Author: Puulaatikko
Rating: S
Genre: Ehkä pientä angstia ja pienenpientä fluffya.
Disclaimer: Minun kaikki.
A/N: Oli pitkästä aikaa oli ihana ja helppo kirjoittaa. Voisi sanoa, että inspiraatio lähti Jipun
Piiloon-biisitä. Siitä myös tekstin nimi.
”Arvaa mitä kirjoitan sun selkään” sanoit ja piirtelit sormellasi kiekuroita selkääni. Hiekka vatsan alla pisteli ja vesi kutitteli varpaita.
”Sä kirjoitat mun nimeä.”
Ranta oli viimeinkin yksin meidän.
Muurahainen oli ihan mun nenän edessä. Se tuntui yrittävän näyttää olevansa suuri ja kauhistuttava. Jos sä et olisi ollut siinä, olisin varmaan pelästynytkin.
Suljin silmät ja tunnustelin omaa heikkouttani. Piirsit yhä mun selkään.
Tämä voisi olla mun kultainen taivaani.
”Sä rakastat mua.”
”Mitä?”
”Sä kirjoitit mun selkään 'minä rakastan sua'.”
”Niin kirjoitin.”
”Särkyvät ihmiset on niin kauniita” sanoit.
”Miks sä tollasia ajattelet?”
”Sä näytät niin särkyvältä siinä. Näytät niin särkyvältä aina.”
”Ei ihme, mä en ole ihan normaali.”
”Et niin. Sä oot uniikki.”
Osasit sä käyttää sanoja helisevämminkin kun vain halusit.
”Kirjoitatko sä vielä?”
”En niin paljon.”
”Mikset?”
”Mun on helpompi laittaa suru ja masennus sanoiksi.”
”Ootsä nyt onnellinen?”
”Olen.”
”Tässäkin hetkessä, mun kanssa?”
”Niin.”
”Milloin sä olit kaikkein onnellisin?” kysyit yllättäen.
”Kun mä olin viisi ja äiti sanoi, että musta voi tulla prinsessa. Mä aina luulin, että prinsessoiden ei tarvitse olla surullisia, kun niillä on päivänvarjot ja ne juo paljon kahvia, että ne jaksaa pomppia sängyllä.” Sä naurahdit. Mäkin hymyilin, sillä sun naurusi oli sitä tarttuvinta laatua.
”Milloin sä rupesit ajattelemaan, että sussa on jokin vikana?”
”Silloin kun mä liian myöhään sain tietää, että se prinsessajuttu ei oo totta.”
A/N2: Kommenttia, kiitos. (: