Title: Unen poika
Author: Ameijoa
Beta: En harrasta.
Genre: Drama
Disclaimer: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään muutakaan, kuuluvat siis J.K.Rowlingille. Ficillä ei tehdä rahaa.
Pairing: H/D
Rating: K-11
A/N: Nyt se on valmis.
Harry tarpoi upottavassa lumihangessa kohti Hagridin mökkiä. Kummallista kyllä, hän oli liikkeellä yksin, ilman uskollista laukunkantajaansa Ronald Weasleytä ja kävelevää tietosanakirjaa Hermione Grangeria. Harry tuiskahti lumihankeen astuttuaan kuoppaan lumen alla. Jostain hänen takaansa kuului naurua, jonka hän olisi tunnistanut missä tahansa. Malfoy luihuisjengeineen, kukapa muukaan?
”Kukas se täällä konttailee lumihangessa? Ei kai se vaan ole poika-joka-syö-lunta?” Malfoy kysyi hänelle niin tyypillinen iva äänessään.
”Juu, kyllä vain. Suunnittelin tässä juuri isäsi passittamista takaisin Azkabaniin”, Harry sanoi ja pyyhki lasejaan.
Hän kohotti katseensa ja silmäili halveksuen edessään seisovaa poikaa päästä varpaisiin. Syystä tai toisesta Harry tuli katsoneeksi kalpean pojan harmaisiin silmiin. Kylmät väreet löivät hänen selkäänsä pitkin ja Harry käänsi katseensa pois. Malfoy kääntyi kannoillaan ja suunnisti jengeineen takaisin linnaan. Tietenkään Crabbe ja Goyle eivät malttaneet olla tönäisemättä Harrya ohi kulkiessaan, josta seurasi, että Harry jo toisen kerran viiden minuutin sisään makasi lumihangessa. Armottomasti kiroten hän nousi ylös ja viimein sai jatkettua matkaansa Hagridin talolle, joskin nyt hän oli paljon varovaisempi sen suhteen minne jalkansa laski.
Oleskelunhuoneen takassa paloivat viimeiset puun kappaleet ja kaikki olivat nukkumassa, lukuun ottamatta yhtä henkilöä. Harry valvoi edessään valtavat pergamentti- ja kirjavuoret. Pitikin jättää tämä Kalkaroksen myrkkytutkielma viimetippaan, manasi Harry mielessään ja kohotti sulkakynänsä raapustaakseen viimeiset rivit mahdollisemman suurella käsialalla. Hirveä siitä todennäköisesti tulisi, mutta ainakin se olisi tehtynä, eikä Kalkaroksella olisi sitä riemua, että saisi määrätä Harryn jälki-istuntoon tekemättömistä läksyistä.
Limainen liemienopettaja Severus Kalkaros mulkoili nenänvarttaan pitkin Harryn paksua, pinkkiä lientä, jonka seassa uiskenteli limenvihreitä kokkareita.
”Potter, liemesi on pinkkiä. Sen kuuluisi olla mustaa”, sanoi Kalkaros vahingoniloisena ja valutti Harryn lientä kauhasta takaisin kattilaan.
Kuului korvia huumaava pamaus ja seuraavaksi muut oppilaat huomaisivat Kalkaroksen hiusten olevan tulessa, Harryn lasien kadonneen mystisesti ja ennen kaikkea Harryn liemen valuvan pitkin lattiaa jättäen jälkeensä vaaleanpunaisen glittervanan. Seurasi yleistä sekosortoa ja kiljuntaa, kun oppilaat kiipeilivät pulpeteille ja tuoleille paetakseen tuota katastrofaalisesti epäonnistunutta keitosta. Kalkaros sai luokan rauhoittumaan sammutettuaan ensin hiuksensa, vaikkakaan oppilaat eivät suostuneet laskeutumaan pöydiltä.
”Potter, kaksikymmentä pistettä Rohkelikolta osaamattomuutesi tähden ja jälki-istuntoa. Läksyksi jokainen kirjoittaa aineen tämän liemen käyttöominaisuuksista ja mitä se väärinkäytettynä saattaa aiheuttaa pituus kaksi pergamenttikääröä, palautus ensi viikolla. Lisäksi sinä, Potter, kirjoitat minulle seikkaperäisen selostuksen siitä miksi ja miten epäonnistuit ja sait aikaan tällaisen sotkun”, Kalkaros saarnasi, ”voitte mennä.”
”Hei, Potter”, Malfoyn ääni kuului hänen takaansa, ”mitä suunnittelit tekeväsi muodonmuutosten tunnilla? Muutat kenties McGarmivan vaaleankeltaiseksi tapetiksi?”
Harry käänsi selkänsä noteeraamatta luihuisia millään tavalla ja suunnisti ulos. Luihuisten raivostuttava naurunremakka seurasi heidän menoaan.
”Älä välitä heistä”, Hermione sanoi Harrylle.
”Näytänkö siltä, että välittäisin?” Harry ärähti.
”Et.”
”Niin ajattelinkin.”
He kävelivät kiivaasti pulisten ulos linnasta odottamaan yrttitiedon tunnin alkamista.
Harry heräsi kiivaasti huohottaen. Lakanat olivat hiestä nihkeät. Harry laski jalkansa kylmälle kivilattialle ja tassutteli suihkuun. Hän väänsi hanasta tulemaan niin kylmää vettä kuin iho suinkin kesti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän heräsi näin varhain kuumissaan, aivan kuin olisi sairas. Hän oli taas nähnyt samaa unta, jossa oli harmaasilmäinen poika. Harry olisi voinut vaikka vannoa, että oli törmännyt niihin silmiin joskus. Unen poika oli kasvoton, mutta silmät ja hoikan, mutta lihaksikkaan vartalon Harry muisti, joka ikinen kerta. Harrystä se oli kammottavaa, eihän hän mikään homo ole, vai onko? Epäilys hiipi Harryn mieleen. Ei, se ei mitenkään voinut olla mahdollista, mutta toisaalta, oliko se tyttöjen suuteleminen todella niin mukavaa? Ei hän ainakaan Chon kanssa ollut mitään erikoista tuntenut ja Merlin vieköön, hän oli sentään ihastunut tyttöön. Seiniä tutisuttava potku jysähti kylpyhuoneen oveen.
”Harry, aiotko hukuttautua sinne? Muutkin tahtoisivat suihkuun vielä tämän vuorokauden puolella”, Ronin ääni kiiri oven läpi.
”Ääh, mitä, mitä? Juu, tuota, tulossa ollaan. Hetki pieni”, Harry hätkähti pohdinnoistaan takaisin maanpinnalle.
Hän loikki suihkusta hampaat kalisten ja kietoutui paksuun, vaaleansiniseen pyyhkeeseen.
”Suihku on vapaa”, Harry totesi astuessaan ulos kylpyhuoneesta. Ron rynnisti suihkuun ja hetkeä myöhemmin kuului selkäpiitä karmivaa ulvontaa.
”Kuinka kylmää vettä sinä oikein käytät?” Ronin värisevä — siitä johtuen ei kovin vakuuttava — huuto kiiri suihkusta. Harry nauroi ja kuivasi hiuksensa, jotka asettuivat sojottamaan eri ilmansuuntiin.
Harry katseli kuinka Ron kokosi valtavan paahtoleipävuoren lautaselleen. Häneltä itseltään oli mennyt ruokahalu pohdintojensa seurauksena. Haluttomana hän kuitenkin pakottautui ottamaan yhden paahtoleivän ja lasillisen kurpitsamehua.
”Oletko kunnossa?” Hermione kysyi.
”Olen. Kuinka niin?” Harry vastasi hämmästyneenä. Hän käänsi katseensa Ronin paahtoleipäparaatista Hermionen huolestuneisiin kasvoihin.
”Ajattelin vain, koska olet viime aikoina ollut jotenkin poissaoleva, enkä edes jaksa muistaa koska olisit viimeksi syönyt noin vähän aamiaisella. Oletko nukkunut huonosti vai stressaako huispauskausi? Haluaisitko kertoa siitä minulle?”
Ron oli juuri ottanut valtaisin haukun leivästään ja huitoi nyt sen näköisenä, että hänellä olisi jotain tärkeääkin sanottavaa.
”Niin Ron?” Hermione sanoi ja pyöräytti silmiään.
”Hän ei ole nukkunut kovinkaan hyvin, sillä joka ikinen yö hän voihkii ja ulisee unissaan. Siinä metelissä nukkuminen on sula mahdottomuus”, Ron puuskahti.
”Ai on vai? Kuulisit oman kuorsauksesi. Se kuulostaa siltä kuin elefanttien soittokunta pitäisi paraatiharjoituksiaan meidän makuusalissamme keskellä yötä”, Harry sanoi nauraen. Ron tuijotti Harrya epäuskoisena.
”Minä en kuorsaa. En varmasti.”
