Nimi: Hämähäkinverkossa
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Severus/Regulus
Genre: Angst, draama
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu haasteisiin
Genretasohaaste,
Perspektiiviä parittamiseen III,
Otsikoinnin iloja ja
Se oikea ja sen haaremi IIKalmanhaukio kahdentoista olohuoneen takassa palava tuli nuoli hiiltyneistä haloista viimeisiä, mutta kumpikaan sen sohvan ääressä istuvista miehistä ei viitsinyt nostaa taikasauvaansa lisätäkseen tuleen halkoa. Tyhjät viinilasit oli tyrkätty sohvapöydälle, jotta käsissä oli tilaa kirjoille, jotka olivat valloittaneet miesten sylit. Hämärässä kynttilöiden valaisemassa huoneessa oli juuri sen verran valoa, jotta siellä pystyi lukemaan. Severus ja Regulus viihtyivät molemmat mieluummin pimeässä, jossa he pystyivät hipaisemaan toistensa ihoa ohimennen ilman pelkoa siitä, että Reguluksen vanhemmat tai kotitonttu sattuisivat huomaamaan.
”Minä halusin aikoinaan parantajaksi”, Regulus sanoi yllättäen kesken hiljaista kirjanlukua, josta oli tullut heille mieluisa tapa. Muutamina viimepäivinä Severus oli vaistonnut, että Regulus oli halunnut kertoa jotain tärkeää, mutta vasta nyt tämä oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta aloittaakseen. Severus laittoi kirjansa syrjään ja tarkasteli poikaystävänsä piirteitä. Se mitä tahansa Regulus hänelle halusikin kertoa, oli selvästi arkaluontoista.
”Miksi?” Severus kysyi. He eivät olleet olleet ystäviä kouluaikoina kahden vuoden ikäerosta johtuen, joten he eivät olleet keskustelleet niinkään kouluasioista.
Regulus kohautti olkapäitään, niin kuin katuisi jo nyt, että oli ottanut aiheen puheeksi. Miehen silmät olivat tiukasti hänen lukemansa kirjan sivussa, mutta silmät eivät liikkuneet sanojen yllä. ”Pidin liemistä, yrttitiedosta ja loitsuista. Ja parantajan työssä saisi tehdä jotain tärkeää”, Regulus selitti silitellen kirjanselkämystä.
”Siinä saisi pelastaa henkiä”, Severus totesi.
”Sen sijaa minä otan niitä”, Regulus henkäisi hiljaa, niin kuin ei olisi tarkoittanut niitä sanoja ulos.
Severus laski kätensä Reguluksen käden päälle. ”Kai olet pitänyt nuo ajatukset piilossa
häneltä?”
”Tietysti”, Regulus tuhahti. ”En ole itsetuhoinen. Mutta minä olen miettinyt”, mies jatkoi epävarmemmin. ”Elämää sen ulkopuolella.”
”Siellä ei ole elämää. Tai jos on, emme pääse sinne”, Severus totesi katkerasti. Kumpikaan heistä ei ollut myöntänyt toiselle, ettei kuolonsyöjiin kuuluminen ollut heidän kutsumuksensa, mutta he olivat sanattomasti tajunneet toisiaan. Ehkä juuri se oli saattanut heidät yhteen.
”Me molemmat halusimme olla jotain suurta, joten lensimme hunajan vetäminä hämähäkinverkkoon. Nyt olemme jumissa odottamassa hämähäkin tuloa tai sitä, että muumioidumme hiljalleen verkkoon, kunnes talven pakkaset tappavat meidät”, Regulus totesi.
Vertauskuvat ja runot olivat todellakin Reguluksen alaa, kuten miehen sylissä oleva runokirja vihjasi. Regulus osasi pukea sanoiksi asioita, joita Severus ei uskaltanut edes ajatella.
”Ehkä”, Severus myönsi. ”Mutta mitä me sille voimme tehdä?”
”Voimme kieriä pois hämähäkinverkosta. On mahdollisuus, että revimme itsemme kappaleiksi, mutta eikö vapaus ole sen arvoista?” Regulus ehdotti.
”Enpä tiedä”, Severus sanoi. ”Vapaudesta ei ole hyötyä, jos olemme kuolleita.”
Regulus nosti kirjansa sylistään ja laski sen sohvapöydälle. Hän käänsi kehoaan enemmän Severusta päin ja tarttui tämän käteen.
”Tietysti minä vihaan jästejä, mutta eivätkö Pimeyden Lordin menettelytavat ole hieman radikaalit? Eikö sinustakin elämä oikeana kuolonsyöjänä ole hieman erilaista kuin olit haaveillut?” Regulus aloitti kiihtyneesti.
”Onhan se”, Severus myönsi. ”Mutta joskus suuret muutokset vaativat radikaaleja toimia”, hän lisäsi epäröiden.
Reguluksen ilme muuttui kiihtyneestä sulkeutuneeksi. Hän päästi Severuksen kädestä irti. ”Niin. Kunhan höpsöttelin”, hän sanoi ja hymyili pinnallisesti kääntyessään taas istumaan selkänojaa vasten. ”Olet tietysti oikeassa. Unohdetaan mitä sanoin, jooko”, hän sanoi. ”Tiedäthän sinä minut, tonttuviini saa minut puhumaan hassuja”, hän valehteli hiljaa ja nosti taas kirjan syliinsä.
”Joo”, Severus sanoi epävarmasti, vilkuillen poikaystäväänsä kireää ilmettä hetken aikaa, ennen kuin hän avasi taas oman kirjansa. Tietysti Severus tiesi, että Regulus oli valehdellut. Oli vain helpompaa uskoa sitä valetta.
Oli helpompaa olla verkossa muumioituva kärpänen kuin kapinoida.
