Metsän suojissa ja muita tarinoita • S • Pähkinä/Ruuti

[Odo]

Kirjoittaja: Odo
Beta: LillaMyy (koko sarja)
Genre: fluffi
Paritus: Pähkinä/Ruuti (slash)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Omaa on, ettäs tiedätte.
A/N: Jotenkin irkki ajoi minut nyt originaalislashiin, kun se on ollut nyt aika paljon pinnalla. En ole erityisemmin sellaisen perinteisen originaalislashin ystävä, joten päätin kokeilla. Tästä tosin ei tullut perinteistä, mutta monta minulle ei niin vahvaa osa-aluetta tuli korkattua: lapset, fluff ja originaalislash. Ja kun sanon lapset, tarkoitan lapsia. Tässä maailmassa on tavallista, että lapset opetetaan tekemään työtä ja metsästämään hyvinkin nuorina. Ruuti on Pähkinää vanhempi, mutta heittäisin iät n. 12-vuotiaksi, joten siksi vähän lapsenomainen fiilis tässä. LillaMyylle kiitos betauksesta ja otsikosta (jonka lisästä "ja muita tarinoita" kiitos Blujille), omistukset menee nyt ainakin Aurinkolapselle, joka oli ihan hassu, kun ehdotin originaalislashin kirjoittamista. No, ei tästä tullut sitä perinteisistä, mutta originaali ja slahs, joten tehtävä suoritettu.

AINIIN! Sain myös sanoja ensimmäistä varten, joten kiitokset Aurinkolapselle, Sokrulle ja liljankukalle niistä.

Ps. Näitä tuli lisää eli tsekatkaas tästä topasta Vahvat kädet ja Oma koti kullan kallis!
Ja lisää pukkaa eli ihan pikkuisesta Ruutista voi lukea tarinasta Kettu ei ole lemmikki, S.

Metsän suojissa

“Kauanko meidän pitää piilotella?” poika kysyy. Metstästyspuukkoaan puhdistava poika kohottaa katseensa ja katsoo toista pitkään, mutta kuitenkin niin nopeasti ettei lisäkysymyksiä ennätä esittää.

“Niin kauan kuin on tarpeen, Pähkinä”, poika vastaa ja aloittaa terottamaan puukkoa. Nuotion päällä ritisee pyydystetty kani ja herkullinen lihantuoksu saa Pähkinän mahan kurnimaan. He ovat olleet metsässä jo päiviä.

“Ruuti?” Pähkinä kysyy varovasti, kun toinen on keskittynyt taas omiin askareisiinsa. Kaikki oli alkanut yhdestä varastetusta suudelmasta laitumella, kun he olivat olleet hakemassa hevosia takaisin talliin. Maatilan isäntä, jolle he työskentelivät tallipoikina, oli nähnyt heidät.

“En minä tiedä, milloin voimme palata. Isäntä on vihainen, kamalan vihainen”, Ruuti vastaa äänessään pientä turhautumista. Pähkinä kuitenkin tietää, että Ruuti ei ole turhautunut suoranaisesti häneen. Vaikka Ruuti rakastaa metsästää ja vaellella puiden suojissa, tekee pakko siitäkin huvista ikävää. Ruutin onneksi on Pähkinä, joka nousee tammen juurelta hänen seurakseen.
“Ehkä me voisimme kokeilla palata”, Pähkinä ehdottaa ja työntää sen verran Ruutia sivuun, että mahtuu istumaan tämän viereen leveän kannon päälle.

“Ei vielä”, Ruuti vastaa periksiantamattomasti ja Pähkinä tietää, ettei silloin kannata väittää vastaan, kun Ruuti on tuollaisella tuulella.

Pähkinä istuu kannolla vaiti, katsoo Ruutin käsiä työssään ja antaa asian hetken aikaa olla. Pähkinällä on ikävä kotiin, mutta Ruutin ansiosta hän jaksaa sinnitellä.

*

Pähkinä maistaa Ruutin huulilta karamellin makeuden, kun suutelee tätä. Se oli ollut viimeinen karamelli, joka heillä oli ollut jäljellä heidän pienestä ruokavarastostaan, jonka he olivat ottaneet mukaan. Lähtö oli ollut nopea, niin nopea ettei Pähkinä heti oikeastaan ollut sisäistänyt, mitä tapahtui.

Pojat makaavat paikallaan kuusen oksista rakennetun katoksen alla ja lempeä kosketus tuudittaa Pähkinää rauhallisuuden tunteeseen. Tavallaan häntä pelottaa olla yötä metsässä, mutta luottamus Ruutiin pitää pelot loitolla. Katos ei anna heille paljoakaan suojaa ja metsän äänet kuuluvat hiljaisuudessa selvinä ja kirkkaina. Pöllön huhuilu, lehtien havina, kevyt tuuli ja ötököiden siritys, jotka ovat lumonneet Ruutin tai ainakin niin Pähkinä uskoo.

