Nimi: Ilta viilenee (ja pian se on ohi)
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: femmeilyä & syksyfiilistelyä
Paritus: Anna/Mia
Haasteet: Random10, Neliottelu ja Fluffy10 #3
A/N: Huisin iso kiitos
Seilalle inspissanoista! Tällaista tuli :3
Ilta viilenee (ja pian se on ohi)
Mia torkkuu sammuneen telkkarin ääressä, kun sisäpuhelin särähtää. Hän säikähtää hereille eikä tiedä, mitä oikein tapahtuu. Ruma särinä jatkuu. Mia kompuroi eteiseen, ottaa luurin täriseviin käsiinsä ja tiedustelee arasti:
”Haloo?”
”Hei!” pirteä, tuttu ääni sanoo. ”Päästäkkö sisään?”
Mia painaa lukitusnappia ja kuulee mekanismin avaavan oven alhaalla. Energiset askeleet tömisevät portaita pitkin hänen ovelleen. Mia avaa oven ennen kuin Anna ehtii soittaa ovikelloa. Häntä on järkytetty aivan tarpeeksi.
”Anteeksi, herätinkö mä sut?” Anna kysyy nähdessään hänet. Mia tietää todennäköisesti olevansa nuutunut näky silmät sirrillään ja musta tukka pystyssä. Kaiken lisäksi hänellä on päällään likainen vanha huppari. Ei järin viehättävää.
”Joo”, Mia sanoo ja sukii kuritonta tukkaansa. ”Mitä nyt? Sovittiinko me jotain?”
”Ei”, Anna vastaa. Se hymyilee niin, että alahampaiden rako vilahtaa. ”Tulin pyytää sua spontaanille iltakävelylle.”
”Ai?” Mia on hämmentynyt. ”Miksi?”
”Koska on niin kaunis ilta! Ruska on komeimmillaan. Sä et vain voi kököttää sisällä.”
”Hmm.” Mia on yhä tokkurassa. Anna nojautuu kynnyksen yli ja pussaa. Mia painautuu tyttöystävänsä hyväntuoksuiseen syliin. Annan sormet sujahtavat hänen karheisiin kiharoihinsa. Pian Mia tuntee niiden hipsutuksen niskassa. Ei tarvita kuin muutama hellä suudelma, ja Mia on valmis mihin tahansa, mitä Anna keksii. Niin se aina menee. Hän pukee takin, persikanväriset vanssit ja ottaa kiinni Annan kädestä. Sen kynsissä on kultaista kynsilakkaa. Pinnan virheettömyydestä päätellen Anna on lakannut ne tänään. Hajamielisenä Mia miettii, että hän tahtoo lakan lainaan. Kultainen sopii hyvin syksyyn.
Ulkona pilvet ovat purppuraa ja taivas kylmää sinistä. Kirpeä ilma herättää Mian aistit. Hän rakastaa syksyä, mutta silti siitä ei tule nautittua niin usein kuin pitäisi. Kun pitkän työpäivän jälkeen pääsee kotiin, on niin helppo jämähtää sohvalle ja snäppäillä loppuilta älyttömyyksiä pikkuveljen kanssa. Anna on kuitenkin oikeassa. Ruska on komeimmillaan: vaahterat hehkuvat lämpimänpunaisina, ja vihreää näkyy enää siellä täällä. Syksystä täytyy nauttia nyt, sillä pian se on ohi. Se tapahtuu joka vuosi yhä nopeammin. Mia pysähtyy lämpimänkeltaisen lehmuksen alle ja katsoo Annan tuikkiviin silmiin.
”Kiitti, kun hait mut”, Mia sanoo. Anna hymyilee ja puristaa häntä hetken tiukempaa.
”Eipä kestä.”
Jollain tavalla Anna tietää aina, mitä hän tarvitsee. Anna ei ikinä epäröi tulla, vaikkei sitä kutsuttaisi. Joskus se ärsyttää, mutta ei tänään. Pieni spontaanius tekee hänelle vain hyvää. Mia painautuu hetkeksi naista vasten. Ilta viilenee heidän ympärillään, mutta Anna on ihanan lämmin. Hän tahtoo siepata naisen sänkyynsä ja herätä aamulla Annan tuoksuisiin lakanoihin.
”Jäätkö yöksi tänään?” Mia pyytää.
”Joo”, Anna sanoo mielissään. Mia suukottaa sen hymyilevää suupieltä. He jatkavat matkaa vielä muutaman korttelin verran, ja sitten on aika kääntyä kotiin.