Kun aika on (Harry/Draco, S, ficlet)

[Vendela]

Nimi: Kun aika on
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Vendela
Tyylilaji: Draama, ficlet, hahmon kuolema

KUN AIKA ON

Sinä päivänä kun Harry Potter kuoli satoi vettä.

Taivas oli enteillyt sadetta jo monta päivää, mutta juuri sinä nimenomaisena päivänä se repesi ja itki. Pisarat olivat suuria ja putoilivat raskaasi alas, muodostivat pian lammikoita ja pieniä puroja, jotka virtasivat kohden tuntematonta.

Draco seisoi nojaten ikkunankarmiin katsellen sateenropinaa ja mietti, että hänen täytyisi ilmoittaa Harryn kuolemasta. Vaikka se oli tapahtunut vain hetki sitten, niin aikaa ei ollut hukattavaksi, Draco vaistosi sen, ja jos hän jotain oli oppinut elämänsä aikana niin luottamaan vaistoihinsa.

Ei ollut enää montaa jäljellä kenelle lähettää viesti, suurin osa oli jo saateltu haudan lepoon ja vain muutama oli odottamassa tietoa. Osa asui velhojen vanhainkodissa, pari lastensa hoivissa ja joku sinnikäs eleli vielä yksikseen. Heidän kauttaan viesti tavoittaisi kyllä muut.

Raskaasti huokaisten Draco kääntyi pois ikkunasta ja katsoi sängyssä lepäävää ruumista. Harry näytti levolliselta, hän oli saanut lähteä rauhassa, aivan kuten oli halunnutkin.

He olivat puhuneet tästä paljon, suunnitelleet yhdessä ja päättäneet, että kumpi tahansa heistä lähtisi ensin, he olisivat valmiita. He
olivat saaneet elää yhdessä pitkän ja onnellisen elämän, kun aika tulisi, he voisivat ummistaa silmänsä tyytyväisinä ja siirtyä eteenpäin.

Yksinäinen kyynel vierähti Dracon silmäkulmasta. Vaikka he olivat varautuneet tähän, suru oli silti ääretön. Hän tiesi, että Harry odottaisi häntä toisella puolella, sen he olivat luvanneet toisilleen jo aikoja sitten. Heillä ei ollut muita kuin toisensa, niin oli ollut jo vuosikymmeniä, ja niin tulisi olemaan ikuisesti.

Vapisevin käsin Draco tarttui sulkakynään, kastoi sen musteeseen ja valitsi pinosta ensimmäisen surureunaisen pergamentin joka oli valmiina odottamassa.

Arvoisa rouva Weasley...

                              Parahin herra ja rouva Longbottom...

                                                                           Rakas Teddy...

Surukseni minun täytyy ilmoittaa...

...nukkui ikuiseen uneen tänään...

Ystävällisenä kutsuna ilmoitan...

...ei kukkia...

...terveisin,
Draco...

Pino oli matala, vain muutama kirje ennalta sovituille henkilöille. Niin he olivat yhdessä päättäneet ja niin sen täytyi mennä. Draco sulki mustepullon ja nousi kankeana työpöydän äärestä. Hän kutsui heidän pöllönsä, sitoi kuoret tämän jalkaan ja lähetti sen matkaan.

Kaikki oli valmiina. Hautapaikka oli valittu jo vuosia sitten, toimituksen oli määrä olla lyhyt ja koruton. Heistä kumpikaan ei tahtonut mitään suurieleistä sillä se ei muuttaisi mitään.

Hitain askelein Draco siirtyi sängyn viereen, istahti reunalle ja tarttui Harrya kädestä, aivan kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Käsi oli kylmä, jo lämpönsä menettänyt, mutta se ei haitannut. Se oli silti sama käsi, joka oli hyväillyt Dracoa, joka oli pitänyt häntä lähellä, silittänyt ja hellinyt. Se käsi oli langettanut lukemattomat loitsut, kaatanut aamukahvin kuppeihin ja uponnut tuoreeseen multaan keväisin.

Muistot vyöryivät yllättäen Dracon mieleen, keveinä ja lempeinä. Yhteisiä hetkiä, iloa ja naurua, satunnaisia riitoja, lämpöä ja yhdessä jaettua kiihkoa, koko heidän elämänsä. Se oli ollut hyvä elämä, sen Draco tiesi.

Varovasti hän laskeutui sängylle, kävi Harryn viereen makaamaan ja silitti hitain liikkein tämän liikkumatonta rintaa.

"Minä tulen pian, jaksathan odottaa", Draco kuiskasi hiljaa ja sulki silmänsä.

Ei menisi pitkään, hän tiesi sen. Hän oli tiennyt sen aina, sillä hän ei pystyisi elämään ilman Harrya.