*

Metsästä kantautuu saapuvan Ruutin askelten äänet, kun tämä palaa metsältä. Pähkinä hymyilee leveästi toisen tullessa mukanaan fasaani, josta he saavat hyvän illallisen. Jossain kohtaa Pähkinä on unohtanut ajatuksen maatilalle palaamisesta, mutta tällä kertaa Ruuti ottaa asian puheeksi.

“Palataan takaisin. On mennyt kuun kierto ja isäntä on varmasti rauhoittunut”, Ruuti sanoo ja istahtaa nuotiopaikalle putsaamaan saalista. Pähkinä ei oikein tiedä, mitä sanoa. He ovat olleet metsässä niin kauan ihan kahdestaan, että Pähkinä on jo tottunut siihen.

He ovat selvinneet kylmistä öistä, joina Ruuti on puristanut Pähkinän ihan kiinni itseensä, ja pysyneet ruuassa, kun Ruuti on metsästänyt ja Pähkinä oppinut keräämään syötäväksi kelpaavia juuria, kasveja ja marjoja.

“Tallilleko?” Pähkinä kysyy, eikä tiedä mitä ajatella. Viimeisien viikkojen aikana maailmassa ei ole ollut muuta kuin Ruuti ja niin on ollut hyvä. Maatila tarkoittaisi isäntää, joka suuttuu suudelmasta ja kokonaisia päiviä ilman toista.

Pähkinää itkettää, mutta hän puree huultaan ja katsoo, kun Ruuti tekee työtään fasaanin parissa varmoin ja tottunein ottein kuten jokainen iltapäivä.

“Olemmeko enää yhdessä, jos palaamme?” Pähkinä kysyy peläten, että menettää Ruutin. Metsästä lähteminen tuntuu kuin hylkäisi kodin, jonka he ovat yhdessä rakentaneet kuusen oksista tähtitaivaan alle.

“Totta kai”, Ruuti vastaa ja katsoo päättäväisesti Pähkinää.

Siitä katseesta Pähkinä rentoutuu ja tietää, että Ruuti on oikeassa. Koti on siellä, missä Ruutikin, ja vaikka isäntä suuttuisi, on asioita mitä kukaan ei voi kieltää.

“Lähdetään ruuan jälkeen”, Pähkinä sanoo ja istuu Ruutin viereen. Poika hymyilee hänelle. Metsän jättäminen tuntuu haikealta, mutta mikään ei vie pois Pähkinän tunteita Ruutia kohtaan, sillä nyt Pähkinä tietää, että rakastaa.

[Auri]

Itkettää ihan kamalasti (mutta kylläkin hyvällä tavalla) nämä pojat ja kuinka kaunis tämä on ja että omistit tämän mulle ;;; <3 Olet ihana!! Tämä toimi tosi hyvin omana kokonaisuutenaan, mutta silti pieni itsekäs ääni kuiskailee, että haluaisin vain lisää. Rakastan tätä tunnelmaa, rakastan näitä poikia,
rakastan kaikkea <3 Oikeasti tosi upeaa, että kirjoitit nimenomaan lapsista, jotka ensikertaa rakastuu. Tuollaista puhdasta ja viatonta rakkautta, vilpitöntä. Ihastuin täysin poikien nimiin! Aivan hemmetin suloiset ja jotenkin sopii aivan täydellisesti heille.

Kuvailet kaikkea ihanasti, mutta tykkään varsinkin siitä miten kuvailet luontoa. Lehtien havina ja kylmät yöt. Rakastan tuota vaivatonta läheisyyttä, mikä Pähkinällä ja Ruutilla on. Voi istua vieressä, nukkua lähekkäin, pussailla karamellipusuja. Niin täydellisen ihanaa. <3

Metsästä lähteminen tuntuu kuin hylkäisi kodin, jonka he ovat yhdessä rakentaneet kuusen oksista tähtitaivaan alle.

Tämä oli mun lempikohta tästä kokonaisuudessaan loistavasta tekstistä. Niin käsittämättömän kaunis.

Toivon, että isäntä ymmärtää - ja ehkä katuu sitä, miten reagoi nähdessään Ruutin ja Pähkinän. Että he voisivat elää tilalla yhdessä, eikä tarvitsisi tavata salassa ;;; <3 Kiitos aivan valtavan paljon tästä lukukokemuksesta, ja kiitos omistuksesta <3 Olet ihana, ja ylimaallisen lahjakas kirjoittaja! Tykkäisin tosi paljon lukea näistä pojista lisää, mutta tosiaan - tämä toimii todella hyvin yksiosaisenakin. :>

[liljankukka]

Voi apua, aivan ihana! <3333

Ruuti ja Pähkinä on ehkä ihanimmat nimet koskaan ja ääää nää pojat on ihania ja sä oot ihana <33 Tän tekstin kirjotustyyli on suloinen ja tunnelma on vähän surullinen, mutta kuitenkin suloinen :3 Ihanaa, että nää hahmot on näin nuoria ja rakastuu ekaa kertaa ja <3333