”Kuorsaat. Usko pois.”
Hermione huokaisi ja nosti pöydälle tiiliskiven kokoisen kirjan, sillä tiesi, että tämä väittely tulisi kestämään hyvin pitkän ajan.
Sulkakynien rapina oli täyttänyt tukahduttavan kuuman loitsuluokan, kun oppilaat vastailivat pistokokeen toinen toistaan kiperämpiin kysymyksiin. Huokaisten Harry laski sulkakynän kädestään ja suoristi selkänsä. Hän nousi ja laahusti professori Lipetitin pöydän luokse. Hetkeä myöhemmin, kun koko luokka oli palauttanut paperinsa Lipetit määräsi heidät harjoittelemaan tainnuttamista samalla kun korjasi kokeita. Lipetit tuntui sinä päivänä olevan erityisen ilkeällä tuulella ja niinpä hän määräsi Malfoyn Harryn pariksi, kun taas Ron sai kärsiä Goylen seurasta ja aivan niin, Hermionelle jäi Crabbe. Harry mulkoili Malfoyta kulmat kurtussa.
”Sinähän et minua kiroa”, Malfoy ärähti juuri kun Harry oli avaamassa suutaan sanoakseen jotain.
”Etkä sinä minua”, sanoi Harry vähintäänkin yhtä epäystävällisesti.
Ilmassa leijuvaa vihaa olisi voinut leikata tylsällä voiveitsellä, sillä niin paljon jännitettä ilmassa oli poikien tuijottaessa toisinaan murhaavasti pöydän yli. Tunti lähestyi loppuaan eikä kumpikaan suostunut toisen kirottavaksi, kun tunti sitten vihdoin ja viimein päättyi, Lipetit määräsi muitta mutkitta kummankin pojan jälki-istuntoon samana iltana huoneessaan.
”Tämä on sinun vikasi Potter”, sihisi Malfoy heidän poistuessa luokkahuoneesta.
"Minun vikani?” Harry kysyi kulmakarvojaan kohottaen.
”Jos olisit suostunut kirottavaksi, emme olisi menossa tänään jälki-istuntoon ja usko pois, minulla on paljon parempaa tekemistä kuin istua kanssasi Lipetitin huoneessa.”
”Mikset itse suostunut kirottavaksi?”
”Koska olen Malfoy, eikä Malfoy anna koskaan kenenkään kirota itseään.”
Malfoy käänsi selkänsä Harrylle ja lähti purjehtimaan käytävää pitkin.
Kammottavat, täynnä erivärisiä nesteitä olevat purkit irvistelivät Harrylle hänen seistessään keskellä Kalkaroksen varastohuonetta. Harry ei edes halunnut ajatella, mitä Kalkaros aikoi heidät laittaa tekemään. Malfoy näytti tapansa mukaan ylimieliseltä, koska kuvitteli, ettei Kalkaros laittaisi häntä, omaa kultapoikaansa, tekemään mitään ällöttävää. Mielessään Harry manasi Lipetitin alimpaan helvettiin kuullessaan, mitä kieroutunut liemienopettaja määräsi heidän tehtäväkseen. Tietenkin hän sattui juuri tänä iltana tarvitsemaan apulaisia, sadatteli Harry mielessään. Kalkaros käski heidän purkittaa uuden liemen, joka näytti epäilyttävän paljon samalle, kuin mitä Harry oli edellisellä liemitunnilla saanut aikaan. Tosin tämä liemi oli kammottavampi kuin Harry sekoittama. Ei riittänyt että se oli kirkuvan pinkki ja limenvihreät kokkareet muistuttivat epäilyttävästi sappikiviä, liemi myös poreili hiljalleen kattilassa nostaen pinnalle vaaleankeltaisia glitterpilviä. Hampaitaan kiristellen Harry tarttui suppiloon ja jästien mittalusikka sarjaan kuuluvaan maustemittaan. Tietenkin Kalkaros oli keksinyt mahdollisimman monimutkaisen tavan liemen purkittamiseen. Vihamielisen hiljaisuuden vallitessa pojat aloittivat liemen purkittamisen.
