Kirpeänmakeaa
K-11
Osallistuu spurttiraapale V 1. kierrokselle.
1. appelsiini 250 sanaa
Sä leivot maailman parasta appelsiinisuklaakakkua. Kukaan muu ei kai pystyisi saamaan aikaan mitään maukkaampaa.
Teet kaiken niin nopeaan, tottuneesti. Mä jökötän keskellä keittiötä, seuraan sun käsien liikettä. Kaadat taikinaan pienistämäsi tummasuklaapalat ja raastat sekaan appelsiininkuorta mausteeksi.
Tekisi mieli auttaa, mutta jokin mun sisällä on lamaantunut. En saa jalkoja liikkumaan. Veljen sanat möyhii mielessä vieläkin.
”Jää sitte mätänemään tähän luurankosaareen, mulle on yksinkertasesti vitun sama. Täällä ei oo yhtään mitään muuta kuin lokinpaskaa ja kusiduunia!”
Timin suusta pääsi katkera nauru, jota se ei ees yrittänyt peittää.
Pari tuntia purkauksensa jälkeen pikkuveli jo pöräytteli mopollaan pois, kohti mannerta. Pakokaasun lemu tunkeutui sieraimiin. Joidenkin mielestä pojat ei sais itkeä, mut mä en voinut muutakaan. Me oltiin pidetty yhtä koko tähänastinen elämä, paettu vanhempien luota yhdessä menon äityessä liian hurjaksi. Ei Timi vaan voinut häipyä, jättää kaikkea taakseen kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.
...
Sekoitat aineksia. Et jätä mitään puolitiehen. Katseeni ei suostu erkanemaan selästäsi. Ainakin mulla on sut, en kestäisi, jos säkin päättäisit lähteä. Mutta niin ei kai tulisi käymään, sillä meri on sulle liian tärkeä. Niin kuin mullekin.
Laitat kakun uuniin ja käännyt katsomaan muhun. Ilmeesi on mietteliäs. On niin paljon puhuttavaa, mutta aikaa on kulunut vasta liian vähän.
Kiedot käsivarret ympärilleni välittämättä jauhosta. Sä tuoksut appelsiinilta. Sekä makeelta että kirpeeltä.
Sä oot mun sisko, vaikka emme olekaan biologista sukua. En ehkä sais haluta sua sillä tavalla, mutta muutakaan ei voi.
Kunhan et vaan ikinä jättäis mua, asiat voisivat jatkua näin.
Timi saa kulkea omia polkujaan, en ole veljeni vartija. Holhotkoon itteään.