Komppaan Auria siinä, että kuvailet kaikkea ihanasti, etenkin luontoa! :3

Näistä ois tosiaan kiva lukea lisää, mutta toimii ihan hyvin yksinäänkin Oon kyllä niin huono kommentoimaan, mutta toivottavasti sait edes jotain irti tästä :-D Ja joo, tykkäsin! <3

[Odo]

Auri: On kyl tosi herttasta tuo noiden yhdessäolo, kun ne on vielä niin pieniä, ettei tosikaan. Ja luontokuvauksien kehumisesta kiitokset erityisesti, koska luontokuvailut on mulle aika sydäntä lähellä. <3 Sit on niin paljon kehuja, ettei kehukapasiteettini osaa käsitellä sitä joten sanon että kiitosta vain, itse olet!

liljis: Tykkään itekin nimistä! Aww, kiitosta kiitosta. :>

A/N: Kommentit inspiroi minua kahteen uuteen Pähkinä/Ruutiin. Lapsina, teineinä ja aikuisina, joista tässä tulee se teini!Ruuti, joka oikeastaan aloitti koko ajatuksen. Tätä hömppää on ihan hauska kirjoittaa, pidän Ruutista. Ja on Pähkinäkin aika soma! Toistaiseksi en ole keksinyt yhteistä otsikkoa tarinoille, mutta näillä mennään, mitä on. : D

Vahvat kädet

“Voisit vähän auttaa”, Pähkinä pyytää, mutta sanoista puuttuu terä. Ruuti lojuu heinäkasassa ja katselee tallin kattoa pyöritellen käsissään jostain löytämäänsä piippua. Kun Pähkinä kysyy, mistä Ruuti sen löysi tai ei kai Ruuti aio oikeasti polttaa, Ruuti vain nauraa.

“Kohta”, Ruuti vastaa ja laittaa piipun huulilleen. Ei siinä ole edes tupakkaa, mutta poika esittää kuin siinä jokin palaisi ja puhaltelee kohti kattoa. Pähkinä ei tiedä, mitä siihen sanoisi, joten hän ottaa talikon matkaansa ja lähtee siivoamaan karsinoita.

Pähkinä on päässyt jo hyvään vauhtiin, kun Ruuti tulee nojailemaan karsinan ovelle. Pähkinästä kuusitoista vuotta on jo aikuinen, mutta Ruuti ei käyttäydy kuin aikuiset. Siksi isäntäkään ei ole vielä nimittänyt Ruutia oikeaksi rengiksi, vaan he ovat molemmat edelleen tallipoikia.

“Mennäänkö uimaan illalla?” Ruuti kysyy ja hymyilee. Se sulattaa Pähkinän, joka on jo hetken harkinnut, että käskisi Ruutin töihin, mutta ei hän koskaan kykene.

“En tiedä, onko se hyvä ajatus”, Pähkinä sanoo, mutta on oikeastaan jo myöntynyt ja Ruuti tietää sen katsomattakin. Ruuti nauraa ja pistää piippunsa taskuun ja ottaa talikon käteensä ja alkaa tehdä töitä vahvoilla käsillään.

Ruutin kädet ovat aina olleet sellainen asia, joita Pähkinä tykkää katsoa. Samat kädet putsaavat saaliin ja hevosten karsinat, mutta rakentavat näppärästi ansoja ja silittävät Pähkinää kuin tämä olisi hentoinen lintu. Niin taitavat Ruutin kädet ovat.

*

Ilta-aurinko kiiltää järven kevyesti lainehtivasta pinnasta. On syyskuu ja vesi viileää, mutta ilma on edelleen lämmin. Tuulikaan ei tutisuta alastonta kehoa, sillä sen kosketus on kevyt kuin höyhen. Pähkinä on vasta polviaan myöten vedessä, mutta Ruuti halkoo vettä pitkin vedoin ja sukeltelee kuin olisi hylje. Hopeakylkiset kalat väistyvät Pähkinän jalkojen tieltä, kun tämä astelee varovasti syvempään veteen.

Järvi on yksi heidän piilopaikoistaan, jonka isäntä tietää, mutta ei myönnä. Siitä on jo muutama vuosi, kun Ruuti ja Pähkinä olivat karanneet metsään ja he olivat palattuaan saaneet niin pahasti selkäänsä, että muistavat sen varmaan koko ikänsä. Selkäsaunasta huolimatta Ruuti ja Pähkinä ovat saaneet olla yhdessä, kunhan se tapahtuu poissa isännän ja muiden silmistä.

Se riittää Pähkinälle, mutta Ruuti on jääräpäisempi ja varastaa suudelmia, vaikka he eivät olisi piilossa. Siinä, missä isäntä sanoo Pähkinää kuuliaiseksi, Ruutia katsoessaan mies hymähtää ja sanoo, että on siinä meillä härkäpäinen poika. Ja sellainen Ruuti on aina ollutkin, vaikka nuoruus, kuten isäntä sanoo, tekee veltoksi ja hajamieliseksi.