Pojat eivät olleet vaihtaneet sanaakaan koko iltana. Hitaasti ja varmasti, ilman suurempia kommeluksia he olivat saaneet liemen lähes kokonaan purkitettua. Kalkaros oli jättänyt heidät omiin oloihinsa, kadoten mystisesti selitellen hieman hämillään jotain pakollisista tarpeista. Harry haali Mafoyta mulkoillen purkkeja syliinsä. Malfoy kasasi omaan syliinsä kiihtyvällä tahdilla purkkeja. Huojuva purkkitorni väheni nopeasti poikien yrittäessä saada mukaansa enemmän purkkeja kuin toisella oli. Kun pöydällä oli enää yksi purkki jäljellä, Harry kiirehti sieppaamaan sen, ja katastrofi oli valmis. Harryn sylissä olevat purkit romahtivat lattialle ja Harry peittyi vaaleansiniseen glitteriin. Ikävä kyllä, tämä romahdus aiheutti ketjureaktion ja Malfoyn sylissä olleet purnukat räjähtivät peittäen pojan mintunvihreään glitteriin. Sokaistuneena kumpikin poika hortoili ympäri huonetta pudotellen hyllyltä erinäisiä tölkkejä, joiden sisältö valui lattialle niiden särkyessä. Kun Harry viimein sai näkönsä takaisin, hän huomasi tuijottavansa kylmiin harmaisiin silmiin.
”Ei”, hiljainen voihkaisu purkautui Harryn huulilta.
Varaston ovi lennähti auki ja Kalkaros astui sisälle. Hetken verran hän katseli äänettömänä huoneessa vallitsevaa kaaosta.
”Potter ja Malfoy. Mitä tämä tarkoittaa? Teidän oli tarkoitus säilöä liemi, ei tuhota koko varastoa”, Kalkaros rähisi, ”en edes halua tietää, mitä täällä on tapahtunut. Tästedes saatte luvan harrastaa irstaita toimintojanne jossain muualla, ette minun varastossani tai missään muuallakaan. Nyt ulos täältä, ja viekää saastaiset ruumiinne ulos täältä.”
Harry ja Malfoy perääntyivät hitaasti huoneesta ulos, jättäen Kalkaroksen huutamaan kirjaimellisesti tyhjille seinille.
Harry istui sänkynsä laidalla sydän kiivaasti tykyttäen. Missä hän oli nähnyt nuo kirotut harmaat silmät aikaisemmin, hän mietti. Harry puristi käsillään ohimoita. Missä? Miksei hän voinut muistaa? Näihin piinaaviin ajatuksiin vaipuneena Harry nukahti.
Ja sinä yönä unen pojalla oli Draco Malfoyn kasvot.
Se ei voinut olla mahdollista! Oliko hän todella ihastunut Draco Malfoyhin? Hänen monivuotiseen vihamieheensä, luihuiseen, siis luihuiseen! Se ei mitenkään voinut olla mahdollista, Harry mietti synkkänä. Ärtyneenä Harry marssi alakertaan aamiaiselle, vaikka tiesi, että siellä hänen olisi kohdattava Malfoy. Haluttomana hän tökki lusikalla lautasella olevaa puuroa. Harry kääntyi katsomaan Luihuisen pöydässä istuvaa vaaleaa poikaa. Hänen sydämensä jätti lyönnin väliin, kun Malfoyn katse kohtasi hänen katseensa. Silloin Harry tiesi, että se oli todellista. Ei, hän ei ollut ihastunut Malfoyhin. Hän oli rakastunut.
Siinä hän nyt oli, täydellisempänä kuin mitä Harry oli koskaan voinut kuvitella. Valkean käsivarren lihasten kaari, kauniisti muodostuneet vatsalihakset, pojan ruumiissa ei ollut yhtään ainoata virhettä. Kuinka nopeasti tapahtumat olivatkaan edenneet sen kohtalokkaan jälki-istunnon jälkeen. Harry ei ollut saanut Dracoa mielestään hetkeksikään. Mitä tahansa Harry oli tehnyt, ajatus Dracosta oli aina viipynyt siellä mielen perukoilla. Jokainen yö hän oli nähnyt pojasta unta. Sitten eräänä päivänä Harry oli ollut kirjastosta, kun Draco oli ilmaantunut kuin tyhjästä ja sanonut:
”Minä tiedän.”
Sitten poika oli suudellut Harrya kevyesti ja kadonnut hyllyköiden väliin ennen kuin Harry oli tyrmistykseltään saanut mitään sanottua. Seuraavat viikot olivat olleet tuskaa, koska Draco oli tuntunut tietoisesti välttelevän Harrya, ja kun viimein hän oli tavoittanut pojan tuona samaisena yönä tähtitornista katselemasta tähtiä, sanaakaan ei sanottu. Heidän ei tarvinnut.
Muoks. Korjasin rivitystä
