Olipa tämä ihanan kesäinen ja lohdullinen teksti luettavaksi tällaisena maaliskuisena päivänä! Pidin hurjasti tämän ficlet-muodosta, jonka ansiosta jaksoin lukea kaikki osat yhteen menoon ja pysytellä tuossa ihanassa kesävalon tunnelmassa. Mielestäni Ginny on kiva hahmo, pidän erityisesti hänen itsepäisyydestään, ja mielestäni hänen näkökulmansa tässä tarinassa toimii hyvin, vaikka kirjoititkin jonkin osan alkuun näkökulman tuottavan vaikeuksia. Tajusin vasta jälkikäteen, kuinka girl power tämä tarina on: ainoa mies, joka pääsee puheisiin, on Arthur
Mutta se toimi todella hyvin. On hyvin uskottavaa, että juuri Hermione ja Luna auttavat Ginnyn takaisin jaloilleen. Pidin myös siitä, miten tukeva ja ihana äiti Molly tässä oli, vaikka Ginnylle hän esiintyikin hieman liian hössöttävänä
Minusta tässä tarinassa toimii hienosti Ginnyn kehityskaari. Alussa hänen surunsa ja synkkyytensä on todella käsinkosketeltavaa ja surullista, mutta hiljalleen hän oppii näkemään itsensä ja tilanteensa eri valossa. Erityisen hieno oli tuo kohta, jossa Ginny syyttää itseään itsekkyydestä, kun tajuaa Lunan viettäneen ison osan kesäänsä yksin. Tuo keijunkuukimara, joka on antanut nimensä tälle ficille, oli hieno metafora Ginnyn voinnille. Varsinkin alussa, kun Hermione avaa ikkunan ja antaa kasvin (ja Ginnyn) hengittää raikasta ilmaa, oli kaunis metafora uusille tuulille ja muutoksille.
Tekstissä on muutamia pieniä kirjoitusvirheitä, jotka eivät onneksi luo väärinkäsityksiä, mutta jotka hieman haittaavat lukukokemusta. Muuten pidin tämän keveydestä ja yksinkertaisuudesta, dialogipainotteisuudesta ja rytmistä, jolla tarina eteni. Minusta tämä on aivan riittävän AU, onhan Harryn kohtalo melko iso muutos canoniin ja kirjojen jälkeiseen aikaan! Mielestäni onnistuit erittäin hyvin Hermionen hahmon kirjoittamisessa. Rakastin näitä pieniä lauseita, jotka osuivat niin kohdilleen ja kertoivat Hermionesta:
”Nuoria pitäisi ohjata käytännönläheisiin taikaopintoihin paremmin. Eivät kaikki saa hyväpalkkaista pankkityötä”, Hermione sanoi, kuulostaen tyypilliseen tapaansa ikäistään vanhemmalta.
ja
”Ei se mitään, Ginny, tämä tekee hyvää molemmille. Kokemukset pitää puhua auki, jotta toipuminen voi alkaa”, Hermione sanoi, onnistuen tuomaan oppikirjamaisuutta jopa yön keskelle.
Molemmissa lainauksissa Hermione sanoi -kohdan jälkeen tuleva kuvaus oli sekä ihana että osuva. Jos niitä olisi tullut joka väliin, toistoa olisi tullut liikaa, mutta tällaisina omissa osissaan ne toimivat edukseen
Onnistuit myös tekemään Lunasta ihanan tutun tuntuisen, etenkin siinä osassa, jossa tämä etsii joella simpukonnia – niin lunamaista!
En tiedä lopusta, jos Ginny ihastuu liian nopeasti Lunaan, mutta joskus tuollainen suhde voi olla juuri se, mikä saa Ginnyn jatkamaan elämäänsä, ja se on kuitenkin tärkeintä. Kiitos siis ihanasta ficlet-sarjasta, tätä oli ihanaa lukea!