“Tule jo”, Ruuti vaatii, ja Pähkinä vetää syvään keuhkoihinsa metsän tuoksuista ilmaa ja sukeltaa. Tuntee, miten viileä vesi ottaa hänet vastaan ja varpaat irtoavat hiekkapohjasta. Pähkinän kädet eivät ole yhtä vahvat kuin Ruutin ja menee hetki ennen kuin Pähkinä saa uitua toisen kiinni. Päästyään perille Pähkinä saa suudelman, jossa maistuu järviveden makeus.

“Odota vain, kohta meidän ei tarvitse enää piilotella”, Ruuti sanoo, mutta ei kerro Pähkinälle sen enempää vaan sukeltaa piiloon pinnan alle.

*

“Minä olen päättänyt ruveta metsästäjäksi”, Ruuti ilmoittaa. Pähkinä keskeyttää hevosen satuloimisen ja katsoo toista kummissaan. Ainahan Ruuti on metsästänyt, mutta metsästäjäksi? Pähkinä ei ymmärrä, mitä toinen poika tarkoittaa, mutta pian hän kuulee.

“Lähden tallilta. Hankin leivän ja voita myymällä nahkoja ja lihaa saan metsältä.” Ruutin sanoissa on päättäväisyyttä, jonka Pähkinä tunnistaa. Silloin ei auta väittää vastaan.

“Olen jo aikuinen”, Ruuti sanoo, eikä enää näytä siltä veltolta pojalta, jota isäntä moittii. Joskus Ruuti lojuu heinäkasassa, nojailee aidan pieleen ja esittää polttavansa piippua, joka ei pala. Mutta kun Ruuti päättää jotain, se pitää. Kuten Ruuti on päättänyt olla Pähkinän kanssa, se on järkkymätöntä.

Ja niin on myös päätös metsästää, Pähkinä tietää.

“Missä sinä asut?” Pähkinä kysyy, kun tietää ettei toisen mieltä voi muuttaa. Hän toivoo, että ei liian kaukana, sillä Pähkinää sitoo työt tallilla ja isäntä, joka ei vielä laske häntä pois.

“Rakennan mökin”, Ruuti sanoo, ja vaikka Pähkinä tietää sen olevan vaikeaa, kyllä Ruutin kädet siihen pystyvät. Niin kuin pystyivät pitämään Pähkinän turvassa pimeässä metsässä.

“Sitten minun on kai toivotettava sinulle hyvää matkaa”, Pähkinä sanoo vaisusti, mutta hymyilee. Juuri tuollaisesta Ruutista hän pitää, määrätietoisesta ja vahvasta.

“Sinä tulet mukaan, kunhan kasvat”, Ruuti sanoo, ja se punastuttaa Pähkinää. Ei hän ole kuin puolitoista vuotta nuorempi, ei niin kauhean pieni enää.

“Asuisinko sinun kanssasi?” Pähkinä kysyy epävarmasti. Ruuti nauraa ja ottaa taskusta piippunsa ja puhaltelee taas ilmaa keuhkoistaan.

“Totta kai ja hoidat karjaa”, Ruuti nauraa. “Minä olen isäntä ja pidän meidät ruuassa myymällä nahkojani ja poltan piippua kuistilla, kun sinä kokkaat.”

Pähkinääkin naurattaa. “Ai niinkö?”

“Kyllä, näin on”, Ruuti vastaa. Siinä he ovat, ehkä viimeistä päivää ennen kuin Ruuti kertoo isännälle lähtevänsä. On monta mutkaa, joista Ruutin pitää selvitä, mutta Pähkinä auttaa parhaansa mukaan.

Ruutin kädet tekevät jälleen kerran kodin, ja sinne Pähkinä haluaa ajan tullessa.

[Auri]

Ihanaa että sua inspasi kirjottaa näistä kahdesta lisää!! Voi että <3 Pähkinä on supersoma ja pidän Ruutista hurjasti!! Tää on oikeesti yks parhaista teksteistä finissä, pakko sanoa. Rakastan tätä ja näitä hahmoja, voi että voi että <33 Hymyilen vaan ihan tyhmänä täällä!

Ruuti on ihana teini! Ihastuin täysin jo silloin aiemmin kun kerroit teini-Ruutista, mutta tässä se konkretisoitui ja olen ihan rakastunut <3 Pähkinä on kanssa ihana pikkunen, voi että <3 Tässä maailmassa ei oo tarpeeksi sydämiä joita voisin antaa näille kahdelle, nää on vaan.... apua - täydellisiä! Tulee niin hyvä olo, kun lukee! Vaikka Ruuti ja Pähkinä saivatkin selkäänsä, kun palasivat :< Mutta ainakaan Isäntä ei heittänyt heitä ulos!