Hetken huoneessa kuului vain Dracon hieman rahiseva hengitys.

Sitten ei kuulunut enää mitään.

[Angelina]

MITÄ! EI! Fluffyahan sen olla pitää 

No joo, mun oli yksinkertasesti pakko avata tää heti, kun näin että Harry/Draco ja Vendelan kirjoittamaa, eikä teksti pettänyt tälläkään kertaa, vaikka genre olikin ihan väärä : D

Mun mielestä oli jotenkin lohdullisen surullista, että Harry ja Draco oli miettiny jo etukäteen noinkin tarkasti kaiken, ja juuri noin, että sitten kun toinen lähtee, niin toinen hoitaa asiat kuntoon. Ihanaa oli myös se, että ennalta oltiin sovittu, että toista odotetaan toisella puolen <3 Tää oli jotenkin tosi koskettava ja olin varmaan juurikin oikeessa mielentilassa tälle. Tuo Dracon voimakas vaisto siitä, ettei ole aikaa hukattavaksi, oli jotenkin todella liikuttava! Hän tietää, ettei mene kauaa ennen kuin hän seuraa perässä, joten asiat on hoidettava nopeasti kuntoon :cc Niin suloista ja samalla riipaisevaa! Tykkäsin tästä kovasti ja sepitän omiani, mutta todella hienosti olit saanut tähän tunnetta!

PS. kiitos tosta nimestä, tiedän mikä soi loppupäivän päässä Mutta se sopi tähän kyllä hienosti.

[Felia]

Mitääh? Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä.

Voi että, tämä oli niin surullinen, haikea ja silti toiveikas pätkä. Surullisen tästä tietysti teki Harryn kuolema ja se, että kaksikko oli jo suunnitellut sen, miten asiat hoidetaan, kun jompi kumpi lähtee maailmasta. Ja Draco joutui lähettämään vieläpä suru-uutiset eteenpäin... Niin ikävä kuin Harryn kuolema olikin, niin olit saanut kaiken kirjoitettua jotenkin todella levollisesti, ja rivien välistä kyllä huokui se, että kaksolla on ollut hyvä ja onnellinen elämä yhdessä. Tuossa loppua kohden tuli mukaan sitten sitä toiveikkuutta, että kyllä he vielä toisensa näkevät. Ihanan riipaisevaa, jos niin nyt voi sanoa. </3

Hitsi, musta tuntuu, että mun pitäisi sanoa tästä niin paljon enemmän, mutta kun... äh, ei vaan löydä oikeita sanoja. Tää oli tosi koskettava, kuolema aiheena/teemana usein on, ja olit niin ihanasti kuvaillu kaiken. Tavallaan tästä tuli sekä surullinen että hyvä fiilis, niin hullulta kun se voi kuulostaakin. Hyvä fiilis tuli siis siitä, kun tiesi, että molemmat saa jatkaa yhteistä elämää vielä kuolemankin jälkeen. ♡

Tykkäsin muuten tosi paljon tuosta surupergamentin muotoilusta - että se ei siis ollu kokonainen vaan että siinä oli pätkiä useammasta eri henkilöille tarkoitetuista pergamenteista. Musta se sopi kivasti tähän, ja totta kai se oli myös realistista, että ilmoitetaan tapahtuneesta muillekin läheisille. Tässä tosin toi lisää surun tunnetta tuo, että ei ollut kovin montaa enää, joille ilmoittaa tapahtuneesta. Mutta niinhän se menee, että jokaisen elämä päättyy joskus.

Tässä oli tosiaan ihanasti tunnetta mukana, kuvattuna hyvin yksinkertaisesti, mutta silti jotenkin kauniisti ja merkityksellisesti. Tykkäsin todella paljon. ♡

Kiitän, kumarran ja kuittaan!

[Okakettu]

Heissan kommenttikampanjasta!  Valitsin tämän luettavaksi ennen kaikkea sen takia, että aloitus oli niin vahva - sade surun ja kuoleman yhteydessä on varsin klassinen elementti, mutta toimi tässä juuri siksi todella hyvin, etenkin yhdistettynä aloituslauseen koruttomuuten ja toteavaan sävyyn. Todella hieno aloitus siis! Tuli olo, että ei kai vähempää voisikaan odottaa Harry Potterin kuollessa, kun miettii hänen legendan asemaansa velhomaailmassa - ja sitten kuitenkin näkökulma siirtyi hienosti Dracon henkilökohtaiseen, yksityiseen suruun ja menetykseen.

