jättämään kyteviä polkuja. Ne kaikki ovat pakenemassa pohjoisesta, sillä jossain siellä kaukana, on jotain pelottavampaa ja jotain mistä täytyy kiireellä päästä kauas. Eryan silmät ovat mustaa tuhkaa, sellaiset, joissa on joskus ollut elämän palo; joissa on joskus ollut tahtoa.
Vesi valuu kylmänä ja kirkkaan alas vuorilta. Se solisee mökin ohi äänettä; kuljettaa pieniä laineita mukanaan, väritöntä; kivet pohjassa ovat harmaita ja sileitä. Erya kerää kätensä täyteen polttopuita ja kiristää viitan harteillaan, ennen kuin palaa takaisin sisälle. Porkkana putoaa kärrystä jäätyvän routaiseen maahan. Kivetty polku valuu alas laaksoon ja peittyy harmaaseen sumuun. Mökin vieressä seisoo kuollut runko, joku joka on ennen ollut puu.
Tuuli vaimenee loukussa, ja ääni kaikuu laakson seinistä. Lohikäärmeen karjunta kimpoilee Eryan sisällä. Se herättää siellä palon, pienen kirkkaan liekin, sinisen; joka polttaa ja käskee liikkeelle. Lohikäärmeet eivät lennä. Ne pakenevat. Erya ei pakene, mutta hän ei ole lohikäärme, enää. Erya ei enää lennä.