“En tiedä, onko se hyvä ajatus”, Pähkinä sanoo, mutta on oikeastaan jo myöntynyt ja Ruuti tietää sen katsomattakin.

Tää oli vaan niin ihana ;;; <3

Fiilaan Pähkinää, tykkään käsistä ja käsivarsista ihan liikaa ^^'' Ja voi ei tuo uintikohtaus! Kuinka söpö <3 Ja taas luontokuvailua! Oot ihan liiankin taitava näissä - tai siis, oot kaikessa ja kaikki on vaan niin upeeta ja loistavaa, mutta noi luontokuvailut on vaan jotenkin vielä kaikesta hienompaa <3 Varsinkin nämä:

Pähkinä vetää syvään keuhkoihinsa metsän tuoksuista ilmaa ja sukeltaa.

Päästyään perille Pähkinä saa suudelman, jossa maistuu järviveden makeus.

Niin henkeäsalpaavan kaunista! En osaa ymmärtää, miten oletkin noin mahtava!

Tuo loppu on ihan täydellinen <3 Ruutille sopii metsästäminen niin hyvin, ja nahkoja myymällä hän kyllä varmasti pärjää! Voin niin kuvitella Ruutin rakentamassa heille omaa kotia, tällä kertaa ihan pysyvää kotia, ihkaomaa taloa <3

“Asuisinko sinun kanssasi?” Pähkinä kysyy epävarmasti. Ruuti nauraa ja ottaa taskusta piippunsa ja puhaltelee taas ilmaa keuhkoistaan.

“Totta kai ja hoidat karjaa”, Ruuti nauraa. “Minä olen isäntä ja pidän meidät ruuassa myymällä nahkojani ja poltan piippua kuistilla, kun sinä kokkaat.”

Pähkinääkin naurattaa. “Ai niinkö?”

“Kyllä, näin on”, Ruuti vastaa.

Oli pakko lainata tämä kokonaan, koska tää on niinku purest, most wholesome asia ikinä ja anteeks en osaa muotoilla suomeks koska tää koko juttu vei mun aivosolut <33333 Enkä osaa oikein sanoa muuta kuin ihkuttaa sitä kuinka lahjakas sä vaan oot!! Oon niin onnellinen, että kirjotat näistä pojista <3

(ps. tässä kommentissa on yksitoista sydäntä, tässä vielä ihan oma vain sinulle: <3)

[liljankukka]

Äääääääääääääääää <3333333333333

Joo niin, että tota tykkään? :3333

Ihanaa, että kirjotit näistä lisää! Rakastuin vaan enemmän näihin nimiin, ne on niin ihanat <3 Teini!Ruuti on aivan super suloinen <333 Oon vähän ehkä hieman rakastunut näihin kahteen, voisin lukea heistä loputtomiin! :3

Pähkinä on kyllä suloinen <3 Ja isäntä vaikuttaa sillä ihanalta, että ei heittänyt poikia pihalle vaan pääsivät selkäsaunalla Tuo sun luontokuvailu on kyllä niin täydellistä! <3

Päästyään perille Pähkinä saa suudelman, jossa maistuu järviveden makeus.

Äääh niiiin ihana <333

“Asuisinko sinun kanssasi?” Pähkinä kysyy epävarmasti. Ruuti nauraa ja ottaa taskusta piippunsa ja puhaltelee taas ilmaa keuhkoistaan.

“Totta kai ja hoidat karjaa”, Ruuti nauraa. “Minä olen isäntä ja pidän meidät ruuassa myymällä nahkojani ja poltan piippua kuistilla, kun sinä kokkaat.”

Pähkinääkin naurattaa. “Ai niinkö?”

“Kyllä, näin on”, Ruuti vastaa.

Voi awwww :33 En kestä tätä söpöyttä!! <333

Ruutin kädet tekevät jälleen kerran kodin, ja sinne Pähkinä haluaa ajan tullessa.

Voi ei, söpöyden yliannostus <333333

Fanittelen tätä täälä ihan innoissani, enkä osaa sanoa enää mitään, mutta toivottavasti saat jotain tästä irti :>

Joo lisääää!! <333333333333333333333333333

(<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3)

[Odo]

Auri ja liljis: Teidän kommentit vetää kyllä täysin sanattomaksi, kuten Aurille sanoinkin jo niin on semmonen "ok kiitti"-fiilis, kun ei tiiä, miten reagoida. : D Oon niin otettu, kun tykkäätte näistä pojista noin paljon ja teille kiitos suuresti siitäkin, et oon inspiroitunut kirjoittamaan vähän tämmöistä hömppääkin enemmän. Tositosi hömppää, mut tykkään itekin näistä hahmoista. Teini!Ruuti on paras. Jospa aikuinenkin Ruuti kelpaa!