Luen tästä parituksesta ficcejä aika harvakseltaan, ja ne kaikki ovat tainneet sijoittua kaksikon nuoruuteen ja suhteen myrskyisimpiin vaiheisiin - siltä osin oli todella mielenkiintoista päästä lukemaan tämän kautta ajasta sen jälkeen, kun rakkaus on ollut ilmiselvästi yhä suurta mutta suhde tietyllä tapaa seestynyt. Dracon ajatuksista välittyi todella hyvin se, että hän ja Harry ehtivät olla yhdessä kauan. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla ihan vaikka pienen maininnan kautta siitä, kuinka he ovat aikoinaan yhteen päätyneet, mutta se johtuu omalla kohdallani toki siitä, ettei minulla ole Drarrysta kovin vahvaa omaa fanonia tämän tueksi. Drarry-faneja asia tuskin vaivaa, ja voi aivan hyvin olla, ettei moinen olisi lopulta tähän sopinut.

Otsikon teema on tässä tekstissä todella vahvasti läsnä, ja pidin paljon siitä, että käsittelit Dracon surua ja hänen suhdettaan Harryyn tietyn levollisuuden kautta. Kaikki Dracossa vaikuttaa huokuvan hiljaista hyväksyntää siitä, että nyt todella on aika, myös hänen itsensä tapauksessa, koska elämä ilman Harrya ei ole vaihtoehto. Asiasta olisi voinut kirjoittaa paljon dramaattisemmin, mutta tykkäsin erittäin paljon nimenomaan tästä koruttomasta käsittelytavasta - varsinkin kun siitä välittyy samalla Dracon jo ilmeisesti varsin korkea ikä. Se, että hän ja Harry ovat suunnitelleet lähtönsä yksityiskohtia jo pitkään, on jotenkin surullisenkaunis ajatus. Felian tavoin minäkin pidin paljon tuosta surupergamentin muotoilusta ja muusta - siinä suru-uutinen tietyllä tapaa konkretisoitui.

Muistot vyöryivät yllättäen Dracon mieleen, keveinä ja lempeinä. Yhteisiä hetkiä, iloa ja naurua, satunnaisia riitoja, lämpöä ja yhdessä jaettua kiihkoa, koko heidän elämänsä. Se oli ollut hyvä elämä, sen Draco tiesi.

Lainaanpa vielä yhden suosikkikohdistani - hyvin vähällä oli ilmaistu tässä todella paljon. Minusta oli viehättävää, että muistot olivat tässä vaiheessa nimenomaan keveitä ja lempeitä, eikä Dracon nähtävästi tarvinnut katua elämäänsä. Jäi haikeudesta huolimatta hyvä fiilis. Kiitos paljon lukukokemuksesta!

[Vendela]

Angelina: Minä tiedän! Anteeksi! Näillä kahdella pitäisi olla aina fluffya, mutta halusin kokeilla tällaista vähän erilaista juttua. Mutta on tämä kuitenkin pikkuisen toiveikaskin, eikö?
Mukavaa kuitenkin kuulla, että 'väärästä' genrestä huolimatta tämä oli onnistunut Näin tämän jotenkin niin, että nämä kaksi ovat niin tiivis pari, että he tietävät ettei ole elämää ilman toista. Ja sitten tuo suunnittelu ja muu on varautumista siihen, ettei toinen joudu surun hetkellä kantamaan kaikkea yksin. Sitä se rakkaus on <3
Kiitos kommentistasi!

Felia: Niin, olen pahoillani. Tämä ei nyt ehkä ollut ihan sellainen mitä yleensä kirjoitan. Mutta joskus on kokeiltava jotain uutta
Ihanaa, että pidit tästä kuitenkin ja löysit sieltä sen toiveikkuuden minkä halusin välittää. Kuolema on aika jännä juttu, kun toisaalta se on niin lopullista, mutta jotenkin näen sen myös niin että etenkin velhojen keskuudessa se voi olla alku jollekin uudelle. Itse ajattelen myös niin, että kuoleman jälkeen Harry ja Draco saavat olla ikuisesti yhdessä ja se on aika ihanaa.
Tuo surupergamentti oli itsellenikin asia, mistä tykkäsin tässä tekstissä tosi paljon. Sen avulla oli helppo välittää tietoa sekä kertoa kenelle viesti kuolemasta lähti, vaikka en toki kaikkia suruviestin saajia luetellutkaan.
Kiitos kommentistasi!

Okakettu: Mukavaa kun poimit tämän tuolta kommenttikampanjasta Kiva, että olit tarttunut tähän vaikka paritus olikin ehkä hieman vieraampi.
Olen iloinen, että teksti onnistui välittämään juuri niitä asioita mitä halusinkin. Vaikka olen itse tämän parin suurkuluttaja, en kuitenkaan halunnut tuoda tähän tekstiin sitä, kuinka nämä kaksi olivat päätyneet yhteen. Kuten totesitkin, se ei olisi sopinut. Niitä tarinoita on kirjoitettu niin paljon, että halusin tuoda ehkä hieman erilainen näkökulman tähän paritukseen. Se, että yhteistä elämää on takana paljon ja suhde on seestynyt ovat harvinaisia juttuja, ainakin minun mielestäni. Siksi halusin nostaa niitä esiin tämän tekstin myötä.
Dracon surun käsittely oli hyvin mielenkiintoista, sillä kuten sanoit tästä olisi voinut saada paljon dramaattisemman. Ikä on varmasti tehnyt tehtävänsä Dracon kohdalla ja turha draamailu on jäänyt pois. En halunnut tietoisesti määrittää heidän ikäänsä, mutta se on korkea, kuten itsekin bongasit.
Kiitos kommentistasi!

Rae: Hienoa kun pysähdyit lukemaan vaikka ensin meinasit ohittaa tämän. Ja vielä hienompaa, että jaksoit raapustaa kommentin
Halusin tähän ehdottomasti tuota toivoa mukaan. Kuolema itsessään on niin surullinen asia, mutta samalla se on kuitenkin uusi mahdollisuus. Kuten tuossa yllä jo totesin Felialle, niin ajattelen että velhoilla on joku kuolemanjälkeinen paikka missä he kohtaavat toisensa uudelleen. Se, että kaikki oli valmiiksi suunniteltu, helpotti suremaan jäävän työtä. Ja ehkä haluaisin itsekin olla mukana järjestämässä omia hautajaisiani, vaikka ajatus tuntuukin todella kaukaiselta.
Kiitos kommentistasi!

[Lyra]

Hei ja terveisiä kommenttikampanjasta. Minä valitsin tämän, koska selailin tätä silloin joskus aikoja sitten, kun julkaisit, mutta en saanut aikaiseksi rustata kommenttia. Tässä tekstissä on alusta asti sellainen surettavan haikea fiilis. Otsikko on niin yksinkertainen, mutta siitä tulee sellainen sinisen harmaa olo.

Sinä päivänä kun Harry Potter kuoli satoi vettä.

Ja sitten mennään. Tämä on alusta asti niin kaunista ja koskettavaa, että rupes ihan itkettää. Tässä kuitenkin kuollaan vanhuuteen eikä yhtäkkiä joten se oli varmaan ihan odotettua, mutta silti niin surullista. Draco ei kuitenkaan jäänyt yksin pitkäksi aikaa, mutta silti tuli alussa niin lohduton olo, kun ulkona satoi ja Harry oli kuollut.

Tuon kirje osuuden olit tehnyt niin nätisti. Tuli elävästi mieleen, sellainen elokuva kohtaus, jossa kirjepapereita pinoutuu toistensa päälle ja Dracon ääni lukee niistä aina rivin kerrallaan. He olivat sopineet kaikesta yhdessä ja kaikki oli kuitenkin niin levollista samalla kuin sydäntäsärkevää. Yksinkertaisia asioita, mutta silti satuttaa. Kaikki meistä kuolee, mutta nuoren näkökulmasta se on niin lopullista. Tässä onneksi oli kuintekin jo odotettu kuolemaa.

Sitten ei kuulunut enää mitään.

Tää lopetus oli kaunis. Jotenkin se, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin paljon, että kuolevat lopulta melkein samaan aikaan, koska eivät kestä olla ilman toisiaan. Sitä se tosirakkaus on <3 Kiitos tästä ihanasta tekstistä. Se herätti paljon tunteita ja oli todella hienosti kirjoitettu <3

[Vendela]

Kaunis kiitos kommentistasi Lyra ja mukavaa kun nappasit tämän kommenttikampanjasta.
Olen todella otettu sanoistasi ja siitä, että olen onnistunut koskettamaan tekstilläni. Kuolema on aiheena todella synkkä, mutta olen iloinen että tästä oli kuitenkin aistittavissa se tietty toiveikkuus mikä välittyy tuon suunnittelun ja muun muodossa. Se, että nämä lopulta kuolevat lähes yhtäaikaa on myös osoitus juuri tuosta mainitsemastasi rakkaudesta. Toisen piti vain ensin hoitaa ne käytännön asiat loppuun. Kumpa se oikeassakin elämässä menisi aina näin kivuttomasti ja helposti. Mutta onneksi tässä Harry ja Draco olivat jo iäkkäitä ja heillä oli hyvä elämä taka, he olivat jo valmiita lähtemään. Lisäksi haluan itse ajatella niin, että he jatkavat yhteistä taivaltaan jossain rajan toisella puolella minne sitten päätyvätkään kuoleman jälkeen.
Mutta ihanaa kun kommentoit, kiitos vielä!