A/N: Viimeinen osa tätä tarinaa, mutta olen kaavaillut hieman Ruutille omaa shottia metsätysteemalla. Ehkä saan senkin rustailtua tässä lähiaikoina ja sekin sitten aikanaan uppoaisi. Ja tämä toivottavasti nyt, kun pojista on kasvanut miehiä, vaikka tarina on edelleen ehkä hieman satumainen ja lapsenomainen, mutta ehkä hahmot on vähän isompia jollain tasolla kuitenkin.

Oma koti kullan kallis

Pähkinä pyykkää pihalla, jota rikkaruohot valloittavat. Villikukatkin ovat levinneet aina kuistin portaiden väleistä niityn reunaan asti, missä ne erityisesti kukoistavat. Pähkinä miettii toisinaan, pitäisikö pihaa kitkeä, mutta Ruuti sanoo, että villi luonto sopii heille.

Talo, jossa he nyt asuvat on puinen mökki, jonka Ruuti on itse rakentanut. Kaksi vuotta siihen meni, mutta Ruuti oli sinnikäs, teki töitä auringonnoususta iltapäivään ja sitten meni metsälle, josta palasi vasta saatuaan tarpeeksi saalista. Pähkinä ei niihin aikoihin juuri nähnyt Ruutia, joka työskenteli kuin mies, oikea isäntä. Mutta nyt, kun Pähkinä on tullut taloon, on asiat paremmin.

Vaikka Pähkinä pyykkää, se ei ole ainoa asia, mitä nuorukainen tekee. Ruuti rakensi Pähkinälle oman pienen verstaan, kun tämä kertoi haluavansa tehdä puukkoja. Tuoda sillä tapaa oman osansa tuvan talouteen ja kasvaa mieheksi niin kuin Ruuti. Onhan Pähkinä jo kuusitoista, ei enää mikään lapsukainen, joten hänenkin pitää rueta tekemään työtä.

Saippua kutittelee, ehkä vähän kirveltääkin Pähkinän sormia, kun tämä hankaa kulahtaneita metsästysvaatteita. Sormissa on haavoja, kämmenissä rakkuloita, mutta Pähkinä on päättäväinen tehdessään työtä, jossa oppii pikkuhiljaa paremmaksi.

Kun Ruuti oli kysynyt, miksi puukkoja, oli Pähkinä vain vastannut: “Saisin tehdä työtä käsilläni ja puukot menevät hyvin kaupaksi.”

Oikeastaan Pähkinän mielenkiinto puukkoihin oli syttynyt jo vuosia sitten, niin huomaamatta, ettei Pähkinä silloin ollut vielä itsekään tiennyt. Ruutille metsästyspuukko oli kaikista tärkein esine, jonka tämä omisti ja siitä Pähkinä tietää, miten merkityksellinen esine puukko on.

Siksi puukkoja, Pähkinä ajattelee ja tietää Ruutinkin tarvitsevan vielä jonain päivänä uuden puukon. Silloin Pähkinä toivoo olevansa jo niin hyvä, että voi antaa omin käsin tekemänsä puukon Ruutille, mutta se päivä ei ole vielä pitkään aikaan.

*

Ruuti istuu terassilla vanhassa puutuolissa poltellen piippuaan, jonka oli aikanaan löytänyt. Vanha puutuoli oli ollut isännän, joka vastoin tapojaan oli tuonut tupaan lahjoja, jotta Ruuti pääsee alkuun omassa talossaan. Isäntä on hyvä mies, Ruuti hymyilee muistolle.

Metsästysretki oli mennyt hyvin; kolme kettua, joiden nahkoista saa hyvän hinnan ja illalliseksi pullean fasaanin. Jollain tapaa fasaani muistuttaa aikaa, kun Ruuti ja Pähkinä olivat lapsena olleet metsässä paossa vihaista isäntää.

Voi niitä aikoja, Ruuti tuumii, ja tietää asioiden olevan nyt toisin. Heistä on kasvanut miehiä, joilla on tupa ja perunamaa, hevonen ja kaksi lammasta eli ihan oikea tila, jos niin voi sanoa. Vaatimaton, mutta se riittää heille.

Piipusta kohoava savu karkaa tuulen mukana, kun Ruuti koettaa puhallella renkaita. Lempeä syysilta ja luontoäänet rentouttavat miestä. Heidän tontillaan elää monenlaista otusta, aina siileistä peltomyyriin ja toisinaan näkyy villikaneja, jotka Ruuti on jättänyt rauhaan niiden mehevästä lihasta huolimatta. Pihassa kaikuu elämän sävelet; eläimien liikehdintä ja lintujen laulu, kasveja tuudittava humiseva tuuli ja verstaasta kuuluvat työn äänet.

Auringonlaskun viimeiset säteet tarttuvat hetkeksi puiden oksistoon ja Ruuti katsoo, miten metsä niityn takana hetken aikaa punertaa kunnes aurinko laskee. Ruutin katsellessa yöperhosta ajatuksissaan, aukeaa verstaan ovi ja Pähkinä astuu pihalle, jossa kukat alkavat sulkea terälehtiään.

“Minä sain sen valmiiksi”, Pähkinä sanoo ja näyttää Ruutille puukkoaan, jota on työstänyt jo pitkän aikaa. Se on ensimmäinen puukko, jonka Pähkinä aikoo viedä torille myytäväksi, mutta Ruuti sanookin: “Siinäpä minulle kelpo puukko. Sopii hyvin vanhan kaveriksi.”

*

Pähkinä makaa sängyssä ja tuudittautuu vielä hetkeksi auringon lämpöön, joka työntyy verhojen raoista sisään ja saa ilmassa leijuvan pölyn näyttämään hetken aikaa kauniilta. Se tarkoittaa, että Pähkinän pitää siivota, mutta hiukkasissa on myös puolensa, ainakin tavallaan.

Ruuti pukee ylleen metsästysvaatteitaan ja valmistautuu päivän työhön. Pähkinällä ei ole vielä kiire minnekään, joten hän vain kuuntelee, miten vaatteet kahisevat ja Ruuti tekee lähtöä. Yöt ovat heidän yhteistä aikaansa, päivisin heillä on omat työnsä, joiden parissa aika kuluu.

“Minä menen nyt”, Ruuti sanoo ja kumartuu antamaan suukon Pähkinän otsalle, kun tämä vielä hieroo unihiekkaa silmistään. On hyvin aikainen aamu ja ulkona on edelleen viileää yön jäljiltä. Pihan kasvien ja puiden lehtiä täplittävät vielä aamu-usvan kastepisarat, niin varhainen aamu on, kun Ruuti jo lähtee.

“Metsästysonnea”, Pähkinä mutisee ja on hyvillään, kun näkee oman puukkonsa miehensä vyössä. Ruuti naurahtaa ja kiusaa sanoillaan: “Olet oikea unikeko, Pähkinä.”

Sellainen Pähkinä taitaa vähän ollakin, mutta hän pitää hitaista aamuista toisin kuin Ruuti, joka lähtee joka aamu ennen kuin aurinko kiirii koko komeudessaan taivaalle.

Noustessaan Pähkinä kävelee hitaasti makuuhuoneesta tupaan, jossa tuoksuu aamiaiseksi paistetut munat ja appelsiinimehu, jotka odottavat Pähkinää lieden vieressä. Ruuti tekee aina aamiaisen, vaikka aikanaan sanoikin: “ja sinä kokkaat”, mikä silloin oli Pähkinää vain naurattanut.

Tuvan askareet he ovat jakaneet tai oikeastaan ne ovat vain jakautuneet itsestään. Molemmat tekevät ruokaa, hoitavat tilan eläimiä ja siivoavat, kun sille on tarvetta. Sellaiset ovat heidän tupansa tavat, ja vaikka Ruuti onkin isäntä, on Pähkinällä oma paikkansa siellä Ruutin rinnalla.

“Oma koti kullan kallis”, Pähkinä sanoo ei kenellekään tyhjässä tuvassa ja katsoo kattoa muistaen, ettei siitä niin kamalan kauan ole, kun heidän kotinsa katto oli vain kuusen oksia.

[liljankukka]

Voi awwwwwwwwwww <3333333333333

Mä en kestä, nää kaks on niin ihania!! <3 Ihana lukea aikuisesta Ruutista ja melkein aikuisesta Pähkinästä! Ja ihanaa, kun he asuvat yhdessä :33 Tosi somasti kuvailtu heidän taloa ja kaikkea mitä se sisältää! :> Kuvitelma Ruutista polttamassa piippua ja Pähkinästä tekemässä veitsiä, voi sentään! <3

Pullea fasaani! Tosi ihana yksityiskohta, varsinkin tuo kuinka se tuo mieleen muistoja! :3 Ja voi, ihana isäntä kun oli oikein tuonut lahjojakin pojille! <3 Ää, tuo kuinka Pähkinä oli ylpeä ensimmäisestä kunnon puukosta ja sitten Ruuti halusikin sen! <333 Ja nää nimet, edelleen niin ihanat!! :33 Tuntuu, että toistan itseäni, mutta kun en tiedä mitä sanoa, nää on ihania ja sä oot ihana ja kaikki on ihanaa! <3333

Ruuti tekee aina aamiaisen, vaikka aikanaan sanoikin: “ja sinä kokkaat”, mikä silloin oli Pähkinää vain naurattanut.

Suloinen yksityiskohta ja kiva viittaus aikaisempaan osaan! :3

Saippua kutittelee, ehkä vähän kirveltääkin Pähkinän sormia, kun tämä hankaa kulahtaneita metsästysvaatteita. Sormissa on haavoja, kämmenissä rakkuloita, mutta Pähkinä on päättäväinen tehdessään työtä, jossa oppii pikkuhiljaa paremmaksi.

Ihanasti kuvailtu miltä tuo saippua tuntuu käsissä! <3

“Oma koti kullan kallis”, Pähkinä sanoo ei kenellekään tyhjässä tuvassa ja katsoo kattoa muistaen, ettei siitä niin kamalan kauan ole, kun heidän kotinsa katto oli vain kuusen oksia.

Aivan ihana lopetus!!! <33333

Kiitos näistä aivan ihanista suloisista teksteistä, ehdottomasti uusia suosikkejani! <333

[Odo]

liljis, kiitokset jälleen kommentista! Oon ihan sanaton, miten paljon pidät tästä. :> Koetin tosiaan ripotella sinne viittauksia aiempaan (kokkaus, puukko ekasta osasta, piippu toisesta osasta, kuusikatto, fasaani ja isäntä), että tästä tulisi jollain tapaa yhtenäisempi. Hyvä, jos sen on huomannutkin sieltä, eikä oo jäänyt vaan sanahelinäksi! Aww, sun kommentti on niin herttainen, etten taida rupatella tämän enempää, mutta ihana että seurasit tätä sarjaa!

HOX! LillyMyy betasi loputkin osat, joten nyt muokattu betatut versiot tähän. Suuret kiitokset hänelle, koska itse en aina osaa ja näköjään pilkut päässeet karkuteille aika monestakin kohdasta... : D

[Lyra]

Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta! Olen melkein myöhässä, viikko hurahtaa aina niin nopeasti ohi, vaikkei olisikaan juuri mitään. Nappasin tämän alunperin, koska olin ensimmäistä osaa jo hiukan lueskellut. Pähkinä/Ruuti otsikossa on niin houkutteleva paritus, että piti sitten päästä kommentoimaan tätä myös.

Pähkinä! Mikä ihana nimi. Tässä vähän aikaa sitten irkissä puheltiin jotain luontonimistä ja taisin jo silloin ihailla Pähkinää ja sitten ihastuin tosi kovasti, kun huomasin, että oot kirjoittanut Pähkinästä! Ruuti on nimenä myös tosi hieno. Kuulostaa sellaselta, valmiina räjähtämään tyyppiseltä henkilöltä. Ja Pähkinä on sellainen pehmeä ja luonnonläheinen. Pelkästään jo näistä nimistä sai niin paljon irti, että se toi tähän tarinaan paljon lisää. Isäntää puolestaan kutsuttiin vain isännäksi, ja jäin miettimään, että onko hänelläkin teemaan sopivaa nimeä, vai kutsutaanko tässä maailmassa isäntiä isänniksi ja niin edelleen.

Pidin myös näiden tekstien nimistä erikseen. Ne kuvasi aina omaa pätkäänsä hyvin. Nämähän oli erikseen one-shotteja eikä tämä ollut kolme osainen jatkis, mutta vähän tuo Metsän suojissa ja muita tarinoita tuolla pääotsikkona tuntui tylsältä. Ymmärrän, että näitä ei alunperin pitänyt olla montaa, mutta ehkä otsikkoakin olisi voinut kehittää? Paljoa se ei kuitenkaan häirinnyt, että kyllä se tuollaisenakin.

Mulle tuli itseasiassa aika jännä fiilis, kun tässä ensimmäisessä osassa oltiin tosi nuoria. En ole mitenkään nuorien ihmisten suhteita vastaan, olen vaan ilmeisesti tottunut lukemaan vähän vanhemmista. Tässä toisaalta rakkaus oli tosi viatonta ja puhdasta ja tavallaan  sopi näille nuorille. Muutnkin tykkäsin läpi tekstin Pähkinän puhtaudesta ja viattomuudesta. Hän tuntui aina raikkaan nuorelta ja pieneltä, hyvin olit onnistunut siinä.

Tässä sai muutenkin tosi hyvää kuvaa Pähkinästä ja Ruudista! Teksti pohjustui heihin kahteen ja heidän väliseen kanssakäymiseen. Lisäksi oli tuota metsästystä ja metsää. Isännästä ja maailmasta muuten olisin ehkä halunnut kuulla lisää. Niin nuorina he kuitenkin ovat tallipoikina ja muuttavat sittemmin omaan mökkiinsä.

vaikka nuoruus, kuten isäntä sanoo, tekee veltoksi ja hajamieliseksi

TÄmä oli jotenkin tosi ihana ja hyvin kiteytetty kohta! Isäntä kuulostaa viisaalta ja sellaiselta kunnon aikuiselta ja hänestä olisi mukava lukea lisääkin.

Nämä kutoutui yllättävän hyvin lopussa yhteen, vaikka väliin jäikin tosi paljon aukkoja. En oikein tiennyt miten lähteä kolmea shottia yhdessä kommentoimaan, ettei tästä tule sellaista tosi repaleista kommenttia, mutta yritin nyt joitain ajatuksia rustata tähän ylös. Kokonaisuutena pidin hyvinkin paljon ja haluaisin miellelläni tutustua maailmaan lisääkin!